Euroopan parlamentin tiedotustoimisto ja EMN (European Migration Network) järjestivät tänään kolmatta kertaa vuotuisen seminaarinsa. Aiheena oli ”Faktat puhuvat? Eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka mediassa”, ja esiintyjinä muun muassa meppejä, toimittajia ja virkamiehiä. Aihe on tietysti kutkuttava, mutta ehkä tärkein syy täydemmälle salille kuin koskaan aiemmin oli kuitenkin siinä, että lavalle nousi Jussi Halla-aho. Toistaiseksi ”maahanmuuttokriittisin” henkilö kyseisessä tapahtumassa on ollut toissavuonna esiintynyt Sampo Terho.

Kuten tämänlaisissa seminaareissa usein, minkäänlaista yhteisnäkemystä ei tietenkään saatu aikaiseksi. Ihmisten lähtökohdat, ammatilliset ja henkilökohtaiset positiot ovat toisistaan liian poikkeavat. Poliittiset ja ideologiset näkemykset suhtautuvat toisiinsa vihamielisesti. Kun yhdet puhuvat ilmiöstä nimeltä maahanmuutto, ampuvat toiset sen (tai puhujan) alas puhumalla ihmisistä nimeltä maahanmuuttajat. Tai kuten tänään, korostamalla jopa, että termi maahanmuuttaja on jollain tapaa pejoratiivinen, ja että pitäisi käyttää esimerkiksi termiä maassa-asuja.

Ilmiö on täysin identtinen akatemian sisällä tapahtuvan ”maahanmuuttokeskustelun” kanssa. Jo se, että on kiinnostunut maahanmuutosta eikä maahanmuuttajista, on monien mielestä raskauttavaa. Kuten sekin, että käyttää ns. tieteellisiä metodeja eikä esimerkiksi etnografisia halailuja. Pahinta on valtiokeskeisyys – sitä noudattavat ovat joko arveluttavia teknisen ja kvantitatiivisen luonteensa takia tai vielä pahempaa, olemattoman moraalinsa vuoksi.

Päivän seminaarissa edeltäviä edusti harmiton mutta ajattelematon ”virkataso” (eli esimerkiksi EMN:n keräämä raakadata maahanmuuttajista), jälkimmäisiä pääasiassa Halla-aho, mutta myös ”liian perussuomalaista tulkintaa” tehnyt Eduskuntatutkimuksen keskuksen Matti Välimäki, joka ei muistanut riittävästi paheksua saamiaan ”tutkimustuloksia” median ja maahanmuuton yhteydestä.

”Oikeiden” näkemysten mukaan ihmiset, ihmisarvo ja universaalisuus ylittävät merkityksessään jonkin ”keinotekoisen” kategoriarakennelman, jossa vain tapahtuu jotakin – kuten nyt maahanmuutossa tapahtuu.  Se, että maahanmuutto ei ole tärkeää, tahtoo tietysti sanoa, että valtioiden rajojen ylittäminen ei ole – tai sen ei pitäisi olla – oleellista. Useimpien maahanmuuttotutkijoiden mukaan vain ihminen on merkityksellinen. Ja joskus hän nyt vain sattuu astumaan valtion rajan yli muu kuin matkustus mielessään. Näin ollen maahanmuutosta puhuminen syö tyhjäksi sen moraalisen hyvän, mikä maasta toiseen muuttavista ihmisistä puhumisessa itsearvoisesti on. Globaali liike, globaali moninaisuus, erilaisuus, diversity.

Faktat, joita seminaarin nimessä peräänkuulutettiin, merkitsevät kovin erilaisia asioita eri ihmisille. Joidenkin mukaan fakta on aina se, mitä tietty mittari sanoo eikä muuta. Toisten mukaan oleellista on katsantokulma, asian tulkinta tietystä (oikeasta) näkemyksestä käsin.

Seminaarissa vähemmistövaltuutetun toimiston virkamies puuttui voimakkaasti median (ja muiden toimijoiden) käyttämiin vääriin käsitteisiin, ja sai suurta kannatusta muun muassa toimittajilta ja kansalaisjärjestön edustajilta. Epämoraalisten termien käytön nähtiin olevan siis faktojen vastaista. Suurta huomioita saivat erityisesti termit laiton maahanmuuttaja ja laiton maahanmuutto.

Uskaltauduin puolustamaan kyseisiä termejä – pääasiassa niiden legaalisen ja deskriptiivisen validiteetin takia – ja kerroin käyttäväni niitä edelleen itse kuvatessani kyseisiä kategorioita; siis esimerkiksi  maahanmuuttajia, jotka ovat maassa lainvastaisesti, yleensä joko siksi, että heidän maahantulonsa on tapahtunut laittomasti tai siksi, että he kyllä ovat tulleet maahan laillisesti, mutta heidän oikeutensa oleskella maassa on joko loppunut tai sitä ei ole lainkaan annettu.

Käännytykseni terminologian suhteen on vuosien varrella ollut kovaa. Jopa niin kovaa, että kaikki muu – teoria, empiria, tutkimus – on usein jäänyt tämän varjoon. Terminologiaan on helppo tarttua; kaikkihan sen osaavat, vaikka itse asiasta eivät mitään ymmärtäisi. Vaikka usein selitän jo etukäteen, miksi käytän kyseistä termiä ja että se ei todellakaan ole harkitsematonta tietämättömyyttä tai lipsahdus, suurin osa saamastani palautteesta kohdistuu aina ”väärään” terminologiaan. Nimi todellakin laitonta maahanmuuttajaa pahentaa!

Tietysti ymmärrän myös, että kyseessä on yksi notkea kikka, jolla voidaan varmistaa, että mistään oleellisesta ei tarvitse puhua. Niin tänäänkin. Niin niin usein aiemminkin. Niin niin niin kovin usein Euroopan unionissa. Sen lisäksi kyse on moraalisesta poseeraamisesta. Kun puhun oikein, olen hyvä. Kun kerron haluavani hyviä asioita oikein nimetyille toimijoille, olen hyvä. Politiikkaa ja teatteria, ei sen kummempaa.

Lopulta vain kaikkein itsepäisimmät puhuvat enää ”väärin” ja kieltäytyvät alistumasta uuskielisyyden loputtomille vaatimuksille. Joko silkkaa periksiantamattomuuttaan tai siksi, että tällä todellakin on merkitystä. Koska sillä on – erityisesti tieteessä käsitteillä on hyvin merkittävä rooli, ja muillakin areenoilla kuvaustapojen yhtenäisyys on kovasti kanssakäymistä helpottava tekijä.

Hesarin vieraskynäkirjoituksessa jouduin  oikeatermisen sensuurin hampaisiin, kun laiton maahanmuutto muutettiin paperittomiksi. ”Paperiton” on uusista termeistä ehkä kaikkein huonoin – irregular on parempi, mutta sekin kuvaa vain ilmiön yhtä puolta, sen epäsäännöllisyyttä. Detalji tai ei, kyseessä on esimerkki siitä, miten sananvalta toimi.

Minä en ole kiinnostunut maahanmuuttajien papereista. En edes siitä, onko heillä niitä vai ei. Olen kiinnostunut valtioista, jotka määrittävät sen, ketkä saavat valtioon tulla, milloin ja millä ehdoilla. Papereilla tai ilman.  Olen kiinnostunut ilmiöstä nimeltä maahanmuutto, vaikka tiedän yhtä ja toista jännittävää myös niistä papereista.

Paperit tai niiden puute eivät ole oleellisin asia koko ilmiössä, riippumatta siitä, mitä mieltä minä tai joku muu on. Itse asiassa niihin keskittyminen on usein harhaanjohtavaa.

Myös käytännössä ”paperittomuuden” merkitys vähenee, koska se rajaa yhä vähemmän – esimerkiksi Suomessa niillekin, joilla ei ole ”papereita”, haluttaisiin samat oikeudet kuin paperillisille maahanmuuttajille. Perusoikeushuikentelevaiset eivät ole aikoihin keskittyneet maahanmuuttajiin yleensä vaan nimenomaan paperittomiin. Jälleen sama asia akatemiassa. Kyynikko kysyy vain, mitä paperittomien jälkeen? (eikä uskalla vastata, vaikka aavistaakin)

Seminaarissa minua valistettiin, että surkeaa paperiton-termiä todellakin jo suositellaan instanssissa jos toisessa – eiköhän se siellä journalistin etiikassakin jo ole edustettuna. Huomio oleellisessa, niinhän se oli! Ja niissä faktoissa!

Seminaarin virallinen aihe, median maahanmuuttopolitiikasta raportoimisen todenmukaisuus, olisi ollut herkullinen, mutta valitettavasti siihen ei päästy juuri lainkaan. Kuten niin usein ennenkin, mediaa kritisoitiin siitä, että maahanmuuttajia ja heidän näkökulmiaan on liian vähän esillä. Syiksi löydettiin tällä kertaa muun muassa seuraavia:

Maahanmuuttajan mukaan maahanmuuttajat pelkäävät. Toimittajan mukaan tämä pelko on totta, ja niinpä maahanmuuttajia on vaikea saada haastateltavaksi. Toisessa yhteydessä sekä kyseinen toimittaja että maahanmuuttaja olivat sitä mieltä, että maahanmuuttaja-statuksella tai nimityksellä ei ole merkitystä, koska olemme kaikki ihmisiä. Virkamies mainitsi jälleen tähän väliin, että termien kanssa pitää olla tarkkana. Innokas meppi kommentoi kerrattuaan ensin sukunsa maahanmuuttohistorian, että ihmisiä ei pidä määrittää rahan kautta ja että maailma pysähtyisi ilman maahanmuuttajia. Lieksasta puhuttiin useaan otteeseen.

Lähes kaikki perinteiset kliseet käväisivät joko esiintyjien tai kommentoijien puheissa. Luulin, että niitä ei voi kuulla enää missään. Kuinka väärässä olinkaan!

Mutta yksi asia oli silti muuttunut.

Kukaan ei enää sanonut minkäänlaisia vastalauseita Halla-ahon analyysille siitä, että Ruotsissa on katastrofaalinen tilanne, pääasiassa maahanmuuton ja maahanmuuttopolitiikan takia.

Kukaan ei väittänyt, että Ruotsissa on asiat paremmin.

Kukaan ei kehottanut meitä ottamaan mallia Ruotsista.

Kukaan ei kieltänyt, etteikö ruotsalainen maahanmuuttopolitiikka olisi epäonnistunut.

Kukaan ei vaatinut kotoutumiseen samanlaisia toimia kuin Ruotsissa.

Kukaan ei vaatinut Suomeen lisää maahanmuuttajia, koska Ruotsissa on niin paljon.

Ehkä tätä pitäisi kutsua edistymiseksi? Vai olisiko mikään muu enää mahdollistakaan, kun armas länsinaapuri on pahemmassa poliittisessa umpikujassa kuin ehkä koskaan?

Mielestäni kyse on eräänlaisista kynnyksistä. Ne pätevät monessa asiassa. Kun tarpeeksi yleisen mielipiteen tai ”faktan” vastaista tietoa ja evidenssiä alkaa tulla, mielipide tai ”fakta” ei suinkaan ala vähitellen muuttua – sehän olisi noloa, se vaatisi väärässä olemisen myöntämistä. Tämä pätee niin mediaan kuin vaikka puoluepolitiikkaan ja osin jopa tutkimukseen. Muutos tulee usein yhtäkkiä, melkein kuin yhdessä yössä.

Yhtäkkiä Suomessa onkin ”huonoja kouluja”, vaikka juuri äsken kaikki koulut olivat hyviä – ja tämä  uusi totuuus vaatii tietysti uusia toimia.

Yhtäkkiä maahanmuuttajiin liittyykin ongelmia, vaikka juuri hetki sitten niitä ei ollut – ja tämä vaatii tietysti uusia toimia.

Ja nyt, Ruotsissa on kuin onkin ongelmia – ne ovat niin selviä, että niistä ei mieluusti tarvitse edes puhua – vaikka juuri hetki sitten Ruotsi oli se maa, josta meidän piti ottaa oppia. Ja – nyt on kai jo selvää – tämä tietysti vaatii erityisiä uusia toimia.

Tänään kuulimme myös, että kotoutumispolitiikkamme on sittenkin onnistunut kohtuullisesti, kunhan vain otamme tarpeeksi pitkän tarkastelujakson. Tai vertaamme… Ruotsiin!

Hesarin pääkirjoituksissa tämä Ruotsi-kynnys ylittynee lähiaikoina. Yhtenä aamuna vain saamme lukea, että ”koska Ruotsissa maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut, tulee meidän…” ja niin edelleen. Kaksi päivää sitten jo saimme lukea, että Ruotsin pitää nyt oppia uusia tapoja. Ajatelkaa, Hesari ojentaa ruotsalaisia siitä, miten toisinajattelevaa puoluetta tulee kohdella!

Mitä tulee mediaan, tuo kertoo juuri sen integriteetin – ei sitä ole. YLE on omassa sarjassaan, mutta muita medioita kiinnostaa vain klikkaukset ja vallassa olevan talouden tai politiikan tai molempien myötäily. Klikkauksia nyt sattuu välillä saamaan maahanmuuttovastaisilla ja välillä maahanmuuttomyönteisillä jutuilla – ihan sama, mitä niin kutsutussa todellisuudessa tapahtuu. Suomessa on tapahtunut – pääasiassa perussuomalaisten nousun myötä – eräänlainen spill over: puolueiden on pakko myötäillä uutta linjaa, median on pakko myötäillä uutta linjaa, eliitin on pakko myötäillä uutta linjaa. Mutta vain sopivasti ja tarkasti häivyttäen – juuri sen verran kuin on pakko.

Tällaista sopivaa ja tarkasti häivytettyä myötäilyä on myös se, että juuri hetki sitten vielä paholaisen viittaan puettu Jussi Halla-aho päästetään keskustelemaan oikeamielisten ihmisten kanssa.

Lopuksi kiitetään kauniisti (onhan se sentään meppi) ja myös todetaan, että ei kyllä persujen ikkunoita saa rikkoa (onhan tämä kuitenkin demokratia).

Ja kaikesta täytyy voida puhua! Kunhan muistaa terminologian ja faktat.