Kesämoku saattoi olla some-vetoinen, mutta kyllä vanha kunnon mediakin osaa. Rummutus on viime päivinä ollut taas sellaista, että kuka tahansa aivoillaan ajatteleva on jo harkinnut siirtyvänsä pysyvästi muihin julkaisuihin. (Tai siis – siirtyisi, jos sellaisia olisi.)
Mediamme on oikeamielinen ja holhoava. Holhous näkyy ennen muuta siinä, että media ei luota lukijoihinsa. Tyhmiä ja helposti hairahtuvia kansalaisia tulee tauotta ohjata kohti oikeanlaisia ja synnittömiä ajatuskulkuja ja päätelmiä. Moraalista tehtävää ei valitettavasti voi hoitaa ilman, että faktuaalinen tiedonvälitys kärsii. Usein kysymys ei ole varsinaisen väärän informaation tarjoamisesta vaan yksiselitteisestä vaikenemisesta: asian kannalta olennaisista seikoista ei kerrota tai teema jätetään oleellisilta osin taustoittamatta. Toisinaan valtamedia syyllistyy suoranaiseen valheellisuuteenkin.
Kuinka moni ns. tervemielinen kansalainen kokee vetoa natsismiin tai vastarintaliikkeeseen? Veikkaisin, että ani harva. Siitä huolimatta koko Jyväskylän selkkaus rakennetaan eteemme kuin kyse olisi ultimaattisesta pahasta, jolle vastavoimana voi toimia ainoastaan synnytysosastolta alkava systemaattinen lähestystyö, joka koulii ihmisestä kaikkialla pahaa tunnistavan ja sitä vastustavan robotin. Ihmisen, jolla ei ole moraalista autonomiaa.
Se yksinkertainen tosiseikka, että pahoinpidelty mies kuuluu rikosrekisterillä palkittuun ”antifasistiseen” äärivasemmistolaisporukkaan, ei ole median mietteissä näkynyt. Väittäisin, että keskimääräisellä moraalilla varustettu kansalainen ei lähentyisi natsismia tai väkivallan ihannointia, vaikka hänelle tuotaisiin tiettäväksi, että näin todella oli. Että maassamme toimii erityyppisistä huligaaneista, nuorisokokeilijoista ja kypsemmistä sekopäistä koottuja poliittisesti motivoituneita ryhmiä – sekä oikealla että vasemmalla – ja että nämä laumat ottavat tavan takaa ja säännöllisesti yhteen keskenään. Eikö tämän asian julkituominen olisi oleellista? Asian todenmukaistaminen ei oikeuttaisi väkivaltaa eikä lisäisi vastarintaliikkeen jäsenmäärää – ja vaikka lisäisikin, median on demokratiassa täytettävä tehtävänsä.
Sen sijaan, että media hoitaisi yksinkertaisimman hommansa, se epäpolitisoi kaikki tapahtumaan löyhästikin liitettävät teemat, määrittää ”mellakan” yksipuolisen pahuuden kautta ja antaa koko tilansa poliitikoille ja muille punditeille huudattaa omaa agendaansa. Ja millaista agendaa! Ei suinkaan yksinomaan natsivastaista agendaa, vaan esimerkiksi maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuviin, perussuomalaisiin tai muihin vääräuskoisiin kohdistuvaa agendaa. Eilen STT:n uutisissa vihreiden, vassareiden ym. nuorisojärjestöjä kutsuttiin jopa kansalaisjärjestöiksi! Missä on politiikka?
Vielä oleellisempaa on ymmärtää, että juuri tämä vääristely on omiaan lisäämään negatiivista ilmapiiriä. Paitsi että ”järkevä keskustelu maahanmuutosta” valuu haaveena sitä kauemmaksi, mitä enemmän sitä hoetaan, vaikuttaa piiloagendojen olemassa olo asiaan paljon konkreettisemminkin. Vääristelyyn kyllästyminen tuskin vaikuttaa keskiluokan elämään muuta kuin aamukahvia kitkeröittävästi, mutta useat alemmat sosiaaliluokat voivat liikuttua konkreettisesti. Juuri se yksinkertainen seikka, että koko mediajulkisuus laulaa yhtä laulua, katkeroittaa ja vihastuttaa niitä ihmisiä, joiden kokemus asiasta on täysin toisenlainen.
Olen kesän aikana liikkunut maakunnissa ja pohjoisessa ja kuullut aivan tavallisilta ihmisiltä sitä merkittävää huolta ja kiukkua, jonka holtiton maahanmuutto synnyttää. Mukana on usein roppakaupalla ns. lapinlisää (ja etelässä kriminalisoitua rasismia), mutta toisaalta, mitä ihmettä sitten? Jos ihminen vastaanottaa täysin kokemukselleen vastakkaista sanomaa päivästä toiseen ja hänen omat näkemyksensä leimataan vääriksi, jopa pahuudellisiksi, on päivänselvää, että hänen panoksensa lisääntyvät. Mammat ja papat ovat totaalisen kyllästyneitä siihen ja siihen monikulttuurisuuden ihanuuteen, jota he arkipäivässään kohtaavat. Heitäkö siitä todellakin pitää syyttää? Heidän tietämättömyyttään (globaalista ja monikulttuurisesta maailmasta) ja epäluuloisuuttaan (täysin erilaisista tavoista, käytännöistä ja säännöistä)? Kun tähän inhimilliseen toimintaan liittää vielä taloudellisen maailman vaikutukset ja sen, miten ihmiset omassa elämässään näkevät hyvinvointiyhteiskunnan alasajon, on päivänselvää, että responssi ei ole oikeamielisen eliitin mieleen.
Ja tästä kuviosta ei tarvitse mennä kuin muutama askel sivummalle, niin päästään siihen, mistä ääritoiminta osin syntyy. Suomi on pullollaan paikkakuntia, joissa eivät ”rasistit” aiemmin patsastelleet – ennen kuin jotakin tapahtui. Yhtäkkiä heille tulikin tarvetta ja ehkä suoranaista kysyntää. Muutama päivä sitten tällainen tapaus näyttäytyi silmieni edessä kaikessa konkreettisuudessaan: ensin vastaan kävelivät kunnan ensimmäiset pakolaiset (ajattelin: jaaha, kunnan ensimmäiset pakolaiset) ja vain minuutti myöhemmin vastaan loikki pelottava ilmestys tatuointeineen, leijonineen ja lippumerkkeineen (ajattelin: voi helvetti, kunnan ensimmäinen rasisti). Tietääkseni rasisti ei onneksi ollut pakolaisten perässä konkreettisesti, mutta tapauksen symbolisuus ansaitsee tulla kirjatuksi.
Ja ei, en kannata rasismia tai ääriliikkeitä missään tapauksessa. Mutta kun kyse ei ole siitä.
Suomi on solmussa, ja yksi solmu on eittämättä ristiriita maahanmuuton kokemuksen sekä todellisuuden ja sen median, asiantuntijoiden ja aktivistien välittämän julkikuvan välillä. Ihminen ei ”mahdu” tuohon ylhäältä annettuun malliin, vaan alkaa kurkotella selityksiä muualta. Ja aina nuo selitykset eivät ole sen enempää totta kuin ne, joita niillä vastustetaan. Ylilyöntejä tulee suuntaan ja toiseen. Sen vuoksi järkevää keskustelua maahanmuutosta ihan todellakin oikeasti tulisi käydä.
Koska maahanmuutto on epäpolitisoitu, on myös maahanmuuton vastustus epäpolitisoitu. Demokraattisessa vallankäytössä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet jonkin verran asian käsittelyyn, mutta juuri tällaisten kesätemppujen (Immonen) myötä media saa kaiken vanhan valtansa takaisin. Kaikessa ylhäisyydessään se raastaa tosiseikat värittämään vain yhtä totuutta – ja median ulkopuolella on iso liuta jo hiukan paikkansa vuoksi pelkäämään joutuneita asiantuntijoita, jotka ottavat annetuista mahdollisuuksista kaiken irti. Viime päivinä olen lukenut useita asiantuntijoiden, jopa professoreiden, haastatteluja ja kommentaareja, joissa tyystin jätetään kertomatta, että asiantuntija itse on vahvasti poliittinen. Esimerkiksi parin päivän takaisessa Lapin kansan jutussa professori Vesa Puuronen saa vapaasti kertoa, että esimerkiksi se ja se perussuomalainen on äärioikeistolainen – mutta missään ei kerrota, että herra itse on perussuomalaisten vastustajapuolueen aktiivi! Tietysti ongelma on ensisijaisesti toimittajan. Jos kovilla asiantuntijapalleilla todella istuu näin pöyhkeitä ja itseriittoisia ihmisiä, on toimittajan tehtävä ottaa heidät siitä kiinni. Mutta kuten tiedämme, toimittajamme eivät ota kiinni poliitikkoja eivätkä tutkijoita, edes silloin kun ristiriita olisi kansakoulupohjaltakin nähtävissä.
Minä kannatan rehellisyyttä, järjen käyttöä ja avoimuutta myös moraalisesti vaikeiden asioiden käsittelyssä. Vaikka kaikki ihmiset eivät osaisi käyttää hyvän eliittistandardin mukaisia termejä (”haaste”, ”mahdollisuus”, ”käytänne”, ”pitkällä aikavälillä”), se ei saa tarkoittaa, että heillä ei olisi asiaan mitään annettavaa. Maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat niin suuria ja monimutkaisia asioita, että niiden runnominen lapsellisiin hyvien ja pahojen karsinoihin on yksinkertaisesti perusteetonta. Erityisen väärin on silti tapa, jolla media haluaa väkisin saada yhtäläisyysmerkin mahtumaan maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautuvien ja rasistien/natsien/fasistien välille. Asiasta ei voi seurata mitään hyvää.
Yhtäläisyysmerkkiä immosten, Jyväskylän ja arkipäivän rasismin välille on piirretty edelleen voimalla. Eilinen kohu Pohjois-Helsingistä, jossa 10-vuotias musta adoptoitu poika joutui teinityttöjen haukkumaksi ja pahoinpitelemäksi, on mahdutettu sointumaan samaan tunnelmaan. Ensinnäkin koen ihmetystä tästä uudesta ”lasten rasismista”, sillä vuosikausia minua on opastettu siitä, että lapset eivät tuon taivaallista välitä tuollaisista asioista. Tai välittävät, mutta eivät siten kuten aikuiset. Lapsille tärkeää on usein samanlaisuus, ja poikkeavat – oli kyse sitten ihonväristä, vaatetuksesta tai korvien muodosta – joutuvat helposti puolustautumaan. Lasten maailma on usein raaka. Mutta usein se ei ole.
Päiväkodit, koulut, pihat, musiikkivideot, somet, kaikki ovat täynnä erivärisiä lapsia ja nuoria. Pääasiassa heillä taitaa mennä aika hyvin yhdessä. Maahanmuutto ei toki ole ongelmatonta sielläkään, mutta todellisuudessa, jossa puhutaan vain ihonväristä, maailma on muuttunut sokeammaksi.
Enemmän minä aikuisia ihmettelen. Aikuisia, jotka eivät kasvata, ohjaa, neuvo tai rankaise lapsiaan – oli kyse sitten toisten kunnioittamisesta tai mistä ikinä. Uskon, että näiden pahoinpitelyyn syyllistyneiden teinityttöjen elämässä rasismi ei suinkaan ole se ongelma yksi, vaan ainoastaan yksi ilmenemispiirre vanhemmuuden puutteesta ja muista ongelmista. Se, että media on tehnyt tästä rasismikeskustelun, on tietysti hyvin kuvaavaa. Sattuuhan tuolla vastaavia selkkauksia jatkuvasti, mutta uutiskynnys ylittyy tietysti vain silloin, kun uhri on musta ja herjaus ja väkivalta nimenomaan tähän ominaisuuteen kohdistuvaa.
Ne kerrat, kun olen nähnyt jonkun suomalaisen huutelevan jotakin tummille tai maahanmuuttajille, ovat hyvin vähäisiä. Lähes kaikissa kyseessä on ollut päihtynyt keski-iän ylittänyt mies, ei koskaan lapsi tai nuori. Olen asunut koko elämäni suurissa kaupungeissa. En tietenkään silti epäile, etteikö tällaista tapahtuisi. Tapahtuuhan ihmisten välillä paljon muutakin. Kuitenkin se ”rasismi”, jota taas kaikkialla nähdään, on mielestäni enemmän jotakin muuta.
Monet yhteiskuntaa koossa pitävät voimat perustuvat kollektiiviselle tekopyhyydelle ja omien välittömien intressien ja mielihalujen tukahduttamiselle. Verojen kautta siirrämme resursseja tuntemattomille ihmisille, joita emme ”oikeasti” välttämättä haluaisi auttaa.
Muita epämiellyttäviä, jopa mielestämme vääriä asioita teemme ehkä, koska odotamme saavamme jotakin vastineeksi. Emme myöskään ehkä tosiasiassa ”suvaitse” kaikenlaisia ihmisiä, mutta tiedämme, että on sopivaa ja tarkoituksenmukaista esittää niin.
Huuteleva ”rasismi” on yksinkertaisten sosiaalisten normien hallinnan puutetta. Tämän myöntäminen ei ole rasismin vähäpätöistämistä, vaan edellytys sen ymmärtämiselle. Hyvin kasvatetut, koulutetut, empatiakykyiset tai muuten järkevät ihmiset eivät todennäköisesti voisi kuvitellakaan päästävänsä suustaan mitään tällä tavalla rasistista, riippumatta siitä, mitä he tosiasiassa ajattelevat. Eivätkä anna lastensakaan päästää.
Valtio tai yhteiskunta, kuten omamme, voi vastustaa (oikeaa) rasismia vain käytännöiltään, laeiltaan ja insititutionaalisilta tavoiltaan – siis sangen mekanistisesti. Ihminen sen sijaan toimii aidosti ja jatkuvasti kanssakäymisessä muiden kanssa. Toisilta tämä luonnistuu hyvin, toisilta ei, niin muissakin asioissa.
Ja vielä henkilökohtainen lisä. Minä en katsele hiljaa vierestä, jos joku aukoo huvikseen rasistista päätään toiselle, varsinkaan lapselle, toki väkivallan uhan huomioiden. Itse asiassa olin lähellä moukarointia jo varhaisteini-iässä, kun en bussissa kestänyt kuunnella takanani istuvien kahden skinheadin infantiilia julistusta. Ei ole muuten Tampereellakaan skinheadeja muutamaan vuosikymmeneen näkynyt.
Paitsi nyt. Särkänniemessä jonottivat Tornadoon, uusi sukupolvi.
dust/bones/politics 
Monia suomalaisia vaivaa syvälle juurtunut tiedostamaton pelko ja epäluottamus maanmiehiään ja -naisiaan kohtaan. Koetaan ja oletetaan, että jos ihmisiä ei jatkuvasti valvota ja valisteta, tapahtuu pian jotain kauheaa. Eräs tämän pelon ilmenemismuoto on tuo jatkuvasti moralisoivaksi ja valistavaksi heittäytyvä lehdistö, jonka tuotoksista en muuten ole maksanut senttiäkään enää moneen vuoteen.
Suomalaiset eivät pidä vapautta sellaisena arvona kuin ranskalaiset tai amerikkalaiset, koska vapaus itselle tarkoittaisi myös sitä, että pelottavat muut suomalaiset olisivat vapaita myös. En ota tässä nyt kantaa siihen, miten vapaus tulkitaan tai miten se toteutuu, vaan että vapaudesta ei Suomessa puhuta tärkeänä arvona. Itse asiassa Suomessa on tullut tavaksi puhua ”avoimuudesta” siinä missä jossain muualla puhuttaisiin ”vapaudesta”.
Uskon lähimmäisen pelon linkittyvän jotenkin siihen, miten poikkeuksellisesti sanaa ”sivistys” käytetään suomen kielessä. Yksilötasolla ihmisen katsotaan olevan villi ja raaka metsäläinen ennen kuin hänet sivistetään yhteiskuntakelpoiseksi, ja joidenkin kohdalla tämä ei onnistu koskaan. Kyse on tämän vaaran leviämisen estämisestä, luonnolliseen raakaan alkutilaan palaamisen patoamisesta, kun meitä jatkuvasti muistutellaan, mikä on sopivaa ja mikä ei. Faktoista ja totuudenmukaisuudesta voidaan tinkiä vähän, kun missio on niin tärkeä.
Lähimmäisen pelko on näkyvintä humanistis-yhteiskunnallisesti koulutetulla keskiluokalla, joka hengailee enimmäkseen keskenään, ja luulee pitävänsä hallussaan viisasten kiveä. ”Rasismi” on jotain, mikä tapahtuu epidemianomaisesti jossain muualla, tyhmempien raakalaissuomalaisten keskuudessa. Kliseehän tämä jo on, mutta kun kupla on muodostunut, muuttuu kuplan kyseenalaistaminen myös sosiaalisesti epäsuotavaksi.
Silti samaa pelkoa löytyy tai se on siirtynyt myös joihinkin tuntemiini työläisiin. Eräs esimerkiksi esitti kuulteni jokin aika sitten sellaisen arvelun, että eivätkös ne rasistit ole yleensä niitä, jotka eivät koskaan ole ”neekeriä” (hän käytti tätä sanaa) koskaan tavanneetkaan. Tämähän on yksi niitä turvallisimpia (ja epätosia) kliseitä, jotka lehdissä aina toistuvat. Yhteisessä tuttavapiirissämme, johon kuuluu kymmeniä henkilöitä eri taustoista, ei tietääkseni ole yhtäkään raivopäistä rasistia. Silti niiden on vaanittava jossain.
Sitä olen joskus miettinyt, että mikä se on, mitä kamalaa suomalaiset pelkäävät toisten suomalaisten tekevän tässä maahanmuuttokontekstissa. Viittaukset Hitleriin ja natseihin ovat hyvin yleisiä, mutta eivät ihmiset kai tosissaan voi olla niin hölmöjä, että pelkäisivät uusia rotulakeja ja keskitysleirejä? Mitä sitten? Ihan sitäkö vain, että suomalainen turvapaikka-/suojelupolitiikka muuttuisi vähemmän kaikin tavoin naurettavaksi, ja että emme enää ripottelisi vuosittain tuhansia uusia sosiaaliturvalla eläjiä pitkin pääkaupunkiseutua? Siksikö niitä persuja pitää keinotekoisesti olla liittämässä oikeasti väkivaltaiseen äärioikeistoon? Anna mun Herra kaikki kestää.
”Vastarintaliikkeen” toimintaankin olisi varmaan helpompi puuttua, jos maassa ei olisi tavallista tuomita pahoinpitelystä pelkkää ehdollista. Kyllä nuokin 30 sekopäätä siitä vähitellen rahoittuisivat, jos olisivat linnassa aina kolme kuukautta joka vuodesta.
Lehdistö on moralisoiva ja valistava karuuteen asti koska Euroopassa on käyty kaksi maailmansotaa ja niiden agitoimisessa ja moottoreina toimi lehdistö. Lehdistö pelkää, että se valjastetaan taas sotakoneen airueeksi ja tätähän lehdistö yrittää välttää olemalla karu ja pitämällä kansan sodan pelossa sen sijaan, että pitäisi sen sodan odotuksen innossa, kuten lehdistö teki ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sotahulluus lehdistössä oli kattavaa ja kansakin hihkui riemusta, kun ensimmäinen maailmansota syttyi. Lehdistöllä on tästä niin kova trauma, ettei se meinaa siitä toipua normaaliksi journalismiksi ilman pelkoa siitä, että lehdistö tulisi vedätetyksi lanseeraamaan sodan. Lehdistö ei sano edellinen koska se on niin lähellä sanaa edessä, lehdistö sanoo viime aikoina. Lehdistö ei katso eteenpäin, se katsoo taaksepäin. Kaikki on viime aikoina ikään kuin oltaisiin lopun ajoissa. Lehdistö pelkää positiivista mieltä koska se jotenkin mieltää sen sotaisaksi innoksi, joka pitää latistaa. Lehdistö on nujertava koska sen mielestä innostus on sodan enne. Innostuksissa on aina menty kaikenlaisiin hirveyksiin ja vallankumouksiin, josta on juonnettu ajatus, että latistettuina ja nujerrettuina emme rientäisi sellaisella innolla toteuttamaan hirveyksiä. Tästä syystä en minäkään pidä lehdistöstä koska se on pelokas ja levittää sitä pelkoaan ympärilleen. Toisaalta voi pohtia sitäkin koostuuko lehdistö sadisteista joilla on patologinen tarve alistaa ja tuottaa tuskaa ja ahdistusta koska se tuottaa heille vallan tunnetta, kun saavat pelotella muita pelokkaiksi.
Kiitos kommentista. Mielenkiintoisia näkökulmia!
Miten muuten kukaan meistä pystyy rakastamaan, suvaitsemaan, hyväksymään sellaisenaan k e t ä ä n ? Kun emme pysty aina sietämään yläkerran naapuriakaan, sitä tiettyä sukulaista, taloyhtiön päällepäsmäriä, työpaikamme konsulttia, itseämme….niin miten ihmeessä me kykenemme löytämään sellaisen hyvyyden itsestämme että hyväksymme kaikki esim. maahanmuuttajat ”sellaisina kuin he ovat ” ?
Eikö se ole itsepetoksista suurin, jos kuvittelemme niin?
Keitä ovat he jotka ovat nyt tälläisiksi hyviksiksi julistautuneet, mikä on heidän omakuvansa? No, hyvä ja ihanteellinen ainakin….
Dostojevskihan kirjoitti miehestä joka periaatteestaan ja omasta mielestään rakasti koko ihmiskuntaa, muttei voinut sietää kuitenkaan edes viereisessä pöydässä istuvan ruokailijan suusta ruokaillessa kuuluvia ääniä.
Mielestämme me olemme juuri sellaisia kaikki. Se joka meistä hyväksyy kaikki maailman kulttuurit sellaisina kuin ne ovat ja näyttäytyvät heittäkööt ensimmäisen kiven (sic) !
Rasismia ei tietenkään pidä hyväksyä yhteiskunnassa eikä itsessään. Se on samaan aikaan yhtä totta kuin tuo hyväksymättömyytemme. Mutta se ei tarkoita että on valmis nielemään kaiken, mikä rasisminvastaisuuden nimissä nimetään rasisminvastaisuudeksi. Tästä immoviikot ovat antaneet kovan opetuksen.
Yksikään lapsi tai nuori eikä myöskään aikuinen, saa joutua kuulemaan olevansa vääränlainen ihonsa tai taustansa vuoksi. Luulen että tämän ymmärtää ja näin ajattelee 99 prosenttia kansasta, vaikka eräät poliittiset tahot eivät sitä usko ja haluavat olla opettajiamme tässä asiassa koko ajan ja kaikkialla.
Silti yhteiskunta saa kehittää ja sen pitää kehittää itseään yhdessä demokraattisesti haluttuun suuntaan. Sitä ei voi lukita etukäteen tiettyjen poliittisten tahojen monopoliksi, mikä yritys nytkin on – osittain rasisminvastaisuuden varjolla – Suomessa menossa.
Kaikki kukat eivät ( ! ) voi kukkia vapaasti, anarkistisesti, mielivaltaisesti – se on tosiasia, jota mikään ideologia ei muuta toiseksi. Ihminen, epätäydellinen olento, tarvitsee kontrollin = toimivan monen ja erilaisen puolueen aktiviteettiin perustuvan avoimen demokratian, muuten kedolla kukkii väkivalta, natsismi, kommunismi, riistävä kapitalismi, rasismi.
Itseasiassa tarvitsemme ehkä yhteiskuntaamme vain kaksi lähtökohtaa, jotta Suomi olisi hyvä maa kantaväelle ja tänne tulijoille riippumatta kummankaan väestönosan suhteellisesta tai absoluuttisesta määrästä:
a) maan lakeja ja asetuksia noudatetaan
b) aikuisväestö käy töissä.
Utopiahan, ja naivi, tuo on, mutta noita kahta kohtaa noudattamalla ja tekemällä yhteiskunta sellaiseksi, että muuten ei täällä pärjää, loppuu varmasti rasistien urputus kuin seinään ja joutuvat töihin itsekin somejaan päivittämästä. Harmi ettei vasemmistolle tuollainen järki vain sovi. Liian normatiivista.
P.S
Kohdassa a) voi tietenkin sössiä pahanpäiväisestikin. Uusi homolaki on esimerkiksi mielestäni sellainen. Suomi voidaan demokraattisesti muuttaa maaksi, jossa kaikki eivät viihdy, suomalainen kulttuuri voidaan äänestää pois päiviltä lainsäädännön kautta, se on valitettavasti totta, mutta se hinta pitää maksaa ja riski ottaa, jotta muuhunkin olisi olemassa avoin mahdollisuus.
Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksestasi, joka kuvaa aikaamme hyvin. Lauseessasi ”moraalista tehtävää ei valitettavasti voi hoitaa ilman, että faktuaalinen tiedonvälitys kärsii” on oikeastaan sen suurin ydin.
Voitaisiin puhua sivistyneistön ”junttikammosta”. Se ei liity pelkästään rasismiin. Juntit ovat globalisaation häviäjiä, siksi heitä täytyy kurmoottaa. Kannattamalla globalistista agendaa, johon rajoittamaton maahanmuutto kuuluu, voi tuntea olevansa globalisaation voittajien joukossa, vaikka omakin asema saattaa olla kiikun kaakun.
Sivistyneistö tarvitsee kansan, jota se voi holhota ja jonka asiaa se voi esittää ajavansa. Siitä saa moraalisen hyvän olon tunteen ja usein myös virkoja, apurahoja, palkintoja ym. aineellista hyvää. Joskus suomenkielinen rahvas oli se kansa. Nykyään se ei enää kelpaa, vaan tilalle otetaan ”varsinaiset” maahanmuuttajat. Se, että nämä useimmiten ovat kulttuuriltaan varsinaisia superjuntteja, ei tunnu häiritsevän, ainakaan vielä. Oletteko huomanneet, että nykyinen demokratiaymmärrys tuntuu korostavan perusoikeuksia enemmistövallan kustannuksella? Sivistyneistö pelkää junttien äänioikeutta.
En ihmettele alla olevan Iltalehdestä kopioimani jutun jälkeen enää mitään reaktiota multikulttuurisuuteen. Sinä ja minä maksamme kansalaispalkkaa murhaajille, raiskaajille ja naiskauppiaille! Luit oikein.
Tämä on jo sellaista surrealismia, että sanat loppuvat. On helppo kuvitella halveksuntaa miten meihin suhtaudutaan Isisin keskuudessa, kun toimimme näin: ”Ei voi olla totta, ne siat maksavat meille siitä, että me olemme niiden vihollisia.”
Kun on ollut puhetta että osa multikultista on patologista itsetuhoviettistä kollektiivista toimintaa niin kyllähän tämäkin esimerkki sen vahvistaa. Länsi, pohjoismainen kansankoti on todella sairas. Ruotsi on ehkä jo se ensimmäinen saattohoito potilas, mutta kyllä meidän nilkit painaa lujaa perässä. Hyvä Kela!
Kas tässä:
– . –
Suomen Kuvalehti kertoo, että jos oleskelu ulkomailla kestää alla vuoden, esimerkiksi eläkkeet, lapsiperheen tuet, kuten lapsilisät ja äidin saama äitiysavustus sekä sairasvakuutukseen kuuluvat etuudet, esimerkiksi sairaanhoidon korvaukset, maksetaan normaalisti.
Näiden tukien ehto on, että ihminen kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Äitiyspakkauksia ei Syyriaan lähetetä.
Iltalehti uutisoi jo vuonna 2014, että myös terroristeille myönnetään Kelan etuudet normaalisti.
Se, että kuuluu terroristijärjestöön ei ole syy lopettaa Kelan sosiaalietuuksia, kirjoittaa Suomen Kuvalehti. Etuusasiat tarkastellaan lainsäädännön kautta.
– Meillä ei ole lainsäädännössä mitään perusteita lakkauttaa jokin etuus sen vuoksi, että henkilö tekee ulkomailla asioita, jotka voitaisiin tulkita rikokseksi, Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosaston lakimies Henna Huhtamäki sanoo lehden haastattelussa.
YK:n tekemän raportin mukaan vuonna 2015 eri islamistiryhmiin Syyriassa ja Irakissa oli liittynyt jo 25 000 ulkomaalaista.
Supon mukaan helmikuussa Suomesta Isis-alueelle oli lähtenyt yli 60 ihmistä.
– . –
James Burnham, ex-kommunisti ja sittemmin liberalismin ankara – ja maineikaskin – arvostelija- tuomitsija, kirjoitti mm. teoksen ”Suicide of the West” joskus 60-luvulla. Nimi kertoo paljolti, mistä on kysymys, tuolloin lännen itsemurhan edistäjinä toimivat kommunismin liberaalit ymmärtäjät. Kirja, joka listasi mm. liberaalien ajatusharhat murskaavan tehokkaasti, on pitkään ollut klassikko. Vielä 60-luvulla se oli jopa valtiotieteellisen tiedekunnan opintovaatimuksissa (sic!), mutta myöhemmät oikeinajattelijat poistivat sen nopeasti.
Selailin tätä teosta hiljattain. Se vaikuttaa yhä relevantilta totalitaristisen ajattelun kritiikiltä. Kunhan vaihtaa kommunismin ja kansallissosialismin tämän päivän pakko-onnellistaviin oppeihin.
Burnham oli siis näkijä.
”Homu”-kulttuurimme (homosaatio + multikult.) on ehkä jopa kommunismia tehokkaampi kulttuurimme sisältä räjäyttäjä, koska se tuhoaa optimismin tulevaisuuden suhteen. Jos kaikki on epävarmaa koko ajan, ei kukaan ole valmis sitoutumaan mihinkään. Kulttuurivallankumouksen oloissa tavallisen perheen perustaminen tavallisen elämän elämiseksi on riskaabelia.
Sanon vielä, homosaatio on peräisin samasta marxilaisesta lähteestä kuin multikultti.
Asiaa ei pitäisi ohittaa, vaikka se onkin kiusallista, koska jokainen tuntee mukavia ja älykkäitä homoseksuaaleja (minä ainakin) joille ei halua mitään ikävää tai edes harmia.
Jos joku ihmettelee että miksi sitten tuo muutenkin raukkamainen ano homoja tässä multikulttuuri-keskustelussa vielä kritisoi, niin syy on se, että homoseksualismi (jota on aina ollut kaikkina aikoina ja tulee olemaan, that´s it) on ottamassa heterojen avustuksella sellaista valta-asemaa, mitä sillä aiemmin ei ole ollut ja mitä sille ei millään suhteellisuuden kaavalla kuulu. Eduskuntamme homopuolue on itse asiassa parlamentin suurin puolue. Sama on pelkästään myönteisen maahanmuutto-kannatuksen puolue.
Homous ja maahanmuuttajuus tarjoaa niin vahvan (ja väärännetyn) uhristatuksen, että sillä voi ratsastaa Troijan hevosena minne ja miten tahansa. Homomammahan löytyy nykyään jopa jokaisesta keskikaljakuppilasta.
Homosaatiota ja multikulttia ajavat myös yhteiskunnan huipulla usein samat ihmiset. Samat homomammat, jotka sujuvasti ohittavat islamin seksuaalimoraalin halveksuvat samalla islamfoobikkoja ”ylpeinä feministeinä.” Ihmiset ovat vain foobikoita, homo- ja/tai mamu. Vain homot ja muuttajat ovat suojassa ja kaikesta foobittomia, heidän ei tarvitse muuttaa mitään. He ovat argumentaatio-suojassa. Kuten sanoin, pian homu-agenda on lähes vahvin polittinen voimatekijä tässä maassa. Sumuvuoren Lapualaimarssin (se torijuttu) jälkeen niin jo ehkä onkin. Mentaalisesti ainakin.
Itse en ole kauan ollut näin radikaali ajatuksiltani, mutta ajan merkit ovat niin selvät ja vahvistumassa. Sateenkaari-eliitin homolait, islamisaatio ja multikulttuurisuus löytyvät samasta lahjapaketista ilman palautusoikeutta. Mutta millainen onkaan se tuleva Suomi, jossa adoptoiva ja naisparien kesken lisääntyvä (tulevaisuudessa mahdollista labran avulla) ”sateenkaariperhe” elää samassa rapussa ja sulassa sovussa seinäntakaisen ääri-islamilaisen suurperheen taleban patriarkan kanssa. Ehkä se on mahdollista? Ehkä siitä tulee niin huima paradoksi, että sen on toteuduttava!
Uskaltaako kukaan kommentoida?
Kiitos kaikille kommentoijille! Pahoittelut, että olen omineni vähän myöhässä. Kesälaitumia…
M. Erittäin hyvin sanottu. Vaikka en uskokaan, että suomalaisilla keskimäärin on sen surkeampi itsetunto kuin muunmaalaisilla, vaikuttanee jonkinlainen arkuus siihen, että ihmisen nähdään pulpahtavan täyteen kukoistukseensa vasta tiettyjen prosessien jälkeen – ennen muuta koulutuksen, mutta myös esimerkiksi kaupunkiin muuttamisen kautta. Kouluttamattomat maalaistollot ovat metsäläisiä, moraaliltaan kehittymättömiä eivätkä ymmärrä, että jokaisen tulee kantaa kortensa oikeamielisyyden kekoon. Kyllähän muissakin maissa punaniskoille ja lehmiläisille naureskellaan urbaanin sivistyneistön keskuudessa, mutta Suomessa se tuntuu juuri olevan enemmän tuota häpeämistä kuin puhdasta hilpeyttä. En tiedä, pitävätkö ihmiset oikeasti näitä ”tolloja” myös rasisteina vai olisiko kyse vain siitä häpeästä, joka syntyy näiden möläytyksistä. Joukkopaheksuntaa, eikö se nyt osaa, tollo.
Totta, ei täällä ole sellaista vapautta, mitä klassisemmissa yhteiskunnissa. Avoimuus ja vapaus meillä tahtovat resonoida uusliberalistisessa kielenkäytössä. Vapaus valita terveydenhuollon tuottaja! Kaupunginvaltuuston pöytäkirjojen avoimuus on demokratian ehto!
Mutta kunhan tuosta kammottavasta ja rajoittavasta hyvinvointiyhteiskunnasta päästään, niin eiköhän se oikea vapauskin sieltä sitten…
Sivistyneistön ”rasismi” ilmenee hiukan eri tavoilla, se on luokkapohjaista (eli siis sallittua). Sivistyneitä ja kansainvälisiä ei ”rasistoida” yhtään, mutta lasten ei mieluusti anneta koulussa olla yhdessä kehitysmaataustaisten (developing people?) kanssa. Ja tässähän ei siis ole mitään ihmeellistä, väittävät.
rauk. ano Hienosti kirjoitettu. Näinhän se on: suvaitseminen sinällään on mahdotonta, yksi hokemasana vain – puhtaasti siihen kykenisivät vain täysin ”fossiiliset identiteetit”, joilla ei ole omaa tahtoa tai käsityskykyä (oho, tätähän monet toivovatkin). Kaiken lisäksi yhteiskunnallinen ilmapiiri kannustaa suvaitsemattomuuteen ja nimenomaan stigmatisoimaan tiettyjä ihmisiä ja ryhmiä. Suvaitsevuus tarkoittaa oikeasti vain ”mind your words!” – ken tämän ymmärtää, kukoistaa.
Nimetön. Junttien äänioikeus on karmea asia, kuten nyt viime vuosina on nähty. Onneksi kunnon ihmisillä on vielä näitä epävirallisempia välineitä rajoittaa junttien valtaa. Akateemisessa keskustelussa – siis globaalissa teoriassa – on jo pari vuosikymmentä välkkynyt ajatus siitä, että väärin äänestäviä/haluavia/ajattelevia ja näiden toimista seuraavaa politiikkaa pitäisi jotenkin voida ”kompensoida”.
Suomessa lehdistön asema on kyllä jännittävä, puun ja kuoren välissä. Yhtäältä se haluaa sivistää meitä olemaan ja haluamaan oikein (nimimerkki M.:n kommentti yllä), toisaalta se tarvitsee kuumeisesti räikeitä otsikoita ja populismin junttikansaan uppoavaa agendaa.
Nostradamus jr. Burnhamin kirja on hyvin tuttu, kuten myös Minogue’in Liberal Mind (oikeastaan kaikki vanhan koulun ideologiateoreetikot ja libe-kriitikot on tuttuja). Puhdasta rautaa monilta osin. Nykyään kyseiseen opukseen viittaaminen akateemisessa tekstissä aiheuttaa kahtalaista responssia: nuorempi polvi (kaikki alle 50-vuotiaat) on ”never heard”, vanhempi polvi muistuttaa soveltamaan ”erittäin vahvaa lähdekritiikkiä teoksen poliittisen luonteen vuoksi”. Eikö ole jumalattoman hilpeää, että kyseistä ”erittäin vahvaa lähdekritiikkiä” ei koskaan oleteta tehtävän asteikon toisessa päässä! Ja siellä on siis 70 prosenttia muusta yhteiskuntatieteellisestä kirjallisuudesta (25 % ei edusta mitään, loput viisi saattaa olla kriittisiä).
Ei tainnut sitten kukaan haluta vastata yllä esittäämääni homosaatio-kritiikkiin. Ymmärrän kyllä että se voi olla monelle vaikeaa.
Oma kantani on kuitenkin, että multikultti ja homosaatio kulkevat yhdessä eteenpäin jälkimarxistista polkua, ja ovat erottamattomat. Sateekaarilippu on tämän päivän punalippu. Wanna be-jäseneksi haluavat, ja pääsevät, mukaan vihreät ja anarkistit, ja mikä minusta huolestuttavinta suomalainen liberaali ei-vasemmistolainenkin keskiluokka, jota voidaan nimittää myös keskeisimmäksi kuluttaja-segmentiksi. Ja se väestönosahan meitä kaikkia pyörittää, se ja he ovat median etu numero yksi.
Odotan päivää kun arvokonservatiiviset maahanmuuttajat tajuavat ennemmin tai myöhemmin oppimaallaan suomen kielellä ilman välistävetäjiä ketkä heitä oikeastaan puolustavat. Äänekkäimmin. Ja ihmeellisine kuusivärisine lippuineen…
Homasaation, joka on samanlainen kulttuurin perimää fundamentaalisesti purkava ideologia kuin multikulttuurisuus, tulisi joutua myös rohkean arvioinnin kohteeksi myös ajattelevien ihmisten piirissä.
Homoutta ei voi poistaa, meitä on moneksi, ja monista eri syistä, mutta yhteiskunta joka ilakoi (niinhän nyt tapahtuu, jos katsoo mediaa ja sateenkaari-hypeä) homoudesta joka asetetaan poliittisin perustein ja motiivein samalle viivalle heterojen parinmuodostuksen kanssa, on matkalla historian sivukujille.
Häpeämättä kerron että oma asenteeni (joka ei huom! ole mitään fobiaa, sen enempää kuin kenenkään ajatukset maahamuutosta ovat rasismia) perustuu kulttuurien traditioon ja klassisiin arvostuksiin myös toisiinsa vertailemattomissa olevissa kulttuureissa, ja kyllä se perustuu myös Raamattuun, Jumalan sanaan, joka ei jätä tästä asiasta pienintäkään epäselvyyttä. Saman sukupuolen kanssa sukupuolisesti toimiminen ei ole ihmiseen uotu ominaisuus. Se on tragedia, toki kylläkin monen muun ihmisyyteen liittyvän tragedian ohella.
Homoja ei ole kuitenkaan eikä tietenkään lupa syrjiä millin vertaa, rationaalisena poikkeuksensa avioliitto ja lapsien saaminen joka tulee arvostaa homoseksualismin ulkopuolelle. Maailmassa kukaan ei saa kaikkea. Tasa-arvo peruste tässä ja joskus muisssakin asioissa on loputon suo, ja banaaleimmillaan edustaa: Mä haluun hei kans ton, mä haluun saada ton!!! tyyppistä itse itsensä perusteluvuutta, oman halun motiivin absoluuttista totuutta. Kun itse näen sateenkaarilippua suvaitsevaisuuden ja rakkauden tunnossa heiluttavan niitatun naisen tai miehen, en näe tasa-arvon esitaistelijaa, vaan aktivistin, poliittisen manipulaattorin, joka ei halua antaa ihmisille aikaa ja rauhaa miettiä o m a a kantaansa homoseksualismiin. Tai no, minun kantani on ettei homoseksualismi ole ogelma, homot eivät ole ongelma, heillä on oma taakkansa kannettavana. Mutta yhteiskuntaideologiana estoton ja kritiikitön homosaatio sen sijaan on. Yhtä ongelmallinen kuin äärimmäinen multikulttuurisuus. Tai väkivaltainen äärioikeisto- tai vasemmisto.
”.. ei lupa syrjiä millin vertaa ..” Tämä on vaarallinen muotoilu. Asia on juuri päinvastainen aina siitä alkaen että sinun(minun) pitää saada valita seurasi mutta myös ne joille sanot vain kohteliaasti hyvää päivää.
Suuressa osassa elämää valinta ja sen seurauksena myös ”syrjintä” on perusehto sille että yksilö voi kokea ja toimia maailmassa mielekkäästi.
Tästä syystä sääntöjen määrittelijä joutuu aina turvautumaan kompromisseihin ja vapaus jää yhteiselämän tasolla ehdolliseksi.
Ugh, olen oikeastaan samaa mieltä, perusteillasi, hh. Turhaan pehmentelin, ehkä. Ja ehkä juuri siksi ettei homosaatio-kriitiikkini ottanut tuulta täällä. Kukaan ei ottanut kantaa. Perusteeni kannattaisi kuitenkin ottaa huomioon, ja jos jaksaa, niin lukea uudelleen.
Jos jollakin on pelkona Eurabia vai mikä se oli, niin lisäisin siihen kyllä ihan ilman mitään fobia-stigmaa Euhomobia. Yhteentörmäyshän sieltä on tulossa. Eurooppaa omaksi alueekseen neliömetri neliömetriltä kaappaava islam ja homo-paradigma (joka on siis kulttuurisilta vaikutukseltaan paljon suurempi kuin h-seksuaalien määrä) kyllä löytävät toisensa ennemmin tai myöhemmin: vihollisina. Mutta suvakit tuulettavat nyt molempien ”oikeuksien” puolesta. What a beatiful dream! Mitään epäselvyttä kylläkään siitä kumpi tuon taistelun voittaa, ei tietenkään ole. Kyllä se on raaka voima joka jyllää.
Mutta jatketaan, kaunis päivä.
jyväskylää ihan vaa että jos on pahoinpitelyn uhri ,ei hän ole silloin tuomiolla..jos nyt mietitään ihan tarkkaan tätä
En ymmärtänyt.