Viime viikot ovat tarjonneet kriittiselle bloggaajalle materiaalia yltäkylläisesti. Jopa niin yltäkylläisesti, että on tullut ähky eikä mitään ole syntynyt. Sanottavaa olisi vaikkapa tasa-arvosta, seksuaalirikoksista ja niiden ehkäisystä, ihmisoikeuksista, kotouttamisesta, politiikan siirtymistä. Toisaalta, olen kaikesta jo kirjoittanut eikä mikään juuri ole muuttunut – ei ympäristössä tai omissa mietteissäni. Toistaisinko sanomaani vain siksi, että muutkin toistavat? Pitäisikö aina jaksaa sanoa vastaan?
Mutustelen tähän sen sijaan hieman jotain erilaista.
Syntyykö Eurooppaan tai Suomeen uuskristillinen liike monikultturismin ja islamin vahvistumisen vastareaktiona? Onko hengellisyyden rippeistä vielä löydettävissä vastausta ihmisten avuttomuuteen, pelkoon ja tarpeeseen tuntea yhtenäisyyttä? Voisiko kristinusko ylittää maallistuneen tunneilmaston ja individualismin vain puolustaakseen ansaitusti jotain eurooppalaista, pohjoismaalaista, suomalaista?
Kirkosta eroaminen ei ole vähentynyt, mutta ilmiö ei välttämättä kiinnitykään valtiokirkkoon. Evankelisluterilainen kirkkommehan on yksi vankimmista monikulttuurisuuden kannattajista. Se tukee moskeijaa, sydämellistä ekumeniaa, kaikkea ”monikulttuurista” hyvää. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat eronneet pääasiassa tämän asian vuoksi.
Mutta kuka jaksaa enää vastustaa hihhuleita, jos rationaaliset liberaaliateistit tuottavat meille tätä – tunnistamatonta monimuotoista hybristä, jossa kaikki leijuu irrallaan, ei tule mistään eikä mene minnekään? Kuka haluaa lisää sitä, mikä ei ole enää meidän – annettavaksi heille, jotka sen röyhkeimmin kehtaavat viedä!
Otaksun, että esimerkiksi kristillisdemokraatit vielä Sari Essayahin johdolla löytävät lähivuosien nosteen juuri tästä. Jos uskaltavat. Itsetuhon siemen ei ole kristinuskossa itsessään, vaan siinä, miten se yhteiskunnallisessa elämässä luetaan.
Näin joulun alla merkkejä jonkinlaisesta kristillistymisestä löytää laajalti. Toiveet omien perinteidemme, suomalaisuuden tunteen ja olemassa olon puolesta tuntuvat hyväksyttävämmiltä. Asiaan saattaa vaikuttaa maahanmuuton roima kasvu ja monien ihmisten ensimmäinen havahtuminen siihen, että jotakin on muuttunut. Joulu tarjoaa ihanan mahdollisuuden. Hyvän siirtäminen kuten me olemme oppineet, tottuneet ja tavanneet. Me!
Niinpä enkeli taivaan saa taas ehkä lausua, kovaa ja kunnialla. Se lausuu meille valoa ja lohtua pimeyteen, taloushuolien, pakolaiskriisien, työttömyyden, näköalattomuuden, turhuuden keskelle. Kansallistunteiden kokeminen on sallitumpaa osana kristillistä arvopohjaa – joka kuitenkin aina ottaa kaikki ihmiset ihmisinä, Jumalan lapsina eikä unohda inhimillisyyden rajattomuutta – kuin esimerkiksi politiikkana tai kulttuurisena asennoitumisena.
Monet ihmiset suhtautuvat lähes polttavalla intohimolla esimerkiksi Suvivirteen, mutta eivät lainkaan tunnista paljon suurempia uhkia ”meidän” tavoillemme, perinteillemme tai ennen muuta arvoillemme. Vielä.
Relativistisen ja pöyhkeyttä älynä pitävän kulttuurieliitin huikeimmat visiot eivät ehkä enää kauan välky, vaan mätkähtävät maihin kaikkialla muualla paitsi pienen piirin kollektiivisissa hengennostatuksissa. Niille jo naureskellaan. Mutta tällainen on maailma, kuuluu huokaus. Ikään kuin olisi välttämätöntä, että päättäjät ja eliitti elävät muovailuvahatodellisuudessa. Ikään kuin olisi välttämätöntä, että me kaikki fraasitamme samaa teennäistä höpsistä, vaikka emme siihen usko! Aimo miesi, eikö ole jo aika nousta yli kirjanoppineiden ja politiikan rabbiinien!
Toisaalta joulun kristillisyys saattaa olla pitkälti nykyihmisen emootioleikkiä, eräänlaista psykologista mindfulnessia, jossa varpuset ja enkelit ja taianomaiset hanget (ja glögi) tuovat kiireiseen ja somen turruttamaan mieleen jotakin autenttiseksi uskottua. Tämä kaikki on hiipuva mielestä viimeistään välipäiviksi, jolloin napa on taas noussut. Tähän väliin kirkkokin yrittää iskeä – ennen kuin minä ja itse taas ryntäävät ja vievät me-hengen, lämmön, solidaarisuuden ja yhtenäisyyden. Niin kiire on pastorilla silloin harvoin kun kirkkosali on täynnä, että sylki lentää jo kaikesta kertoessa: hyvää mieltä ja armoa varmaa, joulun rauhaa, mutta muistakaa nyt maksaa myös!
Hyvää joulua kaikille lukijoilleni.
dust/bones/politics 
Kiitos Riikka. Kirjoituksiasi on aina ilo lukea. Oikein hyvää Joulua!
Mainio kuvaus meistä some-oravista ja uskosta!
Hyvää joulua ja aatoksellista uutta vuotta 2016.
Huitsinnevada toivottaa Riikalle hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta.
En tiedä voiko juurilleen ja sanomaansa palaavasta kristillisyydestä puhua uuskristillisyytenä?
Islam on kuin suora kopio Raamatun kuvaamasta pahuuden noususta ja vallasta. Kristittyjen ja juutalaisten vainot mestaamisineen, pedon nimi/luku/merkki otsalla, laittomuuden vallitseminen….
Kirkosta eroamisessa on menossa uusi aalto. Aiemmin erosivat ateistit Päivi Räsäsen takia. Nyt eroavat uskovaiset Kari Mäkisen ja Irja Askolan takia. Kirkko alkaa olla jo aika tukevasti irrallaan kristillisyyden uudesta lujittumisesta. Tai voisi sanoa, että kristillisyys lujittuu taas kirkon toiminnasta huolimatta.
Kristillisyyteen on hiipinyt entistä vahvemmin sellainen lujaa tai kovaa rakkautta edustava ”stand your ground” -henkinen, islamkriittinen ja humanismihoureita eksytyksinä pitävä alavirta. Äijäkristillisyyttä, sellaista, jolla on Rokan Antin ajattelun mukainen asemasovan ratekia.
Jumalan siunausta sinulle Riikka kun vietät Vapahtajamme syntymäjuhlaa. En tiedä hengellistä kantaasi, mutta rukoilen puolestasi.
Kiinnostavia ajatuksia. Jonkinlaiselle yhteenkuuluvuutta lisäävälle rituaalille olisi varmasti tarvetta, mutta kykeneekö tylsäksi koettu ev-lut valtionkirkko astumaan tähän rooliin? Ortodoksiseen kirkkoon toisaalta liitytään jatkuvasti isoimmin luvuin.
Linkitän vielä Sarah Perryn kirjoituksen Ritual Epistomology, joka käsittelee rituaalien merkitystä yhteisöille. Uskonnollisessa rituaalissa ei ole tärkeää, onko se ”totta”, vaan mitä se merkitsee yhteisölle. Perry vertaa tätä oikeusjärjestelmään, joka on myös hyvin rituaalinen ja jolla on yhteisöä ylläpitävä merkitys.
Minua myös pohdituttaa mikä on meidän tuleva arvopohja kun ajat muuttuvat yhä vaikeammiksi. Minäkin jouduin eroamaan kirkosta tänä syksynä juuri arkkipiispa Kari Mäkisen lausuntojen takia. Sinänsä oma hengellisyyteni ei nyt olekaan ollut pelkästään kristillistä, vaan enemmänkin uskoa ei-materiaalisen todellisuuden olemassaoloon kaikessa moninaisuudessaan.
Mutta tosiaan nuo Mäkisen lausunnot ovat tänä syksynä olleet ihan omaa luokkaansa. Kannatetaan suurmoskeijaa, joka ei palvelisi edes koko maan muslimiväestöä, vaan on jo aiheuttanut muslimiyhteisön sisäisiä kiistoja, kehotetaan piiilottelemaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, heilutellaan natsikorttia. Siitä, että kriisimaissa nimenomaan kristityt ovat eniten vainoa kokeneita, ei ole sopivaa puhua. Eli kirkko ei todellakaan ole niiden heikoimpien puolella tässä kriisissä.
Joskus mietin minkälaisen kuvan nimenomaan muslimit saavat siitä miten vähän Eurooppaa arvostaa omia juuriaan. Tuntuisi loogiselta, että jokainen uskontokunta huolehtisi ensi sijassa omista temppeleistään. Nythän Ruotsissa on jo ehdotettu, että kirkoista poistetaan kristilliset symbolit, jotta muslimit tuntisivat ne kotoisemmaksi.
En ole ihan varma kuinka vahvasti kirkon rivijäsenet ovat Mäkisen linjauksien takana. Varsinkin kun hänen lausunnoistaan kuultaa lähes halveksuva suhtautuminen niihin rivikristittyihin, jotka veroillaan oikeasti kustantavat sen näkyvän aseman, jonka turvin arkkipiispamme saa aina runsaasti tilaa kannanotoilleen julkisuudessa.
Olen itse alkanut vahvasti kallistua sille kannalle, että kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan kokonaan. Jotenkin olisi uskottavampaa, että kunkin uskontokunnan jäsenet itse vastaavat toiminnastaan ja rahoittavat sitä haluamallaan tavalla. Itse koin olevani pakotettu eroamaan kirkosta juuri siksi etten voinut enää tukea kirkkoa, jonka näkemykset eroavat niin paljon omistani. Aivan samalla tavalla joutuu nykyään miettimään minkälaiseen hyväntekeväisyyteen antaa rahaa. Mikä oikesti tukee sitä kehitystä, jota haluaa olla edistämässä.
Kirkko on menettänyt uskonsa, siitä on tullut vihervasemmistolaisten ihmisoikeusoppien ja suvaitsevaisuuden saarnaaja. Kari Mäkinen ja Irja Askola tulkitsevat kristinuskoa relativistisen monikulttuurisuusideologian painotuksin. Heille islam on kristinuskon veroinen puolustamisen arvoinen uskonto. Kristilliset arvot, joille koko länsimainen sivistys ja oikeus perustuvat, ovat kuitenkin oikeammat ja paremmat kuin islamin arvot. On vaarallista antaa periksi islamille luopuen samalla kristinuskon universaaleista arvoista. Totuus, tasa-arvo, väkivallatomuus, armo. Kun islam hyväksytään kristinuskon rinnalle, hyväksytään samalla islamin demokratian vastaiset arvot, naisten alistaminen, jihadismi, ei-muslimien sorto. On käsittämätöntä, että kristillistä kirkkoa edustavat ihmiset eivät osaa tehdä eroa uskonnon ja uskonnon välillä. Moskeijahankkeita puolustetaan ja muslimien jatkuviin vaatimuksiin erityiskohtelusta suostutaan. Olen eronnut kirkosta nimenomaan kirkon islam-suhteen vuoksi.
Tanskassa evankelisen kirkon sisällä Tidehvern-liike puolustaa konservatiivisia arvoja ja vastustaa monikulttuurisuutta. Liike suhtautuu myös hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sen piiristä on noussut monia pappiskoulutuksen saaneita poliitikkoja mm. Tanskan kansanpuolueen riveihin vastustamaan maahanmuuttoa erityisesti muslimimaista. Søren Krarup korostaa kristinuskon ideologioiden vastaisuutta, ja uskoo yhteiskunnan kaoottisuuden vähenevän, mikäli kristilliset hyveet liitettäisiin kristinuskoon, eikä liberaaliin ajatteluun. Yleensä luterilainen kristillisyys on liitetty Konservatiiviseen kansanpuolueeseen, vaikka yhteys on melko lailla kadoksissa, tosin viime kevään vaaleissa nimenomaan konservatiivit nousivat kampanjoimaan näyttävästi Stop islamofascism -mainoksillaan.
Tanskalaisissa kirkoissa aloitetaan uusi vuosi laulamalla N.F.S. Grundtvigin virsi Vær velkommen Herrens år (Ollos tervetullut Herran vuosi). Sitä toivotan sinulle ja blogin lukijoille.
Paljon kiitoksia kommenteista ja toivotuksista kaikille – Anita Kelles, JarmoR, Yrjö, Juhani, andekn, Jaana ja Halfdan! Toivotanpa puolestani armoitettua vuotta 2016!
Juhani: ”Äijäkristillisyyttä, sellaista, jolla on Rokan Antin ajattelun mukainen asemasovan ratekia.” Tästä tuli mieleeni hevimiehet ja joululaulut; viime aikoina tullut niitäkin kuunneltua. Hevimiesten joulussa kristillisyys (ja isänmaallisuus!) näyttävät olevan kovaa huutoa. Jostain syystä pitkätukkaisille ja laulutaitoisille äijille sallitaan isänmaallisen, jopa nationalistisen, kuvaston hyödyntäminen.
andekn, juuri noin. Suurin osa yhteisöistä ja niiden uskomuksista perustuu siihen, että ihmiset näyttävät uskovan niihin. Uskonnollisissa yhteisöissä rituaalit ovat tärkeitä. Mutta ev.lutissa tosiaan nekin aika kovassa muutoksessa. Olin itse jouluaattona kyllä sellaisessa Messu Litessa, että huh. Hoilaus, konsumerismin vastustussaarna ja kolehti eikä sitten paljonkaan muuta. Espoolaisetkin jaksoivat sen 20 minuuttia, ehh.
Jaana, Mäkinen ja kumppanit ovat kyllä taas päästelleet sellaisia… huh. Mutta kyllä se sekin ylimielisyys vielä haihtuu, kun rahat alkavat loppua. Ja valtioyhteys murtuu. Suhteeni ev.lut-kirkkoon on vähän samanlainen kuin pakkoruotsiin. Vaikka ne eivät toimi ja ongelmia on hirveästi, kannatan niitä kuitenkin mieluummin kuin niiden ensisijaisia (ja realistisia) vaihtoehtoja: esim. monikultturismin ja islamin yhä suurempi nousu, suomen ja ruotsin kielen vaatimuksista luopuminen ym.
Itse kuulun vielä kirkkoon. En osaa erotakaan. Kai. Vaikka pakkohan se olisi. Mutta. Äsh. Katsotaan, mitä 2016 tuo tullessaan… Surullista. Sillä en haluaisi.
Halfdan, kuten kirjoitat, käsittämätöntä. Se on niin käsittämätöntä. Absurdia. Tekisivät edes lähetystyötä mieluummin, yrittäisivät käännyttää muhamettilaisia. Pakania. Jotakin!
Kiitos taas tanskalaisesta esimerkistä – tähän pitää perehtyä lisää.
Alkuvuonna vietän media-detoxia, johon kuuluu luopuminen kaikesta uutismediasta ja sanomista, somesta, blogeista ja systeemeistä. Yritän kuitenkin ennen sitä ehtiä yhden blogitekstin saattaa loppuun.
Kiitos Riikka viisaista ja rehellisistä kirjoituksistasi.
Puhtaasta mielenkiinnosta: mitä tarkoitat käsitteellä ”monikultturismi”?
Se selvinnee, kun klikkaat blogin hakusanoista kohtaa ”monikulttuurisuus”. Koherentimmin vaikkapa täältä.