Jaoin maanantaina Twitterissä monien muiden ohella Ylen uutisen, joka käsitteli Suomesta Ranskaan siirtynyttä afgaania, joka uskoi saavansa Ranskasta paremmin ymmärrystä ja suojaa kuin Suomesta. Moni kommentaattori kiinnitti huomiota nuoren miehen ulkonäköön – Peak Performancen kevyttoppatakki, Louis Vuittonin laukku ja viimeistelty kampaus – ja ihmetteli, miten tämän näköiset nuorukaiset voivat olla hakemassa suojaa ja parempaa elämää. Epäiltiinpä sitäkin, että olisiko taas kerran Ylen toimittajaa huiputettu.

Kuten olettaa saattaa, nämä kommentit saivat puolestaan toisilta kommentaattoreilta huomautuksia siitä, että turvapaikanhakijalla voi ja saa olla vaikka miten hienot vaatteet, asusteet ja puhelin, sillä rikaskin ihminen voi olla vainottu. Oikeus turvapaikkaan ja kansainväliseen suojeluun ei ole sidottu ihmisen tulotasoon tai varallisuuteen.

Itse en ota kantaa jutun nuoren miehen vaatteisiin. Jaoin jutun aivan muunlaisella kärjellä.

Voihan olla niinkin, että miehen peakit ja vuittonit olivat kopiotuotteita ja siten paljon halvempia.

On kuitenkin totta, että nykyajan turvapaikanhakijat näyttävät hyvin erilaisilta kuin menneiden aikojen pakolaiset, niin ulkoisesti kuin usein toiminnaltaankin. Asian huomioiminen on täysin luonnollista – samoin kuin huomion aiheuttamat tunnereaktiot kansalaisissa ja veronmaksajissa. Se, että ärsyyntyy vastaanottokeskuksen ruoasta valittavista ”iPhone-miehistä” tai median turvapaikkamaskoteista merkkivaatteissaan, ei vaadi sysimustaa mieltä.

Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota keskustelun paljon oleellisempaan seikkaan.

Kansainvälisen suojeluaseman riippumattomuutta ihmisen vaatteista korostaneet kommentaattorit ovat tietysti aivan oikeassa. Oikein muussa he eivät sitten olekaan oikeassa – tai ainakin he ovat äärimmäisen epäloogisia.

Kyseinen nuori mies oli jutun mukaan saanut Ruotsista kymmenen kielteistä turvapaikkapäätöstä. Suomessa hänen tapaustaan ei ymmärtääkseni edes ollut tutkittu, koska hän oli selkeä Dublin-tapaus. Nyt hän oli kuitenkin siirtynyt Ranskaan.

Ruotsi, Euroopan ”humanitaarinen suurvalta”, oli tutkinut ja selvittänyt nuoren miehen tarpeen turvapaikalle. Sitä ei ollut. Ei, vaikka mies oli saanut useamman vuoden hioa kertomustaan ja tehdä uusintahakemuksia. Hän oli varmasti saanut paljon apua erilaisilta kansalaisjärjestöiltä.

Mutta tulos: ei oikeutta turvapaikkaan. Se tarkoittaa, että ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Miksi siis suomalaiset kommentaattorit pitävät tärkeänä huomauttaa, että nuoren miehen kalliit vaatteet ovat epäoleellisia, koska hän on kuitenkin vainottu?  

Ei ole vainottu. Jos olisi vainottu, hän olisi saanut turvapaikan Euroopan humanitaarisesta suurvallasta, Ruotsista. Ruotsin viranomaiset ovat selvittäneet asian ja todenneet, että hän ei ole suojelun tarpeessa.

Eivätkö kommentaattorit luota Ruotsin maahanmuuttoviranomaisiin?

Asetelma on hullunkurinen. Ihminen, joka onnistuu pääsemään maan sisälle ja hakemaan turvapaikkaa, on liberaalin maahanmuuton kannattajien mielestä aina oikeutettu turvapaikkaan, saipa hän sitä virallisesti tai ei.

Kielteinen turvapaikka ei siis osoitakaan, että ihminen ei ole oikeutettu siihen. Mitä kielteinen turvapaikka sitten osoittaa? Että on tapahtunut virhe, joka pitää korjata?

Aika usein juuri niin.

Eikö tämä ole melkoista viranomaistoiminnan ja (tässä tapauksessa Ruotsin) oikeusvaltion kyseenalaistamista?

Monet nykyisen ja aiempien hallitusten toimet, joilla pyritään konkreettisesti madaltamaan eroa laillisesti ja laittomasti maassa oleskelevan välillä, ovat myös esimerkki tästä. Vaikka et saisi jäädä maahan suojeluaseman perusteella, pitää sinulle keksiä jokin muu syy saada jäädä maahan.

Koska – jälleen kerran – kaikkien tietyistä (ikävistä) maista tulevien ihmisten, jotka onnistuvat pääsemään maahan, pitää saada jäädä tänne. Mistä tahansa syystä.

Joskus syy voi olla jopa se, että on vain tyhmää nähdä vaivaa ihmisistä eroon pääsemiseksi.

Miten maahanmuuttokeskustelu voi olla näin kahjoa?

Viime vuoden lopulla ministeri Ohisalo keskeytti kaikki palautukset Irakiin (ei niitä paljon ollutkaan), koska yksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut ja palautettu oli kuollut. Lähes kansallinen hätätila.

Tapahtuman johdosta käynnistettiin paitsi valtava mediashow myös virallinen koko Migrin turvapaikkaprosesseja käsittelevä selvitys. Tällaisia ovat aiemmatkin hallitukset käynnistäneet, kun on pitänyt osoittaa omille äänestäjille, että Suomikin haluaa olla humanitaarinen suurvalta.

Selvityksestä – kuten kaikista aiemmistakin – kävi ilmi, että suomalaiset maahanmuuttoviranomaiset tekevät hyvää työtä. Virheitä on hyvin vähän, vaikka päätösten määrät ovat henkilöstömäärään nähden valtavia.

(Huomautettakoon, että virheiksi tässä yhteydessä lasketaan vain väärät negatiiviset päätökset – vääriä positiivisia systeemi ei edes tunne. Maahanmuuttopolitiikkaamme leimaa sisäsyntyinen ja tarkoituksellisesti rakennettu alttius tulla vapaaehtoisesti ja jatkuvasti huijatuksi. Se on koko järjestelmän kattava ominaisuus. Niin kauan kuin vääriä positiivisia ei huomioida, on ehkä vaikea saada itsensä motivoituneeksi kauhistelemaan niitä muutamia vääriä negatiivisia.)

Selvityksen hyvä tulos ei kuitenkaan tunnu rauhoittavan liberaalikommentaattoreita. Edes se ei riitä, että kansainvälisen suojelun päätökset on tehty oikein, suomalaisen, eurooppalaisen ja kansainvälisen lain mukaan. Hyvää hallintoa noudattaen. Virheet on korjattu.

Ei, mikään ei riitä. Koska kaikkien pitää saada jäädä! Kielteiset päätökset ovat väärin!

Mikäli ihminen HALUAA saada turvapaikan, mutta ei sitä saa, hän – näiden epäloogisten ihmisten silmissä – on kuitenkin siihen jollakin merkillisellä tavalla oikeutettu. Mikä tuo tapa on, ei ainakaan itselleni ole selvää.

Huomionarvoista on, että juuri tämä sama porukka on yleensä hyvin tarkka siitä – siis muissa asioissa – että kun kaikki on tehty lain ja asetusten mukaan oikein, auktoriteetin nojalla, mitään ongelmaa ei ole.

Tällöin ei auta kenenkään kritisoida epämieluisia päätöksiä tai ratkaisuja, ellei sitten halua kuulla olevansa ”rapauttamassa instituutioita”, ”kyseenalaistamassa asiantuntijoita”, ”halveksimassa viranomaisen/oikeuden päätöksiä” ja niin edelleen.

Miksi he eivät noudata itse omia periaatteitaan? Miksi selvän kielteisen päätöksen saanut afgaani kuitenkin on heidän mielestään vainottu ja keskustelu hänen epäuskottavasta kärsimyksestään panettelua ja vihaa?

Siksi, että näiden ihmisten mukaan ei ole väliä, onko ihminen oikeasti vainottu tai vaarassa ja siten suojelun tarpeessa. Tärkeintä on, että hän voisi olla.

Ja siksi hänenkin pitäisi saada jäädä. Muu olisi väärin.

Jos ei selkeän juridisesti väärin, niin – kyllä nyt aina joku syy keksitään.