Huomio Tapanilan raiskauksen ympärillä alkaa olla hiipunut (toisaalta olemmehan saaneet jo uusiakin). Omaa kirjoitustani aiheesta luettiin muutamassa päivässä yli 16 000 kertaa, mitä pidän kohtuullisena saavutuksena vasta bloggauksen aloittaneelta. Tavoitteeni nimenomaan oli, että ”tavalliset ihmiset”, etenkin naiset, pysähtyisivät ajattelemaan asiaa. Olen saanut kiitos- ja vihapostia enemmän kuin naismuistiin, ja kommenttikenttäkin on kirvoittanut useita.
Merkittävin vaikutus some-kansan yleisestä äänekkyydestä tapauksen ympärillä on kuitenkin näkynyt mediassa. Niin Hesari kuin Yle, pienemmistä puhumattakaan, on taipunut tunnustamaan joitakin tosiasioita. Vaikka keskustelu maahanmuuttajien raiskauksista ei olekaan edennyt varsinaisesti mihinkään, on jotakin kuitenkin saavutettu. Myös muun muassa Optulan tutkimukset ovat saaneet tarvittavaa julkisuutta, mitä pidän itse ehkä merkittävimpänä asiana.
Toisaalta ennalta arvattavat piirit ovat edelleen jatkaneet oman agendansa mukaista rummutusta. Faktojen vääristäminen tai niiden huomiotta jättäminen yhdistyvät sulavasti ideologiseen ajatteluun tai lillukanvarsissa roikkumiseen. Öyhöttämisessä kunnostautuu myös vastapuoli. Vaalien läheisyys on saanut myös muutamat poliitikot järjestämään omia tempauksiaan.
Käsitteisiin keskittyminen on jälleen ollut yliampuvaa. Lähes jokainen ihminen tietää intuitiivisesti, mitä tarkoittavat esimerkiksi ”kulttuuri”, ”kansa”, ”valtio” ja myös ”raiskaus”. Väitän, että ihmisen ei tarvitse hallita kulttuurintutkimuksen ja humanististen tieteiden teoriakenttää kyetäkseen ajattelemaan loogisesti – mitä useat oikeamieliset kuitenkin tapaavat vaatia. Se, että tiede on tänä päivänä lähes yhdenmukaisesti sitä mieltä, että tuonkaltaisia käsitteitä ei ole olemassa tai että ne eivät ole lainkaan yksinkertaisia, on aivan toinen asia. Se maailma, missä tavalliset ihmiset, niin kantaväestö kuin maahanmuuttajatkin, edelleen elävät, tuntee nuo käsitteet ja niiden ilmentymät hyvin konkreettisesti. Minkäänlainen merkityksellinen yhteiskunnallinen ajattelu ei ole mahdollista ilman yleistyksiä. Sen sijaan esimerkiksi ”vihapuhe” on uuskäsite – sen merkitys on hyvin eklektinen ja käyttöala epäselvä.
Suhteellisuuden puutteeseen liittyy myös yksi feministien tiukasti hyväilemä ajatus: Koska kaikki seksuaalinen väkivalta ja häirintä on yhtä väärin ja koska kaikki patriarkaatin toiminta on yhtä kamalaa ja tuomittavaa, tekojen tai uhristatusten välille ei lopulta voi tehdä eroja. Niinpä joukkoraiskaus, kaduttava känniseksi ja ällöttävän flirttailun kohteeksi joutuminen rajautuvat lopulta samaan ilmiöön eikä niiden välille voi tehdä moraalisia tai muitakaan eroja. Tämä tietenkin mahdollistaa sen, että koska (hetero-)mies on aina lähtökohtaisesti hirviö, päähuomiota ei tarvitse kohdistaa siihen, kuka tai ketkä eniten syyllistyvät seksuaaliseen väkivaltaan. Energiaa ajatus saa tietysti siitä tosiasiasta, että lähes jokainen nainen on elämässään kokenut jonkinlaista seksuaalista häirintää tai väkivaltaa. Q.E.D.
Itseäni kiinnostaa asiassa taas se, mitä pragmaattisesti ajatellen voidaan saavuttaa. Truismi siitä, että ”kaikki miehet raiskaavat”, on progression kannalta hyvin ongelmallinen, ensinnäkin siksi, että se jättää jo saavutetun kehityksen huomiotta. Koska feministit (käytän tätä nyt yleisterminä kyseisiä väitteitä edustavista) kieltäytyvät huomaamasta, että mitään hyvää tai edistyksellistä on koskaan saavutettukaan, sulkeutuvat myös tulevaisuuden mahdollisuudet.
Kuitenkin tässä maassa on tehty jo paljon asiaintilan korjaamiseksi. Yleinen naisen aseman parantuminen on tietysti kaiken taustalla – meidän kulttuurissamme naisen asema on hyvä ja tasa-arvoinen miehen kanssa. Kun toisaalta väitämme, että raiskausalttius johtuu mahdollisesti kulttuurista, tarkoittaa se muun muassa, että tiettyjen kulttuurien näkemys naisen asemasta on niin ongelmallinen, että se vaikuttaa toimijoiden käyttäytymiseen. Se ei tarkoita, että tietty kulttuuri ehdottomasti aiheuttaa raiskauksen. Suomalainen kulttuurikaan ei aiheuta alkoholismia, vaikka alkoholismi ilmiselvästi on kulttuurillemme leimallista, ja useimmat ihmiset voivat myöntää, että alkoholi on suomalaisille ongelmallinen asia – vaikka se ei sitä taaskaan ole kaikille suomalaisille.
Feministien lempilapsi, ”vain jäävuoren huippu tulee esille”, saattaa pitää hyvin paikkansa, mitä tulee tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kotioloihin, mutta yleisenä totuutena sitä ei voi pitää. Ensinnäkin väite perustuu yleensä hataraan tutkimukseen, jossa kysyttiin nimenomaan siitä, onko vastaaja kokenut jonkinlaista seksuaalista häirintää tai väkivaltaa ja onko hän ilmoittanut siitä. Toisekseen naisten ilmoittamismahdollisuuksia on suuresti lisätty, jo vuosikymmenien ajan, ja valistus on jatkuvaa, peruskoulusta pitkälti elämän ehtoopuolelle. Kolmannekseen apua on saatavilla väkivaltaisista suhteista pois haluaville. Harva nainen enää suostuu tai joutuu jäämään tässä mielessä vaaralliseen suhteeseen.
”Kaikki miehet raiskaavat”-väitteestä seuraa myös se, että tulkinta on täysin sokeaa erilaisten miesten välillä. Koska kaikenlainen väkivalta, seksuaalinen ja muu, on erittäin keskittynyttä alaluokkiin (sosiaalinen, taloudellinen, koulutuksellinen), ei muille ryhmille jää paljonkaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö väkivaltaa ja raiskauksia voisi olla kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja onkin (kuten on myös alkoholismia) – kyse on vain tilastoista ja siten myös todennäköisyyksistä. Alaluokkaisuus aiheuttaa monenlaisia patologioita, niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajille. Koska feminismi on perustaltaan elitististä, ei se yleensä kykene ottamaan huomioon tällaisia tekijöitä. Eikä se halua, koska silloin sen ”kaikki miehet raiskaavat”-käsityksiltä tippuisi pohja.
Totta silti on, että se pääasiassa kehityskelpoinen miesaines on oppinut aika hyvin. Tutkimukset, joissa on otettu huomioon tekijän sosioekonominen ym. luokka ja teon vakavuus, kertovat tästä selvää kieltään, niin perheväkivallan kuin seksuaalisen väkivallan suhteen. Kuten myös alkoholismin.
Kumpi sitten mahtaisi tosiasiassa vaikuttaa raiskauksien määrään enemmän – se, että jälleen uusi feministinen hanke saisi lisärahoitusta tuottaakseen selvityksiä ja uutta käsitepornoa ”kaikista miehistä” vaiko se, että raiskauksiin todennäköisemmin syyllistyviä, usein moniongelmaisia miehiä otettaisiin erityishuomion piiriin? Olisiko järkevämpää ottaa tietyistä kulttuuripiireistä kotoisin olevia maahanmuuttajia/vähemmistöjä erityisvalistuksen pariin kuin laatia tiedonantoja siitä, kuinka me nyt emme vaan saa hyväksyä tätä patriarkaatin pahuutta ja että sitä tulee paheksua kuin viimeistä päivää? Koska ”paheksunta” on päivänselvää, sitä ei ole syytä ottaa lähtökohdaksi.
Oikeusoppineet kautta linjan väittävät, että rangaistuksien kiristäminen ei auta missään rikoksissa, mutta tässäkin näkisin myös oikeuden jakamisen muut funktiot, kuten yhteiskunnallisen viestin antamisen. ”Humaani ja rationaalinen kriminaalipolitiikka” ei voi olla kaikki kaikessa, vaan uhrin eli yksilön roolin täytyy nousta (ks. Terttu Utriaisen näkemys). Rangaistuksia saisi mielestäni selvästi kiristää, ja maahanmuuttajien ollessa kyseessä karkottamisen mahdollisuus täytyisi olla aidosti olemassa.
dust/bones/politics 
http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190434-raiskaaminen-on-mukava-ja-iloinen-asia-suorastaan-hilpea
On hyvin tärkeää myöskin erottaa rankaiseminen ja etuoikeuksien saatavuus toisistaan.
Jokaiselle Suomessa asuvalle ei-kansalaiselle kaikki taloudelliset, sosiaaliset sun muut tuet, jopa maassaolo-oikeus on hyväntahtoisesta vieraanvaraisuudesta käsin myönnetty etuoikeus. Sellaisen peruuttaminen tai estäminen ei ole rangaistus. Näin ollen ei voi puhua kahteen kertaan rankaisemisesta jos törkeään rikokseen syyllistyneen maassaolo-oikeutta ei jatketa tai se perutaan, taloudelliset tuet ja niiden myöntämisen perusteet puretaan tai jos Suomi ei esim. osallistu henkilön henkilöllisyyden vahvistamiseen tai ei huomioi hänen suostumustaan tai oletettua turvallisuuttaan maastapoistamisen suhteen.
Kiitos kommentista. Näinhän juuri on hyvin luontevaa nähdä. Mutta asiaan negatiivisesti suhtautuvat eivät näe asiaa näin, sehän juuri on se fundamentaali ero. Valtio- ja kansavastaisissa näkemyksissä ns. kantaväestö (tämäkinhän on problematisoitu) ei ”omista” territoriota tai mitään yhteiskuntaan kuuluvaa sen enempää kuin ns. maahanmuuttaja. Humaanit ja universaalit ihmisoikeudet määrittävät yksilön, rikollisen ja ei-rikollisen, turvan ja elinpiirin. Keinotekoiseksi ja jo alun perin epäoikeudenmukaiseksi väitetyllä (kansallis-)valtiollisuudella ei ole tässä sijaa. Ja koska ”kantaväestöön” kuuluvaa ei voi karkoittaa – se olisi vastoin ihmisoikeuksia – ei niin voi tehdä muillekaan.
Kyseessä on mitä suurimmassa määrin kulttuurinen ongelma. Islam on suhtautuu erittäin sallivasti ja suopeasti raiskauksiin. Edellisessä kirjoituksessa vieraillut psykologi Psykologi Marttinen-Toivakka-Kettunen-Johansson on harvinaisen pihalla lukeneeksi ihmiseksi. Tai sitten hän valehtelee tittelinsä.
Islamissa mies saa raiskata niin vaimot kuin orjatkin eikä vastaan saa laittaa, sillä miehellä on islamilainen oikeus hakata hanttiinpistäjä. Nämä luvat on antanut muslimeille itse Allah, joka katsoi hyväksi kirjauttaa ne Koraaniin. Islamin profeetta puolestaan keskittyi raiskaamisen käytännölliseen puoleen antamalla tarkkoja ja yksiselitteisiä ohjeita itse aktin suorittamiseen. Hän mm. kielsi käyttämästä raiskatessa keskeytettyä yhdyntää. Koska aviorikos on islamissa synti, täytyi myös raiskauksien kohteiden avioliitto mitätöidä, minkä aina käytännöllinen islam tekikin. Lupa raiskata myös naineet naiset kirjattiin myös Koraaniin.
Jos tuo yllä oleva ei ole raiskausmyönteistä, niin mikähän sitä oikein mahtaa olla? Jokaisen kunnon muslimin tulee pitää profeettaa esikuvanaan ja seurata hänen esimerkkiään kaikissa teoissa. Islamin kannalta naisen kaappaminen kadulla raiskattavaksi lähimpään pusikkoon on heidän Allahilleen suotuisa teko. Joku voisi jopa sanoa, että uhrilahja.
Se, mikä tekee tieteestä tyhmää, islamista hyvää, rikollisesta uhrin, taiteesta rumaa ja feminististä kaiken tämän puolustajan on relativismi. Tuo mielen kulkutauti.
Näin juuri. Relativismin ideologia yhdistettynä globaaliin kapitalismiin on aika veikeä yhdistelmä.
Raiskauksista jaettavat rangaistukset muodostavat mielenkiintoisen ongelman mitä tulee erääseen tiettyyn, no, diskurssiin tai diskurssien joukkoon.
Yleisesti ottaen kaikki älykkäät (tai ”fiksut”) ihmiset tietänevät, että rikoksista kuin rikoksista kovempia rangaistuksia vaatiminen on alhaisten sosiaaliluokkien hommaa, jollain tavalla mautonta, eläimellistä ja epäsofistikoitunutta. Toisaalta kuitenkaan ei ole sen sofistikoituneempaa vaatia rikoksista nykyistä lievempiä rangaistuksia, eli rangaistusten nykytila on onnellisen sattuman kautta täydellisen optimaalinen. En ole ihan varma miksi näin on muodikasta implisiittisesti uskoa, ehkä se on vain merkityksetön statusmerkitsijä kuten vaikka vinyylilevyt ja avokadopasta vielä kaksi vuotta sitten.
Kuitenkin on tullut kulturellimmissakin piireissä sopivaksi vaatia raiskauksista ja vain niistä kovempia tuomioita, ja argumentin mannekiinina toimii usein juuri Utriainen. Logiikka on kuitenkin aivan 100%:sti sama kuin missä tahansa muussa ”kovempia tuomioita” -vaatimuksessa, eli että uhrin kärsimyksiä pitää painottaa enemmän ja tekijälle kostaa kovemmin. En sano, että tämä on väärin vaadittu, vaan nostan vain esiin erikoisen poikkeuksen muuten kaiken kattavaan normiin.
Itä-Suomen hovioikeuden antamien raiskaustuomioiden pilkallinen kommentointi oli jokin aika sitten myös melko yleistä, vaikka olen ymmärtänyt, että kyseinen hovi korjasi yli-innokkaiden käräjäoikeuksien tuomioita linjaan yleisen tason kanssa. Olisikohan tästä tullut niin suosittua huvia, jos ei olisi melko turvallista olettaa, että itäsuomalaissa raiskaajissa on nykyisinkin huomattavasti enemmän seppoja ja markkuja kuin helsinkiläisissä.
Mitä tulee ”kulttuuriin”, sen olemassaoloon ja sillä argumentointiin, on tietysti ilmiselvää, että joillekin ihmisille ”kulttuuri” on tai ei ole olemassa sen mukaan, mikä kulloisellakin hetkellä on kätevintä. En ole koskaan kuullut kenenkään protestoivan, kun olen julkisesti esittänyt, että suomalainen kulttuuri on viimeisen 50-70 vuoden aikana muuttunut hämmentävän positiivisella tavalla vähemmän autoritääriseksi, suvaitsemattomaksi, väkivaltaiseksi ja miesjohtoiseksi. Jos sanon, että kaikissa maailman kulttuureissa tätä muutosta ei ole samassa mitassa tapahtunut, seuraa tietysti hirveä huuto.
Myös 60-vuotias äitini näkee itsensä ikäiset miehet ja lastensa ikäiset miehet aivan täysin eri tavoin.
M., kiitos loistavasta kommentista.
”…kovempia rangaistuksia vaatiminen on alhaisten sosiaaliluokkien hommaa…”
Tämä on linjassa monien muidenkin ”konservatiivisina” nähtyjen vaatimusten kanssa. Kumpi oli ensin, punaniska vai punaniskan vaatimus? Se, että asia on nykyään hyväksyttävämpi myös fiksuille ihmisille, liittynee selvästi sukupuoliaspektiin. Naisen (ja lapsen) puolustamista pidetään arvossa kaikilla asteilla, siis näin abstraktisesti ainakin. Vaikka, kuten jatkuvasti näemme, väärämielisten miesten naisen puolustaminen ei kelpaa oikeamielisille – motiivin sanotaan olevan väärä, jollain tapaa epäaito. Toisaalta vallalla on myös lapsellinen ajatus siitä, että miehen puolustaminen on jollain tapaa itsessään reformistista ja valtaa kyseenalaistavaa. Molemmat osapuolet haluavat olla opponoivia kriitikkoja, koska kyseenalaistaminen nähdään rohkeana ja puhtaana. Asetelma on usein oleellisempi kuin substanssi.
”… onnellisen sattuman kautta täydellisen optimaalinen…”
Oikeustieteilijöitä ei Suomessa liiemmin tunnu kiinnostavan tällainen lain kehityksellinen kuvaus ja sen yhteys muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja prosesseihin. Ihan niin kuin asian parissa toimivatkin olisivat kaikki lakisokeita. Lisäksi professio on niin kiinni, että heillä ei ole minkäänlaisia intressejä osallistua keskusteluun omien piiriensä ulkopuolella eikä heitä juuri kukaan siihen patistakaan. Onhan meillä toisaalta nämä ihmisoikeustieteilijät, humaanijumalamme vanhurskaat uskonsoturit.
”…”kulttuuri” on tai ei ole olemassa sen mukaan, mikä kulloisellakin hetkellä on kätevintä…”
Konstruktiot ovat siitä jänniä. Tarvittaessa ne myös materialisoituvat, kuten niissä sepoissa ja markuissa siellä Itä-Suomessa. Tai sitten tässä meitin suppeamielisessä öyhötyksessä. Itsehän olen tietty tämän kaiken yläpuolella, koska ymmärrän subjektini ja kulttuurini välisen konstituution. Daa. Kyllä suomalainen konstruktio on aika hyvä konstruktio, väitän.
Täytyy itseäni vielä täydentää. Onhan meillä oikeustieteessä toki kv-puolella loistava Martti Koskenniemi. Valitettavasti hän ei ota kantaa kansalliseen lakiin.
Onko tämä ”kaikki miehet raiskaavat” vain olkiukko vaiko ihan oikeasti joidenkin feministien ääneen lausuma ajatus? En nimittäin ihan heti muista väitettä muista nähneeni muualla kuin feministejä kritisoivissa kirjoituksissa..
Oletko tosissasi? Menneiltä viikoilta olen lukenut useita kannanottoja niin NGO:ilta, yksittäisiltä tutkijoilta/poliitikoilta/aktivisteilta/toimittajilta, joissa halutaan muistuttaa, että kaikki miehet raiskaavat tai että ”vain jäävuorenhuippu blaa blaa”. Mitä feministit siis sinun mielestäsi ovat sanoneet? Onko kyse jostakin sanasta, joka jotenkin lieventää em. väitteitä ja johon sitten voi vedota, jos tulee syytetyksi liian yksipuolisesta arviosta?
Kiitos! Opin åsiktkorridorin käsitteen eilen, ja kirjailin siitä tällaista
http://www.blogimetsa.fi/item/1831-asiktskorridor-mielipidekaeytaevae
Asia varmaan on teille tuttu, mutta siltä varalta että ei ole, linkkaan nyt tähän.
Keskusteluun siteerasin myös tätä blogiasi.
Kiitos, hyvää pohdintaa, melkoinen käytävä länsinaapurissa todella. Suomalaisen kansanluonteen alttius moiseen on kyllä onneksi heikompaa.
Tässä nyt ei voi olla huomauttamatta myös ”käytävämielipiteestä”, jolla silläkin on politiikassa paljon merkitystä. Esimerkiksi maahanmuuton suhteen poliitikolla saattaa olla käytävässä ihan erilainen ”näin meidän kesken”-mielipide, mutta äänestyspaikalle päästyä se on jo muuttunut. Koska eihän nyt voi. Kun täytyy ajatella moniuloitteisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Sama pätee myös monilla muilla areenoilla. ”Hei, toi on kyllä totta!” saattaa muuttua vaivaantuneeksi välttelyksi julkisemmissa yhteyksissä.
”Koska kaikki seksuaalinen väkivalta ja häirintä on yhtä väärin ja koska kaikki patriarkaatin toiminta on yhtä kamalaa ja tuomittavaa, tekojen tai uhristatusten välille ei lopulta voi tehdä eroja. Niinpä joukkoraiskaus, kaduttava känniseksi ja ällöttävän flirttailun kohteeksi joutuminen rajautuvat lopulta samaan ilmiöön eikä niiden välille voi tehdä moraalisia tai muitakaan eroja. ”
Tiivistit asianlaidan loistavasti. Etnopositiivinen kriteeri takaa sen, ettei sitä samaa hienosyistä työkalupakkia, jota länkkärioatriarkaattiin sovelletaan turboahdin punaisena, voida soveltaa oikein miltään osin tuontimaskuliinisuuksien kritisoimiseen.
Surullista sinällään, koska tämä moraalinen jäynä on myös olennainen syy siihen, että akateeminen feminismi kahmii huippugraduja ja palkintoja jatkuvalla syötöllä. Hyvää menestysputkea ei sovi rikkoa, sillä yleisö voisi vaihtaa tomaatit kranaatteihin.
Kiitos, Riikka, hyvin perustelluista pohdinnoistasi.
Minusta tuntuisi tärkeältä, että varsinkin naiset tähänastista suuremmassa mitassa *ja* maahanmuuttajat itse aktivoituisivat tässä asiassa. Mielestäni lupaava esimerkki jälkimmäisen tahon aktivoitumisesta on Michael Barryn lähemmäs 26 000 tykkäystä saanut Facebook-kommentti, josta Iltalehtikin uutisoi.
Jos sekä (suomalaiset ja maahanmuuttaja)naiset että maahanmuuttajamiehet alkaisivat yhteistuumin ottaa näkyvästi kantaa sen puolesta, että ”asioista pitää puhua niiden omilla nimillä” ja alkaa toimia tosiasioiden pohjalta, tilanteeseen voitaisiin saada muutosta ennen kuin se riistäytyy käsistä (olen ymmärtänyt, että Ruotsinmaalla kaikki ei ole todellakaan hyvin tässä suhteessa). Jos näistä ryhmistä löytyisi aktiivisia toimijoita, median olisi huomattavasti vaikeampaa vaieta ongelmasta ja mitätöidä muutosvaatimukset rasismina.