Yhteiskunnallisesta kokoonpanosta, osa 1

cards-161404_640

Tasa-arvoista yhteiskuntaa leimaa vahingollinen ominaispiirre: koska sen ihmiset eivät tiedä, millaista olisi asua epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, he eivät tunnista sen saapumista eivätkä näin ollen osaa siihen puuttuakaan. Väitän, että ongelma on merkittävin ”s+1”-sukupolvessa eli heissä, jotka ovat sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien lapsia. Tämän sukupolven ei tarvinnut taistella tai edes politikoida uudistuksia tai seurata hyvinvointivaltion nopeaa rakentumista. Se syntyi siihen. Ikäluokka eli lapsuutensa turvatussa ”lottovoitossa” ja vaikka joutuikin kuuntelemaan vanhempiensa kertomuksia sodanjälkeisistä vuosista, ei antanut pelon tai epäilyn vallata alaa. He, joiden vanhemmat 1990-luvun lamasta vielä selvisivät kuivin jaloin, tulisivat katsomaan maailmaa hyvin eri tavalla kuin edeltävät tai edes seuraavat sukupolvet. Heille lottovoittovaltio ei olisi saavutus vaan instrumentti saavuttaa jotakin vielä suurempaa. Elämme sitä nyt.

Yhteiskunnallisen eliitin liikkumavara on huomattavasti suurempaa kuin millään muulla yhteiskuntaryhmällä. Se kykenee poliittisesti ottamaan lähes mitä kantaa tahansa, koska sivusta ja perusta ovat aina turvattuja. Eliitin ei tarvitse seurata kansainvälisiä tai globaaleja virtauksia, koska se itse kuuluu elimellisesti noihin virtoihin. Olipa tärkein perusta kulttuurissa, taloudessa tai poliittisessa vallankäytössä, eliitin ystävät eivät lopu. Ryhmä on yhä vähemmän sidottu maantieteelliseen alueeseen, tiettyyn kieleen ja kulttuuriin tai yhteiskunnan muuttuviin olosuhteisiin. Paitsi että tämä on sen riippumattomuuden oleellisin määrittäjä, mahdollisuus liikkua rakenteita pitkin ja niiden yli vaikuttaa myös eliitin ulostuloihin. Koska välittömistä eduista ei tarvitse tehdä kauppaa päivittäin ja koska intressit ovat enemmän abstrakteja ja ylirajaisia kuin konkreettisia ja päätöspohjaisia, eliitti voi olla mielipiteiltään ja politiikaltaan voimakas jopa silloin, kun se on sisäisesti ristiriitainen. Niinpä eliittiin kuuluva ihminen voi riemumielin sahata jopa omaa oksaansa – ei hän oikeasti koskaan tipu, vaan kiipeää ylemmäksi tai siirtyy kokonaan toiseen puuhun.

Ylin keskiluokka ei purjehdi virroissa yhtä luontevasti kuin eliitti, mutta myös sen elämä on aina turvattua niin, että sen ei tarvitse pelätä joutuvansa epämieluisten prosessien tai päätösten uhriksi. Taloudellinen hyvinvointi on sen merkittävin ominaisuus, mutta erilaiset sosiaaliset ja inhimilliset pääomat takaavat, että isotkaan muutokset eivät laivaa kaada. Ylin keskiluokka ei voi rakentaa ulostulojaan yhtä huolettomasti kuin eliitti, mutta sitä suojaa toisaalta näkymättömyys. Eliitti on vaikutusvaltansa vuoksi esillä, keskimmäinen ja alin keskiluokka määränsä, mutta ylin keskiluokka voi halutessaan häivyttyä sopusointuisaksi maalatun yhteiskunnan heleisiin väreihin. Mutta jos ylin keskiluokka lakkaisi olemasta, se kyllä näkyisi, sillä kaksi ylintä tulodesiiliä maksavat jopa puolet kaikista veroista.

Ylin keskiluokka on vahvasti yhteiskunnallisen muutoksen rajan yläpuolella, mikä sallii sen rakentaa näkökulmansa vapaasti. Ylemmästä keskiluokasta ei juuri tiputa alempaan – vaan ehkä noustaan eliittiin – jonka vuoksi se ennemmin rakastaa kuin kaihtaa riskejä. Jos ylempi keskiluokka viitsii omasta karsinastaan kurkistaa muualle yhteiskuntaan, se usein heristää sormeaan heille, keiden käytössä riskit ja abstraktit ihanteet eivät kulu enää yhtä suurella huolettomuudella. Ylin keskiluokka ei tarvitse tasa-arvoista yhteiskuntaa, ja hyvinvointiyhteiskunnan murtuminen on sille usein vain yksi ”muutos” monien joukossa.

Keskimmäinen keskiluokka on heti yhteiskunnallisen muutoksen rajan alapuolella – sillä on jo selvästi intressejä, joiden toteutuminen on riippuvaista poliittisesta, taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta päätöksenteosta, mutta sen moninaisuus saa aikaan yhtenäisyydettömyyden. Keskimmäinen keskiluokka on usein liian sokeaa tai jopa välinpitämätöntä ymmärtääkseen merkittäviä prosesseja ja muutoksia, jotka kuitenkin tulevat sitä koskettamaan. S+1-ongelma on ehkä selvin keskimmäisen keskiluokan kohdalla.

Tämä luokka usein muodollisesti kannattaa ylimmän keskiluokan näkemystä väistämättömistä muutoksista ja rakentaa tavoitteensa ja ihanteensa ylintä keskiluokkaa heijastaviksi. Se on kuitenkin erityisesti sosiaalisesti ja inhimillisesti vahvasti kiinni tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ja sen sopimuksissa. Vaikka se taloudellisesti tulee toimeen omillaan, on se muuten riippuvainen yhteiskunnan tarjoamista palveluista ja resursseista. Keskimmäinen keskiluokka siis katsoo ylöspäin, vaikka sen yhä enemmän kannattaisi katsoa alaspäin, varautumismielessä. Se suhtautuu jo yhä epäileväisemmin siihen, miten se hyötyy veroista, mutta ei kuitenkaan uskaltaudu mitätöimään valtiota samaan tapaan kuin ylempi keskiluokka.

Keskimmäisessä keskiluokassa taloudelliset muutokset ja valinnat vaikuttavat nopeasti: turvatut vakiinnuttavat paikkaansa, ehkä jopa nousevat ylöspäin, heikkoja kortteja saavat tippuvat nopeasti alaspäin, mikäli sosiaalinen pääoma, henkilökohtaiset turvaverkostot ja varautuminen eivät ole olleet tarpeeksi vahvoja. Hyvinvointiyhteiskunnan kyvyttömyys suojella keskiluokkaa tulee sille usein karvaana yllätyksenä. Työttömyydestä yleensä kuitenkin noustaan ja elämä jatkuu tarpeeksi ennallaan, ainakin vielä ensi vuonna. Keskinen keskiluokka on poliittisesti kriittisin luokka, johon kaikki puolueet haluavat vedota.

Alin keskiluokka elää kaikkein suurimpien muutosten vaaravyöhykkeellä. Se ei juuri nouse keskimmäiseen keskiluokkaan muuta kuin taloudellisesti hyvinä aikoina, mutta liike toiseen suuntaan on kiihtyvää ja alaluokkaistuminen suuri uhka. Rakennemuutoksen aiheuttama työttömyys limittyy taloudellisten huonojen vuosien aiheuttamaan työttömyyteen. Kaikki suuret muutokset – koneellistuminen, digitalisaatio, globalisaatio, talouden vapautuminen, liikkuvuuden vapautuminen – vaikuttavat alimpaan keskiluokkaan. Luokan sisälle syntyy uusia rajalinjoja esimerkiksi sukupuolen, etnisyyden ja maantieteellisen alueen perusteella.

Alin keskiluokka näkee, mitä tapahtuu, mutta sillä ei – ilman keskimmäisen keskiluokan panosta – ole juuri mahdollisuutta tuoda näkemystään hyväksyttävällä tavalla julki. Vaikka alin keskiluokkakin tarvitsee hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalisia palveluita ja universaaleja sopimuksia ja vaikka sen jäsenillä on edelleen periaatteessa mahdollisuus nousta ylöspäin näiden avulla, on luokan riippuvuus valtiorakenteista yhä enemmän yksinomaan taloudellista. Alimman keskiluokan herkästi vaihteleva asema ja keskimmäistä keskiluokkaa selvästi alempi sosiaalinen ja inhimillinen pääomavaranto tekevät siitä yhteiskunnallisen kokoonpanon hauraimman osan.

Ylempi alaluokka on suurin hyötyjä tulonsiirroilla ylläpidettävässä ”tasa-arvoisessa” yhteiskunnassa. Se kerää suurimman osan tarveharkintaisista tuista ja hyötyy myös palveluiden kohdentamisesta ja positiivisesta diskriminaatiosta. Siitä huolimatta sen asema on usein heikko. Ylempään alaluokkaan kuuluu esimerkiksi alimmasta keskiluokasta pudonneita pitkäaikaistyöttömiä, syrjäytyneitä (muun muassa 40 000 nuorta), huomattavasti maahanmuuttajia sekä myös halpatyövoimaa eli valtion kannalta työssä käyviä köyhiä. Ylempi alaluokka on ylemmän yläluokan tapaan pitkälti näkymätön, mutta eri syistä. Suurella osalla siitä ei ole mitään mahdollisuutta, saati usein edes halua, tuoda itseään esille. Julkinen keskustelu käydään käsittein, joita alaluokka ei hallitse ja joka sen vuoksi näyttäytyy sille kaukaisena. Erityisesti kantasuomalaisten ylempi alaluokka onkin yhä enemmän ”kadonnut” koko yhteiskunnasta – sitä ei juuri nähdä mediassa tai politiikassa kuin korkeintaan huonossa valossa. Toisaalta maahanmuuttajien ylemmän alaluokan ominaisuudet – vaihtoehtoisesti esimerkiksi nöyryys (työntekoon) tai tyytymättömyys (sosiaalisesti) – näyttäytyvät eri tavoin.

Ylemmässä alaluokassa yksilön ominaisuudet ja kyvyt määrittävät pitkälti selviytymispotentiaalin. Kaikki yhteiskunnan kokoonpanossa ylempänä olevat ryhmät pyrkivät välttämään yhteiskunnallisia järjestelykeskuksia, joissa alaluokan kohtaaminen on todennäköistä. Mitä ylempänä asteikossa on, sitä helpompaa se on. Myös kulttuurinen eronteko on oleellista: mikäli et eroa alaluokasta tarpeeksi, et voi kuulua mihinkään muualle. Ylemmässä alaluokassa on paljon rauhallisia nöyriä mutta myös räjähtävää potentiaalia. Mitä vahvempia ylemmät luokat, sitä kauemmin räjähdykset voidaan jättää kokonaan huomiotta. Eliitin ja ylimmän keskiluokan elämään ongelmat eivät vaikuta lainkaan.

Alempi alaluokka on toistaiseksi pieni ryhmä ja siihen kuuluvat lähinnä täysin yhteiskunnan rattailta pudonneet, kuten vakavasti päihdeongelmaiset ja muut marginaaleissa elävät. Uusia ehdokkaita ovat esimerkiksi kerjäläiset ja maassa laittomasti oleskelevat. Alempi alaluokka ei ole yhteiskunnallisesti vaarallinen, yksilöllisestikin lähinnä toinen toisilleen. Toisaalta sen yhteiskunnallinen näkyvyys – ja sitä myötä moraalinen hyväksyttävyys – on suurempaa kuin sen yläpuolella olevan luokan.

Seuraava osa pohtii maahanmuuttoa tämän yhteiskunnallisen kokoonpanon kautta.

7 kommenttia artikkeliin ”Yhteiskunnallisesta kokoonpanosta, osa 1

  1. Kirjoituksesi perusteella väestön luokkaperustainen jakaminen eri ryhmiin ja ryhmien vertailu niin vaikutusmahdollisuuksien kuin yhteiskunnallisen aseman mukaan voi olla hyvinkin hedelmällistä. Toisaalta vertailusi on tietyn yhteisön tasolla tehtyä ja yksilötasolla tilanne voi olla toinen. Näin voidaan kai sanoa, että tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuuluminen ei tarkoita aina sitä, että luokkatasolla ei voisi joskus nousta tai laskea, oli sillä hetkellä mitä yhteiskuntaluokkaa tahansa. Mutta yleisellä tasolla määrittelemäsi ihmisen yhteiskunnallinen asema ja sen luomat mahdollisuudet antavat hyvin suuntaa sille, millaisessa yhteiskunnassa elämme.

    • Kiitos kommentista. Toki, tällaiset analyysit ovat aina yleistäviä eivätkä voi ottaa huomioon yksittäisiä ihmisiä. Yhteiskuntaluokkatutkimus on taas viime vuosina ottanut kovasti voimaa alleen, mitä pidän tervetulleena. Varsinaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun se ei silti mielestäni ole siirtynyt.

  2. Juurikin näin. Ja tähän ”kasti jakoon” pyrkiikin nykyinen järjestelmä. Kun ihmiset voidaan selkeästi luokitella ryhmiin, on helpompi tehdä päätöksiä ja säädellä järjestelmää sisältäpäin.
    Sotien jälkeen Suomessa oli vielä vallalla pyrkiä kohti parempaa tulevaisuutta kouluttautumisen ja sivistämisen kautta, jopa 1990-luvun alkuun saakka. Jotain tapahtui, en osaa yksilöidä mitä, mutta järjestelmä ja yhteiskunta muuttui. Astui kuvaan mukaan jonkinlainen alistuminen ja sitä tavalla tai toisella, syötettiin ihmisille. Näen itse sen jonkinlaisena käänteenä Suomalaisen yhteiskunnan arvojen alasajolle.
    Oma, vaatimaton elämäkokemukseni (55 v.) perustuu keskiluokkaisen kotini elämään ja sen arvoihin, vaikka nuorena varmaan en niitä suoraan ymmärtänytkään. Nyt, tuo esittämäsi jako alkaa realisoitumaan ja luokkaerot tulevat toteutumaan selvemmin. Omakohtaisesti olen muutamien lähipiirissä olevien perheiden tilannetta joutunut haluamattani seuraamaan. Kolmannessa (3) polvessa työsuhteiden ja työttömyyden kautta sosiaalisen aseman laskua ja sen seuraamuksia. Jopa oman asunnon hankkiminen on tullut mahdottomaksi. Tämän johdosta asenteet ja mahdolillisuudet työtä ja koulutusta kohtaan ovat mitä ovat ja lähtökohtaisesti tulot hankitaan sosiaalisten avustusten kautta.
    Mainitsemasi luokkajaot kuvaavat hyvin niitä rajapintoja juurikin tuon keskiluokan osalla. Siellä on tällä hetkellä ainoa todennäköinen mahdollisuus nousta näissä pylväissä ylöspäin, etenkin kovalla työllä ja lahjakkuudella. Poikkeuksiakin tosin löytyy, niin ylös- kuin alaspäinkin. Tässä mainitsemasi verkosto on äärimäisen tärkeä. Kun ajatellaan ylintä osaa tästä kastijärjestelmästä, turvaverkko on luotu sellaiseksi että ”vähälahjainenkin” ylimmässä luokassa asettuu paikalleen…täyttääkö sitten aseman vaatimat kyvyt, on toinen asia. Ainahan syy epäonnistumisista voidaan vierittää sitten alaspäin järjestelmässä.
    En itse kannata täydellistä tasajakoa yhteiskunnassa, mutta kohtuus ja oikeudenmukaisuus pitää olla.
    Nykyinen maailmanjärjestys jopa Euroopassa alkaa vaatia tätä nyt toteutettavaa luokkajakoa, niin sosiaalisen aseman kuin taloudellisen täydellisen riippuvuuden kohdalta. Köyhä, tai sen rajamailla oleva valtaosa väestöstä on helposti hallittavissa. Kuka omistaa mitäkin? Muutama prosentti omistaa enemmän kuin puolet koko maailman väestöstä.
    Omalla kohdallani olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut siirtämään ajatuksen eteenpäin menestymisestä omien lasten kohdalla. Mutta koko yhteiskuntaa tarkastellen tilanne on huolestuttava. Koulutuksen taso tietyillä alueilla on sen kaltaista että se ei edes voi johtaa lakisääteistä perustasoa pidemmälle, jos sillekkään. Alueittain on aivan valtavia eroja. Ja ne keskiluokkaan, tällä hetkellä kohtuullisessa tilanteessa olevat perheet sijoittelevat lapsiaan mahdollisuuksien mukaan kouluihin, joista todennäköisesti sijoitutaan paremmin tai saadaan edellytykset eteenpäin. Ei mene Suomessa monta vuotta kun yksityiset perustasoiset eliittikoulut korkeine lukukausimaksuineen palaavat. Silloin täällä tehdään lopullinen luokkajako kansalaisten välillä. Ilman mitään elitistisyyttä, itse kävin yksityisen oppikoulun -70 luvun alussa vanhempieni vaatimuksesta. Lähes kaikki saman kaupunginosan kaverit menivät yleiseen oppikouluun tai kansalaiskouluun. En aina kokenut tosin olevani oikeassa paikassa, opettajienkaan mielestä.

    Mutta paikkani olen yhteiskunnassa lunastanut, omalta osalta asiat on tällä hetkellä kunnossa. Silti, nykyinen sivistyneen Suomalaisen yhteiskunnan alasajo huolestuttaa. Lasten ja lastenlasten tulevaisuutta ajatellen eteenpäin.
    Tästä kaikesta toiminnasta hyötyy jokin näkymätön taho, joka ei tunne kansallista yhteyttä eikä ylpeyttä. Ainoastaan järjestelmän tuoma taloudellinen etu on sen ryhmän tavoite.

    t.
    S

    • Kiitos kommentista. Noinhan se on. En itsekään jaksa innostua täydellistä tasa-arvoa vaativien vasemmistolaisten ajatuksista – idea on sekä periaatteen että käytännön kannalta ongelmallinen ja myös mahdoton. Toisaalta toivoisin niiden seikkojen, jotka nykyaikana eriytymistä ennen muuta ajavat, löytävän tiensä yhteiskunnallisen keskustelun piiriin.

      Poliittisesti ajatellen keskiluokka tulee ”oikeistolaistumaan” eli ajattelemaan enemmän omaa etuaan yleisen edelle. Olipa asiasta mitä mieltä tahansa, vaikuttaa se täysin ymmärrettävältä.

  3. Hei
    Ne tahot jotka tätä luokkajakoa todella edistävät ja jotka siitä eniten hyötyvät, eivät tule osallistumaan kyseiseen keskusteluun. Todennäköisesti tulevat kaikin keinon välttämään julkisuuteen astumista.

    En yhtään ihmettele yleisellä tasolla tuon keskiluokan muutosta oikeistolaisempaan suuntaan.

    t.
    S

  4. Yksi mielenkiintoinen luokka on kansainvälinen virkamiehistö. Se ei kata pelkästään kansainvälisten järjestöjen palveluksessa olevia, vaan myös kansalliset diplomaattikunnat.

    Tämä rälssi on aikojen kuluessa onnistunut – suuressa määrin itse -määrittelemään sekä kansainvälisellä tasolla että kotimaissaan palkkaus -ja etujärjestelmän, joka on täysin suhteeton tuotteeseen nähden. Kun Ruritanian edustaja valittaa palkkatasoaan maailman kehitysjärjestössä, hän saa täyden tuen muidenkin maiden edustajilta. Ja kaikki saavat palkankorotuksen. No, vähän liioiteltuna. Ei se joka vuosi toteudu.

    Systemaattinen tutkimus voisi valaista niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat kiusallisen myönteisesti köyhien asemaa parantavien etuja..

    Ilman maailman köyhiä Ahtisaaren, Halosen ja monen muun elämä olisi ollut paljon köyhempää.

  5. Kommentti Nostradamus Jr:lle.

    Juuri kuten asian ilmaisit. Tuohon yläluokkaan pyrkivä, kansainvälisistä virkamiehistä koostuva, usein jopa diplomaattista koskemattomuutta osakseen saava, keinoja kaihtamatta omaa etuaan harjoittava ryhmä on täysi tunteeton tavallista ihmistä kohtaan.
    Heidän mielestään tavallisen kansan keskuudessa liikkumista pitäisi maksaa erillinen korvaus.

    Hyvä esimerkki on M. Ahtisaari. Tavallisesta kansakoulunopettajasta tuli ahne omanedun tavoittelija. Harvoin on niin julkeasti poliittista agendaa hyväkseen käyttävä ihminen ainakaan Suomessa tyrkyttänyt itseään Nobel-palkinnon saajaksi, ja vielä julkisesti moittinut valitsijoita ”väärästä valinnasta”. No, tuon palkinnon saajan arvostuksen ja ansiot, etenkin näissä rauhanpalkinto-sarjassa, voi jättää usein täysin omaan arvoonsa. Eli ei useinkaan valita todellista ansioitunutta, vaan kulloisenkin tilanteen mukaan valitaan palkintoa jakavan ryhmän etua parhaiten palveleva, näennäinen palkinnon voittaja.
    Useat todelliset rauhanpalkinnon saajat ovat ilmoittaneet luovuttavansa palkintosummansa hyväntekeväisyyteen tai kyseistä asiaa ajavalle järjestölle, toisin kuin ex-presidentti Ahtisaari.

    t.
    S.E.P.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s