Humanitaarinen maahanmuutto on vahvasti normatiivinen kysymys. Oikeamieliselle ihmiselle sen nostattama moraalinen aivomyrsky on niin voimakas, että muut ajattelun ja toiminnan sektorit ajautuvat vajaatoimintaan. Politiikka sen sijaan – vaikkakin myös normatiivista – toimii erilaisella logiikalla. Politiikka ei ole yhteisten asioiden hoitoa kuin utooppisissa kuvauksissa kaukaa sota-ajoilta, vaan lyhytjänteistä poukkoilua, tulipalojen sammuttamista, nelivuotiskausien strategioita, uudelleen valinnan varmistamista ja lehmänkauppoja. Jos kyseessä on ylikansallinen EU-politiikka, kaikki edelleen kärjistyy, niin moraaliset myrskyt kuin byrokraattiset mustat aukot ja politiikan lyhytnäköisyys. Varsinaisia päätöksiä tehdään yhä vähemmän, mutta kun niitä tehdään, kukaan ei varsinaisesti tiedä miksi tai mitä hyötyä niistä on. Päätöksiä tehdään, jotta erinäiset ilmiöt näyttäisivät toisenlaisilta – ei siksi, että ongelmiin pyrittäisiin saamaan ratkaisuja.
Poliitikot, tutkijat ja media kuvaavat maailmaamme poikkeuksellisen kompleksiseksi. He esittävät, että kaikki on nykyään niin monimutkaista, että mitään ei oikein voikaan tehdä. Kaikki on epävarmaa, asiat riippuvat liikaa toisistaan, olemme keskinäisriippuvaisia ja kaikki on sekavaa. Historiasta tiedämme, että lähes kaikilla ”sekavilla” aikakausilla on aina puhuttu samanlaisin sanamuodoin. Enemmän kuin maailman järjettömästä kompleksisuudesta kyse on päätöksentekijöiden kyvyttömyydestä tehdä merkittäviä päätöksiä.
Jos EU päättää saattaa voimaan kiintiöt XX XXX maahanmuuttajasta, maailman köyhyys ei poistu. Afrikka ei tyhjene eikä parane. Hukkumiset eivät lopu. Maailman suistuneet valtiot eivät korjaannu, ihmisoikeusloukkaukset eivät lopu. Sen sijaan elämä kurjistuu myös Euroopassa. Moralistit eivät näe maahanmuutossa mitään negatiivista – sen vuoksi maahanmuuton merkittäväkään lisääminen ei tuottaisi ongelmia. Rehellisemmät ihmiset sen sijaan tietävät, että hyvä yhteiskunta kykenee kantamaan vain tietyn määrän erilaisuutta pysyäkseen yhä hyvänä.
Onko EU:n vastuulla pyrkiä helpottamaan kaikkien maailman ihmisten oloja? Onko EU:lla velvollisuus lievittää väestöräjähdystä levittämällä ihmisiä tyhjemmille seuduille? Pitääkö EU:n kantaa vastuuta ihmisistä, joiden omat valtiot eivät saa aikaiseksi mitään? Onko ylikansallisella talousliitolla todellakin suurempi vastuu maailman köyhistä kuin näiden omilla valtioilla? Kysymyksiä, joita harvemmin kuulemme. Esimerkiksi akatemian sisällä kyllä-vastaus on niin ilmeinen, että sitä ei edes tarvitse erikseen mainita. Jos lapsia kasvatettaisiin vastuuseen ja vastuullisuuteen yhtä skitsofreenisella logiikalla, he olisivat menetettyjä tapauksia viimeistään kouluikään mennessä.
Maailman suurin ongelma on väestönkasvu. Ongelman erityispiirre on siinä, että sen vaikutukset eivät lievenny, vaikka ongelman esiintyvyyttä tasoitettaisiin. Sen vaikutukset lisääntyvät ja ne ongelmat, joita täällä ei ennen ollut, ovat täällä nyt. Ja ne ovat yhä edelleen siellä toisaallakin. Maahanmuuttoa tai maailman ongelmia ei voi tarkastella enää vuonna 2015 ilman, että ymmärtää jotakin kantokyvystä, niin ympäristöllisestä, sosiaalisesta, kulttuurisesta kuin taloudellisestakin.
Vuosikymmenestä toiseen nämä valtiot ja alueet liukuvat sosiaaliseen, taloudelliseen ja humanitaariseen tuhoon. Sitä eivät paranna maahanmuutto, eivät seuraavaan vuoteen tähyävät toimenpideohjelmat eivätkä utooppiset ihmisoikeusraportit. Muutoksen on ensisijaisesti tapahduttava näiden valtioiden sisältä, siellä asuvien ihmisten toimesta. Eivät nämä ihmiset siellä ole syyttömiä eikä vääryys vain ”tupsahda” – sen enempää kuin se on tupsahtanut Kreikkaan, natsi-Saksaan, Suomen sisällissotaan tai Ruotsin lähiöihin. Länsimaailman mahdollisuus auttaa yhä miljoonampia yksilöitä on hyvin rajallinen, ja näin vanha humanitarismi on asian nähnytkin – sen vuoksi pakolaissopimuksen määritelmäkin on hyvin tiukka. Köyhyyttä ja kaaosmaisia yhteiskuntia taakseen jättävät ihmiset eivät ole pakolaisia eikä heistä sellaisia saa tehdä. He tekevät inhimillisiä päätöksiä ajatuksenaan saavuttaa parempaa – koska löperö maahanmuuttopolitiikkamme sen heille sallii. Sen sijaan, että he jäisivät rakentamaan omia yhteiskuntiaan.
Ensijaisesti muutoksen on siis lähdettävä itse heikoista valtioista. Toissijaisesti muutos tarvitsee avukseen globaalin talouden oikeudenmukaisempia mekanismeja. Siinä länsimaat voivat auttaa enemmän kuin missään.
Vaarallisimpia poliittisia päätöksiä tehdään a) foorumeilla, joita leimaa vahva byrokratia ja suuri välimatka oikeaan täytäntöönpanoon ja sen seurauksiin b) asioissa, joita on mahdollista tulkita ainoastaan moraalisessa rekisterissä, mutta joiden vaikutukset kaikilla konkreettisilla osa-alueilla ovat silti huomattavat. Tällainen kokonaisuus on EU ja maahanmuutto. On järisyttävää, että olemme nyt todellakin tilanteessa, jossa aikuiset ihmiset pokerinaamalla kertovat uudesta ”hankkeesta”, johon meillä kaikilla on nyt velvollisuus osallistua, ja että tälle vielä aplodeerataan onnistuneena politiikkana, joka vihdoin kuuntelee yksilöä ja on moraalisesti oikein. Ja miksi? Siksi, että Facebookissakin mainostavat salakuljettajat kauppaavat turvapaikkaturisteille matkoja Eurooppaan paateilla, jotka eivät olekaan Silja Tallinkin tyyliä. Vaan kaatuvat ja taas ihmisiä hukkuu.
Minun tekisi mieleni kysyä, kuinka yksikään älyllisesti normaali ihminen kykenee moiseen itsepetokseen. Helpottaako hyväosaisen syyllisyydentuntoa, jos tietää, että 15 kilometriä itäänpäin on asuinalue, johon on kuljetettu muutama sata ”ei-hukkunutta”? Entä tunteeko ihminen iloa, kun uskoo, että yhteiskunnan dynaamisuus on taas lisääntynyt? Uskooko hän, että hän on nyt auttanut helpottamaan tätä ”yhtäkkistä massiivista ihmisten tulvaa”? Kun hän näkee toisen, läikähtääkö hänen rinnassaan, että hänen valtionsa on pelastanut tuon ihmisen köyhyydestä?
Politiikka, jota väitetään vastuulliseksi, on vastuuttominta, mitä tehdä saattaa. Odottaisin sen loppuhuipennusta – sitä, että tämä itsekorostuksellinen pelleily päättyy – mutta pahoin pelkään, että sitä ei koskaan tule. Ei ole sellaista lopputulosta, jonka kaoottisuus, tyhjyys, epätoivoisuus, turvattomuus lopulta kertoisi moralisteille, että ei olisi kannattanut. Ei olisi kannattanut hurskastella eikä unelmoida kuin keskenkasvuinen, olisi kannattanut keskittyä tähän, meihin. Ei, ei sellaista lopputulosta tule. Tulee aina vain seuraava mahdollisuus esittää, kuinka moraalinen sitä onkaan.
dust/bones/politics 
Ihmisten sitoutuminen demokratiaan tai vaikkapa siihen subsidiariteettiperiaatteeseen on kyllä pelottavan ohutta. Onhan se nyt aivan mykistävää, että Brysselissä ihan vakavissaan veistellään asiasta päätöstä, joka ei koskaan menisi yhdenkään maan kansallisessa parlamentissa koskaan läpi. Ruotsia lukuunottamatta tietysti, mutta Ruotsi tapahtuukin tämän todellisuuden tuolla puolen.
Minä kyllä aidosti ihmettelen, mitä liikkuu niiden hyvien ihmisten päässä, jotka eivät ymmärrä, että ainoa keino estää hukkumiskuolemat Välimerellä on poistaa kannustin astua niihin laivoihin. Eiväthän hyvät ihmiset oikeasti voi olla niin tyhmiä, että kuvittelisivat jokaiselle halukkaalle voitavan taata turvallinen matka eurooppalaisin voimin? Toisaalta eivät he voi myöskään olla niin kyynisiä, että pitäisivät hukkumisia hyväksyttävänä hintana siitä, että pääseehän 95% kuitenkin turvallisesti veden yli. Mitä he siis ajattelevat? Eivätkö mitään?
Veit sanat suustani. Näitä samoja ihmetyksiä kannan. Ymmärrän jotenkin, että tavalliset pulliaiset, jotka eivät liiemmin asiaa pohdi, saattavat tarrata helpoimpaan vaihtoehtoon, joka ikään kuin pelastaa heidät kunnon ihmisten puolelle. Mutta että jopa asiaa työkseen pohtivat tai analysoivat ihmiset, hekin, en käsitä! Osa on aidosti keskenkasvuisia, osa ehkä liian pelokkaita, sopulilauma kun vie toiseen suuntaan – mutta siltikin jää vielä jäljelle iso liuta ihmisiä, joilta haluaisi odottaa jotakin.
Tässä kyseenalaista mallia näyttää Oxfordin professori.
Työkseen asioita pohtivien ihmisten joukosta löytyy aimo annos porukkaa, joiden ”tutkimustulokset” rakennetaan väen vängällä oleassaolevan maailmankuvan ympärille, mikä on täysin objektiivisen tieteentekemisen vastaista. Kyseessä ovat mielipiteet, joita vahvistetaan mielipiteitä tukevilla esimerkeillä, joka uppoaa ”tutkimuksena” moneen ihmiseen kuin kuuma veitsi voihin. Tietysti on mukavaa, kun voi nyökytellä omaa maailmankuvaa vahvistaville päätelmille, mutta jos me haluamme todella olla nimemme ”homo sapiens” mukaisia, olemme aina valmiina kyseenalaistamaan omat mielipiteemme ja uskomuksemme. Minulle tämä on erittäin vaikeaa yksilötasolla, mutta tämän useasti tehtyäni, huomaan muuttuneeni lapsuusajan mitään kyseenalaistavasta vasemmiston kannattajasta, ei-toivotuksi keskustelukumppaniksi, erityisesti maailmanhalailijoiden pöydissä.
Tekopyhyys on ollut länsimaisen kulttuurin riesa vuosisatoja. Viime aikoina se on tullut esille yltiösuvaitsevaisuuden vaatimuksina yhteiskunnissa, joissa väkivalta kasvaa.
Vasemmiston perinteinen vastaus on lisää pasifismia. Sipilä ei voi vastata, että ilman väkivaltaa tästä ei selvitä. Eteläisimmissä miljöissä erimielisyyksiä selvitellään kaulankatkontamenettelyllä. Usein koreografisista syistä, mutta tarvittaessa välittömästi, tulisen temperamentin toimintatarmoa edistävästä vaikutuksesta.
Kaulankatkonta päätöksentekomenettelynä saattaa olla hyvä vaihtoehto aneemiselle demokratialle.
En silti väitä olevani oikeassa. Vain aika näyttää.
Politiikalle tekopyhyys on luonteenomaista. Mutta esimerkiksi tutkimus, siltä odottaisin jotakin muuta – ”kriittisen momentin” pitäisi ulottua muualle kuin vain niihin jo etukäteen ”vääriksi” luokiteltuihin.
Olen odottanut edes yhdeltä hyvältä ihmiseltä jonkinlaista konkretian tasolla olevaa näkemystä, mitä he oikein haluavat EU:n tekevän. Itkua ja valitusta riittää nykytilanteesta, vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut lapsikin hukkui. Mitä hurjimpia kielikuvia keksitään Välimerestä. Itse asiassa tämä taitaa olla hyvien ihmisten kannalta kaikkein paras tilanne, nykytilannetta voi loputtomiin paheksua somessa ja peukutuksia riittää.
Mutta sitten kun yrittää kysyä hyvältä ihmiseltä, mitä hän haluaisi asialle tehtävän, montako ihmistä hänen mielestään EU:n pitäisi vuosittain ottaa vaikkapa pelkästään Afrikasta, niin ei toivoakaan vastauksen saamisesta, R-kortin vetävät maanisimmat jo siinä vaiheessa esille.
Afrikassa on kymmeniä, jollei satoja miljoonia ihmisiä, joiden elintaso on niin alhainen, että Euroopan mittapuulla heidät voitaisiin luokitella köyhiksi. Hyvän ihmisen mielestä tämä on väärin, mutta sitten kun kysyy, että pitäisikö heidät kaikki kuljettaa Eurooppaan heidän köyhyytensä lopettamiseksi, niin vastaus on, että tuo on juuri tyypillistä rasistien saivartelua.
Nykyajan hurskastelu ja abstraktioiksi naamioitu idealismi, etenkin virtuaalimuodoissaan, on hyvä mobilisoimaan mutta huono saamaan aikaan. Joko siksi, että sen kannattajat eivät oikeasti haluakaan saada mitään aikaan vaan ainoastaan näyttäytyä hyvässä valossa (joutuisivathan hekin luopumaan paljosta, jos vaikkapa Euroopan ja Afrikan ”sisältöjä” alettaisiin tehokkaammin tasata) tai sitten siksi, että oikeasti mitään ei voikaan saada aikaiseksi. Ei ole mitään sellaista mekanismia (täyden rajattomuuden ja anarkian ulkopuolella), mikä näitä ihmisiä oikeasti tyydyttäisi. He vain nurisevat ja narisevat: etiikka heille on yhtä kuin status quo’sta valittaminen. Ja tämä etiikka on ikuista, sillä aina riittää valitettavaa.
Oli aika, jolloin professorit ja sen sellaiset karttoivat tietoisesti poliittissävyisten lausuntojen antamista.
Nykyään kaikki kynnelle kykenevät dosentit ja muut professorit haluavat olla poliittisia vaikuttajia. Totisesti, sitä he myös ovat.
Ehkä olemme matkalla tilapäiseen paratiisiin.
Riikka, nämä juttusi selvä- ja täysjärkisyydessään, analyyttisyydessään ja kirkkaassa rohkeudessaan sanoa se, minkä me näemme, ovat mykistäviä. Pidän sinua ilman muuta maamme älymystön kärkijoukkoon kuuluvana.
Mutta.
Vaikka sinä, ja moni muu, tuo käsittelemiäsi asioita esiin tuollaisella loogisella todistusvoimalla, niin mihin se johtaa?
Ei mihinkään.
Silti minä, ja muut tämän maailman raukkamaiset anonyymit toivomme ettette Te lopeta näkemistä.
Eurooppa on jo, siltä näyttää, tiensä valinnut. Me valitsemme oman tuhoutumisemme näihin massiivisiin väestösiirtymiin. Väärin koetun ja tulkitun ”humanismin” meemi on jo niin vahva ettei sitä estä toimimista omalla automatiikallakaan mikään.
Eurooppa, läntinen Eurooppa, EU ja Schengen hukuttaa itse itsensä siirtyneeseen väestöön, joka ei tule sopeutumaan Eurooppaan ja löytämään lokeroaan työmarkkinoilta.
Sitten kun sosiaalivaltiot ovat romahtaneet, ja palkka olemassaolosta ja siirtymisestä tänne lakkaa juoksemasta, on jo myöhäistä. Kaikissa maissa on silloin valtavat maahanmuuttajaväestöt, jotka lisääntyvät kumulatiivisesti ja me muut vähitellen häviämme.
Ainoa lääke saattaisi olla, jos ryhdyn kulttuuripessimististä optimistiksi sittenkin, sen totuudellisen tiedon vieminen Afrikkaan ja Aasiaan, että Euroopalla ei ole antaa enää mitään tulijoille: ei töitä, ei paikkaa yhteiskunnassa, ei muuta kuin osa yhteiskunnan sivussa jossakin slummissa. Afrikka siirtyy vain Afrikasta Eurooppaan. Kannattaako sen perässä lähteä?
Ei mielestäni.
Lopuksi, olen näissä ajatuksissani jo niin pitkällä, että silloin tällöin mietiskelen jopa Venäjälle (!!??) muuttoa. Olenko seonnut? Ilmeisesti, tai sitten en. Putinin Venäjällä ei ole kuitenkaan näillä näkymin edessään samaa kulttuurituhoa kuten meillä on, jos kaikki menee pahimman kehityskulun mukaan. Venäjä on edelleen itsenäinen valtio. Se valitsee toistaiseksi vielä itse kuka ylittää rajan kuka ei. Me emme valitse. Toivon kuitenkin että Europpa tulisi järkiinsä ja lapsemme saisivat elää kotimaanosassaan eurooppalaisina. Niin ei kai kuitenkaan käy kultuurimarxistisissa ajatushautomoissa (vahingossa?) synnytetyn vapaa liikkuvuus-ideologian meemien vuoksi, joille ei kukaan taida enää voida yhtään mitään. Vrt. viimeiset tiedot hallitusneuvotteluista…
Suurpääoman ja vasemmiston yhteinen (!) intressi maanosia vaihtavien väestöjen liikkumisesta ja liikuteltavuudesta on ylivoimainen este, voittamaton tarina, valhe, mutta voitokas.
Mutta pää pystyyn sittenkin kai, ja kiitos Riikka ja monet muut. Teissä on toivoa.
Itse, pessimismiin taipuvaisena kristittynä, alan kääntyä jo sille kannalle, että tämä on just sitä: lopun alkua.
Ihmisiä pitää auttaa, ja ilman muuta myös niitä afrikkalaisia isiä, äitejä ja lapsia, jotka kamppailevat elämästään, mutta heidät pitää auttaa Rannalle, ei Euroopan syrjäytymään slummeihin pienenevien ja myöhemmin loppuvien tulonsiirtojen objekteiksi.
Kiitos melkoisista ylisanoistasi! Eipä näistä jutuista tosiaan taida palkintoa myöhemminkään saada, mutta henkilökohtaista sietokykyä niiden kirjoittaminen vahvistaa. En tiedä, olenko ihan noin pessimistinen kuin sinä. Minulla on edelleen tietynlainen usko länsimaiseen valtioon ja kulttuuriin. Toki se heiluu häilyy heikkenee, mutta silti se vielä on.
Hyvä kirjoitus, Riikka, mutta hivenen liian pessimistinen. Ymmärrän kuitenkin kyllä sinua, ja kommenttini on tarkoitettu vain pieneksi töytäisyksi parempaan suuntaan, ei moitteeksi. Jotta hyvät analyyttiset taitosi tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla käytetyiksi, suonet, että ehdotan sinulle uutta suuntaa. Sinä puhut tällä hetkellä maahanmuuton kannattajista melkein kuin monoliittina, mutta he koostuvat hyvin monimuotoisista ryhmistä, joilla on paljon toisistaan poikkeavia motiiveja maahanmuuton kannattamiseen, vai pitäisikö monissa tapauksissa sanoa paremminkin ”kannattamiseen”. On tärkeää, että me analysoimme maahanmuuttokonsensuksen osia. Vain ymmärtämällä sen osia saamme otteen niistä, voimme vaikuttaa niihin, ja lopulta jonain päivänä neutraloida niiden haitallisen vaikutuksen, esim. muodostamalla niille kilpailua tai käännyttämällä heitä niillä signaaleilla tai sillä informaatiolla, joihin he ovat ehdollistuneet reagoimaan tai joihin he reagoivat vaistomaisesti, ja hajottamalla sitä näennäisesti monoliittista kannatusta, joka maahanmuutolla tällä hetkellä on. Paradoksaalista on se, että vaikka Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajat kannattavat maahanmuuttoa pontevasti tai jopa fanaattisesti, maahanmuutto ei ole heille tärkeää, eikä heitä kiinnosta juuri ollenkaan maahanmuuttoon liittyvä informaatio. Hahmottelin alustavasti ja luonnostellen Vasemmistoliiton kannattajien motiiveja maahanmuuton ja muiden vasemmistoliittolaisten agendojen kannattamiselle emouskomuksiin liittyvässä kirjoituksessa:
”Kun Vasemmistoliiton poliitikot kirjoittavat päivityksiinsä ja blogeihinsa ihmisoikeuksista, maahanmuutosta, arkipäiväisistä poliittisista tapahtumista, budjeteista, uutisiin liittyvistä asioista, tms. heidän kannattajansa ilmaisevat eri tavoin melko laimeasti ja automaattisesti kannatuksensa. Kannattajat heräävät eloon hurraamaan, kiittämään vuolaasti ja ylistämään poliitikkoa aina kun poliitikko kertoo järjestäneensä tai olleensa mukana järjestämässä kannattajilleen jotain pientä etua, korotusta tukiin, ilmaista palvelua, ilmaista ruokaa, tms. Vasemmistoliiton poliitikkojen harjoittama kannattajien lahjominen on kaikista puolueista läpinäkyvintä ja suorinta, ja tapahtuu pienimmillä lahjuksilla. Vasemmistoliiton poliitikot voivat kierrättää samoja lahjuksia useampaan kertaan; ensin Vasemmistoliiton poliitikko on mukana järjestämässä etua kannattajilleen, seuraavana vuonna se leikataan pois, ja taas parin vuoden päästä sama poliitikko on järjestämässä saman edun uudelleen kannattajilleen. Tällä tavalla lahjontaa voidaan harjoittaa monta kertaa ilman, että kannattajille maksettavien lahjusten kokonaismäärä juurikaan nousee. Vasemmistoliiton kannattajien tyypillinen emouskomus menee suunnilleen seuraavalla tavalla: ”Herrat / kapitalistit ryöstävät kaikki meille kansalaisille kuuluvat rahat ja etuudet. Se on epäoikeudenmukaista, rikollista ja väärin, ja sen korjaamiseksi tarvitaan tasa-arvoa. Minä tunnen suurta kaunaa ja katkeruutta herroja ja kapitalisteja kohtaan. Kaikki ilmaiset rahat, etuudet ja palvelut, joita valtio ja kunnat antavat meille ovat oikeudenmukaisia hyvityksiä meitä kohtaan tehdyistä vääryyksistä. Mikään määrä meille annettavia ilmaisia rahoja, etuuksia ja palveluja ei riitä hyvittämään meitä kohtaan tehtyjä rikoksia. Kaikki meille annettavat ilmaiset hyvät ovat oikeudenmukaisia ja kohtuullisia korvauksia vääryyksistä. Kunhan vasemmistoliittolaiset poliitikot antavat meille säännöllisesti haluamaamme hyvää, me annamme heille muissa asioissa automaattisen tukemme riippumatta siitä mitä he sattuvat kannattamaan. Oikeastaan emouskomuksen ulkopuoliset asiat eivät kiinnosta minua juuri ollenkaan.””
Vihreiden kannattajien motiivit poikkeavat Vasemmistoliiton kannattajien motiiveista. Vihreiden kannattajien motiivit poikkeavat Vihreän puolueen poliitikkojen motiiveista. Vasemmistoliiton kannattajien motiivit poikkeavat Vasemmistoliiton poliitikkojen motiiveista. Vihreiden naiskannattajien motiivit poikkeavat Vihreiden mieskannattajien motiiveista. Vihreiden kannattajien motiivit poikkeavat Kokoomuksen kannattajien motiiveista. Vihreitä kannattavien kantasuomalaisten motiivit poikkeavat Vihreitä kannattavien maahanmuuttajien motiiveista. Jne. Seuraavassa kirjoituksessani analysoin emouskomuskirjoitusta perusteellisemmin Vihreiden kannattajien motiiveja. Julkaisen sen todennäköisesti ensi viikolla. Satuitko muuten lukemaan seuraavan kirjoituksen; se voi antaa sinulle joitain hyödyllisiä ajatuksia tai ideoita:
http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2015/04/liberaalit-ajattelun-keskustelun-ja.html
Valkea, kyllä, ymmärrän. Tässä käsittelin ”moralisteja” yhdenmukaisena ryhmänä, mutta tiedän heidän koostuvan monien intressien ja arvojen kannattajista. Kuten sitten vielä nekin, joille maahanmuutolla on selviä instrumentaalisia hyötyjä. Ryhmät ovat moninaiset ja värikkäät. Siksi taistelu onkin aika vaikeaa. Eniten olen huolissani ”globaalikapitalisteista” (Vartiainen nyt vaikka kärkeen). Vassarit ja viherrykset ovat marginaalia ja kaatuvat suuriin ongelmiin (talous, turvallisuus), mutta raha voittaa. Kaikki vastustavat valtiota, mutta rahan kautta sen vastustaminen (toisin kuin ihmisoikeuksien, esimerkiksi) on tehokasta.
Olen kirjoitellut jonkun verran myös teoreettisista poststrukturalistien/äärivassarien ja neoliberalistien yhtäläisyyksistä – he yleensä vastustavat toisiaan (ja kaikkea muuta asiaankuuluvaa), mutta argumentoivat samaan pussiin.
Eräs ehkä vain retorinen ase, jota voitaisiin käyttää keskustelussa enemmän ”vihreiden” ja miksei myös vasemmistolaisten tai ”humanistien” kanssa on, että tämän maan Pyhä Lehmä (silloin kun puhutaan ” älymystön totuudellisesta ajattelusta” -sellaiseksi Hesarissa moneen kertaan äänestetystä ja korotetusta ) on että kaikkien arvostama herra Pentti Linkola on vahva maahanmuuton vastustaja.
Miksi Jussi Halla-ahoon identifioidaan mediassa maahanmuuttovastaisuus, miksei tuoda esiin kulttuuriväen rakastaman ja mystifoiman Pyhän Pentin lujaa maahanmuuttovastaisuutta ja horjumattomia perusteita?
Samoilla linjoilla on käsitteekseni vara-Linkola, monella tapaa taitavampikin, Paloheimo.
Tässä tulee esiin sekä kannattamisen-, että vastustamisen monet eri ryhmät.
Pitää laittaa käsi myös omalla sydämelle, miksi minä vastustan -oikeasti – näitä väestösiirtymiä?
Minun syyni on se, etten näe koko ihmiskuntaa samanlaisena, samalla tapaa samalla logiikalla toimivana enkä pidä kaikkia kulttuureja tasavertaisina.
Pidän Eurooppaa ilman muuta ihmislapselle parempana paikkana kuin Afrikkaa, en moralistisin enkä varsinkaan rasistisin syin, vaan historian ja nykyisyyden todistusaineiston, tapahtumien virran ja niiden olemuksen pohjalta. Minusta Ranskaa ja Kongoa vertailtaessa on nähtävissä selvä laadullinen ero. Kuka ei näkisi?
(En tietenkään tarkoita kongolaisten olevan huonompia jne. Pitääkö sitä edes sanoakaan? Nykyään kai pitää…)
Jos olisinkin varma että Eurooppaan nyt pyrkivät miljoonat afrikkalaiset, tai myöhemmin, piankin tänne pyrkivät kymmenet miljoonat afrikkalaiset kykenisivät integroitumaan Eurooppaan, en olisi juurikaan huolissani.( Eihän esim. nykyisen Kreikankaan alueella alueella asuu enää juuri lainkaan antiikin Kreikan jälkeläisiä, vaan nykygiorgios on geneettisesti ihan eri porukkaa kuin mitä oli Sokrates & comp).
Mutta jostakin syystä, eli taas toistaiseksi voimassa olevien tapahtumatodisteiden pohjalta, näyttää siltä että Eurooppaan ei ole siirtymässä pelkästään afrikkalaisia veljiäni ja sisariani, samassa lirissä olevia kuin minäkin, vaan Eurooppaan on siirtymässä Afrikka, Syyria, Irak, Pakistan… Juuri se on mitä minä en halua olla kannattamassa.
Minä, Abdullah ja Mekele ollaan samaa verta ja lihaa. Mekelen tulee auttaa minua ja minun Mekeleä.
Mutta Euroopassa joka menettää maanosasansa peruselementit, vahvuudet, itsenäisyytensä, juutalais-kristillisen filosofisen perimänsä ja objektivismin ideansa, ja muuttuu afrikkalaiseksi slummiksi joka on vain siirtynyt 5000 kilometriä pohjoisemmaksi, tuota ihannetta ei ole mahdollista toteuttaa.
Mamuttajat tekevätkin tästä näkökulmasta kaksinkertaisen ihmisoikeusrikoksen. Houkuttelevat tänne ihmisiä väärin perustein ja ”pelastaessaan” heitä valheeseen ja tuhovat samalla oman kulttuurinsa pohjan ja perimän. Kaikki menettävät. Paljon. Tämän katastrofin voisi järjestää toisinkin. Vähemmän katastrofaalisesti. Mutta siihen tarvittaisiin rajojen kunnioittamista, ajatus että kukin maa laittaa oman maansa asiat kuntoon omalla alueellaan, ja kyllä, tarpeen mukaan muiden maiden avustamana, mutta ei niin että ihmiset vaeltavat kuin heinäsirkkalaumat autiomaasta toiseen.
Eikös vihreät ja kulttuuristo ole ottanut Linkolaan (ja Paloheimoon) valtavan etäisyyden juuri em. seikkojen vuoksi. Edellistä pidetään höyrypäänä, jälkimmäinen on muuten saatu marginaaliin. Nykyvihreät on eliittipuolue, jolla ei ole tarvetta moisille menneen maailman ukoille.
Paloheimo on minuakin puolustanut. Nyt nuo kaikki yli viisi vuotta sitten vielä ”fundamentaalit” kritiikit ovat jo melko valtavirtaa ja osin eliitinkin hyväksyttävissä:
”Riikka Purran loistava kirjoitus (HS Mielipide 10. 1.2010) olisi ansainnut paremman ja asiallisemman vastauksen kuin mitä James O’Connorin tunneperäinen vuodatus (HS Mielipide 12. 1.) puolitotuuksineen oli.
O’Connorin kirjoituksessa toistuu näet tuttu kaava: Purra esittää yleisiä argumentteja maahanmuuton ja kehitysavun kritiikkinä. O’Connor siirtää keskustelun yksilöiden väliseksi inhimillisyydeksi.
Nämä ovat kaksi eri asiaa. Esimerkki: ei tarvitse vihata kaikkia autoilijoita, vaikka vastustaa henkilöautoliikennettä. Näiden kahden asian sotkeminen toisiinsa on tunteisiin vetoavaa epärehellisyyttä.
Maahanmuuton ja kehitysavun kritiikki on monessa suhteessa perusteltua, ja näitä pitäisi puolustaa ja vastustaa samoilla, yleisillä argumenteilla. Ei pidä heti vajota henkilökohtaisiin syyttelyihin, jos joku – tässä tapauksessa minä – esittää esimerkiksi seuraavat mielipiteet.
Kehitysapumme kaikkinainen tehokkuus on kyseenalaista; kehitysavusta liian suuri osa menee hallinnolliseen tyhjäkäyntiin; kehitysavun lyhytjänteisyys koituu aikanaan avun saajan ja antajan tappioksi; apua annetaan liian usein unohtaen saajan arvomaailma; ja avun merkittävin etu on antajan valheellinen hyväntekijän olo.
Maahanmuuton tukeminen on vielä kustannustehottomampaa kuin kehitysapu; maahanmuutto ei lisää vaan tuhoaa monikulttuurisuuden maailmasta; maastalähtö on vahingollista esimerkiksi Afrikalle, koska etevimmät lähtevät; kotouttaminen ja todellinen monikulttuurisuus ovat ristiriidassa keskenään; ja maahanmuutto on yksilötasolla kivaa, mutta rakenteellisesti latistavaa tuhlausta.
Kiinnitettäköön huomio siihen, etten ole edellisessä viitannut Suomeen. Huomautukseni ovat yleisempiä ja liittyvät maapallon tilaan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen kaikkiaan. Mutta ne liittyvät ennen muuta siihen kuiluun, joka vallitsee kahden joukon välillä. Ensimmäiset yrittävät pohtia pitkän aikavälin kysymyksiä, toisille puuhastelu päiväkohtaisten, viihteellisten asioiden parissa riittää.
Valitettavasti jälkimmäiset saavat osakseen enemmän suosiota.
Eero Paloheimo
Tuusula”
(alkuperäinen kirjoitukseni esim. täällä (maksumuurin takana))
Hieno Eeron kanta, mutta ei taida ihan terve ei-ideologinen maahanmuuttokritiikki vielä olla kuitenkaan valtavirtaa. Ei mediassa, ei humansistialojen kahvipöydissä. Vaalikeskustelut, lähinnä Ville Niinistö, Arhinmäki ja Haglund, tekivät selväksi miten kunniallinen kansalainen ei ajattele eikä saa ajatella mamutuksesta. Saman tuo esiin EK, elinkeinoelämä omista motiiveistaan käsin.
Kyllä rasisti ja fasisti-leiman saa ihan pelkästään tilastoihin ja matematiikkaan viittaamalla. Tilanne on jopa mielestäni uudelleen polarisoitunut. Maahanmuuton rajoittamisen rajoittaminen hallitusneuvotteluissa kertasi alleviivaten taas karmeimmat kliseet.
Olipas mukavaa lukea tekstiä jossa on järkeä, hyvät perustelut ja asiat sanottu selkeämmin kuin itse osaisin. Täytyypä tutustua aiempiin teksteihisi ja alkaa seurata julkaisua. Kiitos jo tästäkin.
Raukkamainen anonyymi, maahanmuuton suhteen olet täysin oikeassa. Kehitysavussa sen sijaan on viime aikoina ilmestynyt jo niin monia ”sisältä tulleita” kritiikkejäkin, että sen asema on hieman erilainen. On helppo kritisoida kehitysavun tehottomuutta ja silti säilyttää ”hyvät” kasvonsa. Viitisen vuotta sitten maahanmuutto ja kehitysapu laitettiin sen sijaan vielä tyystin samaan nippuun julkisessa keskustelussa.
Maahanmuuton retoriikka tuskin tulee muuttumaan. Onneksi todellisuutta ohjaavat muutkin tekijät.
Tykkäisin, jos jostain löytyisi mediataho, joka uskaltaisi kysyä oleellisia pehmodemokratiamme kovaluisilta päättäjiltä:
– Miksi ette asu maahanmuuttajavyöhykkeellä?
– Mikä on islamin anti Suomelle? Luettele viisi.
– Miten suhtaudutte YLE: taannoiseen uutislähetykseen, jossa kerrottiin Suomen kansalle, että Halla-aho on rotutohtori? Olisiko mielestänne mahdollista, että YLE – julkinen laitos – pyytäisi Halla-aholta – yksilö – anteeksi?
Jne.
Maassamme poliittinen ja mediaeliitti lyövät palloa samaan suuntaan. Välillä jälkimmäinen sähähtää jostakin demokratian tai yhteiskunnan kannalta mitättömästä asiasta (kohu), toisinaan edellinen haukkuu jälkimmäistä juuri tästä mutta on salaa tyytyväinen, että muuhun se ei pysty.
Kukapa sen kriittisen median maksaisi, kuka sitä ostaisi. Hau hau.
Itse olen tullut vääjäämättä siihen tulokseen, suomalaisen kulttuurin, elämäntavan ja populaation (luonnonkansaisuuden) puolustajana ja antiglobalistina, että maahanmuuttokritiikistä kannattaisi siivota pois kaikki ideologisuus (vaikka se on vahvasti omissa lähtökohdissani mukana kuten em. totesin).
Pelkkä matematiikka + taloustilanne riittää todistamaan, että Suomessa EI enää ole mitään tarjota maahamuuttajille, ainakaan jos puhutaan Välimeren etelä- tai itäpuolelta tulevista.
Työtä ja integroitumista ei enää ole luvassa. Suomi on pitkäkestoisessa kriisissä, josta selvitään siinä ja siinä – jos sittenkään – tällä väestöllä ja näillä maahanmuuttajilla.
Tässä mielessä jokainen ideologinen mamukriitikko, tarkoitan rasisteja, natseja jne. on maahanmuuton pysäyttämisen uhka ja pelaa hyödyllisenä idioottina täysin median, vihervasemmiston ja EK:n pussiin, joiden on sen jälkeen retorisesti helppoa marginalisoida älykäskin kritiikki, kuten tapahtuu edelleen ps:nkin suhteen.
Hyvä periaate voisi ehkä olla: käytä maahanmuuttokriitikkiin aina kun mahdollista vain matematiikkaa, tilastoja, kansantalouden faktoja.
Opeta kansa lukemaan niitä – eli opeta näkemään epämiellyttävä totuus, mahdoton yhtälö: maahanmuuton jatkaminen, kasvattaminen ja yhteisenä ja tavoiteltavana hyveenä pitäminen.
Kyllä, olen vahvasti samaa mieltä. Tällainen melko mekanistinen suhtautuminen asiaan on kuitenkin siksi surullista, että se jättää huomiotta kaiken sellaisen oleellisen, mitä ei voida kvantifioida tai yksinkertaisesti operationaalistaa. Esimerkiksi kulttuurin, suomalaisuuden, länsimaisuuden, historian – jotka tietysti kaikissa asennoissaan ovat ”ideologisia”. Olen kyllä pistänyt merkille, että ihmiset, jotka eivät lue numeroita, eivät yleensä lue sanoja, tunteita tai aatteitakaan.
Hyvä Riikka Purra.
Kaverini suosituksesta ”eksyin” tänne blogiisi ja on todettava, että analysoit asioita viileän loogisesti ja matemaattisen osuvasti. Ilman tunneperäistä höttöä. Tunteet ovat hieno asia ja ne ovat elämän suola ja tarkoitus ja tarpeen tietenkin arkielämässä ja ihmisten välisissä suhteissa, mutta sovelluksena tai jopa ratkaisuna globaaleihin ongelmiin ”tunneäly” /tunteet ovat naurettavaa ja oikeastaan – Jeesuksen sanoin- itse isästä perkeleestä.
Mielenkiintoista, että lainasit tuota E.Paloheimon kirjoitusta. Professori Paloheimo edustaa uhanalaista ja katoavaa lajia täällä Telluksella. Eli paloheimo on järkevä ja viisas mies, ja joka siitä huolimatta edustaa Vihreää-puoluetta!! Tietenkin nyt tilanne on normalisoitunut ja muuttunut imperfektiksi. Ja kun O. Soininvaara on pois kuvioista niin jäljellä on joukko taistolaisia fundamentalisteja vihreissä kurahousuissaan.
Kirjoitin aikoinani mielipiteen HS-Pravdaan Sinun jälkeesi- liittyen maahanmuuttoon- ja ihmeellistä oli, että SE jopa julkaistiin.
Tällä kertaa yritin kirjoittaa mielipiteen lehteen selvästä hulluuden marssista liittyen ”Välimeren pakolaisongelmaan”, mutta sitä ei tietenkään julkaistu. Yhteenvetona on todettava, että HS on entistä puritaanisempi monikulttuurisuus-propagandassaan ja ”väärää tietoisuutta” edustavat mielipiteet sensuroidaan.
Lähetän tai siis yritän lähettää tässä mielipiteeni, jota EI VARMASTI julkaista HS:ssa Sinulle, koska itse asiassa lainasin osan pohdinnoistasi kirjoitukseeni (anteeksi). Jos tulee perille niin mielenkiintoista olsi kuulla kommenttisi.
Tässä:
Moraalinen itsepetos vaivaa Euroopan poliitikkoja ja mediaa
Ronja Kemppainen (HS 17.5.) vaatii mielipidekirjoituksessaan Euroopan rajoja auki turvapaikan hakijoille ja syyttää Euroopan unionia ”moraalisesta itsepetoksesta.”
Kemppainen on oikeassa eurooppalaisen itsepetoksen suhteen. Euroopan unionin johtavissa poliittisissa piireissä ja ennen kaikkea länsimaisessa mediassa on käynnissä suuri moraalinen itsepetos. Petoksen polttoaineena toimii valtava tunnemyrsky ja moralismi, joka vääristää tosiasiat ja kytkee selvästikin ihmisten loogisen ajattelun vajaatoimintaan.
Eurooppalainen moraalinen itsepetos kutistaa koko maailmaa koskevan ja alati pahenevan globaalin pakolaisongelman yhden meren kokoiseksi ja asettaa ongelman ratkaisuksi naiivia moraalista kyllä- tai ei-valintaa. Itsepetokseen vaipuneiden ihmisten mukaan kyseessä on ”Välimeren siirtolaiskriisi”, joka ratkeaa kun Euroopan rajat avataan.
Valitettavasti kyseessä ei ole ”Välimeren siirtolaisongelma”, vaan koko maailmaa ja ennen kaikkea Afrikkaa koskeva kriisi, jonka taustalla on Afrikan ja muiden kehitysmaiden liiallinen väestönkasvu. Vaaleanpunainen kuvitelma, että globaali pakolaisongelma helpottuu, kun Eurooppa ottaa vastaan muutamia tuhansia tänne pyrkiviä, on itsepetoksista pahin. Maailman väkimäärä lisääntyy vuosittain 80 miljoonalla juuri niissä maissa, joiden köyhyyttä ja kurjia oloja ihmiset pakenevat.
Tulijoita Eurooppaan on siis kymmeniä miljoonia ja EU:n hyvää tarkoittavat poliittiset ratkaisut itse asiassa pahentavat ongelmaa. Mitä enemmän meripelastuksiin satsataan ja mitä useampi maahanmuuttaja pääsee Euroopan elintasosta nauttimaan, sitä enemmän tulijoita on. Hukkumiset ja inhimillinen kärsimys eivät kuitenkaan lopu, koska ongelmien alkusyy on muualla kuin Välimerellä. Ja Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöräjähdys takaa sen, että tulijoita riittää.
Lehdissä Eurooppaan pyrkivistä maahanmuuttajista käytetään nimitystä siirtolaiset tai pakolaiset, vaikka ongelman oikea nimi on laiton maahanmuutto, jota pyöritetään rikollisin voimin ja suurella rahalla. Syyriaa lukuun ottamatta maahanmuuttajat tulevat maista, joiden kansalaiset eivät täytä pakolaissopimuksen määritelmää. Köyhyyttä ja kaaottisia oloja pakenevat ihmiset eivät ole pakolaisia, vaikka heidän ratkaisunsa lähteä pois kotimaastaan on inhimillisesti ymmärrettävää.
Yhtä ymmärrettävää on myös se, että taantuva ja omissa talousvaikeuksissaan kamppaileva ylikansallinen talousliitto ei voi toimia koko maailman omatuntona ja pelastajana. Kesällä pidettävän EU:n huippukokouksen päätökset kertovat sen, jatkuuko moraalinen itsepetos vai voittaako järki ja realismi. Itse toivon järjen voittoa.
Arska Havu
Pohjolan Vaalea Kaupunki
Kiitos kommentista. Noinhan se pitkälti on. En silti edelleenkään usko, että mitään kriittistä EU-päätöstä koskaan tullaan täytäntöönpanemaan.
Nämä ovat asioita, joita tietty joukko ihmisistä ei suostu ymmärtämään, joten vääntö on sikäli turhaa. Ehkä vielä suurempi osa ihmisistä kyllä ymmärtää, mutta ei uskalla puhua. Siihen porukkaan toki voi yrittää vaikuttaa.
Mielestäni HS on kyllä nykyään avoimempi kuin oli esim. Pentikäisen aikaan. Mielipidekirjoitukset kannattaa jo valmiiksi tehdä hyvin tiiviiksi ja yksinkertaisiksi. Luulisin, että mitä vähemmän editorille jää duunia, sitä todennäköisemmin teksti julkaistaan. Toki usein mielipidepalsta on ihan vitsi: pelkkiä virkamiehiä tai työnsä puolesta paatostavia, erilaisia diskursseja ja lillukoita.