Mitä rajoilla tapahtuu, miksi ja mitä hallitus tekee?  

Kuva poimittu somesta; alkuperäinen lähde tuntematon.

Suomi on yksiselitteisen Venäjän organisoiman hybridioperaation kohteena. Sekä Venäjällä laillisesti oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia että maahan helpoilla viisumeilla houkuteltavia uusia tulijoita samoista kehitysmaista kannustetaan ja kuljetetaan meidän rajallemme hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Henkilöt eivät ole sen paremmin aitoja kuin spontaanejakaan turvapaikanhakijoita. Heillä ei ole mitään hätää eivätkä he pakene – vaan kuten vuosikymmeniä sitten perusperiaatteiltaan vanhentunut turvapaikkajärjestelmä mahdollistaa, he haluavat siirtyä korkeamman elintason maihin eli EU-alueelle. Vaikka he eivät ole oikeita suojelun tarvitsijoita, he maahan päästyään pääsevät suomalaisen epäkunnossa olevan systeemin sisään, jossa voi vuodesta toiseen hakea uudelleen turvapaikkaa, vaikka suojelulle ei olisi minkäänlaisia perusteita ja hakemukseen olisi tullut useita kielteisiä päätöksiä. Samalla voi nauttia veronmaksajan kustantamista eduista ja palveluista sydämen kyllyydestä.

Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö ja Venäjä

Kyse on turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä – kuten niin usein ennenkin – mutta koska laittomien maahantulijoiden varsinaisena kannustajana ja työntäjänä on Venäjä, vihollismaa, kyseessä on hybriditoimi, joka uhkaa Suomen kansallista turvallisuutta. Kuten tiedämme, vähintään sisäistä turvallisuutta uhkaa myös kaikilta muilta rajoilta Eurooppaan ja Suomeen päästettävä laiton maahanmuutto, mutta kun kyseessä on Venäjä ja välineellistetty maahantulo, tilanne on vielä kriittisempi. Kyseessä on siis Suomen kansallisen turvallisuuden vastainen toimi, minkä on tarkoitettava voimakkaampia toimia kuin pelkkää maahanmuuttopolitiikan korjaamista.

Loputon ihmisvyöry Eurooppaan

Toisin sanoen Venäjä hyödyntää epäkunnossa olevaa turvapaikkajärjestelmää omaksi hyväkseen ja meidän tappioksemme. Vastaavia toimia on viime vuosina nähty esimerkiksi Baltiassa, Puolassa ja Kreikassa. Etelä-Eurooppaan tällä hetkellä valtavalla volyymilla saapuva laiton maahanmuutto – esimerkiksi Italiaan 150 000 tulijaa mereltä tai Balkanilta vain tänä vuonna – on sekin joidenkin arvioiden mukaan Venäjän tavalla tai toisella välineellistämää.

Toisaalta pelkästään Afrikan, Lähi-idän ja Aasian maiden ihmisten tyytymättömyys ja elintasoerot yhdistettynä turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön helppouteen – eli länsimaiden perustavanlaatuiseen kyvyttömyyteen suojella itseään – pystyy varmistamaan, että Eurooppa kaatuu ihmisvyöryn alle ennemmin tai myöhemmin, mikäli radikaaleja muutoksia ei kyetä tekemään.

Rajapykälät hallintovaliokunnasta kesällä 2022

Vuonna 2022 eduskunnassa saatiin otollisissa olosuhteissa – kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, Suomi hakenut Natoon, ja parlamentaarisesti ymmärrettiin laajasti, että olemme kaikenlaisen ilkeyden todennäköinen kohde – muutettua rajavartiolakia niin, että ensimmäistä kertaa koskaan lainsäädäntöömme kirjattiin mahdollisuus sulkea koko raja ja keskittää turvapaikanhaku muualle eli siis sisämaahan, kuten lentokentälle. Tätä mahdollisuutta ei ollut alkuperäisessä hallituksen esityksessä, toisin kuin silloiset hallituspuolueet edelleen innokkaasti väittävät. Nämä muutokset – kuten eräitä rajalla tehtäviä estämiseen, voimankäyttöön ym. liittyviä muita muutoksia – lisättiin vasta hallintovaliokunnassa, jota puheenjohtajana johdin. Prosessi oli vaikea ja sitä oli pohjustettu pidempään. Perussuomalaiset oli myös koplannut valmiuslain ja rajavartiolain muutokset yhteen tavalla, jossa edellistä ei voitaisi viedä maaliin ilman jälkimmäisen muuttamista riittävän tehokkaaksi.

Teimme hallintovaliokunnassa erittäin hyvää yhteistyötä silloisen toisen oppositiopuolueen kokoomuksen kanssa ja onnistuimme saamaan vaatimuksemme läpi. Kuten sanoin, tilanne oli otollinen. Muuten moinen ei olisi onnistunut. Valiokunnan muut perussuomalaiset jäsenet olivat nykyinen sisäministeri Mari Rantanen ja nykyinen hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas. Kokoomuksen korvaamattomin puurtaja oli Heikki Vestman, joka nykyään hyvin ottein johtaa perustuslakivaliokuntaa.

Ensimmäisenä tiukalle linjalle silloisista hallituspuolueista siirtyi sosialidemokraatit. Valiokunnan demarijäsenistä Eveliina Heinäluoma suhtautui näihin asioihin selvästi puoluettaan pragmaattisemmin, mikä helpotti prosessia. Demarien jälkeen myös keskusta saatiin mukaan. Seuraavat tulijat viimeisen pitkän kellon ympäri kestäneen päätöskokouksen aikana olivat vasemmiston ja RKP:n yksittäiset edustajat. Vasemmiston ”vanhan liiton” edustaja Matti Semi ei valitettavasti ole enää eduskunnassa. RKP:n ahvenanmaalaisvahvistus Mats Löfström taas toimii aina pragmaattisesti. Viimeisenä valiokunnassa enemmistön kannalle suostui vihreät. Suurin osa ajasta kului siihen, että vihreät edustajat eivät kyenneet hyväksymään muutoksia, mutta eivät myöskään istumaan kokouksessa. Niinpä valiokunta piti keskeyttää yhtenään heidän sisäisten kokoustensa vuoksi. Myös vihreä eduskuntaryhmä kokousti. Lopulta kuitenkin vihreätkin kykenivät hyväksymään muutokset. Samalla silloisten hallituspuolueiden vaatimuksesta mietintöön oli pakko lisätä vielä enemmän erinäisiä kirjauksia ”erityisen haavoittuvassa asemassa olevista” ja ihmisoikeuksista. Varsinaiset rajapykälät eivät kuitenkaan näiltä osin liiaksi vesittyneet, mikä oli tärkeintä. Muutenkin noudatin valiokunnan useiden yksimielisesti saatujen poikkeuksellisen kriittisten mietintöjen osalta periaatetta ”antaa niille vähän ihmisoikeus sitä ja tätä -kirjauksia, kunhan itse asia on samalla kunnossa”.

Monet jopa kyseiseen prosessiin ja päätöskokoukseen osallistuneet henkilöt ovat viime aikoina aktiivisesti unohtaneet yllä kuvatun ja pyrkineet korostamaan omaa rooliaan tai esittämään jopa, että hallituksen esitys oli ratkaiseva. Se ei pidä paikkaansa. Hallituksen esitys oli puutteellinen, ja sitä muutettiin hallintovaliokunnassa.

Päätöskokousta seurasi vielä toinen performanssi, jonka tietyt ryhmät ovat myös sittemmin unohtaneet. Hallintovaliokunta päätti mietinnöstä yksimielisesti, mutta kun tulimme pykälien kanssa suureen saliin, vasemmiston, vihreiden ja RKP:n ryhmät hajosivat. Niiden kaikki edustajat eivät voineetkaan hyväksyä mietintöä. Näistä puolueista yritettiin loppuun saakka saada laki peruutettua. Kyseiset edustajat yrittivät äänestää sitä takaisin perustuslakivaliokuntaan – juurikin siksi, että hallituksen esitystä muutettiin hallintovaliokunnassa. Onneksi he hävisivät, ja yhtenä kauniina kesäpäivänä eduskunta äänesti mietinnön ja uusien rajapykälien puolesta.

Raja kiinni! Ja miksei se jo ole?

Hallitus on edennyt uusien rajapykälien pohjalta ja sulkenut raja-asemia ja keskittänyt turvapaikanhakua. Koko rajan sulkeminen ja turvapaikanhaun keskittäminen sisämaahan, minkä siis lainsäädäntö yksiselitteisesti mahdollistaa, ei kuitenkaan mennyt laillisuusvalvojalta läpi. Apulaisoikeuskansleri luki tilannetta turvapaikanhakukysymyksenä ja määritteli, että itärajalla pitää olla tosiasiallinen ja aito mahdollisuus hakea turvapaikkaa. Siis siitä huolimatta, että kyseiset ihmiset eivät ole aitoja turvapaikanhakijoita. Tulkinta perustuu edellä kuvaamaani turvapaikkajärjestelmän laillistettuun väärinkäyttöön, jonka suhteessa nykyaikaan vanhentuneet kansainväliset sopimukset ja ääliöliberaali ja toisenlaiseen maailmaan tehty kansallinen lainsäädäntö mahdollistavat.

Koko rajan sulkemisen sijaan hallitus laillisuusvalvojan arviota noudattaen sulki kaikki muut raja-asemat ja keskitti turvapaikanhaun pohjoiselle ylitysasemalle eli Raja-Jooseppiin.

Jokainen näkee otsallaankin, että kukaan spontaani turvapaikanhakija ei itsestään eksy Raja-Joosepinkaan metsiin, vaan että kyse on yksinomaan tavalla tai toisella avustetusta laittomasta maahantulosta.

Tämäkään toimi ei yllätyksettömästi lopettanut ilmiötä, vaan yhä edelleen Suomi vastaanottaa turvapaikkahakemuksia pohjoisimmalla ylityspaikalla. Venäjä ei lopeta, mikä oli ainakin itselleni kirkkaasti tiedossa alusta asti.

Suomen surkeaa tilannetta ääliöliberaalien laintulkintojen ja vihamielisen Venäjän puristuksessa herran vuonna 2023 alleviivaavat erityisesti kuvat, joissa ”hätää kärsiviä turvapaikanhakijoita” eli nuoria miehiä saapuu rajoille lasten kolmipyöräisiin nojaten ja rajavartijat seisovat sivusta katsoen. Vihollisen toimi, aivan vapaasti ja tervetuloa. Ja heti toisella puolella rajaa on vastassa SPR tarjoamassa miehille nuudelia ja kuumaa mehua ja sellainen lääkäri- ja hoitaja-armeija, jota ei maan sotekriisissä missään muussa paikassa aikoja odottava suomalainen saakaan todistaa. Ja sitten kohti vastaanottokeskusta ja mukavia tuokioita suomalaisen järjestelmän piirissä. Vaikka ukrainalaiset tilapäisen suojelun saajat edestä poistaen.

Kyllä Putinia naurattaa.

Suomalaisia oikeutetusti kuvottaa ja hirvittää.

Mitä seuraavaksi?

Meidän on ensin saatava koko itäraja kiinni. Suomella on lainsäädäntö siihen, juuri tämänkaltaisia tapahtumia varten. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Mikään kikkailu rajalla ei auta. Uskon, että laillisuusvalvonta tulee ymmärtämään tilanteen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta ja mahdollistamaan koko rajan sulkemisen. Mutta mikäli ei, poliittinen päätös on joka tapauksessa tehtävä.

Eikä koko rajan sulkeminenkaan valitettavasti tilannetta välttämättä lopeta. Koska Venäjä ei lopeta. Miksi se lopettaisi?

Hallitusohjelman maahanmuuttopolitiikan paradigman muutoksen mahdollistamat uudistukset ovat valmistelussa ja etenevät aikataulun mukaan. Niilläkin on valtava kiire. Kaikki liittyy kaikkeen. Olemme vuosia, jopa vuosikymmeniä, myöhässä. Vain viime kaudella lainsäädäntöä löysennettiin edelleen useilta osin.

Sen lisäksi koko järjestelmämme toistaa edelleen vanhaa ideaa, jonka mukaan turvapaikanhakemisen oikeus on kaikkein pyhin ja tärkein. Edelleen näyttää selvästi siltä, että järjestelmä haluaa huolehtia ensisijaisesti vastaanoton sujuvuudesta ja korostaa tähän liittyviä seikkoja, vaikka kaiken huomion pitäisi mennä saapumisen estämiseen ja rajan suojaamiseen. Historian ensimmäisellä perussuomalaisella sisäministerillä on valtava urakka tehtävänään, mutta hän suoriutuu siitä. Koko ajan, askel kerrallaan, päivä ja yksi taistelu kerrallaan. Se ei ole nopeaa, mikä selvästi rassaa kansalaisia, ja ymmärrän sen. Mutta tämän nopeammin ja paremmin asiaa ei voi hoitaa. Hallitus ei makaa laakereillaan. Sisäministeri hakee koko ajan ratkaisuja. Ja pian niitä taas tulee.

Voin vakuuttaa, että tämä on ensimmäinen hallitus koskaan – ja ensimmäinen ministeri koskaan – joka siinä voi onnistua. Tässä maassa asiat eivät mene niin, että ministeri marssii rajalle ja sanoo, että nyt kiinni se ja estäkää kaikki liike, ja sitten se on niin.

Rajan sulkeminenkaan ei riitä

Rajatoimien lisäksi meidän on kyettävä edistämään muutosta, joka mahdollistaa käytännössä sen, että turvapaikkajärjestelmä ei voi koskaan mennä kansallisen turvallisuuden edelle. Hakemusten vastaanottaminen pitää voida kokonaan keskeyttää. Mikäli kansainvälisiä sopimuksia ei kyetä muuttamaan, niiden tulkinnan on merkittävästi muututtava.

Mikään muu ei ole mahdollista. Olemme perverssillä tavalla hyväksikäytetyn järjestelmän vankeja. Se ei ole liikkuvien ihmisten vika; se on tämän sallivien maiden vika. Pelkästään jo globaali demografia ja miljardit tyytymättömät ihmiset Euroopan ulkopuolella takaavat, että mikäli emme kykene muutokseen, meille käy kalpaten.

Monet maat toimivat jo toisin. Ne nostavat kansallisen turvallisuuden ja suvereniteetin ylemmäksi kuin oikeuden tulla ja hakea turvapaikkaa. Toisaalta niiden maahanmuuttopolitiikka voi olla niin tiukkaa, että myöskään vetotekijöitä ei ole. Harva Virosta hakisi turvapaikkaa, kun vieressä siintää Suomi. Kuten sanottua, kaikki liittyy kaikkeen.

Samalla EU on ottanut tavaksi toimia kahtalaisesti – virallisesti sanotaan yhtä, epävirallisesti katsotaan jäsenmaiden välttämättömiä toimia itsensä suojaamiseksi sormien välistä. Suomi vain ei osaa eikä uskalla perinteisesti hyödyntää tätäkään.

Otollinen tilanne

Kun vuonna 2015 olimme samankaltaisessa tilanteessa, lähes kaikki puolueet huusivat tervetuloa. Media huusi tervetuloa. Etujärjestöt huusivat tervetuloa. Pääkirjoitukset ihan vakavasti kertoivat osaajista ja kestävyysvajeen korjaajista. Nyt kukaan ei tee niin. Enkä usko, että tekisi, vaikka liike tulisi lännestä. Tulijat ovat joka tapauksessa samoista maista, samanlaisilla profiileilla.

Presidentti hoiti itärajan tilanteen vuonna 2015. Nyt se ei ole mahdollista, koska yhteyttä Ukrainaa moukaroivaan johtajaan ei ole eikä pidäkään olla.

Lähestyvät presidentinvaalit ovat aiheuttaneet monissa puolueissa ja poliitikoissa vaatimusten koventumista. Koska nössölässy presidenttiehdokas ei saa ääniä kansalta etenkään tällaisessa tilanteessa, jopa vihreä ehdokas vaatii koko rajaa kiinni. Se voi monista tuntua valtavalta opportunismilta, ja sitä se tietenkin onkin, mutta mikäli pidämme katseen pallossa – eli siinä, että haluamme suojella tätä maata – tätäkin opportunismin värittämää hetkeä on hyödynnettävä.

Parlamentaarisesti kovia toimia tukevat lähes kaikki puolueet. Se on erinomaista. Jopa media ryöpyttää hallitusta, joka ei kuulemma saa mitään aikaiseksi. Toinen median tulokulma asiaan on puhdas trollaus ja asioiden vääristely, mutta siinähän ei ole mitään uutta. Tällä kertaa panokset ovat vain vähän liian kovat, koska kyseessä tosiaankin on kansallinen turvallisuus. Vihollisvaltio lukee suomalaista mediaa, ja taas Putin nauraa.

Poliittisesti tilanne on joka tapauksessa otollisempi muutoksille kuin koskaan ennen. Vanhat sosialistit, demlalaiset, kansalaisjärjestöt ja vastaavat eivät tietenkään ole muuttaneet kantaansa ja kertovatkin, että hallituksen toiminta rikkoo kaikkia mahdollisia kansainvälisiä sopimuksia ja eettisiä normistoja, mutta nämä pois lukien mielipideilmasto on varsin hyvä. Parlamentaarinen tuki tai kansan raivo eivät ole koskaan olleet näin voimakkaita sen puolesta, että Suomi tekee kaikkensa ilmiön estääkseen. Tuntuu kuin kaikista olisi tullut persuja. Tätä ei kannata väheksyä. Emme me Natossakaan olisi ilman kansan mielipiteen muuttumista.

Mikäli ja kun akuutti tilanne saadaan tasapainotettua, otollisuus voi lakata nopeasti ja silmät muuttuvat taas sinisiksi ja tarpeet abstrakteiksi. Siksikin on kiire. Täytyy myös ymmärtää, että Venäjä voi käyttää kaikkia mahdollisia häikäilemättömiä keinoja vaikuttaakseen kansalaismielipiteeseen.

Kansalaisilta toivoisin kuitenkin hieman malttia. Nämä asiat eivät etene sormia napsauttamalla. Todellisuus politiikassa tai juridiikassa tai liian monimutkaiseksi kiertyneessä järjestelmässämme ei ole niin yksinkertaista kuin sosiaalisessa mediassa.

Jos tämä sisäministeri ja tämä hallitus eivät siihen nyt pysty, ei pysty kukaan.

115 kommenttia artikkeliin ”Mitä rajoilla tapahtuu, miksi ja mitä hallitus tekee?  

  1. Kenen idea oli hallituksessa pyytää eu:sta apua frontex järjestöltä? Sillä ei paljoa järki pakota sillä joka apua tuolta suunnalta pyyti. Kansa ei kyllä kauaa enää pyllistele ja katso hallituksen vatulointia, vaan alkaa kohta aika kun kansa alkaa tarttumaan aseisiin.

      • Asiaa. Hyvä Riikka!

        Koska meitä ollaan vetämässä tälle tielle niin lienee paikallaan irtisanoutua umpihullusta miinankieltosopimuksesta ja laittaa kiireellä kunnon miinoitukset rajalle. Miinakenttien lisäksi Kiinan muuria muistuttava kulku-este minimissään USA-Mexico välillä oleva aita + Natolangat ja Etelä-Korean rajoilta tutut automaattisesti toimivat konekivääripesäkkeet.

        T: Markku

  2. Hyvää tekstiä. Maahanmuuttotilanne Suomessa huomattavasti parempi kuin 2015. Kiitos persut.

    En hirveästi pidä ”vihollisvaltio” nimittelystä. Venäjä toimii itselleen suotuisasti, sillä se pystyy. Meidän tulee torjua tätä ja puolustaa rajojamme. Emme kuitenkaan ole sodassa venäjän kanssa ja toivoisin että tämä asia ei tule muuttumaan.

    Tulen aina äänestämään persuja ihan jo maahanmuuttokysymysten takia. Ainoa syy jonka voin edes teoriassa nähdä miksen äänestäisi persua, on jos näen että äänelläni voisin estää sodan. Toivon että kaikkien, mukaanlukien persujen, retoriikka venäjää kohtaa rauhoittuu kun ukrainan sota pian päättyy.

    • turhaan toivot.
      aina tulee ukraina 2 jossain muualla. venäjä haluaa levittäytyä, se tekee hyvää putinin kannatusluvuille.

      • Vaikka tuo olisi totta, ei se tarkoita että meidän pitää turhaan provosoida ja olla uusi ukraina.

    • Venäjä on itse julistanut olevansa sodassa länsimaiden kanssa. Se että sitä nimitetään vihollisvaltioksi, on vain heidän itsensä julistaman asiantilan toteamista. Eikä tämä tilanne muutu Ukrainan sodan päättymiseen, melkeimpä riippumatta siitä miten se päättyy. Jos se päättyy nykyisiin asemiin, sota ei todellisuudessa pääty, vaan taukoaa vain hetkeksi syttyäkseen uudelleen muutaman vuoden päästä joko siellä tai sitten muualla. Jos ukrainalaiset saisivat työnnettyä venäläiset omalle puolelleen, ei se silti oikeasti pääty, tauko on vain pidempi venäläisten kerätessä voimiaan revanssiin.

  3. Olen ollut ja olen edelleen kärsimätön hallituksen toimien suhteen mutta pidän raja-asemien sulkemista sinänsä oikeana joskin riittämättömänä toimena. Koska en ole juristi, niin minusta on käsittämätöntä, että yksi virkamies on saanut veto-oikeuden valtioneuvostoon suunnitelmiin ja päätöksiin. Epäilen sen laillisuutta.
    Kannustan hallitusta jatkamaan sinnikkäästi kuten Riikka hahmotteli. Onnistuminen on äärimmäisen tärkeää ja epäonnistuminen johtaisi katastrofiin.

  4. Onko näkyvissä hylättyjen päätösten saaneiden turvapaikanhakijoiden tai muiden laittomasti maassa oleskelevien karkottamisen mahdollistamista? Neuvottelut Irakin ja Somalian kanssa?

  5. Hei Riikka,

    ”Meidän on ensin saatava koko itäraja kiinni….Uskon, että laillisuusvalvonta tulee ymmärtämään tilanteen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta ja mahdollistamaan koko rajan sulkemisen. Mutta mikäli ei, poliittinen päätös on joka tapauksessa tehtävä”.

    Kerrot, että asiat eivät järjesty tai etene sormia napsauttamalla. Tilanne rajalla on kuitenkin se, että sieltä tulle kymmeniä päivittäin ja juhannukseen mennessä meillä 30 000 terror..turvanpaikanhakijaa kiihdyttämässä laman kynnyksellä olevan taloutemme romahtamista turvallisuudesta puhumattakaan. EU:lta ei tukea ole odotettavissa pohjoisen perukan nettomaksajalle. Tiedät varsin hyvin, että vihervasemmistolaisen apulaisoikeuskanslerin analyysin tilanteesta: turvapaikkaa pitää pystyä hakemaan muualta kuin Hki-Vantaalta (itse suosin Ruandan lentokenttää). Te ette voi Valtioneuvostossa viikkokausia nöyristellä jonkin tehtäväänsä nimitetyn ”väärän” ihmisen Suomen turvallisuutta uhkaavien lausuntojen edessä. Kansan tuki on rajojen totaalisulun takana. Aivan selvää on, että maastorajoilta alkaa turvallisuhkia ilmestymään itärajan ihmisten koteihin. Silloin ei pidä ensimmäisenä kysellä tunkeilijoiden tarkoitusperiä (false asylum) vaan pitää myös olla kanttia eliminoida. Vain sillä tavalla tunkeilijoiden motiiveihin voidaan vaikuttaa.
    Tiedät senkin, että jokainen ylimääräinen päivä rajojen sulkemisen vetkuttelussa kiihdyttää lähtömaiden muslimien ja mahdollisten terroristien halua lähteä Kelan ja suomalaisten veronmaksajien eläteiksi.

    Aikaa ei ole hukattavaksi, ei päivääkään! Nyt on jo liian monta viikkoa annettu periksi ja kaiken pitäisi olla valmista Raja-Joosepinkin sulkemiseen!

    T:Pasi

  6. Hei Riikka. Täsmälleen samaa mieltä kaikesta josta kirjoitat yllä! Meillä ei ole varaa olla sinisilmäisiä ja meidän on toimittava että näin ei enää jatku. Olen aidosti sitä mieltä että meillä on aivan liikaa vääristä maista tulleita turvapaikanhakijoita ja suunta tulisi olla poispäin eikä Suomeen päin. Meillä ei yksinkertaisesti ole siihen varaa.

    Siksi minä olenkin sitä mieltä että vaikka se koskeekin myös meidän omiakin kansalaisia, niin meidän on myös kuten hallitus nyt on alkanut tehdä heikennettävä meidän sosiaaliturvaa ettemme olisi, niin houkutteleva kohdemaana turvapaikanhakijoille.
    Parasta tietysti olisi jos voisimme eriyttää sosiaaliturvan omille kansalaisille ja turvapaikanhakijoille, jolloin heikennykset eivät olisi niin kipeitä meidän omille heikommassa asemassa olevien kansalaisten suhteen.

    Myöskin kotiuttaminen takaisin pitäisi saada nopeammaksi ja tehokkaammaksi, eikä jatkohakemusten jatkuva tehtailu ei pitäisi olla sallittua. Ja turvapaikkaoikeus ei pitäisi olla mikään pysyvä ratkaisu, vaan tilanteen muuttuessa lähtömaassa pitäisi pystyä palauttamaan myös turvapaikan saaneita henkilöitä. Myöskin sosiaalituet turvapaikanhakijoilta jotka eivät kotoudu ja opi kieltä tulisi entisestään heikentää ellei poistaa kokonaan.

    Turvallisuus on koko ajan heikentynyt kaduilla juuri turvapaikanhakijoiden ja heidän lastensa toimesta huolestuttavassa tilanteessa ja silloin toimenpiteiden pitäisi myös kohdistua perheisiin eikä pelkästään rikollisesti käyttäytyvään nuoreen, niin ehkä edes vähän puuttuisivat jälkikasvunsa toimintaan.

    Toivonkin hartaasti että nyt kun olemme hallituksessa me saamme laisäädäntöämme paremmalle tolalle. On aika laittaa kova kovaa vastaan.

    • Just näin! Eikä ikuista turvapaikkaa heti kättelyssä, vain vuosi kerrallaan . Jos ei älyä kotoutua kunnolla, oikeus oleskella maassa loppuu.
      Ruotsissa nyt meinaavat laittaa siten, että oleskeluluvan saaneet eivät jatkossa päätä, missä haluavat itse asua (kaikki haluaa isoihin kaupunkeihin, vaikk ovat lähtömaastaan tuppukylässä asuneet) …, vaan heille määrätään, missä asuvat. Jatkossa pitää sitten poistaa kaikki tuet, jos eivät pysy siellä, mihin määrätty. Näistä oleskeluluvan saaneista valta-osa on lähtömaissaan asuneet maalla, vuohia tai muuta paimentamista, ei koulutusta juurikaan, ei osaa lukea, laskea…. Suomessakin pitää syrjäseudut asuttaa näillä…Ennen nämä syrjäseudut täällä elättivät 10 henkisiä perheitä, miksei nytkin, koska tekevät isoja lapsilaumoja, maalla on tilaa ja valmiita tiloja!

  7. Rajat ja vokkitätien jalat auki, nyt pitää rangaista köyhiä suomalaisia että oppiivat olemaan. Kaikki tuet pois ja lisää kultamunia, myös ukrainalaiset pitää karkoittaa pois kaupunkista että ihmelapset pääsee.

  8. Laki valtioneuvoston oikeuskanslerista (25.2.2000/193)
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000193

    2 §
    Valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen laillisuuden valvonta
    Jos oikeuskansleri valtioneuvoston tai tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta valvoessaan havaitsee, että valtioneuvoston, valtioneuvoston jäsenen tai tasavallan presidentin päätös tai toimenpide antaa aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

    Jos oikeuskansleri katsoo valtioneuvostossa käsiteltävässä asiassa jonkin oikeudellisen seikan antavan siihen aihetta, hän voi merkityttää kantansa valtioneuvoston pöytäkirjaan.

    Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa, että valtioneuvoston pöytäkirjat laaditaan oikein.

    • Juuri näin. Eli pitää rikolliset Purrat kaidalla tiellä ja estää maasta tulemasta VEnäjää.

      • Ei laiesta ole vain yhtä oikeaa tulkintaa. Niiden tulkinta on yhtä tilanneriippuvaista kuin muukin elämä. Ihan tolkutonta juristeriikkaa luulla että niiden sanamuotojen magiassa olisi vain yksi, polittisesti värittyneen tulkitsijan määrittämä totuus. Nämä nyt ääneen päässeet tulkitsijat ovat kaikki äärivasemmistolaisia, joten heillä on oma halunsa siinä miten lain sanamuotoja pitää tulkita. LIsäksi kansain välisen oikeuden perusteissa on sovittu että kunkin valtion oma turvallisuus menee yli kaikista sopimusten sanamuodoista, joten on typerää kikkailua edes yrittää väittää että meidän olisi pakko tehdä sitä tai tätä tai se on muuten laitonta. Ei ole.

    • Korkeinta hallintovaltaa Suomessa käyttää valtioneuvosto. Kuten tuostakin lakitekstistä ilmenee, kanslerit ja muut laillisuusvalvojat voivat vain antaa suosituksia. Heillä ei ole vastuuta päätöksistä eikä sen vuoksi myöskään valtaa. Risto Rytimäinen päätös viime kädessä on mahdollinen ja jopa suotava, jos valepakolaisten tuloa ei muuten saada loppumaan.

  9. Kunnon rasisti panikoi ja huolella, niin ettei lakeja tarvitsisi noudattaa. Mihin vetää natsi rajan lakien rikkomisille?

    • Ja näin natsikortti otettu esille, miten muuten on, mihin suvakkipelle vetää rajan asioiden väärinkäytölle? Ai niin ei mihinkään kun oma toimeentulo on kiinni yhteiskunnan vcähäosaisille jaettavista tuista ja mitään muuta ei osta kuin pilata muiden hengitysilmaa.

  10. Maailta löytyy varmasti ”konkurssin partaalla” olevia lentoyhtiöitä joilla on tarvittavat luvat voimassa lentää länsimaiden ilmatilassa. Joten muuta kyseistä lentoyhtiöistä olisi varmasti pelastettavissa ahdingostaan kun pääsevät rahtaamaan kaikki maahamme tunkeutuneet ei ikinä toivotut tulijat, koska näille ei ikinä tule antaa turvapaikkaa ja mitään muutakaan etuisuutta maassamme.

  11. Hei,

    Koronan varjolla saatiin kyllä kansalaisten liikkumisvapautta torpattua aika kevyin perustein. Minusta samaa lähetymistapaa kannattaisi kokeilla nytkin, eli tehdään ensin ja kysellään lupia myöhemmin. Hallituksella on kuitenkin ylin käskyvalta tässä valtakunnassa, niin silloin ei voi mennä muiden taakse piiloon tai syytellä työkalujen puutteesta.

  12. Tuon anon 19.39 kommennti on samaa tyhjää löpinää jota hänen kaltaisensa höpöttävät. Se, että miksi hallitus ei tee sitä eikä tätä johtuu vain ja ainoastaan edellisen hallituksen säätämistä tai säätämättä olevista laeista. Ja niitä lakeja ei noin vain sormia napsauttamalla muuteta. Ei vaikka tahtoa olisikin, ne muutokset vievät oman aikansa.
    Vuotellaan niin kyllä siitä hyvä tulee.
    Sisäministerillä on varmasti halua ja tahtoa toimia, vaan siellä ministeriössä sisäisessä on yksi jarru sisällä. Yksi Pimiä.
    Voimia eloon.
    Huru-ukko

    • Edellinen hallitus teki lakeja, sitä edellinen istui pää omassa perseessään hillotolpalla, kun tulijoita oli 32000/vuosi. Marinin aikana 2015 3200/ vuosi. Onko tämä hallitus kädetön vai pitäisikö vaihtaa entinen hallitus tilalle, että hommat hoituu.

      • Marinin aikanahan maailmalla ei ollut mitään matkustusrajoituksia mihinkään suuntaan ja kaikki toimi kuten aikaisempina vuosina? Noh mitäpä muuta voi odottaa vasemman ajattelutavan omaavalta kuin lähinnä totaalisen idioottiuden, pisteet siitä.

      • Kummasti niitä tulijoita on VAIN persujen ollessa hallituksessa. Ettei vaan olisi tilanneet niitä politiikkansa pönkittämiseksi toveri Putinilta.
        Oikeistolaiset vaan ummistatte silmänne faktoilta.
        Eli Marin onnistui rajoitamaan rajaliikennettä lakien puitteissa, oikeisto ei. Sinähän sen sanoit.

      • Niin korona niminen kaveri ei tehnyt mitään maailman rajojen sulkemisen eteen, vain Marin ja vieläpä koko maailmassa, ootte te vassarit kyllä neroja.

      • ”Eli Marin onnistui rajoitamaan rajaliikennettä lakien puitteissa, oikeisto ei” ”Kummasti niitä tulijoita on VAIN persujen ollessa hallituksessa. ”

        Noille kommenteille ei oikein voi kuin nauraa, itkeä ei viitsi kun se ei auta. Ovatko kaikki vassarit noin typeriä, että luulevat näiden nyt itärajan yli tulevien olevan ainoat turvapaikan hakijat ja tulijat Suomessa?

        5720 vuonna 2022
        2525 vuonna 2021
        3190 vuonna 2020
        4520 vuonna 2019
        4500 vuonna 2018
        4995 vuonna 2017
        5605 vuonna 2016
        32 476 vuonna 2015
        3620 vuonna 2014

        eli viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut primäärihakemuksia, ei sisällä perheen yhdistämisiä, 67150.

        Turviksia on siten tullut tuollaiset Hämeenlinnan tai Vaasan asukasmäärää vastaava luku. Siihen päälle perheenyhdistämiset joita on paljon.

        Kaikki nämä meidän sosiaaliturvamme piiriin. On laskettu että meidän koko valtion velastamme, sinä aikana kun sitä on kertynyt (meillä ei käytännössä ollut valtionvelkaa 1990-luvun alussa), on mennyt 75%:sti maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin. Velan määrä alkoi kasvaa samaan aikaan kuin maahanmuutto, eli 90-luvun alkupuolella, mutta räjähti vasta 2000-luvulla.

  13. Kiitos Riikka, että avasit edellisen eduskuntakauden valiokuntakäsittelyä. On harmi, etteivät valiokuntien pöytäkirjat ole julkisia. Mutta totuus tulee aina julki, enemmin tai myöhemmin.
    t. Lauri Leponiemi

  14. Hyvä ja asiallinen artikkeli.
    👍👍👍
    Toivotaan, että saadaan rajat kiinni ja asiat kuntoon.

  15. Riikka Purra haluaa Suomesta Unkarin tai paremminkin Natsi-Saksan.
    Rajojen sulkemisen kaikki ymmärtää, mutta muiden haukkuminen, demokratian ja oikeusvaltion halveksiminen ei kuulu Suomeen.

    • Mitäpä se populisti muuta osaa kuin haukkua toisia ja siirtää syyt aina toisten niskoille sekä kiilloitella omaa kilpeään muiden kustannuksella.
      Kauanpa Purra odotti avatakseen sanaisen arkkunsa ei julkisesti vaan oman bloginsa kautta.
      Mitä se kertookaan ihmisestä?

    • Niin, mitenkäs se olikaan koko vaalien jälkeiset puoli vuotta kestänyt natsittelu ja rasistittelu jota vihervasemmisto teki 24/7? sekö oli demokratian ja oikeusvaltion kunnioitusta? jota siis tehtiin koska ei tykätty siitä että vihervasemmisto hävisi vaalit. Herjattiin joka päivä mediassa vaalien voittajie rasisteiksi ja natseiksi. Sekö muka oli demokratian ja oikeusvaltion kunnioitusta? olette te aika veijareita…. ja totalitaristeja. Nyt sama jatkuu ammattiliittojen kautta tehdyllä ulkoparlamentaarisella vaikuttamisella, joka on ihan samaa jatkoa tuolle natsittelulle, hävisitte vaalit ja ette kunnioita vaalitulosta vaan yritätte vaikuttaa muilla keinoilla kuin eduskunnassa. Demokratiaa kannattava hyväksyy vaalitulokset eikä yritä muuttaa niitä muuksi lakkoilemalla ja pitämällä median kanssa jatkuvaa mustamaalauskampanjaa. Ymmärrän ettette pidä voittaneesta osapuolesta, enhän minäkään pidä teistä, mutta totalitarismiin eli teidän valtaanne vaalituloksesta riippumatta pyrkivät toimet ovat nimenomaan demokratian vastaisia. Sellaisia toimia pidettiin joskus maanpetoksena, mutta ilmeisesti ette näe tätä maanpetoksellisuutta lainkaan.

      1 §

      Valtiopetos

      Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
      1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
      2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
      tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

  16. Ai, Purran mielestä Suomessa saa rikkoa lakia, koska ’musta tuntuu siltä’-periaatteella. Poliisi ja tuomarit ovat väärässä, koska olen sitä mieltä.

    • ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan” Olaus Petri, Tuomarin ohje

      Suomalaisista on tullut hiiriä, he kuvittelevat että lakipykälien maaninen sorvaaminen ja niiden juristerinen välppääminen tuo heille jonkinsortin turvaa. Ei tuo. Maailma on valtioiden tasolla kuin julmetun suuren yläkoulun piha, jossa ei ole ensimmäistäkään opettajaa tai välituntivalvojaa eikä poliiseja tule. Jokaisen on pidettävät huoli itsestään koska kukaan muukaan ei sitä tee.

  17. Kiitos kun avasit 2022 käytyjä neuvotteluja. Nyt täysi paine päälle ja se raja KIINNI. Sen jälkeen ei voi hengähtää, sillä kun kevät tulee ja lämpötilat nousee, alkaa uusi episodi. Nyt on oltava tarkkana!

  18. Paluuviite: Vzhodna meja | Riikka Purra poziva k zaprtju celotne vzhodne meje: "Igre na srečo ne pomagajo" - priporocila.firenews.video

  19. Aika kuvottavaa mielestäni että raja jonka ovat kunniakansalaisemme sankarivainajien verellä taistelleet paikalleen, nyt nämä maahan tunkeutujat kävelevät siitä läpi tuosta vaan. On tullut aika olla pahalle yhtä kova kuin soturimme olivat. Tunkeutujille koituvat ikävät seuraukset ovat täysin Venäjän vastuulla.

  20. Huudan tälle kirjoitukselle kuin ukrainalaiset parlamentissaan Halla-ahon puheelle :BRAVO!

  21. Mitä sitten jos rikommekin jotain pykälää, josta valtakunnankansleri on niin kovin huolissaan, suojellessamme tätä maata? Olemme saaneet EU tuomioistuimelta tähän mennessä 74 langettavaa tuomiota milloin mistäkin pikkuasiasta. Siinä menee 75. tuomio jonon jatkona. Stalinia mukaellen, montakos divisioonaa sillä Brysselillä taas olikaan? aivan…. sieltä tulee vain suunsoittoa koska olemme ainakin toistaiseksi nettomaksaja EU:n suuntaan.

  22. Ja orpo vaan länkyttää ja länkyttää meillä on valmiudet sulkea ja sulkea ja mahdollisuudet järeisiin toimiin jos tarve vaatii, hallitus on toimintakykyinen ja seuraa tilannetta, tilanne on hallinnassa , mitä ihmeen länkytystä ja mitään ei tehdä! orpo vaihtoon heti!

  23. Näinhän tuo menee, se että vihreät puhuu rajojen sulkemisesta liittyy vain ja ainoastaan Homo-Pekan presidenttiehdokkuuteen, (tuo sana homo tuossa edessä on kunnianosoitus Pekalle) kun vaalit on ohi niin ääni kellossa muuttuu.

    Toinen naurattava asia on tuo Demarin 100000 euron ehdotus Ukraina apuun per tulija.
    Ajatellaan että Venäjä työntäisi vaikka miljoona ihmistä tulemaan niin se maksaisi 100 miljardia + tietenkin henkilöiden ylläpito. Ennemmin taitaa loppua EU:lta rahat kuin Venäjältä kyky laittaa ihmisiä tulemään EU:n rajoille, mutta demareilla nyt on aina lennokkaat ajatukset kun on tottunut elämään käsi toisten taskussa.

    Media taas nyt on vihertävänvasemmiston hallinnassa niin sinänsä sen uutisointi tapa ei yllätä ja toiseksi Kevin Dutton, psykologi Oxfordin yliopiston kokeellisen psykologian laitokselta, kertoi suoritettuaan laajan tutkimuksen psykopaattisesta käyttäytymisestä että eniten psykopaatteja löytyy mm. lakimiehistä, tv/radio henkilöistä ja toimittajista, niin mitä muuta voi odottaa medialta kuin jakomielistä uutisointia kun lähtökohdat ovat jo näin huonot?

  24. Hyvää tekstiä, hallitus toimii, mutta lakien mukaan. Turha täällä on huudella muuta!

  25. Kiitos Riikka kun avasit tilanteen taustoja ! Kaikki ei varmaankaan suju sormia napsauttamalla, vaikka me kansalaiset näin kärsimättöminä luulemme ja odotamme. Valtavan suomalaisten joukon tuki teillä on nyt kuitenkin takana.

  26. Tuosta palauttamisesta. Olen aina miettinyt, miksei erilaisten rahavirtojen lopettamista käytetä keinona omien kansalaisten takaisin ottamisessa. Laajemminkin Euroopan maiden tulisi ottaa keino käyttöön. Tosin tätä porukkaa selvästi myös halutaan tänne, koska lisää työvoimaa, saadaan ns. kantakansalaisten elintasoa (palkkoja) laskettua ym. asioita jotka ovet selvästi jo näkyvissä pitkään jatkuneen holtittoman maahanmuuton jälkeen joka puolella Eurooppaa. Mutta onnea vaan kaikille teidän yrityksille. Sitä tulette tarvitsemaan.

  27. Anteeksi, mutta kirjoitusta on mahdoton hyväksyä 3 syystä:

    I
    Ei tule lähellekään riittävissä määrin tiedostetuksi, kuinka vakavan uhan äärellä potentiaalisesti ollaan. Kyse ei ole vain jo tulleista 1000 nuoresta muslimi/afromiehestä, joiden heidänkin elinkaarilaskunsa on Perustan luvuilla 1,3 miljardia euroa. ’Hybridimaahanmuuttokompleksi’ etsii heikkoa kohtaa Euroopan rajoista. Tämä kolmannen maailman miljoonista halukkaista elintasosiirtolaisista, järjestäytyneen rikollisuuden ihmissalakuljetusorganisaatioista ja Venäjästä ja sen liittolaisista koostuva kokonaisuus on nyt tunkenut pistimensä koeluontoisesti Suomi-neidon lihaan ja huomannut pistimen painuneen pehmeästi. Unkarin, Kroatian, Puolan, Baltianmaiden mailla on ollut pistimelle vastassa kova seinä: turvapaikkaoikeuden evääminen, rajojen sulkeminen, rajan taakse palauttaminen, säilöönottokeskuksiin vangitseminen, pikakarkotukset, vesitykit, kumiluodit, kyynelkaasu. Suomessa ovat vastassa olleet polkupyöriä taluttavat hövelit sedät ja lämpimiä telttoja pystyttävät ja höyryävää soppaa tarjoavat hoivaviettiset tädit. Tämä on kutsu, insentiivi, oikein kosiskeleva mielikuvakatalogi kaikille hybridimaahanmuuttokompleksin portaille ja osallisille suunnata katseensa pysyvästi Suomeen uutena pääkohteenaan, ehkä vuosikausiksi eteenpäin; tuolla on heikko kohta, tuolla on idiootteja, tuolla antaa raja antautuen periksi, sitä kohden rakentakaamme verkostomme, reittimme, toiminnankärkemme, kuljettakaamme ihmisvirtamme. Siellä on yli 1300 kilometriä pehmeää lihaa pistimillemme! Kun kerran tällainen kutsu lähtee, voi rajalla olla kesäaikaan 100 000 läpitunkeutujaa tai vielä paljon enemmänkin. Mitään määrällistä ylärajaahan ei ole, vaan halukkaita elintasosiirtolaisia on kymmeniä miljoonia, ja jos Venäjä pystyy kaiken lisäksi tällä toiminnalla tekemään rahaa (pyörän romu 300 euroa!) ja vahingoittamaan EU:ta ja Natoa, niin me olemme raamatullisen kansallisen katastrofin äärellä. Olemmeko valmiita ampumaan tulijavirrat rajalle, jos muu ei auta? Siitähän voi vielä olla kyse.

    Tälle kamalalle visiolle, joka ei ole mahdoton, on lisännyt valtavasti todennäköisyyttä hallituksen saamaton toiminta osoittaa Suomessa olevan pistimille vastassa yhtäläinen kova seinä kuin Unkarissa, Kroatiassa, Puolassa, Baltianmaissa. Siitä pääsemme seuraavaan, eli perussuomalaisten vastuuteen tässä epäonnistumisessa.

    II
    Kuten yllä jo lainattiin

    ( 26.11.2023 20:57
    Laki valtioneuvoston oikeuskanslerista (25.2.2000/193)
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000193)

    niin apulaisoikeuskansleri sen enempää kuin oikeuskanslerikaan eivät ole päätöksentekijöitä tai -estäjiä. Heidän laintulkintansa voidaan jättää huomiotta, jolloin ne jäävät vain kirjauksiksi pöytäkirjaan. Tässä tapauksessa Puumalainen vetosi laintulkintaan, joka oli jo jäänyt aiemmin perustuslakivaliokunnassa vähemmistökannaksi. Tätä on ihmetellyt esimerkiksi Ben Zyskowicz. Miksi te ette ole sivuuttaneet puumalaisten tulkintoja, ja tehneet aiemman perustuslakivaliokunnan antaman selkänojan tukemana sitä, mikä on välttämätöntä mahdollisen kansallisen katastrofin torjumiseksi (ks. yllä, mielikuvien kutsu valtaville tulijavirroille Suomeen on voinut jo tapahtua), tämä ei tule kirjoituksestasi selville. Kuka teitä on viime kädessä estänyt toimimasta? Olette nöyrtyneet vasemmistoradikaalin viranomaisen laintulkinnalle? Ette ole, mutta riittävä osa hallituskumppaneistanne on, jotta kantanne pakottaminen johtaisi hallituskriisiin? Siinä tapauksessa teidän pitäisi kriisiyttää hallitus. Olisi jo pitänyt. Jos Suomen rajojen ylitse pääsee kymmeniäkin tuhansia tulijoita, ovat kansantaloudelliset kustannukset kymmeniä miljardeja euroja. Tietänet valtionvarainministerinä miten kohtalokkaan suurista uusista kulueristä on kysymys. Lisänä rikollisuus, turvattomuus, jengiytyminen, väestönvaihdon kiihtyminen. Jos pääsee satojatuhansia tulijoita, on se järjestäytyneen suomalaisen yhteiskunnan loppu. Venäjä varmasti ymmärtää myös kaiken tämän, ja te olette antaneet syntyä vaikutelman pehmeästä lihasta, johon pistintä survoa. Tämän pitäisi olla Perussuomalaisen puolueen ehdoton eksistentiaalinen kysymys, ehdoton kynnyskysymys, ehdoton kaiken poliittisen alku ja loppu, josta ei jousteta tippaakaan. Miksi olette joustaneet? Sitä jäsenkunta ja äänestäjät nyt joukolla kysyvät. Tästä kritiikinkohta III.

    III
    66%(Perusta) – 75%(HS) kansalaisista kannattaa itärajan täyttä sulkemista ja turvapaikanhakuoikeuden estämistä itärajalta. Perussuomalaisten äänestäjistä liki 100%. Miksi rajalla on kuitenkin tapahtunut pikemmin kontuloiden, koskenniemien, lianderssonien, ja myös putinistien tahto? On rehellisesti todettuna ylimielistä ja kohtuutonta puolustaa perussuomalaisten päättäjien toimintaa tässä tilanteessa täydelliseksi, ettei kukaan olisi voinut toimia paremmin, eikä kukaan voisi toimia paremmin, ja vaatia kansalaisilta (kuin hallintoalamaisilta!) malttia juridisten seikkojen ja muun sellaisen johdosta. Päättäjä tuohtuneena äänestäjiinsä ei ikinä näytä hyvältä. Tässä vaiheessa ymmärtäväinen lukija oikeasti hermostuu, koska hän tietää, ettei Puumalainen ole diktaattori, joka oikeasti voisi päätöksenteon estää. Suhteessa Perussuomalaiseen puolueeseen tämä palautuu silloin johonkin, mistä jää kokemus, ettei Puolue nyt viesti jäsenkunnalleen ja kannattajilleen kaikkea, ettemme saa rehellistä koko kuvaa siitä, miksi tämän potentiaalisen katastrofin on annettu ja yhä annetaan kehittyä. Taustalla ovat myös kesäiset natsijahdin tapahtumat, jotka moni koki nöyrtymisenä, esimerkiksi ministeriöstönne kollektiivinen irtisanoutuminen väestönvaihdon käsitteestä, vaikka väestönvaihto on fakta ja fakta jonka pitäisi olla perussuomalaisuuden ytimessä; fakta mikä meihin nyt on alkanut luoda katseitaan myös itärajan ylitse. Emme ole kirjoituksesi lukemisen jälkeen jämäkän päätöksenteon kyvyttömyyden perimmäisen toden osalta yhtään sen paremmin perillä kuin olimme ennen kirjoituksen lukemista. Tällainen voimattomuudenkokemus selitysten ja toimimattomuuden yhdenaikaisuuden edessä on omiaan synnyttämään vastaavaa kyynistymistä kuin mikä romahdutti puolueen kannatuksen puoleen vuonna 2015. Jos hyvin pian ei tapahdu ja hyvin radikaalia muutosta itärajan politiikassa, asian julkisessa viestimisessä, äänenpainojen koventumisessa ehdottomuuteen, niin puolueen uskottavuus, kannatusperusta voi sekin kärsiä hyvin tuntuvia ja pysyviä vahinkoja. Eikä meillä kuitenkaan ole mitään muuta välinettä kuin Perussuomalaiset kanavoida poliittisesti sitä kansalaistahtoa, jonka olisi pitänyt itäraja sulkea jo 2 viikkoa sitten, laittaa kova muuri Putinin, järjestäytyneen rikollisuuden ihmissalakuljettajien ja elintasosiirtolaisten* edustamaa pahaa vastaan.

    (*Elintasosiirtolaiset edustavat muuten myös pahuutta, jätettäköön loppuun vielä viimeiseksi kritiikiksi, että näiden toisista loismaisesti hyötymään pyrkivien voitonmerkkejä uhmakkaasti rajan ylittäessään tekevien nuorten muslimi/afromiesten syyttöminä ja viattomina ymmärtäminen perussuomalaisten toimesta, menee sekin monella kannattajalla hyvin vahvasti vastakarvaan).

  28. Hyvä Riikka, juuri näin! Rajat kiinni heti ja sen jälkeen tarvittavat lakimuutokset, joilla saadaan maksimoitua turvallisuus. Olen uskomattoman helpottunut ja kiitollinen siitä että persut on nyt hallituksessa!

    • Oliko viimeinen lause sarkasmia? Nimittäin PS hallituksessa ei tule lopettamaan ”turvapaikan”hakua.

      ”Hallituksen päätösmuistiossa todetaan selväsanaisesti ettei itärajaa voi sulkea turvapaikanhakijoilta missään olosuhteissa.”

      • Ei turvapaikanhakua pidäkään lopettaa kokonaan, se pitää uudistaa niin että vain oikeasti turvaa tarvitsevat saavat ylipäätään hakea, ja että sen perusteella ei voi tulla maahan elintasopakolaisena. Nythän turvapaikkaa haetaan vasta kun on satu läpsyteltyä rajan yli, ja tämä pitää saada loppumaan. Turvapaikanhaku pitää saada sellaiseksi että se hakija ei tule tänne rajan yli, koska jos hän pääsee tänne ja hän osoittautuu huijariksi, kuten suurin osa osoittautuu, häntä ei saad millään ilveellä pois maasta. Maahan saa tulla vasta jos päätös on myönteinen ja silloinkaan ei pidä saada täyttä sosiaaliturvaelätystä loppuelämäksi. Nyt tämä systeemi on täyttä huijausta niin meidän kuin hakijoiden osalta. Me tiedämme että porukka huijaa, mutta emme jostain ihmeen syystä välitä siitä, valituksia saa tehdä maailman tappiin ja ruuhkauttaa oikeuslaitoksemme, vaikka mitään oikeaa edellytystä millekään turvapaikalle ei ole. Olemme jopa tehneet sellaisia ”lievempiä” kategorioita oleskeluluvalle joilla myönnämme oleskeluluvan vaikka kyse ei ole oikeasta turvapaikan tarvitsijasta. Koko systeemi remonttiin, ja sitten olemme oikealla moraalisella polulla kun ne oikeasti turvapaikkaa tarvitsevat saavat sen ja elintasopakolaiset jäävät rikastuttamaan kotimaataan. Tällä pakolaisuudella ei ole mitään tekemistä työvoiman kanssa, koska nämä ihmiset eivät osaa mitään mitä me tarvitsisimme ja vain syrjäytyvät täällä. Meillä on heikosti koulutettavaa porukkaa omasta takaa ihan liikaakin, sitä ei nykyaikainen yhteiskunta tarvitse lisää ulkomailta yhtään, kun tälle omallekaan porukalle ei meillä ole oikeita töitä enää kun ojia ei kaiveta käsipelissä ja tiet tehdään koneilla, puut kaadetaan tietokoneohjatuilla laitteilla jne.

  29. Nyt kun PS on vihdoinkin siellä päättämässä,ja vieläpä avainministeriöissä, niin voitaisiinko vihdoinkin saada tehtyä perusteellinen selvitys haittamaahanmuuton todellisista kuluista? Pauli Vahtera on tehnyt jo hyvää työtä, niillä tiedoilla mitä on saanut hankittua, mutta läheskään kaikkeen ei päässyt käsiksi.

    Ei kai hallituksessa kenelläkään ole yhtään mitään sitä vastaan, että selvitetään perusteellisesti vuosittain useita miljardeja € kuluttava. pääosin Suomella pelkkää haittaa aiheuttava rahareikä? Luulisi selvityksen olevan enemmän kuin paikallaan nykyisessä kulujen leikkausbuumissa!

    Kumman hiljaista ollut PS taholta tämä selvityksen tarpeellisuudesta viime aikoina. Ei luulisi olevan edes mikään lakipykäkää, tai ”kansainvälinen sopimus” estämässä selvvittyksen tekoa?

  30. Kuten aiemmat kirjoittajat ovat jo todenneet, hallituksella on kuitenkin ylin käskyvalta tässä valtakunnassa, niin silloin ei voi mennä muiden taakse piiloon tai syytellä työkalujen puutteesta. Nyt näyttää siltä kuin ylin käskyvalta olisikin apulaisoikeuskanslerilla. Mediassa on pääministeri todennut jo pitkään ja monta kertaa, että itäraja voidaan tarvittaessa sulkea kokonaan. Enää ei ole puheiden vaan tekojen aika. Venäjä jatkaa toimintaansa kunnes itäraja suljetaan toistaiseksi; sosiaalisen median luvattuna aikana ei kannata toitottaa rajojen avaamispäivämääriä. Se tieto leviää salamannopeasti kaikkialle.

  31. Kai muuten Migrin johto menee vähintään vaihtoon tuon Oulun ukrainalaisten häätöffiaskon jälkeen, siis jos eivät tajua itse jo jättää eronpyyntöään? Ei tuollaista missään nimessä voi katsoa läpi sormien. Niin vajaaälyistä toimintaa, että ei olisi huonommin voinut asiaa hoitaa, vaikka Kremlistä olisi määräykset saanut.

  32. Hei Riikka, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olet niin oikeassa, rajat kiinni niin pian kuin mahdollista!

  33. Voi kunpa olisit Riikka yhtä mahtipontisesti oikeasti myös Suomessa nyt tapahtuvien asioiden kommentoija kuten ennen vaaleja
    Lapset opiskelijat ja muut tavan tallaajat ym. olet jo unohtanut, mutta tämä kertoo sinun arviostasi kunhan rajat saadaan kiinni ja maahanmuuttopolitiikka sinun mieleiseksi niin kaikki muu saa jäädä

  34. Blogin joka sana – on TOTTA! Siitä ei saa mitään pois eikä siihen ole lisättävää. Ymmärrettävää on että kansan pitää maltillisesti odottaa hallituksen päätöksiä, joille on todellinen kiire, koska joka päivää maksetaan kovaa hintaa uusien maahantunkeilijoiden muodossa.
    Tavallisena Reinona en tietenkään voi näihin suuriin juttuihin vaikuttaa, mutta ehkä kuitenkin vähän: tänä syksynä minusta tuli Perussuomalaisten puolueen ja paikallisyhdustyksen jäsen!
    AMEN! 👍😄
    Terkuin: Eugen, Kirkkonummi

  35. Ja niille nyhverönyyssösille, jotka kritisoivat Riikan tekstiä, voi vain toivottaa riehakasta muuttomatkaa sinne putlerin valtakuntaan! P….kele 🤬

  36. Lyhyesti;

    1) Oikeuskanslereilla ei ole veto-oikeutta hallituksen päätöksiin, ainoastaan oikeus kirjata eriävä mielipide. Hallitus voi todeta ”so what” ja tehdä päätöksen ja sulkea rajat.
    (Laki 25.2.2000/193, Laki valtioneuvoston oikeuskanslerista pykälä 2)

    2) Typerintä, mitä nyt voi tehdä, on olla vain osin Venäjää vastaan. Eli se mitä tapahtuu.
    Välit ovat nyt poikki. Puoli on valittu. Valinta on tehty. Ei voi enää mitään. Nyt pitää olla sillä valitulla puolella ja tehdä asioita sen mukaisesti eikä pelleillä. Venäjä ei tule pelleilemään.
    Siis:

    a) Raja kokonaan kiinni vuosiksi. Kunnon aita koko matkalle.
    b) Venäjän lähetystöt pois Suomesta, Suomen lähetystö pois Moskovasta
    c) Venäläisten omistusten takavarikointi Suomessa (voi niistä toki maksaa käyvän hinnan)
    d) Kaksoiskansalaisuuksien peruminen

    Vauhtia siihen touhuun.

  37. Hei Riikka, hieno kirjoitus. En vain ymmärrä miksi te ( eli hallitus) noudatitte apulaisoikeuskanslerin lausuntoa jota ei teidän ole pakko noudattaa teitte itsestänne naurettavia pellejä. Vastaappa tähän: miten voivat Balttian maat ja Puola olla välittämättä kansainvälisistä sopimuksista ja sulkevat rajansa jopa sotilailla. Jos nyt olisi vuosi 1939 niin te ette saisi aikaan samaa mitä hallitus silloin teki. Ensin raja kiinni kunnolla ja sitten kun tilanne rauhoittuu katsotaan mitä tuli tehtyä. Te olette vastuussa Suomen sisäisestä turvallisuudesta.
    T: JWallén

    • Eikai tätä hallitus suunnitelmaa ottaa vastaan tunkijoita mahdollisimman paljon sit on syytää leikkaa kaikkia tukia koska raha ei riitä kaikille.
      Rahaa riittää vain elottomaan juttuja esim. Turun junarautatie, musiikkitalo jne.🙄🙄

  38. tästä tekstistä ja mediasta en ole saanut selville, mitä suomelle potentiaalisesti tapahtuu silloin, jos suomi ei noudata vuoden 1951 allekirjoitettua yhdistyneiden kansakuntien monenvälistä pakolaissopimusta. eli kansainvälistä lakia.
    ainakaan suomi ei silloin olisi enää kultainen kansainvälisten sopimusten noudattaja enää kansainvälisesti.
    alettaisiinko meistä puhumaan kuin puolasta? uskaltaskos hallitus ottaa riskin?

  39. ”jonka suhteessa nykyaikaan vanhentuneet kansainväliset sopimukset ja ääliöliberaali ja toisenlaiseen maailmaan tehty kansallinen lainsäädäntö mahdollistavat.”

    Onko tehty mitään toimia sen eteen, että nämä aikansa eläneet sopimukset mahdollisesti päivitettäisi nykyaikaan sopiviksi? Olen kuullut vain mainintoja vanhentuneista sopimuksista mutta yhtäkään esitystä, tai aikomusta edistää näiden sopimusten päivittämistä en ole kuullut! Pelkästään niiden mainitseminen ei asiaa edistä!

  40. En ole persujen kannattaja, mutta tässä asiassa olen täysin samaa mieltä. Raja pitää sulkea heti ja pitää kiinni pitkään eikä vain kuukautta. Kansainvälisiä sopimuksia ei tarvitse noudattaa kirjaimellisesti ei niitä noudata muutkaan EU maat. Oman maan turvallisuus on etusijalla eikä Venäjältä tulevat pakolaiset jotka eivät ole todellisia turvapaikan tarvitsijoita. Toivottavasti saat rajan nopeasti säppiin.

  41. Hyvä kirjoitus.Tätä opposition ”huutamista”on ollut koko kesä rasismista ja kun se ei sitten toiminut halutulla tavalla,alkaa asioiden vääristely nyt toiselta osin.Kyllä tavan kansalainen ymmärtää,minkälainen ”byrokratia-häkkyrä” täällä vallitsee joka asiassa.Täysi luotto,että järki voittaa täälläkin kun ymmärretään asioiden tärkeys.

  42. Kysykää neuvoa Viron pääministeri Kaja Kallakselta. Ei tarvitse sulkea yhtään raja-asemaa. Jos ei ole maahan tulijalla paperit kunnossa, niin ei ole asiaa maahan. Ongelma olisi tällä ratkaistu parissa päivässä. Mutta kun suomen politikot ovat täysin munattomia.

    • Ei taida olla munista kiinni. Asia selitettiin tekstissä: Viron rajalla ei yleensä haeta turvapaikkaa. Tulijat haluavat vain sisään ilman dokumentteja, jolloin pääsy voidaan estää. Virossa on erittäin vähän tp-hakijoita, mistä kuuluu kiitos tietenkin maan mamupolitiikalle ja sosiaaliturvapolitiikalle.

  43. Pakolaistulva loppuu kun hyvät suhteet venäjään palautetaan ja nato sopimus peruutetaan😀

  44. Hyvin kirjoitettu. Meidän tulee ensisijaisesti huolehtia oman maan vakaudesta ja turvallisuudesta. Tällä hetkellä laittomia maahantulijoita rajoittaa myös kenraali pakkanen. Meidän tulee kuitenkin hyvissä ajoin varautua tulevaan kevääseen, kun todelliset ihmistulvat saattavat alkaa maastorajojen yli ja metsien läpi. Suomen tulisi vakavasti harkita push back metodin soveltamista Puolan tavoin.

  45. Tuo oli valaiseva ja perusteellinen teksti ja odotan että tilanne tulee muuttumaan. Erityisesti turvapaikkahaun käytännön tulee muuttua: toistuva uusien tp-hakemusten oikeutus pitää saada loppumaan: tekopyhä ihmisoikeusperuste ei kestä päivänvaloa.
    Tämä perisuomalainen, uskomuksellinen periaate: ”mitä noi muut eu-maat musta ajattelevat” ei ole tässä tilanteessa relevanttia.

  46. 1. Tässäpä mielenkiintoinen ketju venäläisten järjestelmällisestä eristämisestä, rajan sulkeminen on vain looginen jatkumo:

    2. Mielenkiintoista myös: ”Vuoden 2022 lopussa vastaanottokeskusten paikkamäärä oli yli kahdeksankertainen vuoden alkuun verrattuna”

    – Ruotsista lienee jo tullut tuhansia ”pakolaisia”, ja tulee vuositasolla edelleen, mutta se ei aiheuta mitään reaktioita?!? Aika erikoista!
    Toisaalta niinhän se oli myös 2015, 30000+ matua Ruotsin kautta ei ollut ongelma..

    3. Venäjän kansalaisen (Pietari) vastaus kysymykseen järjestävätkö Venäjän viranomaiset aktiivisesti pakolaisia Suomeen?
    ”My opinion that RU does not stop immigrants on its boarder and allows them to come to FI boarder. They are not illegal, they came to RU legally from Somali, Syria, Egypt, etc. They have tourist visa for 2-3 weeks or they are students in RU.”

    Ja vielä Pietarilaisen käsitys miksi raja on pitänyt sulkea :
    ” My opinion that immigrants are not the reason why boarder is closed. Reason is in US military bases they want to make near FI-RU boarder. Americans don’t want to see people coming from RU near their bases.”

    Suomi on vaarallisella tiellä, näyttää vahvasti siltä että sota on suunnitelmissa. Venäjä on Riikankin mukaan ”vihollinen”.
    Valitettavasti Nato on paperitiikeri eikä tule sodassa pärjäämään. Turpaan Natolle tuli jo Ukrainassa.
    Turpaan tulee tulemaan täälläkin.

  47. Ensin rajat kiinni helmikuulle, sitten auki 23.12 kun venäläiset pitivät mielenilmauksen, eli hekö nyt täällä ohjaa miten meillä rajalla toimitaan.
    Heistä on kuulemma julmaa suomelta kun ei pääse jouluna sukuloimaan, eräässä maassa ei monella ole edes sukua enää elossa, että semmosta.

Jätä kommentti Riikka Peruuta vastaus