Valtiomme säästökuuri on suuri ja kirpaiseva. Viime viikolla joukko professoreja ja muita tieteilijöitä ilmaisi valituksensa siitä, että hallituksen (säästö-)ohjelmasta puuttuu tasa-arvonäkökulma ja että naiset maksavat säästöistä liikaa. Tänään saimme puolestaan lukea muutaman oikeustieteilijän moitteen siitä, että hallituksen menoleikkaukset sivuuttavat perus- ja ihmisoikeudet.
Arvokriitikoille tasa-arvon ja ihmisoikeuksien supistuminen allokaatioiden ja redistribuutioiden tasolle ei ole yllätys. Juuri näinhän on. Retorisella tasollaan ne kaikki pyrkivät tekemään vahvan hajuraon mihinkään rahaan liittyvään – ne ikään kuin leijuvat omassa todellisuudessaan, jossa asiat, arvot, suhteet ja merkitykset määrittyvät autonomisesti, johonkin universaaliin totuuteen viitaten. Käytäntö on kuitenkin toinen: ne purkautuvat pala kerrallaan, mikäli niiden taloudellinen vitaliteetti vähenee. Koska yhteiskunnassa kaikki maksaa, etenkin julkisuus, tarkoittaa rahan pois ottaminen usein asian hiljentymistä. Näin ollen esimerkiksi se, että ”naisiin kohdistuva väkivalta” ei saa lisää määrärahoja, tarkoittaa, että ongelma hiljenee suhteessa muihin. Tästä sitten arvokannattajien mukaan seuraa tasa-arvon heikkeneminen.
Arvojen ja rahan välillä on kiikkerä suhde. Arvot väitetään vahvoiksi, mutta niitä voidaan yks kaks uuden hallituksen myötä rapauttaa.
Se, että arvomme tarvitsevat rahaa, on tietysti osin päivänselvää ja hyväksyttävää. Niin kutsuttu liberaali demokratiamme, joka tasaa edellytyksiä ja kustannuksia, toimii pitkälti juuri sen varassa, mihin ”arvoihin” se haluaa panostaa. Näin tekevät myös huomattavasti Suomea uusliberalistisemmat vallat. Toisaalta erilaisten segmenttien ja sektaarien sivusta huutelu kuuluu moniääniseen yhteiskuntaan.
Tasa-arvosta huolestuneiden professorien julkilausumassa pisti silmään muutamakin asia. Ensinnäkin lähes kaikki allekirjoittaneet olivat joko täyspäiväisiä feministejä tai muuten vain julkisesti vasemmistolaisia, toki mukana joukko erittäin nimekkäitä tieteilijöitä, joita itsekin arvostan paljon. Tasa-arvo, jota puolustetaan, tiivistyy näin ollen saajapuolelle: se nimenomaisesti on vain rahaa, jota siirretään oikeille saajille.
Toisekseen vasemmistofeministinen hyvin atomistinen ihmiskäsitys näkyi selvästi: Esimerkiksi sen, että vanhempainvapaa heikkenee, nähtiin sortavan naisia, koska naiset käyttävät enemmän vanhempainvapaata. Kuitenkin (onneksi) tosiasiassa, se on yleensä perhe, joka yhteistuumin päättää lisääntymisestä ja näin ollen voidaan olettaa, että taloudellisetkin uhraukset kannetaan yhdessä. Leikkaus kohdistuu siis perheisiin. Joissa niissäkin on hyvin usein vielä mukana miehiä. Tällaisia seikkoja feministit harvemmin tosin ottavat huomioon, sillä ihmiskäsitys nojaa vahvan konfliktiseen ajattelutapaan. Koska perhe itsessään on jo usein sortava instituutio, ei sen varaan voida laskea mitään. Noin kärjistäen, feminismi tarjoaa vain ”itsellisille” naisille herkkuja.
Oikeustieteilijöiden valitus ei merkittävästi eroa feministien valituksesta. Molemmat keskittyvät siihen, että tulevat leikkaukset kohdistuvat vääriin tahoihin – oikeustieteilijöiden mukaan ”heikoimmassa asemassa oleviin”.
”Euroalueen talouskriisin aikana on tehty useita tutkimuksia, joissa julkisen talouden suuret menoleikkaukset etenkin heikoimmassa ja haavoittumassa asemassa olevien perus- ja ihmisoikeuksiin on todettu ongelmallisiksi tai jopa ihmisoikeussopimusten vastaisiksi”, [Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas] Ojanen sanoo.
Me tiedämme hyvin, miten fleksibiilejä ihmisoikeudet ovat. Kuinka moninaisiin ryhmiin tämä oikeudellinen leima yhtäkkiä tuleekaan kohdistaa. Suotta ei silti ole viime aikoina sormet alkaneet osoittaa keisaria, jolla ei mene kovin hyvin yhä ”populistisemmaksi” kääntyvässä yhteiskunnallisessa eetoksessamme: mitä ihmeen ihmisoikeuksia? Ihan todellako ”ihmisoikeussopimukset” – nuo retoriset paisuvaiset sanakokoelmat – ovat se, mihin meidän tulee politiikkamme perustoimetkin suhteuttaa.
”Ratkaisujen Suomi” ei ole perusoikeus- ja ihmisoikeusmyönteinen Suomi. Tästä kielii jo yksin se, että sana “talous” erilaisine johdannaisineen esiintyy hallitusohjelmassa 98 kertaa ja ”turvallisuus” 41. Ihmisoikeuksille taas kertyy viisi viittausta. Erityisesti taloudellisessa kriisissä keskeiselle ”yhdenvertaisuudelle” kertyy kaksi mainintaa, joista toisessa on kyse viittauksesta paikalliseen sopimiseen tarkoituksella varmistaa työnantajien yhdenvertainen kohtelu, missä taas viitataan kintaalla perustuslain 18 §:stä ilmenevälle vaatimukselle, jonka mukaan ketään ”ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä”. Sanaa ”oikeudenmukaisuus” saa vieläkin enemmän hakea. Lopulta lukijan on luovutettava, koska sitä ei mainita kertaakaan. (Perustuslakiblogi, Ojanen & Lavapuro)
Ennen vanhaan puhuttiin oikeistosta ja vasemmistosta, sosiaalituen heikennyksestä tai pääoman omistajien suosimisesta. Nyt puhutaan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Politiikka ei ole hävinnyt minnekään, vastakkaiset intressit eivät ole hävinneet minnekään. Kaikki on vain kuorrutettu tyhjillä sanoilla, uupuneilla käsitteillä ja uupuneiden käsitteiden suhteita kuvaavilla käsitteillä. Semanttisuutta ei ole, kaikki on syntaksia.
”Ihmisoikeudet” ja ”tasa-arvo” eivät istu taloudelliseen kuvaan. Niitä nimittäin vaaditaan sitä enemmän, mitä kalliimpia ne ovat.
dust/bones/politics 
Minulle ihmisoikeudet eivät kyllä merkitse sitä, että johonkin syydetään rahaa, vaan miten ihmisiä kohdellaan.
Vaikkapa valtio antaa väkivaltarikolliselle naurettavan pieniä tuomioita ja se on minusta ihmisoikeisloukkaus uhreja kohtaan.
Minä en pysty ymmärtämään näiden nykyisten ”ihmisoikeustaistelijoiden” logiikkaa, jossa pahimmallakin kiduttajamurhaajalla on oikeus palata mahdollisimman pian yhteiskuntaan, vaikka olisi saanut kuinka monta aiempaa murhatuomiota. Sitten taas jos joku kirjoittaa Facebookkiin rumasti vaikka ulkomaalaisista kerjäläisistä, niin tämä on rasisti, jolle ei saa koskaan antaa anteeksi noita ajatuksia ja se pitäisi savustaa pois yhteiskunnasta.
Eli ajatusrikokset ovat paljon pahempia kuin oikeat rikokset, missä jollekin todella käy huonosti.
– Minulle ihmisoikeudet eivät kyllä merkitse sitä, että johonkin syydetään rahaa, vaan miten ihmisiä kohdellaan.
Näinhän se meille useimmille. Tietysti jotkut ihmisoikeudet myös maksavat kuten se, onko ihmisillä varaa lääkkeisiin vai ei.
Ihmisoikeukista ja niiden erilaisista tulkinnoista pitäisikin puhua ja kirjoittaa enemmän.
Tässä ihmisoikeusjulistuksen artiklat tiivistettyinä
1. artikla: vapaus ja tasa-arvo
2. artikla: ei syrjintää
3. artikla: oikeus elämään
4. artikla: ei orjuutta
5. artikla: ei julmuutta
6. artikla: oikeuskelpoisuus
7. artikla: lain suoja
8. artikla: oikeus hyvitykseen
9. artikla: ei mielivaltaista vangitsemista
10. artikla: riippumaton oikeusistuin
11. artikla: syytön kunnes toisin todistetaan – rangaistukset kohtuullisia
12. artikla: ei puuttumista yksityiselämään
13. artikla: asuinpaikan valinta vapaa
14. artikla: oikeus turvapaikkaan
15. artikla: oikeus kansalaisuuteen
16. artikla: oikeus avioliittoon vapaasta tahdosta
17. artikla: omistusoikeus
18. artikla: ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus
19. artikla: sanavapaus
20. artikla: kokoontumis- ja yhdistymisvapaus
21. artikla: oikeus osallistua politiikkaan
22. artikla: sosiaaliturva
23. artikla: oikeus työhön ja samasta työstä sama palkka
24. artikla: oikeus lepoon
25. artikla: oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan terveyden ja hyvinvoinnin, ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon — oikeus äidin ja lapsen erityishuoltoon
26. artikla: oikeus opetukseen — alkeisopetuksen on oltava pakollinen, maksutonta — korkeamman opetuksen on oltava avoinna yhtäläisesti kaikille heidän kykyjensä mukaan — Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.
27. artikla: osallisuus kulttuuriin
28. artikla: oikeus yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen järjestykseen, jonka puitteissa tässä julistuksessa esitetyt oikeudet ja velvollisuudet voivat täysin toteutua
29. artikla: velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan — kukaan ei ole muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen
30. artikla: Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.
Minulle oli yllätys, kun lapseni kertoi, että vastaava lista ns. Kairon julistus on tehty islamilaisten maiden toimesta, mutta useampiin kohtiin on lisätty JOS, jos sharia-lakia ei toisin määrää.
Nyt moni suomalainen miettii, onko meilläkin julistukseen kirjoitettu näkymättömällä musteella JOS, jos kansainväliset markkinat, osinkovelvoitteet ja talouskuri eivät toisin määrää.
Mutta tietysti, kaikki on suhteellista. Ihmisarvo on kuitenkin jotain hyvin merkityksellistä.
Kiitos kommentista. Sepä juuri, ihmisarvo on jotakin hyvin merkityksellistä. Mutta ihmisoikeuspolitiikka on monin paikoin vesittänyt koko merkityksellisyyden.
Ihmisoikeudet eivät leiju eivätkä mene valtion rajojen yli. Jos ne laitetaan täytäntöön – muutakin kuin lausuttuja sanoja – se maksaa, rahaa, turvallisuutta, sitoutumista, työtä, organisaatiota. Ja edellyttää rajattua yhteisöä.
Monen uskonnon piirissä kirjattiin noin vuoden 500 eaa. paikkeilla eettinen kehoitus, joka meillä tunnetaan kultaisena sääntönä, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6
Tietysti se, että olemme erilaisia ja erityisesti taloudelliset tai uskonnollis-kulttuuriset lähtökohdat saavat meidät kokemaan asiat eri tavoin, voi hämärtää tätä yleisperiaatetta, mutta kohtuullisen toimiva se on – ja se sitoo ensi sijassa yksilöä ja vasta toissijaisesti yksilöiden muodostamaa yhteisöä, mutta mitä kehittyneemmästä yhteisöstä on kysymys, sitä enemmän se koskee mielestäni koko yhteisöä.
Pidän länsimaista ihmisoikeuksien julistusta tärkeänä yrityksenä pukea tätä kultaista sääntöä eräänlaisen laajennetun kymmenen käskyn muotoon näistä näkyvistä ja näkymättömistä josseista huolimatta – onko sille vaihtoehtoa?
Ihmisoikeudet keksittiin Ranskan vallankumouksen aikoihin. Niiden tarkempi määrittely ja soveltaminen edellytti giljotiinin käyttöönottoa.
Mukavaa, että selvisit hengissä ruotsidebatista! 🙂 (En minä tietysti maahanmuuttokerettiläiseltä vähempää odottanutkaan…)
Porvarihallitus on siinä mielessä hauska keksintö, että sellaisen läsnäolo saa yhdistyneen vasemmisto-opposition aina epärehellisimmilleen. Ne tavat, joilla todellisuutta nyt poliittisessa kielenkäytössä luodaan, eivät voisi olla paljoa tätä karkeampia ja läpinäkyvämpiä. Rahasta ja vallastahan tässä on tietysti kyse, kuten aina ennenkin, Jos on päässyt joitain vasemmistosympatioita hiipimään mieleen, niin tässä ne taas mukavasti karisevat.
Vasemmisto-opposition väkirikas tutkijasiipi on nyt katsonut sitten parhaaksi unohtaa, että talouden matalasuhdanne on vaikuttanut erityisesti miesten työllisyyteen, sillä suhdanneherkillä aloilla työskentelee enemmän miehiä kuin naisia. Helsingin Sanomat uutisoi jo viime vuonna, että naisten työllisyysaste on ensi kertaa korkeampi kuin miesten, ja miesten työttömyys nousi naisten työttömyyttä korkeammaksi jo aiemmin. Naisten työttömyyttähän ei voi suoraan verrata miesten työttömyyteen, koska useampi nainen kuin mies on väliaikaisesti työmarkkinoiden ulkopuolella lastenhoitoon liittyvistä syistä, mutta vastaavasti tämän huomioiden työllisyysasteiden sukupuoliero on iso juttu.
Eipä näkynyt (enemmän tai vähemmän) arvovaltaisten tutkijoiden kannanottoja vuosi sitten, ja minun mukamas pitäisi vielä miehenä uskoa, että feministit ovat tasa-arvon eivätkä naisten etujen puolustajia, tai että ”feminismi on myös miesten etu”, kuten klisee kuuluu. Pah, mitä uskomatonta hölynpölyä! Mainitsen muuten tässä yhteydessä, että olen työskennellyt naisvaltaisilla aloilla lähes koko ikäni, ja että hyötyisin suorasti itse naisvaltaisille aloille korvamerkitystä palkankorotuksesta.
Mitä keinoa tutkijaoppositio sitten tarjoaisi hallituksen keinojen tilalle? Onko se leikkauksista pidättäytyminen ja lainanoton lisääminen, jolloin tutkijat käytännössä asemoivat itsensä suoraan talouskeskustelun marginaaliin, sillä VVM ja kaikki ek-puolueet Vasemmistoliittoa lukuunottamatta tunnustavat leikkausten tarpeellisuuden? Onko se leikkausten kohdentaminen niin, että niistä maksavat tasaveroisesti molemmat sukupuolet, ja eikö se olisi työllisyysasteet huomioiden vähän kummallista? Miten se edes tehtäisiin, jos kerran julkinen sektori on massiivisesti naisvaltainen. Vai pitäisikö kenties elvyttää sukupuolisensitiivisesti niin, että palkataan enemmän sairaanhoitajia ja Kelan asiakasneuvojia ihan muuten vain?
Ai joo, ehkä tässä nyt oli kuitenkin vain tarkoitus tehdä oppositiopolitiikkaa ja syytellä hallitusta tarjoamatta mitään vaihtoehtoja, tähtäimessä lähinnä seuraavat vaalit.
Erityisen hauskaa on muuten ollut myös seurata RKP:n totuttelua oppositiorooliin, kun varmasti kaikki tietävät, että RKP on ainakin minun koko elinikäni ajan ollut valmis siunaamaan aivan mitä tahansa hallituspolitiikkaa, kunhan sen omaan pieneen reviiriin ei kajota. Nyt sitten pitäisi teeskennellä vastustavansa muutakin kuin vähäisintäkään heikennystä ruotsinkielisten intresseihin tai asemaan.
On oikeastaan kovin sääli, että kaikki ex-kommunistit alkavat olla siinä iässä, että jäävät pian eläkkeelle yliopistoviroistaan. Tulevaisuudessa tulee olemaan asteen verran vaikeampaa osoittaa, miten kummallisesti ”ihmisoikeudet” alkoivat tätä porukkaa kiinnostaa vuonna 1991.
Kiitos kommenteista.
M. Ruotsidebatti kirvoitti vaikka mitä eikä pieni taisto tee koskaan pahaa, varsinkaan fiksujen ihmisten kanssa. ”Elitistille” suunnattu vihaposti ei muuta kuin sai päättämään, että iso osa lomakirjoistani luetaankin ruotsin kielellä. Alla ska vinna då 😉
” Jos on päässyt joitain vasemmistosympatioita hiipimään mieleen, niin tässä ne taas mukavasti karisevat.”
Juuri näin. On surullista, että taso on tuo. Pelaan vassarikommentaattorien kanssa eräänlaista peliä, jossa aika auliisti saan pisteitä arvatessani ns. näkökulman erinäisiin asioihin. Se on surrealistinen tunne, kun olet juuri muotoillut mielestäsi loistavan ihmisoikeusvitsin ja sitten joku taula ihan oikeasti vetoaakin samaan asiaan.
Toisaalta, eipä nuo oikeiston mannekiinit paljon sen taidokkaampia liene. Mutta ei ne sentään poraa koko ajan.
Ehkä politiikka ja mediakin menevät nyt kuitenkin keskikesän levolle…
— ”Elitistille” suunnattu vihaposti —
Edelliseen keskusteluun osallistuneena täytyy sanoa, etten nähnyt tuollaista vihapostia keskustelussa. Näitkö sinä?
Ei nyt ihan noin herkkänä kannata olla. Enhän minä nyt sinua – tai muitakaan kommentaattoreita – tarkoittanut. Vihaposti on sellaista, jota yleensä sähköpostilla vastaanotetaan ja joka on, hmm, vihaavaa.
Ja sanottakoon nyt vielä, että olen kyllä aika tottunut siihen.
Hyvät ruotsikommentaattorit. En julkaise edelliseen bloggaukseen liittyviä kommentteja täällä. Keskustelua voi halutessaan jatkaa siellä, minne se kuuluu.
Riikan tasa-arvopolitiikan kritiikin voisi kärjistäen tiiviistää näin: Vasen käsi hamuaa rahaa oikean käden taskusta ja väittää että näin syntyvä balanssi on ”ilmaista”. Mutta kun oikean käden taskussa pohja pilkottaa, tai kun käytiin jo lainaamassa kaverin taskusta, joutuvat kaikki myöntämään, että mikään ei olekaan niin kallista kuin (julkisella rahalla kustannetun) tasa-arvon puuttuminen.
On nimittäin todellakin niin, että (sosiaali)liberaalidemokratioihimme ikään kuin luonnonoikeudellisena itsestäänselvyytenä liitetty tasa-arvoajattelu sekä ihmisoikeusjulistukset eivät ole olemassa, ”maailmallistu” ilmaiseksi.
Historiallisen analyysin pohjalta voidaan nähdä, kuinka sekä julkinen talous että vapaat markkinat rakennettiin yhtäältä ensin kotitalouksien laajentumana että toisaalta valtiovetoisesti, ensin ruhtinas- ja kuningasvallan ja myöhemmin tasavaltalaisen modernin kansallisvaltion turvaamiseksi. Karkeasti sanottuna oikeistolaiset korostavat prosessissa tuotantovoimia ja ”vapaita” markkinoita (jotka valtio takaa), vasemmisto taas tuloja tasaavaa sosiaalivaltiota (jonka markkinavoimat kustantavat).
Ei yhtä ilman toista, eikä harha-ajatteluun sorruta vain vasemmalla! Yritäpä mennä tekemään bisnestä Somaliaan, Afganistaniin tai johonkin muuhun impotenttiin valtioon, ja huomaat miten kalliiksi tasa-arvoisuuden (niin taloudellisen kuin yhteiskunnallisen) puuttuminen tulee. Oikeistolibertaarit sahaavat siksi omaa oksaansa, kun he karsivat Suomen kaltaisia sosiaalivaltioita ns. yövartijavaltioiksi.
Laitavasemmalla suurin ajatuksellinen sudenkuoppa on taas kuvitelma, että omat kansalaisensa etuoikeutettuun asemaan asettavaa hyvinvointivaltiota voidaan surutta laajentaa ylirajaiseksi. Sanotaan, että onhan meillä rahaa ja että tasa-arvo on kuin ilmaa jota kaikilla on yhtälainen oikeus hengittää. Tästä harha-ajattelusta ei Suomessa maksaa kovaa laskua nyt pelkästään omat kansalaiset, vaan myös puolueet. Sekä Vasemmistoliitto ja aivan erityisesti kannattajansa, työväen, hylännyt Sdp.
Vain työtä tekemällä (tässä maailmantilanteessa myös työtä jakamalla) rakennetaan tasa-arvoa.
Vaan ei kaikki sentään ole taloutta, kuten tosimarxisti väittää. Tasa-arvon ideologisuus ja sen ”ilmaisuus” liittyy ihmisen hyveellisyyteen. Hyveetkään eivät tosin ole höttöä, vaan jaettuja arvoja, joiden maailmallisuus voi syntyä vain rajatuissa arvoyhteisöissä. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot voitiin rakentaa ja kokeilu onnistui, koska Myrdalit ja kumppanit käsittivät kansallisvaltioajattelun voiman.
Historiallinen väärinkäsitys tai tahallinen vasemmistolainen vääristely kuitenkin on, että kansallisvaltio rakentuisi vain etnisen kansallisuuden perustalle. Modernin kansallisvaltion tärkein tehtävä oli/on taata kansalaisoikeudet kansalaisen etnisestä taustasta riippumatta.
Vasemmistolaisesti ymmärretyn tasa-arvon ja hyvinvoinnin jakamisen kanssa tällä ei ole välttämättä tekemistä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kun paljastuu koko ajan, kuinka eriarvoisia ihmiset (syntyjään) ovat!