Oikeita ja vääriä tutkimuksia

Erilaiset tutkimukset tarvitsevat erilaisia metodologioita ja lähestymistapoja. Erilaisissa metodologioissa on myös erilaisia ongelmia eikä mikään menetelmä ole aukoton. Toisaalta tiettyjen aihepiirien kohdalla tutkimuksen tavoite ja politiikka saattavat ylittää merkityksessään kaikki muut seikat. Käsittelen asiaa kahden esimerkin kautta.

Jos tavoitteenamme on selvittää inkeriläisten paluumuuttajanaisten käsityksiä suomalaisesta juhannussaunakulttuurista ja sen tarinallisista piirteistä, keräämme osallistujat (n=12) inkeriläisten paluumuuttajanaisten saunakerhon (ISK ry) tupaillasta ja haastattelemme heitä vapaamuotoisesti heidän kokemuksistaan. Saunomme välillä mukana ja havainnoimme osallistuen; tutkijan positio ei siis suuresti eroa tutkittavien positioista. Kirjoitamme värikkään deskription, jota maustamme suorilla lainauksilla haastateltavien tarinoista.

Jos sen sijaan tavoitteenamme on selvittää, kuinka paljon maahanmuuttajat syyllistyvät rikoksiin, emme haastattele tekijöitä emmekä uhreja, vaan luotamme muiden toimijoiden, kuten oikeuslaitoksen, keräämiin ”havaintoihin” ja ”mittauksiin”. Näistä tilastoista ja erilaisista rekistereistä voimme koota luokiteltavan aineiston, jota voimme esitellä (deskriptio) eri tavoin. Laajaa aineistoa voimme myös käsitellä. Käsittelyjen avulla voimme tehdä päätelmiä ja tulkintaa, joka ei kuitenkaan ole läheskään yhtä vapaata kuin edellisessä esimerkissä. Tutkijoina emme millään tavalla osallistu tai vaikuta aineiston muotoutumiseen, mutta erilaisten testien valikoimisessa sekä tulosten esittelyssä voimme käyttää omaa harkintaa.

Kumpikaan tutkimuksenteon tapa ei ole ongelmaton eikä kumpikaan tarjoa sataprosenttista faktaa maailmasta, vaikkakin ne täysin validisti täyttäisivät omat vaatimuksensa ja tavoitteensa. Ensimmäisen esimerkin suhteen voimme pohtia muun muassa seuraavia asioita:

1. Onkohan muilla kuin saunakerhoon osallistuvilla inkeriläisnaisilla mahdollisesti poikkeavia käsityksiä suomalaisesta juhannussaunakulttuurista? Mitä jos ”otoksemme” onkin täysin vääristynyt niin, että tupaillan innokkaat saunojat ovat täysin erityistapauksia ja kaikki muut inkeriläiset ovatkin eri mieltä? Ainakaan otoksemme ei perustu satunnaisotantaan. Toisaalta sillä tuskin tässä tapauksessa on mitään merkitystä – emmehän yritä löytää mitään riippuvuuksia vaan havainnollistaa mielenkiintoista kokonaisuutta.

2. Voimmeko me tutkijoina koskaan ymmärtää aivan täysin inkeriläisten paluumuuttajanaisten saunakäsityksiä, koska emme jaa heidän kulttuurista, sosiaalista ja historiallista kokemusmaailmaansa? Saatammeko tutkijoina jopa hieman ylitulkita heidän antamiaan merkityksiä? Onko teoreettinen viitekehyksemme ehkä liian dominoiva? Entä jos haastateltavat itse eivät ole täysin rehellisiä, vaan vastaavat vähän siihen suuntaan kuin olettavat tutkijan toivovan?

3. Tuloksia ei ehkä voida yleistää, mutta miksi pitäisikään – kyseessähän on inkeriläiset paluumuuttajanaiset ja saunominen. Tutkimuksemme kertoo siis ainoastaan kohteestaan, se on tapaustutkimus. Jos tutkimus kertoo riittävän paljon merkityksellisiä asioita vain yhdestä ja erityislaatuisesta kohteesta, se saattaa hyvin täyttää tehtävänsä. Ja tietysti se on merkitsevä, koska me olemme merkittäviä!

4. Mutta onko inkeriläisten paluumuuttajanaisten juhannussaunakulttuurin tarinoiden tutkimisessa mitään järkeä, vaikka se sinällään olisikin kiintoisaa? Kaikkihan on kiintoisaa aina jonkun mielestä. Mikä on tutkimuksen tarkoitus? Vai onko se itsearvoista? Juuri tällaista tutkimusta yliopistossa paljon tehdään, myös humanististen tieteiden ulkopuolella. Jätän asian lukijan pohdittavaksi.

5. Media ei ole kiinnostunut tutkimuksestamme eikä edes blogimme, jossa hankkeesta kerromme, saa juuri yhtään lukijaa. Tutkijoina olemme toki pettyneitä, sillä tutkimuksemme on ollut vaativa ja aikaa vievä ja mielestämme sen ”tulokset” ovat hyvin kiinnostavia.

Toisen esimerkin suhteen saatamme joutua pohtimaan tyystin toisenlaisia asioita. Tutkimustamme tullaan myös kyseenalaistamaan tutkimusyhteisön ulkopuolelta:

1. Mikä on tutkimuksen tarkoitus? Nyt tiedämme, että X prosentti maahanmuuttajista syyllistyy rikoksiin, mutta mitä tällä tiedolla haluamme saavuttaa?

Haluan tähdentää, että toisin kuin edellisessä esimerkissä, tässä tapauksessa tutkimuksen tarkoitus näyttää olevan merkittävässä roolissa. Inkeriläisten paluumuuttajanaisten saunakokemuksista narratiiveja loruttelevaa tutkijaa harvemmin laitetaan vastaamaan kysymykseen (nro 4 yllä), mutta maahanmuuttajien rikollisuutta kartoittava tutkija joutuu välttämättä vastaamaan siihen, niin akateemisesti tiedeyhteisön sisällä kuin populaarimmin muualla yhteiskunnassa.

Luonnollisesti kyse on yhteiskunnallisesta merkityksestä: maahanmuuttajien rikoksia kuvaavassa tutkimuksessa yhteiskunnallinen merkitys on huomattavasti korkeampi kuin inkeriläissaunojien tapauksessa. Hassua kyllä, samainen yhteiskunnallinen merkitys ei välttämättä riitä täyttämään tutkimuksen merkityksellisyyden vaatimusta. Tämä johtuu siitä, että tutkimuksen tulokset ovat ”vääriä”. Vaikka maahanmuuttajien tutkiminen on merkityksellistä, ei se saa olla vääränlaista. Samanlainen ilmiö löytyy usein esimerkiksi naisia tai seksuaalivähemmistöjä käsittelevistä tutkimuksista.

2. Miksi maahanmuuttajien tekemiä rikoksia tulee tutkia erillään muiden (ihmisten) tekemistä rikoksista? Onko ’maahanmuuttajuus’ merkitsevä ominaispiirre? Onko ’maahanmuuttajuus’ merkitsevin ominaispiirre?

Näitä kysymyksiä esittävät ihmiset eivät useinkaan ymmärrä tutkimuksista paljonkaan – tai sitten heidän vakaumuksensa ylittää heidän osaamisensa. He eivät tiedä, mitä tarkoittaa tilastollisesti merkitsevä tai sattuma. He lähestyvät ”merkitsevää” emotionaalisesti ja subjektiivisesti – se vaihtelee jälleen kohteen mukaan. Jopa samat tutkijat, jotka itse tekevät n=20 tutkimuksia, joissa kysytään maahanmuuttajilta subjektiivisista syrjinnän kokemuksista, saattavat valittaa, että maahanmuuttajiin suhtaudutaan meidän tutkimuksessamme liian monoliittisesti taikka jopa että maahanmuuttajuudella ei olekaan merkitystä. Puhumattakaan tilastollisesta edustavuudesta!

Metodologinen hälytystila vaivaakin useita tutkijoita ainoastaan silloin, kun (toisten) tutkimuksista saadaan vääränlaisia tuloksia. Muussa tapauksessa homman voi hoitaa vähän sinnepäin: valitaan nyt vaikka haastateltavat näistä aktivisteista ja leikitään, että kyseessä on hyvä otos. Jos tulee sanomista, kerrotaan, että kyseessä on syväluotaava empiirinen tapaustutkimus, joka tuottaa tärkeää tietoa perusinhimillisesti.

Ideologiset vaatimukset rajoittavat yhteiskunta- ja ihmistiedettä tiettyjen aihepiirien ympärillä hyvin paljon. Tutkimukset rakennetaan jo suunnitteluvaiheessa sellaiseen muotoon, että niistä ei voi saada kuin ”oikeita” tuloksia. Nämä tulokset palvelevat poliittisia ja ideologisia päämääriä sekä määrittävät erilaisia haluttuja toimintasuosituksia.

Mikäli joku tutkimus saa tulokseksi jotakin tämän politiikan vastaista, otetaan se hampaisiin ja pyritään mitätöimään käyttäen erilaisia metodeja. Tällaisenkin (objektiivisesti rakennetun) tutkimuksen tulokset halutaan saada palvelemaan oikeaa motiivia. Niinpä tulos, että maahanmuuttajat syyllistyvät rikoksiin merkittävästi enemmän kuin valtaväestö, voidaan uudelleen lukea niin, että ”maahanmuuttajat ovat merkittävästi huonommassa asemassa kuin valtaväestö”.

3. Voidaanko lukuihin luottaa? Mitä jos maahanmuuttajat jäävät useammin kiinni ja tulevat tuomituiksi kuin ei-maahanmuuttajat? Mitä jos maahanmuuttajien tekemät rikokset ilmoitetaan poliisille useammin?

Näistä seikoista voidaan aina jossitella, kaikissa tutkimuksissa (ks. inkeriläiset saunassa). Jos teemme korkealaatuista tutkimusta, otamme ainakin viitteenomaisesti kantaa näihin seikkoihin itse. Tutkimuksen tuloksiin niillä tuskin silti on vaikutusta, ainakaan Suomessa. Datanlukutaito on silti oleellisessa roolissa – kyse ei ole vain numeroiden heittelystä ja siitä, että kone tekee työn.

(Kukaan ei ole tainnut uskaltaa miettiä sentään sitä, ovatko valtaväestön ja maahanmuuttajien tekemät rikokset vertailukelpoisia. Toisaalta olen kuullut, että maahanmuuttajia ei voitaisi verrata kantaväestöön, koska kantäväestöltä puuttuu tuo maahanmuuttajien taakkaa kasvattava ominaisuus ’maahanmuuttajuus’. Tällaisin perustein lähes kaikki tutkimus muuttuu mahdottomaksi, pl. inkerinsuomalaiset saunojat.)

Jälleen huomionarvoista on, että tietyt huomattavaa julkisuutta saaneet tutkimukset, kuten naisten perheväkivaltakokemuksia mittaava ”Usko, toivo, hakkaus” tai monet syrjintää ja rasismia mittaavat tutkimukset, käyttävät nimenomaan hyvin kyseenalaisia tiedonsaannin, tulkinnan ja arvioinnin menetelmiä. Laskennan perusteiden kyseenalaistaminen liittyy ainoastaan ”vääriä” tutkimustuloksia saaviin tutkimuksiin.

Mitä ”vääremmin” tutkimusasetelma on muodostettu tai mitä ”väärempiä” tuloksia tutkimuksessa saadaan, sitä enemmän siltä vaaditaan, sekä akateemisesti että median pyörityksessä. Mitä ”kyseenalaisempaa” teoreettista rakennetta käytetään, sitä hiotumpi ja täydellisempi sen tulee olla. Ja ehkä sitten näinkin: mitä ”väärempää” tutkimusta tehdään, sitä vaikeampaa sitä on saada julkaistua. Ja ilman julkaisua, ei ole mitään. Ei ole edes tietoa siitä ”väärästä” asiasta.

4. Tutkimus ei selitä mitään. Se ei selitä, miksi maahanmuuttajat tekevät rikoksia. Se vain kertoo, että he tekevät rikoksia (enemmän kuin valtaväestö).

Olin muutama viikko sitten seminaarissa, jossa käsiteltiin suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ja maahanmuuttajien kotoutumista. Seminaarissa kokenut professori kertoi vastustavansa tilastoja (kyse oli Optulan tutkimuksesta Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä), koska ne eivät kerro mitään mistään. Hän vertasi Optulan tutkimusta siihen korrelaatioon, joka syntyy jäätelönsyönnin ja hukkumiskuolemien välille. Eihän maahanmuuttajuus ole mikään syy rikoksille.

Oletteko muuten usein kuulleet, että tällaiset kriitikot olisivat joskus kaivanneet selityksiä esim. sille, miksi mies lyö? Epäilen, että feministisessä teoriassa sille edes olisi mahdollista löytää mitään lieventävää selitystä. Sillä lievennystähän professorikin kaipasi: täytyy olla jotakin hirveää, minkä vuoksi maahanmuuttaja syyllistyy rikokseen. Rikollisuudelle täytyy olla joku syy.

Ja tietysti usein onkin. Paha kasautuu, kuten tiedämme, kaikkien ihmisten kohdalla. Pedofiilejä on usein käytetty hyväksi lapsina, alkoholistit ovat usein alkoholistien lapsia, väkivaltaisista oloista tulleet ovat usein väkivaltaisia, rikollisuus ”periytyy”, rikkinäisissä perheissä on enemmän ongelmia kuin ehjissä perheissä. Tämä on eräänlainen yhteiskunta- ja sosiaalitutkimuksen itsestäänselvyys, joka kuitenkin toisinaan yritetään piilottaa ideologisista syistä. Haluaisimme niin paljon tasa-arvoa ja pelkkää hyvää kaikille, että emme uskalla tunnustaa, että näin ei tapahdu. Ikävästä syntyy merkittävästi suuremmalla todennäköisyydellä ikävää kuin hyvästä.

Siitä huolimatta meidän tulee tehdä myös tutkimuksia, joiden tulokset vain kielivät tästä.

Mikään ei estä professoria kokoamasta työryhmää syventämään tutkimuksen tuloksia. Hän voi valita rikoksiin syyllistyneistä maahanmuuttajista oman otoksensa (esim. n=7, kaikki Monikulttuurisen Rauhanjärjestön, Mokura ry:n, kevätkokoukseen osallistuneet rikoksiin syyllistyneet) ja tehdä heille haluamansa. Kuten kartoittaa heidän inhimillistä kärsimystään, rasismin kokemuksiaan, sydänsurujaan, köyhyyttään, nälkäänsä, traumojaan. Ja aivan totta, tämän jälkeen me tiedämme enemmän siitä, millaisia nämä rikoksentekijät ovat. Tällä tavallahan tiede parhaimmillaan toimii.

Mutta millään muotoa se ei tee tyhjäksi tarvetta selvittää tilastollisesti maahanmuuttajien rikollisuuden määrää, astetta ja laatua. Maahanmuuttajuus nimittäin on todella oleellinen ominaispiirre – sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti, taloudellisesti, yksilölle itselleen. Tämä tosiseikka ei mene pois lopettamalla puhumasta siitä.

4a. Koska maahanmuuttajat ovat usein nuoria ja miehiä, he tekevät rikoksia. Koska maahanmuuttajat ovat usein köyhiä, kouluttamattomia ja syrjäytyneitä, he tekevät rikoksia. Koska maahanmuuttajiin suhtaudutaan vähätellen ja syrjivästi, he tekevät rikoksia. Koska maahanmuuttajien rikollisuudesta tehdään tutkimuksia, he tekevät rikoksia. Myös se osa kantaväestöstä, johon voidaan liittää ko. ominaispiirteet, syyllistyy rikoksiin huomattavasti keskimääräistä enemmän.

Tässä näyttäytyy jälleen epäloogisuus, jota harvemmin käsitellään. Tottakai asia on näin! Samanlaisia tosiseikkoja ovat seuraavat: 1. Humanitaariset maahanmuuttajat kotoutuvat hitaammin kuin työn perässä tulevat maahanmuuttajat. 2. Mitä suurempi kulttuurinen etäisyys on saapuvan maahanmuuttajan kulttuurin ja kohdemaan kulttuurin välillä, sitä hitaampaa on kotoutuminen ja sitä enemmän ongelmia siihen liittyy. 3. Erilaisten ihmisten välillä on ennakkoluuloja.

Absurdiksi asia muuttuu siksi, että päivänselvät asiat eivät kaipaa lisävakuuttelua eivätkä ne voi lieventää havaittavia ongelmia. Niiden tulisi olla huomionarvoisia lähtökohtia eikä ikään kuin yllättäen ilmenneitä epätoivottavia seikkoja.

Oleellista (joskin vaarallista) olisi pohtia, missä määrin lainkaan on järkevää tai tarkoituksenmukaista ajaa politiikkaa, joka kärjistää eroja ja lisää ongelmia. Jos olemme kaikki yksimielisiä siitä, että huono-osaisuus ajaa rikoksen tielle, miksi huono-osaisten määrää pitää entisestään lisätä? Jos olemme kaikki samaa mieltä siitä, että rasismi on pysyvä ikuisongelma ja ’maahanmuuttajuuden’ taakka on ylitsepääsemätön, miksi niitä pitää tieten tahtoen lisätä? Se, että näin tulee tapahtua koska niin vain tulee tapahtua, ei ole mikään selitys.

Maailma todella on epätasa-arvoinen, mutta tämä lääke toimii hyvin vajavaisesti ja osin vahvasti jopa itseään vastaan. Sitä todellakin sietäisi tutkia ja paljon.

5. Maahanmuuttajien tutkiminen on tärkeää, mutta maahanmuuttajien rikollisuuden tutkiminen ei ole tärkeää. Maahanmuuttajien ja maahanmuuton tutkiminen on siis tärkeää silloin, kun tutkimuksen asetelma ja tulokset palvelevat tiettyä agendaa. Muussa tapauksessa ei. Maahanmuuttajien rikollisuuden tutkiminen ei ole merkittävää, mutta maahanmuuttajat rikoksen uhreina on merkittävä tutkimuskohde.

On naurettavaa, että maassa, jossa tutkitaan kymmenissä tutkimuksissa ja hankkeissa yksittäisten nuorisoseurojen yksittäisten maahanmuuttajanuorten yksittäisiä käsityksiä syrjinnästä, ei voitaisi tutkia ja selvittää myös laajempia maahanmuuttoon liittyviä asioita. Sosiaali- ja yksilökeskeiset suuntaukset ovat nielaisseet maahanmuuton sisäänsä, ja muille (valtio, talous) jää vain rippeet ja niistäkin pitää taistella.

6. Tällaiset tutkimukset lisäävät ennakkoluuloja ja rasismia ja leimaavat ihmisiä. Ilmeisesti siksi, että kaikki eivät kykene vastaavaan valveutuneisuuteen kuin hyviä mielipiteitä omistavat ihmiset. Kansastamme X osa omaa niin alhaisen älykkyysosamäärän (sekä alkoholismigeenin), että heidän kykynsä käsitellä tällaisia tutkimustuloksia on siis hyvin heikko. Niinpä he saattavat alkaa öyhöttää, haukkua, huudella ja jopa olla väkivaltaisia, koska heidän päättelykykynsä mukaan jokainen maahanmuuttaja on nyt rikollinen. Sen sijaan inkerinsuomalaisten saunojanaisten analyysi ei liikuta ketään.

Tämäkin on totta. Etenkin primitiivisissä yhteisöissä ”faktojen” esille tuonti täytyy tehdä varovaisesti, jos ne ovat jollain tapaa arkoja tai vaarallisia. Suomi on kuitenkin kehittynyt, avoin ja demokraattinen yhteiskunta, joka kykenee kestämään todellisuutta. Suuri osa väestöstä ei koskaan tule ymmärtämään sävyeroja eikä tilastoja, mutta se ei ole sävyerojen ja tilastojen vika.

Leimaaminen taas on yleistermi, joka ei tarkoita oikeastaan mitään. Ihminen aloittaa leimaamisen muutaman vuoden ikäisenä ja lopettaa kuollessaan, sillä se on inhimillisen toiminnan edellytys ja ilman sitä mikään ei olisi mitään. Nykypäivänä kaikki ihmisiä luokittelevat toimet ovat jostain suunnasta katsoen leimaavia. Mutta se, että haluaa esimerkiksi lopettaa älykkyystestit, koska ne leimaavat, ei vähennä sitä tosiseikkaa, että korkeamman älykkyyosamäärän omaavat ihmiset ovat älykkäämpiä (mikä taas implikoi monia muita asioita). Se, että maahanmuuttajia ei saisi tutkimuksissa ”leimata”, ei vähennä sitä, että ’maahanmuuttajuus’ implikoi monia  asioita, hyvässä ja pahassa. Maahanmuuttajuus on olemassa, kaikesta huolimatta.

Paljon enemmän hallaa on tehty valjastamalla XX prosenttia yhteiskunta- ja ihmistieteestä palvelemaan tutkijoita itsejään ja heidän käsinukkejaan. Onko ihmekään, että kukaan ei oikein tahdo ottaa vakavasti nollatutkimusten nollatuloksia, jotka valveutunut osaa arvata jo tekijöiden nimeä vilkaisemalla. Tottakai tiedolla ja sivistyksellä on myös itseisarvonsa eikä kaiken tutkimuksen tarvitse olla ”hyödyllistä”. Hyödyttömänkin tutkimuksen pitäisi silti olla jossakin suhteessa tarkoituksenmukaisuuteen, olipa se sitten empiiristä, teoreettista tai jotakin muuta.

6. Retorinen vakuuttelu versus analyyttinen ote. Inkerinsuomalaistutkimuksen voi tehdä analyyttisesti ja maahanmuuttajien rikollisuus -tutkimuksen voi tehdä retorisesti. Todennäköisempää kuitenkin on, että mitä vapaampaa metodologiaa ja subjektiivisempia metodeita tutkija käyttää, sitä retorisemmalle alustalle tutkimus nojaa. Tilastolliset menetelmät ovat aina ”pinnallisia” verrattuna laadullisiin syväluotauksiin, mutta niillä on paljon muita huomattavia etuja. Se metodologinen kaksinaismoralismi, johon tilastoja vastustavat ihmiset sortuvat, ei ole hedelmällistä mihinkään suuntaan. Kaikkein oleellisinta on kuitenkin kysyä oikeita ja merkittäviä kysymyksiä.

7. Valtamedialla on kolme vaihtoehtoa, vaieta tutkimuksesta tyystin, yrittää sen kyseenalaistamista tai rakentaa punaisia otsikoita sen juntteihin myyvistä kohokohdista. Kyseenalaistamiseen sillä on kaksi vaihtoehtoa. Ensiksi se yrittää akateemista väylää, kuten metodologisia vastalauseita. Jos tutkimus on kuitenkin korkeatasoinen, tämä ei onnistu ja käyttöön otetaankin emotionaalinen väylä. Sen mukaan tutkimus saattaa toki olla oikeassa, mutta se ei ole oleellista, koska.

Niin, tiedämmekin jo.

 

 

16 kommenttia artikkeliin ”Oikeita ja vääriä tutkimuksia

  1. Ei tarvitse kuin lukaista sosiologian perus- ja aineopintojen tenttikirjoja, niin tulee aivan selväksi millä tavalla seuraavan tutkijasukupolven halutaan ajattelevan rasismista, tutkimusetiikasta, etnisyydestä, tasa-arvosta ja sosiaalipolitiikasta, mediasta puhumattakaan.

    Niin valmiiksi pureskeltua tavaraa opintokokonaisuuksiin on survottu, että jäljelle ei jää hirveästi liikkumavaraa.

    • Kiitos kommentista. Niinhän se on. Eikä ongelma suinkaan koske pelkästään sosiologiaa. On kamala sääli, että niin paljon hyvää hukataan ideologisen paatoksen alle. Mielestäni yliopistossa ei tarvitsisi opettaa ajattelemaan ”oikein”.

  2. Mielenkiintoisia pointteja. Käsittelit tutkimusten ’teknisiä’ kysymyksiä. Itse olen sattumalta valmistelemassa juuri kirjoitusta, joka täydentää sinun kirjoitustasi, ja jossa käsitellään niitä juurisyitä, joiden vuoksi liberaalit tutkijat ja muut liberaalit katsovat olevan perusteltua ja oikeutettua vääristellä, esittää harhaanjohtavasti, valehdella, valikoida tarkoitushakuisesti ja väärentää informaatiota, sekä heidän kannaltaan positiivisten, että negatiivisten tutkimusten kohdalla.

    • Kiitos kommentista. Oman kokemukseni mukaan he eivät useinkaan varsinaisesti edes vääristele tai valehtele. Ns. tiede tarjoaa niin paljon työkaluja merkittävien asioiden kiertämiseen ja epäoleellisten pyörittelyyn, että valehtelu ei välttämättä ole edes tarpeen. Tietenkin asia koskee muitakin kuin ”oikeamielisiä”. Toki on sitten selviä vääristelytapauksiakin, mutta perusmassatutkijat vain tekevät sitä, mihin he ovat sosiaalistuneet.

  3. Niceasiamies,

    totta, sosiologia on politisoitunein, vääristellyin, sosialistisin ja ateismia eniten julistavin oppiaine. Ajattelevan ihmisen on vaikea lukea sosiologisia kirjoja. Niistä ei opi käytännöllisesti katsoen mitään, ja samoja avainsanoja ja kaavoja toistellaan jokaisen aiheen kohdalla, epätasa-arvo, oikeudenmukaisuus, redistribuutio, syrjintä, rakenteellinen syrjintä, tarve globaaleille hallintorakenteille, jne. Olen kuullut erään sosiologin myöntävän avoimesti ja rehellisesti, että ”sosiologisessa tutkimuksessa ei noudateta tieteellisiä periaatteita, tärkeintä on poliittisesti sopiva narratiivi”, joka kuvaa hyvin sosiologista tutkimusta.

    • ”sosiologia on politisoitunein, vääristellyin, sosialistisin ja ateismia eniten julistavin oppiaine”

      Se on linja tänään, mutta sehän muuttuu sen mukaan että kuka opettaa: sekä kommunismi että ateismi olivat sosiologiassa lähes rikoksia 50 vuotta sitten, mielenterveyden häiriöitä jotka olisivat vaatineet pakkohoitoa sosiologian näkökulmasta.

      Pannaan 50 vuotta lisää niin ollaan samassa tilanteessa uudelleen: Sosiologia kun ei ole tiedettä (siitä olen samaa mieltä) vaan ideologia ja nehän muuttuvat vähän väliä: Mikä nyt milloinkin sattuu olemaan muotia hörhöjen keskuudessa.

    • Tämä on siksi niin surullista, että OIKEASTIHAN sosiologia on hyvinkin kiinnostava ala ja sillä voisi olla vaikka mitä sanottavaa nyky-yhteiskuntien tilasta.

      Laitan tähän esimerkinomaisesti muutamia artikkeleiden otsikkoja sosiologian alan parhaimpien journaaleiden uusimmista numeroista. Perässä oleva (a) tarkoittaa jenkkilehteä, joissa artikkelit ovat yleensä kvantitatiivisempia:

      Sources of Sibling (Dis)similarity: Total Family Impact on Status Variation in the Netherlands in the Nineteenth Century (a)

      Frenzied attacks. A micro-sociological analysis of the emotional dynamics of extreme youth violence

      Discursive representations of ‘illegal immigration’ in the Irish newsprint media: The domination and multiple facets of the ‘control’ argumentation

      A post-genomic surprise. The molecular reinscription of race in science, law and medicine

      A Life Course Trajectory Framework for Understanding the Intracohort Pattern of Wage Inequality (a)

      The transmission of gender stereotypes in the discourse of public educational spaces

      Social hierarchy in local Spanish-language print media: The discursive representation of Latino social actors in the United States

      Race, genes, power

      Science, critical race theory and colour-blindness

      Racially and Ethnically Diverse Schools and Adolescent Romantic Relationships (a)

      Who Is Black, White, or Mixed Race? How Skin Color, Status, and Nation Shape Racial Classification in Latin America (a)

      The mobility problem in Britain: new findings from the analysis of birth cohort data

      Paradoxes of Social Policy: Welfare Transfers, Relative Poverty, and Redistribution Preferences (a)

      Serving the army as secretaries: intersectionality, multi-level contract and subjective experience of citizenship

      Executive Compensation, Fat Cats, and Best Athletes (a)

      Has protest increased since the 1970s? How a survey question can construct a spurious trend

      Global sport mega-events and the politics of mobility: the case of the London 2012 Olympics

      Do Women Suffer from Network Closure? The Moderating Effect of Social Capital on Gender Inequality in a Project-Based Labor Market, 1929 to 2010 (a)

      International Human Rights and Domestic Income Inequality: A Difficult Case of Compliance in World Society (a)

      The context of employment discrimination: interpreting the findings of a field experiment

      Heavy–light, absent–present: rethinking the ‘weight’ of imprisonment

      The Dynamics of Opportunity and Insurgent Practice: How Black Anti-colonialists Compelled Truman to Advocate Civil Rights (a)

      The “New” World of Prosumption: Evolution, “Return of the Same,” or Revolution?

      Explanations of How Love Crosses Class Lines: Cultural Complements and the Case of Cross-Class Marriages

      Becoming a (Pan)ethnic Attorney: How Asian American and Latino Law Students Manage Dual Identities

      Contested Cosmopolitanisms: Global Meetings and Local Mobilizations

      Religious Dimensions of Political Conflict and Violence

      Repulsed by the “Other”: Integrating Theory with Method in the Study of Intergroup Association

      Beyond World Images: Belief as Embodied Action in the World

      Sex, Love and Security: Accounts of Distance and Commitment in Living Apart Together Relationships

      Do Parents Matter? Revisiting Ethnic Penalties in Occupation among Second Generation Ethnic Minorities in England and Wales

      Ethnic Minority Students’ Career Expectations in Prospective Professions: Navigating between Ambitions and Discrimination

      Higher Education Cutbacks and the Reshaping of Epistemic Hierarchies: An Ethnography of the Case of Feminist Scholarship

      On Ambivalence and Hope in the Restless Search for Community: How to Work with the Idea of Community in the Global Age

      Between cynicism and idiocy: deflationary realism and grubby fingernails in politics

      Voicing concern and difference: from public spaces to common-places

      Unpacking the glocalization of organization: from term, to theory, to analysis

  4. ” Eihän maahanmuuttajuus ole mikään syy rikoksille.”

    Harhainen ideologiaan perustuva väite jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

    Kas kun ihmisen toimintaa ylipäänsä säätelee a) yhteisön moraalinen näkemys siitä mikä on oikein ja väärin, b) yksilön sitoutuminen ko. yhteisöön ja c) lait ja asetukset siltä osin kun yksilö _tuntee niitä_.
    Tämä pitäisi tuntea jo sosiologiasta, perusasioita.

    Faktat: 1) Maahanmuuttaja ei ole suomiyhteisön jäsen, joten hänelle tälläisen yhteisön säännöt eivät merkitse yhtään mitään. Monessa muussa yhteisössä kun irtaimen omaisuuden ottaminen omaan käyttöön on täysin normaali tapa ja siis _maahanmuuttajuus suoraan johtaa rikollisuuteen_ koska koko moraali on täysin toinen ja kotimaassa sallittu onkin täällä rikos.

    Eikä siinä vielä kaikki: Oma yhteisö, johon kuulutaan, siis maahanmuuttajaryhmä _ei pidä tätä ongelmana_ vaan on sitä mieltä että Suomen lainsäädäntö on hölmö ja sitä ei pidä noudattaa. Vielä kun tukena on uskonnollinen pyhä kirja niin turistikohteen lait eivät merkitse mitään.

    Tällöin on selvää että tilanne ei myöskään muutu koskaan tai se kestää monta sukupolvea: Kun uskonto sanelee toiminnan niin ”maassa maan tavalla” on ideologia _joka ei toteudu eikä voi toteutua_. Fakta 2.

    Fakta 3: Maahanmuuttajat eivät tunne eikä missään opetetakaan Suomen lainsäädäntöä että nämä tietäisivät mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä: Sillä selvää on kohtien a) ja b) seurauksena että yksilön tai _maahanmuuttajayhteisön_ oma moraalikäsitys ei alkuunkaan riitä. Tämä johtaa aivan suoraan _tahattomaankin rikolisuuteen_: Ei tiedetä että ei näin saa tehdä.

    Mutta väite, että maahanmuuttaminen ei ole rikollisuuden syy jo sinällään, on täysin absurdi eikä kestä minkäänlaista tieteellistä repostelua. Se on ja _osa_ niistä syistä että miksi se on, on mainittu yllä.

    Se on monelle vain niin kova ideologinen pala tunnustaa moista, että valehdellaan ihan mitä tahansa, ettei kova totuus vain tule julki. Sama todellisuuspakoinen fanatismi, joka murhaa minkä tahansa maahanmuuttokeskustelun: Maahanmuuttofanaatikko kun ei kuuntele eikä _halua tietää_ totuutta.

    • Kiitos kommentista. Professorihan tietysti tarkoitti, että maahanmuuttajuus ei ole rikollisuuden kausaalinen syy, mikä kyllä pitää paikkansa. Itse asiassa aika harvoja ilmiöitä, prosesseja tai ihmisten välisiä ja aikaansaamia toimia voidaan OIKEASTI laittaa kausaaliyhteyteen.

  5. ”Jos tutkimus on kuitenkin korkeatasoinen, tämä ei onnistu ja käyttöön otetaankin emotionaalinen väylä. ”

    Ainakin kaikki maahanmuuttoa puoltavat tutkimukset, joita minä olen sattunut näkemään, on reposteltavissa palasiksi osoittamalla suoraa valehtelua ja faktojen pimittämistä, siis tieteellistä epärehellisyyttä suoraan tutkimuksen tekemisestä tai lähdeaineiston valikoinnista. Tutkimuksen asuun puettu valhe, noin käytännössä.

    Maahanmuuttoa vastustavia en ole onnistunut näkemään, ilmeisesti sellaisia ei kukaan tee tai ainakaan päästä julkisuuteen. Ideologisesti paheksuttavina, ehkäpä?

    Sillä sosiologia on enemmän ideologia kuin tiede: Se näkyy heti kun mennään perusasioiden ulkopuolelle.

    • Ei tutkimuksen pitäisi ”kannattaa” eikä sen puoleen ”vastustaa” maahanmuuttoa, ellei sitten antaa tiettyjä politiikkasuosituksia ja näkökulmia. Tietenkään näin ei tosiasiassa ole.

      Sosiologia on tiede oikein käytettynä.

      ”Suora valehtelu ja faktojen pimittäminen”. Kommentoin tähän jo yllä – yleensä riittää vain tutkimusasetelman muotoileminen niin, että ikäviin asioihin ei tarvitse puuttua. En usko, että empiirisissä tutkimuksissa juuri valehdellaan tai pimitetään ”faktoja” (sehän olisi vilppiä; mitä ne faktat muuten ovat?), vaan ne yksinkertaisesti rakennetaan ”oikein”. Esimerkiksi kysytään oikeita asioita oikeilta ihmisiltä ja ennen muuta tuetaan koko rakenne oikeanlaisella teorialla. Todellisuus on monimutkainen – sieltä löytää aina ”faktoja” sille, mitä löytää haluaa.

  6. Kirjoituksiasi on totisesti ilo lukea. Tällaiset hillityt analyysit tekevät gutaa kaiken kohkaamisen ohessa. Jäsennyskykysi on myös ensiluokkaista, omat kirjoitukseni tuntuvat hysteerisiltä vuodatuksilta näiden rinnalla (mitä ne ihan absoluuttisestikin välillä ovat). Ja olet sentään nainen, kyllä nyt menee patriarkaaliselta sovinistilta mutterit solmuun 🙂

    • Erikoisen iloinen olen metodiopin kertauskurssista jonka lukija varsinaisen asiasisällön oheisantina saa. Komppaan korppia, olenhan sentään keisarivallan aikaisten suffragettinaisten kasvattama mies. Korpin kaksi enimmäistä lausetta vastaavat täsmällisesti käsitystäni blogistasi.

      Koeta Riikka sentään käsitellä proffia hellästi, heillä kun ei ole enää kovin paljoa elämältä odotettavissa

      • Kiitos! Niin, siksi arvelinkin jättää professorin nimen mainitsematta. Täytyy kyllä mainita, että samassa tilaisuudessa oli myös eräs toinen professori, joka on (tieteellisesti) erittäin pätevä, vaikkakin samalta sosiaalipömpänhömpän alalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s