Kun koittaa taas vapaus

Meneillään oleva koronapandemia on osoittanut virheitä, huolimattomuutta, valmistautumattomuutta ja vahinkoja monella eri tasolla. Se on osoittanut, kuinka pysyviksi ja peruuttamattomiksi monet pienestä alkaneet prosessit ovat vuosien varrella muodostuneet. Se on osoittanut, miten vaikeaa stabiilien, avoimien ja yksityiskohtaisista hallinnollisista rakenteista muodostuvien yhteiskuntien on siirtyä tilaan, jossa on paljon epävarmuutta, jossa vaaditaan nopeita päätöksiä puutteellisen informaation varassa ja jossa on välttämätöntä, että täytäntöönpano toimii, informaatio kulkee ja jollakin tai joillakuilla on kokonaisvastuu tilanteesta.

Koronapandemia on osoittanut, miten eri maat toimivat elämän ja kuoleman kysymyksissä, joihin liittyy myös merkittävällä tavalla raha.

Virussota ja kilpailu suojavälineistä

Pandemia on korostanut myös kansainvälisen järjestelmän ongelmia. Aina valtioiden väliseen toimintaan liittyy lukuisia luontaisia epävarmuustekijöitä ja sitkeitä heikkouksia, jossakin päin maailmaa enemmän, jossakin vähemmän, mutta nyt, poikkeusoloissa, nämä ovat muuttuneet erityisen näkyviksi, kärjistyneiksi, konkreettisiksi, elämän ja kuoleman kysymyksiksi jopa täällä, maissa, joissa kuolema ei vuosikymmeniin ole ollut kuin yksityistä.

Ehkä kouriintuntuvimmin asia on näkynyt suojavälineiden kohdalla. Nuo välttämättömät pienet tarvikkeet ovat muuttuneet vuonna 2020 kuin kullaksi, arvokkaaksi, kilpailluksi, väärennetyksi, politisoiduksi resurssiksi. Omat kansalliset tapahtumamme suoravarusteisiin liittyen ovat muistuttaneet paikoin dekkaria, paikoin kuivaa hallinnollista vuosikertomusta: juonenkäänteitä, salailua, epäonnistuneita kauppoja, rikoksia ja kerta kerran jälkeen sitä, että kukaan tai mikään ei ole vastuussa ja oikeastaan kaikki onkin ihan hyvin. Jos ei ole, tehdään selvitys. Tarkastellaan.

Kaikesta huolimatta näytämme kuitenkin pärjäävän – ainakin verrattuna moniin muihin maihin, erityisesti länsinaapuriimme Ruotsiin, jonka voittaminen tavallisesti sallitaan isänmaalliseksi tunteeksi.

Tiedämme, että Ruotsissa suojavarusteongelma on paljon suurempi. Ruotsissa omavaraisuus on paljon heikompaa. Ruotsin huoltovarmuus on karmean surkeaa.

Hallitus onkin sinnikkäästi jaksanut käyttää puolustuksenaan sitä, että verrattuna muihin maihin tai kansainvälisesti katsoen Suomi on hyvin varautunut. En tiedä, miten kestävä ajatus tämä on, edes siinä tapauksessa, että se pitäisi paikkansa.

Suomi yleensä keikkuu monenlaisissa kehitystä mittaavissa tutkimuksissa kärkipaikoilla. Olen tottunut ajattelemaan, monien muiden tavoin, että Suomi on hyvä maa, paras maa, toimiva, hallittu, aikaansaava – ja sen hallinto rehellistä, luotettavaa ja toiminta ennakoitavaa.

Virheet, oppiminen ja päämäärän muuttaminen

Ehkä tällainen kriisi tarvittiinkin, paitsi pudottamaan meidät maan pinnalle, myös vaatimaan suurempia muutoksia. Laajoja, perinpohjaisia muutoksia toimintaamme ja tapaamme ajatella. Sellaisia muutoksia, joista nyt sanotaan, että ne ovat mahdottomia, yliampuvia, mutta joita kohti tiedämme olevan mahdollista kulkea, mikäli teemme vähitellen pieniä askeleita oikeaan suuntaan, kohti päämäärää.

Mutta tämä edellyttää, että virheistä todella halutaan oppia. Että ne tunnustetaan, myönnetään, ymmärretään vastuu, väärinarviointi, surkeat valinnat, epätarkasti muotoillut tavoitteet, ymmärtämättömyys valinnan seurauksista, jopa piittaamattomuus niiden seurauksista.

Oppiminen vaatii myös sen ymmärtämistä, että meidän on kyettävä panemaan asiat tärkeysjärjestykseen, lopetettava kumartamasta kaikkea kulloinkin hyväksi uskottua ja keskityttävä tosiasioihin, silloinkin kun ne eivät sovi suosituimpaan tarinaamme.

Oppimiseen ei riitä se, että viestinnällisistä syistä toteaa kerran viikossa kameroiden edessä, että virheitä on tehty ja yritämme parhaamme. Se on pelkkää hokemaa, tyhjää poliittista puhetta, jonka tarkoitus on vain saada sanojan osaksi armollisuutta ja ymmärtämystä, silloinkin kun sitä ei ole vähääkään ansainnut. Poliittisen toimijan, ihmisen, virheiden myöntäminen on vain silloin aitoa, kun hän oikeasti aikoo seuraavaksi tehdä asiat toisin.

Koronakriisi on osoittanut, että sinisilmäinen suvaitsevaisuus ja luottamus kansainvälisiin instituutioihin on entistäkin turmiollisempaa. Tämä ei koske vain kansainvälisen politiikan ylätasoja ja liturgiaa vaan käytännön elämää, kaupankäyntiä, tuotantoketjuja, työvoimaa, vastuuta ja avunantoa.

Mikäli Suomi on kilpailuttanut normaaliolojen suojavälinehankinnat euroalueelle, kuten pakko on, ja saksalaisfirma on kilpailutuksen voittanut ja ajanut suomalaisfirman pois markkinoilta, seuraukset liittyvät normaalioloissa lähinnä siihen, että suomalaisfirma on ehkä siirtynyt muihin tehtäviin tai jopa lopettanut toimintansa. Joitakin ihmisiä on jäänyt työttömäksi. Verotuloja on jäänyt saamatta. Tätä pidetään normaalina globaalin markkinatalouden oloissa.

Mutta entä kun tulee tositilanne ja kriittisiä suojavälineitä tarvittaisiin? Mitä jos se maa, josta Suomeen suojavälineitä pitäisi tulla, tarvitseekin niitä myös itse? Mitä jos kyseinen valtio ostaa kaikki maassa tuotettavat suojavälineet, hinnalla millä hyvänsä? Mitä jos se jopa määrää, että yksikään firma ei saa myydä tai viedä suojavälineitä ulos maasta?

Silloin se Suomi, joka päätti ostaa saksalaiselta suomalaisen sijaan, jää nuolemaan näppejään. Se ei saa suojavälineitä, joista on yhtäkkiä tullut kriittinen resurssi kansainvälisillä markkinoilla. Koska suojavälineitä on kuitenkin pakko saada, ehkä silloin Suomen yhden instanssin yksi byrokraatti päättääkin ostaa Alibaba-suojaimia suomalaisilta pikkurikollisilta.

Irti kaunosanoista, kohti tosiasioita

Onko järkevää, että tällaisia teollisuudenaloja kilpailutetaan euroalueella? Ei. Se ei ole missään tapauksessa järkevää. Se ei ole järkevää, vaikka se on halvempaa. Se ei ole järkevää, vaikka EU:n omat säännökset kieltävät edellä kuvaamani kaltaiset kieltotoimet.

Hätä ei lue lakia, sanotaan. Nyt on hätä, poikkeusolot. Suurimman osan EU:n ja kansainvälisen järjestelmän kaunosanoista, solidaarisuudesta alkaen, voi panna romukoppaan. Juuri näissä oloissa tulee tarkastella järjestelmän toimivuutta ja sanojen todenperäisyyttä.

Me tiedämme, että impulsiivinen, lyhytjänteinen ihminen haluaa nopeita palkintoja, mahdollisimman vähällä vaivalla. Opetus, mitä sellaiselle luonteelle tapahtuu, verrattuna pitkäjänteiseen, varautuvaan, ahkeraan, tulevaisuutta ajattelevaan luonteeseen, opetetaan jo lastensaduissa. Silti sitä ei hallita edes siellä, missä pitäisi olla teräviä aikuisia.

Globaalit tuotantoketjut, tavaran liikkuminen Kiinasta, työvoiman liikkuminen Ukrainasta, bangladeshilainen mekko, perulaiset mansikat, kenialaiset ruusut, koko globaali vaihdanta ja markkinatalous, eivät ole luonnonlakeja eivätkä ne missään oloissa, siis edes normaalioloissa, ole ongelmattomia. Mutta nyt poikkeusoloissa ne näyttävät irvokkuutensa monin verroin kovemmin. Tämä ei tarkoita, etteikö globaali kauppa ja tuotannon erikoistuminen olisi myös saanut aikaan hyviä asioita ja paljon vaurautta.

Rohkeutta, jossa ei kumise tyhjyys

Toisaalta, kuten sanoin, kriisi mahdollistaa myös sen, että katsomme asiaa uusin silmiin. Tiedämme, että olemme jonkinlaisessa taitekohdassa. Joko jatkamme samalla tavalla, jolloin saamme samanlaisia seurauksia, ainakin seuraavassa kriisissä, tai alamme tehdä muutoksia, ehkä kivuliaitakin, joiden avulla toivomme pääsevämme toisenlaisiin seurauksiin. Muutokset todennäköisesti vaativat valtavaa rohkeutta, paljon suurempaa kuin samassa vanhassa pysytteleminen.

Minä en halua korostaa Suomen tai kansallisvaltion merkitystä ja roolia siksi, että jotenkin erityisesti uskoisin valtion hyvyyteen. Ajatukseni ei ole ideologinen. Eikä valtio ole minulle varsinaisesti mikään arvo, vaikka suomalaisuus onkin.

Näkemykseni on käytännöllinen, pragmaattinen. Mikäli Suomi ei olisi kilpailuttanut suojavälinehankintaa euroalueelle, mikäli maassa olisi vielä teollisuutta, mikäli se olisi kannattavaa suhteessa kiinalaiseen teollisuuteen, mikäli me arvostaisimme omavaraisuutta ja korkeaa huoltovarmuutta myös normaalioloissa emmekä vain poliittisissa puheissa poikkeusoloissa, meillä ei olisi ollut nyt tällaisia ongelmia suojavälineiden kanssa. Olisimme säästäneet ihmishenkiä, kärsimystä, turhia sairastumisia. Olisimme säästyneet farssilta, jossa veronmaksaja kustantaa hämäräheikkien luksusautoja. Me voisimme oikeasti katsoa hoitajiamme silmiin ja sanoa, te teette tärkeää työtä ja haluamme, että ette sairastu.

Suhtaudun samalla tavalla, käytännöllisesti, Euroopan Unioniin ja moniin kansainvälisiin instituutioihin. En vastusta tai kannata niitä erityisesti ideologisista syistä. Mietin niiden käytännön vaikutuksia ja merkitystä. Tietenkään se ei ole aina helppoa. Instituutioiden merkitys ei avaudu helposti, koska niiden mahdollisesti tuottama hyöty tai haitta ei ole suoraviivaista tai välttämättä käsinkosketeltavaa.

Pienemmät ja suuremmat pahat

Siitä huolimatta pyrin välttämään myös onttoja hokemia, kuten että pieni valtio tarvitsee kansainvälisiä instituutioita. Miksi pieni valtio tarvitsisi huonoja ja toimimattomia kansainvälisiä instituutioita yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan? Oikeastaan päinvastoin. Pienen valtion pitäisi olla hyvin tarkka, millaisiin instituutioihin se haluaa osallistua ja mitä pitää osaltaan pystyssä, vain siksi, että sen pienen tai mitättömän kansainvälisen painoarvon vuoksi pitää näin tehdä.

Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump päätti leikata Maailman terveysjärjestön rahoituksen, Suomessa ja muualla täälläpäin huudettiin. Miten järjetöntä, miten kohtuutonta! Miten typerä päätös, jälleen kerran!

Ehkä. Mutta paljon vähemmälle huomiolle jäi asian laajempi sisältö. Se, että Kiina on askel askeleelta ottamassa myös tuon järjestön haltuunsa, kuten YK-järjestelmänkin. Vähä vähältä se siirtää oman taloudellisen mahtinsa mahdollistaman vallan myös poliittiseksi, kansainväliseksi. Kiina ei ole demokratia. Se on diktatuuri, jossa ihmisiä viedään keskitysleireille, eläimiä kidutetaan eikä kenelläkään ole aitoja poliittisia oikeuksia. Maa, joka pysyy pystyssä myöntyväisen kansanluonteen ja kasvavan taloudellisen hyvinvoinnin ja bruttokansantuotteen suomasta armosta.

Tämä ei ole vain käytännöllinen arvio Kiinasta. Se on myös minun arvovalintani. En haluaisi toimia maiden kanssa, jotka tekevät noin. Meillä on omassa naapurissamme yksi iso ja toisinaan arvaamaton möhkäle, jonka kanssa meidän pitää elää. Kiina on onneksi kaukana.

En pidä Trumpista, mutta vielä paljon vähemmän pidän Kiinasta. Trumpin ympärillä on valtava vastaansanojien koneisto, ehkä suurempi kuin missään tai kenenkään muun ympärillä. Se on demokratiaa. Se on sananvapautta. Kiinassa ei ole kumpaakaan. Ja valitettavan vähän sitä on Kiinan suhteen myöskään maan ulkopuolella.  

Meidän ei pitäisi olla Kiinan armoilla missään asiassa. Mutta me olemme, hyvin monessa asiassa.

Yhteisvastuut ja Brysselin korina

Koronapandemia on siis entisestään kärjistänyt myös Yhdysvaltain ja Kiinan välistä kilpailua ja konfliktia. Yhdysvaltoja on totuttu syyttämään joka puolelle tunkeutumisesta, mutta nyt kun se puolestaan vetäytyy, sekin on monien mielestä väärin.

Myös EU:ssa sattuu ja tapahtuu. Finanssikriisin jälkeinen epäluottamus ei ole vielä ehtinyt korjaantua, kun uusi kriisi, sekä terveyden että kysynnän ja tarjonnan taloudellinen kriisi, iskee unioniin. Jakolinjat ovat lähes samat kuin ennenkin.

Kun Saksa ei vienyt suojavälineitä kriisin alkuvaiheessa Italiaan, Kiina vei. Uudessa kyselyssä 54 prosenttia italialaisista nimesi Kiinan ystäväksi ja 45 prosenttia Saksan viholliseksi.

EU:n ja euron puolustajat väittävät, että sisämarkkinat ovat itsessään julkishyödyke eli jokin sellainen hyödyllinen ydinasia, josta täytyy olla valmis maksamaan, miljardeja. Siitä täytyy olla valmis maksamaan Italian, Espanjan ja Ranskan velkoja, huonoa ja holtitonta ja populistista taloudenpitoa, mafian viemiä verorahoja ja yleistä etelälle tyypillisempää lyhytjänteistä hedonismia.  

Yhteisvastuiden lisääminen suoraan sanoen kannustaa jäsenmaita velkaantumaan entisestään muiden kustannuksella. Minkälainen arvounioni kannustaa vastuuttomuuteen ja piittaamattomuuteen?

Tätä on hyvin vaikea perustella pitkäjänteisempään ja tarkempaan taloudenpitoon keskittyneessä pohjoisessa. Eikä sitä yleensä juuri perustellakaan muuta kuin kiistanalaisilla väitteillä negatiivisen todellisesta positiivisuudesta. Kannattaa maksaa, jotta saa. Sama koskee kaikkea muutakin päätösvaltaa, jonka olemme menettäneet, esimerkiksi rajojemme suhteen.

Oman päätösvallan ja autonomian luovuttaminen pois ei ole viisasta missään muussa tilanteessa kuin silloin, kun siitä on enemmän hyötyä kuin niiden säilyttämisestä. Hyöty mitataan kuitenkin konkreettisesti. Pelkkä asian hokeminen tai sen vaihtoehtojen pilkkaaminen eivät todista toiminnan hyödyllisyydestä vaan toimijoiden yksinkertaisuudesta tai kyvyttömyydestä perustella kantaansa uskottavasti. On myös mahdollista, että joku muu hyötyy, mutta et sinä.

Yön vallat, aamun kiuru

Olisi idealistista uskoa, että kriisi itsessään tekee meistä jotenkin viisaampia. Todennäköisempää on, ja tälle viime viikoilta löytyy jo rutkasti todisteitakin, että kriisi antaa röyhkeille yhä terävämmät kyynärpäät ja aina vaativille yhä kovemman äänen. Kun valtio jakaa rahaa, sille on ottajia. Miljardit ovat halpoja, kuten ne ovat silloinkin, kun niitä annetaan maailmalle tai niin sanotulle moraalille. On aivan sama, kutsutaanko poliittista ja taloudellista opportunismia poliittiseksi ja taloudelliseksi opportunismiksi vai vaikkapa yhtenäisyydeksi, velvollisuudeksi ja kriisiolojen poikkeukseksi, sitä se kuitenkin on.

Minä kuitenkin toivon, hieman vaatimattomammin, että me kykenisimme ymmärtämään edes sen, että on olemassa erityisen tärkeitä asioita, kuten terveys ja turvallisuus. Seuraavaksi tärkeintä on muunlainen hyvinvointi, huolehtiminen ja pärjääminen. Kriisi näyttää, että maailma ei olekaan niin globaali kuin sen normaalioloissa väitetään olevan.

Se, miten meille käy, riippuukin asioista täällä paljon lähempänä. Mitä on tehty ja mitä pitäisi tehdä.

Minä toivon, että virheistä oppiminen tarkoittaa myös sitä, että uskallamme siirtää painopistettä maailman heittelevistä tuulista tänne omaan kotimaahamme. Arvostamme omia asioitamme, osaamme panna ne tärkeysjärjestykseen, huolehdimme toinen toisistamme, elämme pitkäjänteisesti ja rehellisesti, lisäämme omavaraisuuttamme ja arvostamme sitä, silloinkin kun se maksaa enemmän.

Poikkeusoloista huolimatta toivotan kaikille erinomaista vappua ja aurinkoista kevään jatkoa.

Haaveilkaamme ajasta, kun koittaa taas vapaus!

***

Puheenvuoro esitetty koronan riivaamana etävappuna 1. toukokuuta 2020 sosiaalisessa mediassa.

3 kommenttia artikkeliin ”Kun koittaa taas vapaus

  1. Tässä näitä hommia jo kohta 32 vuotta tehneenä niin aluksi pidin liioiteltuina niitä varotoimenpiteitä mihin meidä firma (PV) lähti.
    Tulin keskelle alkavaa kriisiä talvilomalta Thaimaasta 28.2.
    Sen jälkeen onkin ollut työtä vuorotta. Mistään ei tingitä mutta koronakerroin on normityöt x3.
    Kaiken maailman höpöhommia ja raportteja , ylimääräisiä kokouksia, niistä taas raportteja.
    Hyvin ollaan toistaiseksi saatu pojat ja tytöt pysymään terveenä, se on meidän prioriteetti 1.
    Kaikesta muusta voidaan tinkiä mutta ei junnujen turvallisuudesta näin rauhan aikana.

  2. Erittäin hyvä kirjoitus. Arvostan sinun esiintymistäsi, selväsanaisuuttasi ja analyyttistä otettasi. Kiinan ja naapurin analysointiin ehkä tarvittaisiin lisää syvällisyyttä (en myöskään ajattele asiaa ideologisesti). Historia hieman pidemmältä ajalta ehkä auttaisi analysoinnissa. Itse olen saanut lisävalaistusta asioihin käymällä historiaa läpi vähän kauempaa. Eräs paljon maailmaa kiertänyt sanoi eron lännen ja idän välillä olevan sähkövalojen määrässä. Muuten samanlaista touhua molemmissa suunnissa.

  3. En ymmärrä sitä että jotkut puhuvat hallituksen tehneen muutoksen strategiaan tai päämäärään. Hallitushan on toiminut kokoajan johdonmukaisesti strategiaansa noudattaen.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s