Miksi aluevaaleissa ei puhuttu rahasta?

Photo by Markus Spiske on Pexels.com

Aluevaalit on taputeltu. Perussuomalaiset ei menestynyt. Emme saaneet kannattajiamme liikkeelle. Sote ei kiinnostanut edes enemmistöä äänioikeutetuista. Joko he eivät pidä uudistuksesta tai eivät usko voivansa vaikuttaa. Edellisen ymmärrän hyvin. Jälkimmäinen kertoo pettymyksestä politiikkaan, poliitikkoihin ja siihen, että mikään ei kuitenkaan muutu.

Sotepalvelut ja pelastustoimi ovat tärkeitä ja maksavat paljon. Tämä varmasti on kaikille käynyt selväksi. Mutta mitä aluevaltuustoissa sitten oikeasti voidaan tehdä? Alueiden rahoitus on suoraa valtionrahoitusta. Sillä mennään eikä mitään jää, mutta niukkuutta on pakko jakaa. Hankalat päätökset ja palveluiden saatavuuden karsiminen alkavat pian. Valtuusto laatii hyvinvointialuestrategian ja palvelustrategian. Suurimmat päätökset liittyvät siihen, ostetaanko palveluita ulkoa, ehkä toiselta hyvinvointialueelta vai tuotetaanko itse.

Ja siihen se sitten oikeastaan jää.

Ne kaikki kymmenet ja kymmenet lupaukset, huolenaiheet, ”satsausta” ja ”panostamista” vaativat soten ja pelastustoimen osa-alueet ovat uudistuksen jälkeen melko tavalla samassa jamassa. Hallituksen hyvät päätökset takuista ja mitoituksista eivät käytännössä toimi, mikäli raha ei riittävästi seuraa. Vuosien säästäminen ja tehostaminen ja trimmaaminen ovat ajaneet hyvinvointijärjestelmämme monilta osin kelvottomaan tilaan.

Ei suinkaan kokonaan, sillä moni asia toimii. Mutta niitä ongelmia – niitä on lastensuojelussa, vanhustenhoidossa niin kotona kuin laitoksissa, lääkärille pääsyssä, mielenterveyspalveluissa, usean sektorin hoitajapulassa, sosiaalityöntekijäpulassa, lääkärivajeessa, pelastajapulassa. Luettelo jatkuu.

Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä liian negatiivinen. Ymmärrän, tosiasioiden sanominen on karua ja ikävää eikä lainkaan aina politiikassa se voittava kortti. On merkillistä, että tarkimman todellisuuden kuvauksen puoluetta haukutaan populistiseksi. Minun on vaikea nähdä, että alkaisimme unelmahötön tarjoajiksi edes tämän vaalituloksen jälkeen.

Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä epäonnistunut myös siksi, ettemme kertoneet, miten alueilla voidaan soten ongelmat korjata. Syy on siinä, että ongelmia ei voida korjata alueilla eikä aluevaltuustoissa. Joka muuta väittää puhuu vähintäänkin epätotta.

Totta kai jotakin voidaan tehdä. Hoitoprosesseja voidaan tehostaa ja työhyvinvointia parantaa. Sillä saattaa olla vaikutuksensa esimerkiksi hoitajien pysymiseen alalla – eli siihen ”pitovoimaan”. Hyvin tehdyt hankinnat ja uudet innovaatiot saattavat olla oikeasti hyödyllisiä ja säästää myös rahaa.

Mutta totuuden nimissä, ei tässä uudistuksessa ole näihinkään muutoksiin mitään erityisiä työvälineitä. Jos uudistuksia olisi ollut helppo tehdä, ne olisi jo tehty, kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja kuntayhtymissä. Hyvät johtajat saavat toisinaan ihmeitä aikaan, ja toivottavasti mahdollisimman monelle hyvinvointialueelle saadaan johtajia, jotka huolehtivat palveluiden laadusta ja veronmaksajan edusta enemmän kuin omasta byrokratiastaan.

Mikäli sotessa ei puhuta rahasta, ei puhuta mistään. Siksi perussuomalaiset pyrki siirtämään keskustelua soten rahoitukseen. Miten oikeasti korjataan niitä ongelmia, joiden korjaamisen tärkeydestä kaikki puolueet näyttivät olevan samaa mieltä?

Tästä ei päästy puhumaan kuin viimeisinä päivinä ennen varsinaista vaalipäivää. Monet jopa väittivät, että se ei kuulu asiaan. Koska aluevaltuustot eivät päätä niistä.

Edes politiikassa nähdään harvemmin yhtä paljon oleellisimpia kysymyksiä välttelevää keskustelua. Mutta pulinat pois, sillä ääniä tällä linjalla ainakin sai.

Muutaman vuoden päästä nähdään, onko jokin muukin asia parantunut kuin puolueiden oma rahoitus.

(Kolumni on julkaistu Alfauutisissa 26.1.)

Yksi kommentti artikkeliin ”Miksi aluevaaleissa ei puhuttu rahasta?

  1. Terve, miten tästä eteenpäin

    KOMMENTTI VAALEISTA: olen aina hämmästellyt, miten heikosti akateemiset tosiosaajat menestyvät vaaleissa, panin sukuni äänestämään Mårten Kvist, Kaarina
    alan professoritason neurolinen keksijä, varamies Turussa. Heikki Tala, ikänsä lääkäritohtorina valtionhallinnossa, ei päässyt edes varamieheksi Järvenpäässä …

    En osaa sanoa, mitä tälle pitäisi tehdä, KUIN ETTÄ ENEMMÄN JULKISUUTTA tämän tyyppisille, kansanmiehet yleensä huolehtivat julkisuudesta itse, mutta akateemiset ovat jotenkin nynnyjä?

    Soini esiintyi Ukkolassa
    toivottavasti esiinnyt itse PIAN ***

    Soini oli todella törkeä (vaaleissa ei ole tärkeää, että on oikeassa,
    vaan että on hyvä tarina …) (Tein 2003 Soinille ja myöhemmin Terholle vaalityötä, pakkohan se oli, kun mitään vaihtoehtoa ei ollut)

    Vaaleissa on tärkeää olla oikeassa, koska hömppä katoaa kuin Soinilta, ja
    sitten tietenkin, on eduksi, jos keksii hyviä iskulauseita jne. päälle

    Luulen että bensanhinta tuli PS-ohjelmaan esille, koska kansalaisaloitteet täyttyivät nopeasti? Digitaalisuus vie harhaan (VKK sai päivässä kannattajat, arvaus: nolla paikkaa 2023 vaaleissa, Jungnerilla lienee yli 100 000 seuraajaa twitterissä, mutta kannatus mitätön …)

    Varokaa sotkeutumasta VKK -taistoon, kinaamiseen, trollaukseen … on vain mainosta niille, muutos2011 munasi kaiken trollauksissa, kun taas Halla-aho toimi /Turkkila / Hommaforum … tietää

    Ehkä kannattaisi satsata Alfaan (aikuisten kanava) lähetyksissä?
    Ja ottaa mukaan toimintaan räväkköjä osaajia (tietty vaikea löytää) tyyliin
    Siuron Maria Asunta …

    HYVÄÄ vaaleissa oli, NETTISIVUT LÖYTYIVÄT HYVIN VAALEISSA EHDOKKAISSA JA HYVIN SISÄLTÖJÄ t. PSn äänestäjä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s