Suomalaista politiikkaa leimaa realismi ja pragmatismi, jos vertailukohdaksi ottaa ruotsalaisen politiikan. Useat aatteet – esimerkiksi sosialismi, markkinaliberalismi, vihreys, feminismi – nousevat kovemmin ja vahvemmin ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Myös ihan oikea uusnatsismi tulee lähivuosina nousemaan nimenomaan Ruotsissa, kun taas Suomen äärioikeisto pysynee enemmän hiljaisissa marginaaleissa. Syitä erilaisille poliittisille ilmastoille on toki useita, erilaisesta kansanluonteesta ja historiasta lähtien. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikainen politiikka – muun muassa turvallisuuteen, puolustukseen, maahanmuuttoon ja yhteiskunnan yhä rajumpaan jakautumiseen liittyen – on edelleen voimistanut kasvualustaa vahvasti ideologisille liikkeille.
Feministiskt initiativ – ja feminismi yleisemminkin – on ideologinen liike par excellence, joten vaikuttaa selvältä, että se menestyy juuri Ruotsissa. Koska aatteellinen feminismi on käsitteineen muodissa, sopii se hyvin imagokeskeisten ruotsalaisten politiikkaan: jag är feminist, förstås (Valet står ju mellan att vara feminist och idiot!). Samalla kun vihreistä on tullut kiinteä osa establishmenttia, kykenee vallan kritiikki tekemään pesänsä feminismin sisään.
Ruotsissa myös ulkopolitiikka on feminististä. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström oli viime viikolla Suomessakin puhumassa ulkopolitiikkansa pääteemoista eli kolmesta ärrästä: Rights, Representation and Resources (for women). Feministisellä ulkopolitiikalla synnytetään rauhaa ja turvallisuutta. Suomen ulkopolitiikalla on kuitenkin vielä muitakin uhkakuvia kuin ilmastonmuutos tai epätasa-arvo (vuonna 2009 Ruotsin puolustuspoliittisessa selonteossa todellakin todettiin, että Ruotsin välittömin uhka on ilmastonmuutos). Ruotsi on myös tasa-arvoisesti purkanut yleisen asevelvollisuuden vuonna 2009.
Ruotsalaisisit käyvät myös muskareissa ja kerhoissa paljon enemmän kuin suomalaisisit (sama feministisesti: he nauttivat vanhemmuudestaan). Kun yksi norjalaisisi kertoi kirjassaan halunneensa vain panna ruotsalaista muskarintätiä, lehdet täyttyivät vihakirjoituksista – sovinistimato oli mönkinyt kansankotiin. Myöhemmin sovinistimadosta tuli rasistimato.
Suomessakin on syntynyt ihmetystä siitä, miksi feministinen puolue ei synny tänne. On väitetty muun muassa, että feminismi vaietaan Suomessa kuoliaaksi. Toisaalta juuri naistenpäivänä HS totesi, että feminismi kyllä leviää, vaikka sillä on niin paljon vastustajia, arvokonservatismi etunenässä. Ruotsi on kuitenkin Suomea edellä, siis kehittyneempi yhteiskunta. Siellä puolet kansasta sanoo olevansa feministejä, poliitikoistakin kaikki paitsi du-vet-vem.
Feministi kannattaa tasa-arvoa on ilmaisu, jonka sisältö on täysin riippuvainen siitä, mitä sanat feministi ja tasa-arvo ja kannattaa kulloinkin tarkoittavat. Kuten muukin sanoihin, käsitteisiin ja ilmaisuun keskittyvä politiikka, feminismi harjoittaa valtaa ennen muuta propagoimalla käsitteiden sisältöjä niin, että se sisällyttää itseensä kaiken hyvän ja toisaalta ulkoistaa kaiken pahan vastustajiinsa. Näytelmäsuoritus on oleellinen: miten asetelma ja argumentit rakennetaan niin, että tilanne voitetaan moraalisella oikea- ja ylimielisyydellä, ikään kuin itsestäänselvästi.
Tutkija Anu Koivunen väittää, että feminismin poliittinen voima on siinä, että sen avulla kritisoidaan kahta aikamme valtaideologiaa, nationalismia ja liberalismia. Minä väitän, että aatteellinen feminismi nousee suuresta hyvinvoinnista, postliberalistisesta tyhjyydestä ja naisten korkeasta asemasta yhteiskunnassa, ja sen valtaa kritisoiva funktio on yleensä hyvin näennäinen. Poliittisen feminismin kannattamat ideat ja toimenpiteet rapauttaisivat toteutuessaan sekä hyvinvointia, vapautta että naisten asemaa, muun muassa siksi, että naisten hyvä asema nimenomaisesti edellyttää vahvaa kansallisvaltiota ja kehittynyttä, hallittavaa yhteiskuntaa. Koska feminismi on hyvän ideologia, se ei kykene näkemään, että politiikassa kyse on hyvin usein fundamentaaleista vastakkaisuuksista ja harva etu taipuu kaikkia hyödyttäväksi. Toisaalta kriittiset feministit, esim. Gudrun Schyman, jotka korostavat konfliktisuutta, ovat rakentaneet arvopohjansa niin pieleen, että tuloksena voi olla ainoastaan loogisia ristiriitoja. Parhaiten tämä näkyy feministien tarpeessa puolustella tiettyjä naisvihamielisiä ryhmittymiä.
Ruotsin puolue ajaa siis hyvin vahvasti intersektionaalista politiikkaa eli se näkee useita sukupuolen rinnalla toimivia syrjäyttäviä jakolinjoja. Se uskoo olevansa kaikkien vähemmistöjen ja syrjittyjen asialla, mikä tietysti on sula mahdottomuus, koska monet vähemmistöt ja syrjityt ovat intresseiltään toisiaan vastaan. Toisaalta uskomus kertoo juuri ideologian voimasta kaiken pragmaattisemman poliittisen toiminnan yli. Vaalislogan Ut med rasisterna, in med feministerna ilmaisee kaiken olennaisen puolueen merkittävimmästä opponentista. Myös Suomessa feministit näkevät soinilaisessa uuskonservatismissa/juntismissa sekä yleisessä maahanmuuton tai monikultturismin kritiikissä tärkeimmät vastavoimansa.
[Naisasialiike Unionin puheenjohtajaa Katju] Aroa ahdistaa se, että niin sanotut maahanmuuttokriitikot ovat tehneet naisasiasta lyömäaseen. Klassinen ”he vievät meiltä naiset ja työn” -ajatus kuuluu keskustelupalstoilla nykyään ”he vievät suomalaisnaisten oikeudet”.
”Tasa-arvoretoriikka on valjastettu rasistiseen käyttöön, vaikka todellisuudessa rasistiseen arvokonservatismiin liittyy myös perinteisen naisroolin korostaminen ja naisviha,” Aro sanoo.
Olivia, joulukuu 2014
Tätä taustaa vasten on hupaisaa, että julkilausutut tärkeimmät tasa-arvo-ongelmat ovat kuitenkin kaukana ideologiasta: ”naisiin kohdistuva sukupuolistunut väkivalta, palkkaerot ja vanhempainvapaiden jakaminen”. Jos näitä oikeasti haluaisi kyseenalaistaa, vastustuksen kärki olisi aivan muualla kuin perussuomalaisissa.
Toisaalta feministien mukaan naisten oikeuksia ei siis edes voi kannattaa mistään muusta kuin feministisestä näkökulmasta. Jos taustalla oleva aate on väärä, lopputulos on merkityksetön. Näytelmäsuoritus, se mihin suuntaan kumarretaan, mihin pyllistetään, on aina oleellisempi kuin varsinainen substanssi.
Olivia-lehden jutussa pohditaan, voisiko feministeistä vielä tulla Suomen uusi vihreät – eli siis innovatiivinen, akateemisten ihmisten kriittinen yhteenliittymä. Jutussa muistellaan myös Naisten puoluetta, joka osallistui eduskuntavaaleihin 1991 ja 1995 sekä kuntavaaleihin 1992. Suosio ei ollut suurta.
[Naisten] puolue yritti tavoittaa naisia, jotka eivät olleet kiinnostuneita politiikasta. Se vaati sukupuolikiintiöitä päättäviin elimiin, naisiin kohdistuvan väkivallan ja raiskausten vähentämistä sekä palkkatasa-arvoa. Samoja teemoja, joista nykyäänkin puhutaan. Naisten puolue jäi ilman edustajia kaikissa vaaleissa.
Mutta haaveet eivät ole kuolleet. Muun muassa Tiina Rosenberg kaipaisi Suomen vaaleihin näkyvämpää feminististä otetta eli keskustelua tasa-arvosta ja hyvinvoinnista. Jaana Kuusipalo sen sijaan väittää, että miehet ovat varastaneet tasa-arvokäsitteen ja se pitäisi saada takaisin.
Erilaisten käsiteleikkien ja -kamppailujen seurauksena muodostuu koko feministinen agenda. Tätäkö Suomeen pitäisi saada lisää? Niin kuin politiikkamme ei jo tarpeeksi paljon leijuisi sanamaailmassa ilman feministien omaa puoluettakin.
Suomeen feminististä politiikkaa kaipaavien mielestä suomalaisnaiset ovat yksinkertaisia, jos eivät suorastaan tyhmiä, toisin kuin ruotsalaiset naiset (ja miehet). Suomalaisnaiset eivät käsitä omaa etuaan tai toisaalta sitä, mikä heitä uuskonservatiivisuudessa uhkaa. Toisten näkökulmien mukaan suomalaisnaiset ovat liian arkoja ja heikkoja, heillä on huono itsetunto, he eivät ole valmiita voittamaan, he mieluummin nuolevat sen kerman, mitä miehiltä sattuvat saamaan. Suomalaiset ovat kehittymättömämpiä impivaaralaisia – jälleen kerran.
Olivian juttu hahmottelee suomalaisen feministisen puolueen puolueohjelmaa. Siihen kuuluisi muun muassa vapaa aborttioikeus, sukupuolentutkimuksen alkeet peruskouluun, yleisen asevelvollisuuden poistaminen ja perhevapaiden tasaaminen. Ideologiaa unohtamatta.
Ajatushautomokin olisi jo valmiina. Sen alapääfokus tarjoaa ehkä sitten vastavoiman perussuomalaisten ”yleiselle anti-intellektualismille ja tietynlaiselle tyhmyyden ihannoinnille” (HS).
Loppuun vielä feministi-ikonin feminismibiisi.
Olet feministi, jos menet Jay-Z:n ja Beyoncén konserttiin etkä ole sitä mieltä, että Beyoncén pitäisi saada 23 prosenttia vähemmän rahaa kuin Jay-Z:n. Etkä ajattele, että Beyoncélla ei pitäisi olla äänioikeutta, etkä mieti, miksi hän tanssii ja laulaa eikä ole paistamassa Jaylle pihviä. (feministi Aziz Ansari HS:n mukaan)
Tässä feministisesti hytkyessä voi vain olla kiitollinen, että on nainen. Ja juuri Suomessa.
dust/bones/politics 
Feminismi on itse itseään ruokkiva negatiivinen kierre. Naisilla on taipumus pyrkiä parisuhteeseen itseään parempien ja korkeammalla tasolla olevien miesten kanssa. Mitä tasa-arvoisempia miehet ovat naisten kanssa, sitä vastenmielisemmiltä, epähaluttavammilta ja luotaantyöntävämmiltä miehet näyttävät. Tasa-arvosta syntyvä inho miehiä kohtaan lisää feministien feministisyyttä ja radikalismia. Jne.
Kirjoitin toisaalla suunnilleen seuraavaa:
”Women are more conformist than men because they feel on average higher psychological pain when disagreeing with the social group. Women are more likely than men to obey and respect authorities. Women take on average less risks than men and are in ways that are relevant e.g to the therapeutic state and social security more security oriented. Women are more likely to feel compassion and empathy to the convicted criminal, guilty party, person to be punished etc., more likely to feel their pain, so they are less likely than men to punish, and their punishments tend to be milder. Men are more likely than women to feel satisfaction when punishing justly. These reasons make women less able than men to uphold social order and justice. Men have higher average IQ and considerably more high IQ persons than women, but also more low IQ persons. Women tend to pack more around the middle IQ. Thus women are generally ideal for high status managers of bureaucracies to displace as many men as possible; not high IQ independent thinkers, but high enough IQ to perform tasks reliably; more conformists and loyal to the authorities and bosses, less likely to challenge hierarchies or status of high status managers, less likely to compete with them; more satisfied with what they are given or allowed by high status managers (salaries, statuses, privileges, perks etc.); they have less conduct disorders or “disorders”; they can be used as a sexual turf or harem by high status managers; etc. Thus the leaders of large bureaucracies are likely to support leftist equality between the sexes, quotas for women, women empowerment, privileges for women, rights for women, special support for women, women and feminist studies in universities, feminism generally, feministic propaganda in media, etc.
… Equality is needed to maximize inequality. E.g. Stalin could not have raised him to false god status without equality. When all the small hierarchies and small inequalities of local groups had been eliminated, everybody could be attached to one big and high megahierarchy of the communist state, under which shelter all kinds of vivid inequalities, privileges, special treatments, exclusive rights, dominations, arbitraty powers, etc. prospered. Exactly in liberal societies, where liberals (“conservatives” + liberals) speak constantly about equality and promote equality, inequality has increased radically, and power and money has concentrated to the coalition of large private and public bureaucracies and big international banks.
Lisäys.
http://www.sciencevsfeminism.com/myth-of-equality/sex-differences-general-intelligence/
Kiitos kommentista. On olemassa monenlaisia feminismejä; jutussa käsittelin pääasiassa yhtä eli (nykyaikaista) poliittista liikettä, joka eroaa huomattavasti siitä klassisemmasta ”tasa-arvon” (syöpynyt käsite, joka kuitenkin joskus tarkoitti jotakin) ajatuksesta, joka ohjasi myös valtiollista kehitystämme ja kulttuuriamme.
Nykyaikaisella poliittisella feminismillä saattaa olla tai saattaa olla olematta mitään tekemistä esim. pariutumisen kanssa. Feminismin (ja liberalismin) pariutumiskäsitys on toki hyvin kiinnostava aihe politiikan ulkopuolella. En käsitä, miksi naistutkijat eivät enemmän käsittelisi tätä aihetta! On selvää, että esimerkiksi lapsuuden kehitysympäristö (äidin ja isän roolit ennen muuta) vaikuttaa asiaan. Tästä voi johtaa lukuisia villejä (ja epäkorrekteja, koska ”kaikki perheet on yhtä hyviä”) arvauksia muun muassa sen suhteen, millaiset ihmiset ennen muuta tarvitsevat ulkopuolista ”vakuutta” omasta merkityksestään ja sukupuolestaan. Kehityksellisesti vakaan ihmisen – miehen tai naisen – ei hyvissä oloissa tarvitse liikaa huudella rakenteita apuun. Siis järjestelmässä, kuten omassamme, jossa kaikilla on vapaus valita ja myös heikommista pidetään huolta.
Kannatan riittävän älykkäitä, fiksuja ja hyviä ihmisiä päättämään asioista, sukupuolesta riippumatta. (kuulostaa toki argumenttina samalta kuin ”kannatan kaikkia hyviä asioita”) Toki minulla on henkilökohtainen, osin intuitiivinen näkemys siitä, millaisia ihmisiä nuo ovat – mutta kannatan silti demokratiaa siinäkin tapauksessa, että valituksi tulee mielestäni vääränlaisia ihmisiä.
Aivan kuten meillä on eroja kognitiivisissa kyvyissä, meillä on eroja kaikessa muussakin, halusimme tai emme. Pelkkään ÄO:hon tuijottaminen – varsinkaan politiikasta puhuttaessa – ei ole järkevää eikä tarkoituksenmukaista. Sukupuolten väliset stereotyyppiset erot sen sijaan näkyvät, feministien ja muiden ahkerasta pinnistelystä, kiintiöistä ym. huolimatta, joten sille asialle ei tarvitse tehdä mitään. Asiassa on tietysti hyvät ja huonot puolensa.
”Women are more conformist than men because they feel on average higher psychological pain … …”
Onnistuisiko vastaavanlainen luettelointi, mutta niin, että naisen ominaispiirre on parempi ja miehen vastaavasti huonompi (nimenomaan henkisistä ominaisuuksista)? Vai pitääkö olla nainen, jotta sellaisen osaa laatia? 😉
Riikka, mies ja nainen täydentävät toisiaan ja sopivat toistensa vastinpareiksi, joten luonnollisesti löytyy useita aloja, joissa nainen on keskimäärin miestä parempi. Parempi tunneälykkyys, empatia, kahden tai kolmen henkilön välisten suhteiden arviointi ja tulkinta, vieraiden kielten hallitsemisen älykkyys, voimakkaampi puolustusjärjestelmä (naisen puolustusjärjestelmän täytyy pitää huolta sekä naisesta, että kehittyvästä vauvasta), pidempi elinikä (naista testosteroni ei polta niin nopeasti loppuun kuin miestä), vähemmän käytöshäiriöitä, jne. Ja yhtä hyvä verbaalinen logiikka. Lisäksi hyvän johtajan ÄO ei saa olla liian korkea, muuten hän ei pysty kommunikoimaan riittävän hyvin keskivertoihmisten kanssa ja ymmärtämään heitä. Optimaalinen johtajien ÄO on välillä 110-140, jossa 140 alkaa usein jo aiheuttaa hiukan ongelmia.
”Näytelmäsuoritus, se mihin suuntaan kumarretaan, mihin pyllistetään, on aina oleellisempi kuin varsinainen substanssi.”
Tämä selittää myös sen, miksi useat feministit inhoavat niin syvästi fraasia ”en ole feministi, mutta kannatan tasa-arvoa”. Näkemykseni esimerkiksi palkkaerojen syistä ja niihin vaikuttamisesta voi olla hyväksyttävä tai torjuttava riippuen pelkästään siitä, kunnioitanko puheessani pyhiä symboleja vai en.
Feministi-ideologien ja -tutkijoiden sokeus omalle statukselleen hämmentää minua aina. He saavat rakennella työkseen itseään kiinnostavia konstruktioita usein julkisella rahalla, heitä kuunnellaan asiantuntijoina ja he saavat haastatteluissa käytännössä poikkeuksetta edustaa moraalista hyvää. Silti he kuuluvat mielestään sorrettujen luokkaan, ja heidän performanssiinsa kuuluvat usein jatkuva huolestuneisuus, ahdistuneisuus ja pelko. Kun emme kerran enää usko mihinkään Suomen kansan yhtenäisyyteen ja sen yhteiseen etuun, miksi joillekin on edelleen niin helppoa uskoa sukupuolen yhtenäisyyteen?
”Tutkija Anu Koivunen väittää, että feminismin poliittinen voima on siinä, että sen avulla kritisoidaan kahta aikamme valtaideologiaa, nationalismia ja liberalismia.”
Mikäköhän muu ideologia muuten kritisoi nationalismia ja liberalismia, Gogia ja Magogia, tunnetuin seurauksin noin vuoteen 1991 asti?
M., kiitos kommentista!
Kyllä. Pyhien symbolien kunnioittamista vaaditaan kaikilta, myös abstrakteilta referenteiltä (eli ”naisilta”). Jos näin ei tapahdu, koko referenttiys puretaan. Feministit puhuvat ja välittävät vain tietyistä naisista; heistä, jotka solahtavat vaivatta yhtäältä uhriutettuun, toisaalta voimaannutettuun muottiin. Suurin osa kannattajista ei ymmärrä, mitä tapahtuu – kannattaa vain ”hyvää asiaa”.
Hyvin sanottu feministien sokeudesta omalle statukselleen. Minäkin olen hämmentynyt siitä. Toisaalta ihmettelen myös sitä, miten tuollainen (feministien ja monien muiden) konstruktiomaailmassa eläminen on ollenkaan mahdollista. Luulisi, että edes mielenterveys alkaisi brakata. Päivästä toiseen keksisit uusia päättömiä askelkuvioita ja vahtisit, että kaikki varmasti osaavat ne, aina löytäisit korjattavaa, et koskaan mitään hyvää, ulvahtelisit arvosanoja sinne ja tänne. Huh.
Valkea, aivan totta, mutta ehkä myös jotain raikkaampaa ja provosoivampaa tuon ainaisen tunnepääoman lisäksi. Naiset sortuvat harvemmin ääriajatteluun ja ääriliikkeisiin, naisten alempi seksuaalinen draivi saa aikaan vähemmän ongelmia ja mm. enemmän keskittymiskykyä, naisten rikollisuus on alhaisempaa, naiset tekevät vähemmän seksuaalirikoksia ja siten aiheuttavat vähemmän tuskaa maailmaan, (muille ihmisille haitalliset) seksuaaliset perversiot ovat naisilla harvinaisempia, naiset ovat vähemmän väkivaltaisia (vaikkakaan eivät niin vähän kuin myyteissä kerrotaan), naiset kestävät paremmin vastoinkäymisiä (kyllä!), naiset harvoin aloittavat sotia (turvallisuusorientaatiolla on myös paljon muitakin seurauksia, joista suuri on positiivisia)… Lasten- ja kodinhoidosta tai ”henkilökohtaisen” organisoinnista en sano mitään, vaikka niilläkin on paljon muihin ominaisuuksiin liittyviä implikaatioita.
Aika helppohan näitä on keksiä molempiin suuntiin. En sitten lopulta kyllä tiedä, mitä hyötyä tästä on. Erilaiset kategoriat ja stereotypiat monen muunkin muuttujan kuin sukupuolen suhteen ovat tietysti kuvaavia, mutta mitä niillä käytännössä voisi tehdä – ja ennen muuta pitäisikö niillä tehdä jotakin? Toki sosiaali-insinöörit voi(si)vat kauheissa yhteiskuntakokeiluissaan hyödyntää niitä.
Olenkin epäillyt jo pitkään, että se etten ole johtaja, johtuisi lasikatosta. Se johtuu liian korkeasta äo:stani…! Q.E.D. No joo, Mensan jäsenissä on kyllä aika paljon johtajia, vaikkakin toki kaikkia muitakin. Jos älykkyyttä ei onnistu hyödyntämään, siitä on lähinnä pelkkää harmia…
Tämä on tosi hyvä blogi, paljon fiksuja kirjoituksia. En keksi tähänkään posaukseen lisättävää, oikein hyvä. Sukupuolet ovat erilaisia, ja miehet ja naiset ovat vahvoja omilla alueillaan. Kumpikaan ei ole toista parempi, mutta yhdessä he kykenevät täydentämään toisiaan. Miehen luonto on kuluttaa itsensä nopeasti yhdessä räjähdyksessä. Nainen kestää pidempään, he elävätkin pidempään! Pelkästään miehistä tai naisista koostuva yhteiskunta olisi siis melko kurja paikka, toinen palaisi loppuun hetkessä ja toinen jähmettyisi.
PS. Mahdatko olla sama Riikka, joka aikoinaan kommentoi Antiaikalainen-blogiin ahkerasti?
Kiitos.
Yksi juttu näissä sukupuoliasioissa vielä on. Naiset harvoin ymmärtävät yleistyksiä, stereotypioita, keskiarvoja tai mediaaneja. Taipumuksena ottaa asia ennemminkin henkilökohtaisesti – loukkaantua, jos ei yleistyksessä pääse parempien puolelle. Toisaalta miehet tekevät usein liikaakin numeroa siitä, että ”kestävät” ja näkevät eron – ihan niin kuin pelkkä deskriptio olisi itsessään kovin kiinnostava.
Näkyyhän se tieteessäkin. Naiset näpertävät etnografisia pikkuhaastattelujansa, joista saatujen johtopäätösten yleistysarvo lähestyy nollaa. Miehet tuuttaavat ”tieteen yleisen logiikan” parissa, hankkivat edustavat otokset, mittaavat ja tilastoivat ja saavat tulokseksi, että ”6.9”. Ja se on fakta, koska se on!
Juu, olen sama Riikka. Tällä nimellä olen kommentoinut (ja joskus aiemmin blogannutkin) pitkin blogikenttää.