Sinivalkoinen siirtymä

Photo by Baptiste Valthier on Pexels.com

Viime ajat ovat osoittaneet, miten haavoittuva maailma on kriittisten riippuvuuksien, liian pitkien tuotanto- ja toimitusketjujen, globaalin kaupan ja äärimmäisen erikoistumisen myötä.

Maailma, jossa väitettiin, että rajoja ei tarvita ja kauppa hoitaa erimielisyydet, on ainakin vähäksi aikaa jäänyt taakse. Länsi ei kuitenkaan tällaistenkaan opetusten edessä ole oikeasti valmis myöntämään globalisaation virheitä.

Vapaus on tärkeämpää kuin vapaakauppa, totesi hyvin Naton pääsihteeri. Valitettavasti monet ovat kuvitelleet, että se, että saa helpolla halpaa, riittää vapaudeksi. 

Globalisaatio heikkenee ja siirtää länttä ainakin muutaman askeleen taaksepäin. Ei siksi, että mitään olisi opittu, vaan siksi että on pakko. Kun kansa vaatii kaikkea venäläistä suljettavaksi markkinoilta heti, on välttämätöntä löytää pian uusia vaihtoehtoja. Vaikka Venäjä on merkittävä raaka-ainetuottaja maailman halutuimpien raaka-aineiden osalta, kuten palladiumin, platinan, maakaasun, öljyn, hiilen, alumiinin, kuparin, uraanin, lannoitteiden, länsi selviää sen kanssa kuitenkin huomattavasti helpommalla kuin se selviäisi Kiinan kanssa. Jo nyt tullaan näkemään valtavia hinnankorotuksia ja monien raaka-aineiden saatavuuskriisejä.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Valtiot ja yritykset alkavat keskittyä globaalissa kaupassa toimitusvarmuuteen ja häiriöttömyyteen. Raaka-aineiden ja tuotteiden saatavuus, varmuus, kauppaa käyvien maiden keskinäinen luottamus ja liittolaisuudet nousevat uudelleen keskiöön. Kun ei ole varaa siihen riskiin, että kauppakumppani alkaakin murhata ja raiskata siviilejä, kauppasuhteita solmitaan vakaiden ja demokraattisten maiden välille. Ajaudumme uudenlaiseen blokkiajatteluun. Globalisaation aiheuttamia riippuvuuksia ja kestämättömästi tuotetun liian halvan krääsän ja likaisen energian aiheuttamia rakenteita on kuitenkin hyvin vaikea purkaa. En valitettavasti usko, että lännen yhtenäisyys pysyy riittävän voimakkaana riittävän kauan.

Suomen pitäisi olla rohkea ja ymmärtää, että nyt kannattaa tehdä ja valita toisin. Ei huutaa yhä kovempia päästövähennyksiä, käydä ilmastoteatteria ja antaa EU:n viedä metsiämme, vaan ajatella loogisesti ja rehellisesti sitä, miten pärjäämme parhaiten, myös tulevaisuudessa, myös poikkeusoloissa.

Juuri nyt on oikea hetki aloittaa sinivalkoinen siirtymä. Järkevästi Suomen etu edellä, suhteellisuudentajua käyttäen. Samalla meidän pitää palauttaa puhdasta teollisuutta ja työpaikkoja Suomeen ja parantaa kilpailukykyämme. Voimme viedä teknologista osaamista sinne, missä CO2-päästöjen vähentäminen on oleellisinta ja edullisinta.

Suomessa valmistetut tuotteet ovat kestäviä ja ilmastoystävällisempiä kuin useimpien kilpailijamaiden tuotteet. Suomalainen teollisuustuotanto on ilmastoteko, muiden etujen kuten työllisyyden ja verotulojen ohella. Kotimaista ruokaa ei päihitä mikään, mutta se ei synny ilmaiseksi tai pelkillä puheilla.

Nykyisessä maailmanajassa meidän tulee kyetä pohtimaan tuotantoketjujen varmuutta ja luotettavuutta myös turvallisuusnäkökulmasta. Hiilivuodon estäminen ja teollisuuden pysyminen Suomessa on myös turvallisuuspolitiikkaa.

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 30.5.)

2 kommenttia artikkeliin ”Sinivalkoinen siirtymä

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Usein minusta talouspoliitikan kysymyksiä, kuten vapaakauppaa, käsitellään olettaen että koska joku yksittäinen taloudellinen mekanismi vaikuttaa yhteen suuntaan, mikään muu tekijä ei voi vaikuttaa päinvastaisesti, mikä on tietenkin hölynpölyä. Vapaakauppaa voi toisaalta tuoda vaurautta, toisaalta taas heikentää demokraattisia yhteiskuntia tekemällä ne riippuvammiksi kaupasta totalitaaristen yhteiskuntien kanssa. Hyvää ja huonoa. Voisiko tuossa sitten hyvä luonnehdinta olla, että ehkä hyvä linjaus olisi jotakin 60% vapaakauppaa ja 40% protektionismia, jos se aiemmin on ollut paremminkin 90% vapaakauppaa ja 10% protektionismia.
    Yleisesti minun neuvoni perussuomalaisille olisi talouspolitiikassa palkansaajan ja pienituloisen asialla oleminen. Ylipäätään minusta nykyään on tilausta sellaiselle puolueelle, jolla ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittisena rasitteena anti-amerikkalaista ja nato-vastaista historiaa niin kuin vasemmistoliitolla ja demareilla (väitän, että yksi syy suomalaisten vasemmistopuolueiden maahanmuuttolinjalle, erotuksena esim. Tanskasta, on tosiasiassa, että puolueiden on tarpeen saada aiempi oma anti-amerikkalainen vihapuhe unohtumaan kääntämällä huomio Afrikasta tai Lähi-Idästä tulevien maahanmuuttajien oikeuksiin) , ja joka on toisaalta ”palkansaajan puolella”. Siis osaa yhdistää terveitä puolia oikealta ja vasemmalta. Julkisen sektorin koosta minä pitäisin todellisena ongelmana, en julkisen sektorin kokoa itsessään, vaan huonoa tai puutteellista rahankäytön valvontaa silloin kun tulee kyse vanhojen puolueille omilla tukijoille tai ”kavereille” suunnatuista ohjelmista. Ja tämä voi koskea myös ”oikeistolaisia” kohteita – esimerkiksi, jos yrityksellä X on varaa palkita johtajia muhkeilla bonuksilla, mitä perustetta on olettaa sen tarvitsevan valtion tukia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s