Pelolla on paljon valtaa

black-and-white-2097933_960_720

Kuten eilen Twitterissä totesin, olen tainnut antaa pelolle vallan jo aikaa sitten. Erityisesti kaikkein ruuhkaisemmissa paikoissa, kuten Kampin keskuksessa, pälyilen ympärilleni, en mielelläni iltapäivällä kulje kuulokkeet korvilla ja niin edelleen. Aamuisin itäeurooppalaiset kerjäläiset ovat käskynjaolla kyseisessä kauppakeskuksessa (näin keväisin useiden kymmenien ihmisten seurueita), iltapäivällä kaiteisiin nojailee paremmin pukeutunutta väkeä Afrikasta ja Lähi-Idästä. Jokaikinen kerta, kun joudun väentungokseen, mietin asiaa.

Perheellisenä ja hippausiän aikaa sitten ohittaneena, kaiken lisäksi melkein landella asuvana, kohtaamiseni väkijoukkojen kanssa ovat aika vähäisiä. Mutta tietysti pelkään lasteni takia, heillähän kaikki on vasta edessä.

Blogisti Vasarahammerin tavoin koen vaikeaksi kirjoittaa terrori-iskuista. Olen tehnyt sen jo aika monesti, täällä ja toisaalla. Kaikki on sanottu. Mikään muu ei muutu kuin se, että hyökkäykset tulevat yhä lähemmäs. Ja lisääntyvät. Milloin se on Helsinki? Tänä vuonnako jo?

Huomenna on kunnallisvaalit. Tärkeintä on, että kukaan ei usko, että maahanmuuttoon, terrorismiin, pahoinvointiin ei voisi vaikuttaa. Kyllä voi. Ei ehkä niinkään Yliväliperäkylän kunnanvaltuustossa, mutta sekin voi olla alku. Kunta päättää vastaanottokeskuksista, kuntapaikoista, maahanmuuttajapalveluista. Kuten olen useasti sanonut, maailma ei ”vain” ole ”tällainen”. Globalisaatio, rajojen yli leviävä terrorismi muut turvallisuusongelmat, toimimattomaan turvapaikkajärjestelmään upotettavat miljardit – kyse on vain osin asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Suurimmaksi osaksi voi. Jos halutaan.

Ota selvää, mitä ehdokas ajattelee. Mitä hän on ajatellut pitkän aikaa, ei vain vaalikamppailun aikana tai yllättäen naapurimaahan kohdistuneen terrori-iskun jälkeen. Älä usko yksittäisiin vetoaviin heittoihin. Etsi johdonmukaisuutta ja kysy, jos on epäselvää. Vaadi ehdokasta priorisoimaan, älä usko pelkkään sopivalta vaikuttavaan maailmankuvaan. Kumpi on tärkeämpää, se vai se? Kumpaan laittaisit resursseja, siihen vai siihen?

Kaikkein tärkeintä on, että äänestät. Jos et äänestä, joku muu päättää sinunkin puolestasi. Vaalivoitossa on kiinni muun muassa vihreät, joka haluaa yhä avoimempia rajoja, enemmän turvapaikkamaahanmuuttoa ja meille itsellemme yhä vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miltä tulevaisuutemme näyttää. Älä jätä äänestämättä ja anna enemmän valtaa huonoimmille vaihtoehdoille. Jos et muuta keksi, äänestä vähiten huonoa vaihtoehtoa.

Tästä pääsee katsomaan eilisen tuumaustunnin, jossa allekirjoittaneen lisäksi vaalivoittoon agitoivat Jussi Halla-aho ja Sampo Terho. Suosittelen katsomaan.

Oma osuuteni alkaa ajassa 19’45 ja puhun otsikon ”Mitä maksaa ja mitä väliä?” alla.

Muutama terrorismiin liittyvä kirjoitukseni:

Pelko, riski ja todellisuus

Maahanmuuttajat, terrorismi ja keskustelun logiikka

Terroristien hyveellisyys ja jihad grooming

Islamistitaistelijan probleema, liberalismin nimeen

7 kommenttia artikkeliin ”Pelolla on paljon valtaa

  1. ”Kaikkein tärkeintä on, että äänestät. Jos et äänestä, joku muu päättää sinunkin puolestasi. ”

    Päinvastoin. Kun äänestät, annat pienelle ihmisille moraalisen oikeutuksen varastaa pieneltä ihmiseltä. Et voi kiistää tätä premissiä vetoamalla seurauksiin. Kaikki mitä politiikka on, ja on aina ollut, on tehdä varastamisesta hyväksyttyä. Alentaa kynnystä väkivallan käyttämiseen vetoamalla The Valtioon.

    Äänestämällä tai pyrkimällä olemaan äänestettävä kannatat väkivaltaan perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää.

  2. Hyvää keskustelua tuumaustunnilla. Näköjään persuillakin alkaa olla fiksuja puheita ja ihmisiä.

    Terrorista ei voi todeta kuin jaaha, nyt se alkoi sitten täälläkin. Valitettavasti.

  3. Terrorismin tutkijat puhuvat varsin yhteen ääneen siitä, miten pitkiä terrorismin aallot ovat. Puhutaan vähintään 20 vuodesta, mutta yleensä noin neljästä vuosikymmenestä.

    Kun kyse on islamistisesta terrorista, niin voi hyvin olla, että se ei pääty ollenkaan ennen kuin se on joko tukahdutettu kovalla kädellä tai päässyt tavoitteisiinsa.

    Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos nyt haluaa ”suhtautua avoimin mielin”, ”olla suvaitsevainen”, ”uskoa lähimmäisistä lähtökohtaisesti hyvää” tilastoista, realiteeteistä ja jatkuvasta näytöstä huolimatta, niin ei pilaa pelkästään omaa elinympäristöään vaan myös lastensa, jopa nyt ala-asteikäisten lasten lasten elinympäristön.

    Väestöpolitiikassa realistinen aikajänne ei ole sama kuin uutisvirrassa. Väestöpolitiikassa on lyhyt aikajänne on yksi sukupolvi, keskipitkä kaksi ja pitkä kolme tai enemmän.

    Väestöpolitiikkaan kuuluu maahanmuuttopolitiikan lisäksi myös iso osa aluepolitiikasta, asunto- ja työvoimapolitiikasta, sosiaalipolitiikasta, kansalaisuus- ja rajavalvonta-asioita, palvelujen kohdistaminen, resurssien jakaminen ja sen perusteet….

  4. ”Kuten olen useasti sanonut, maailma ei ’vain’ ole ’tällainen’.”

    Joitain vuosia takaperin vasemmistomme lanseerasi käsitteen ”vaihtoehdottomuuden politiikka” käytettäväksi taloudesta ja talouspolitiikasta keskusteltaessa. Hassua, miten kutistetun keskustelukulttuurin avulla pönkitetty vaihtoehdottomuus tuntuu kelpaavan toisissa asiayhteyksissä samoille ihmisille niin kovin hyvin. Tiedämmehän kuitenkin muiden maiden esimerkeistä, että vaihtoehtoja kyllä on. No mutta, sitähän se politiikka (myös) on.

    Toivotan sinulle onnea kello kahdeksan näytökseen.

  5. Halusin tarkistaa löytyisikö ihminen joka osaisi kiihkottomasti, ilman kliseitä keskustella maahanmuuton haitoista.

    Ensiksi silmään pistää väite ”useiden kymmenten ihmisten romaniseurueista”, sellaisia määriä en ole kertaakaan nähnyt kulkiessani päivittäin Kampissa. Kuinka usein näitä seurueita näkyy?
    Vai oliko tämä vain paskapuhetta?

    Tekstissäsi mainitset erikseen hyvinpukeutuneet ulkomaalaiset, vihjaten ilmeisesti että ostavat Armania päälle suurilla sossutuloilla. Hieman kuin henkilöt joiden mielestä pakolaisten pitäisi kulkea rääsyissä ja olla ilman kännyköitä ollakseen uskottavia.

    Et pysty liikkumaan vartijoita vilisevässä Kampissa(!) ilman pelkoa kun siellä on niin paljon ei-kantasuomalaisia ei-valkoisia ihmisiä? Sellaista henkilöä kutsutaan ihan suoraan rasistiksi.

    Näen ongelmia maahanmuutossa mutta esimerkiksi ilmastonmuutos, joka vaikuttaa lapsiimme ja jokaiseen iihmiseen ihonväristä riippumatta, on helposti ihmiskunnan isoin ongelma tällä hetkellä.
    Isompi ongelma kuin Kampissa roikkuvat teinit ja mamut.

    (Mielenkiintoista että Perussuomalaiset kiistävät ainoana suurena puolueena edes ihmisen kiihdyttämän ilmastonmuutoksen olemassaolon. Taitaa olla parempaa tietoa kuin alan tutkijoilla, fyysikoilla, NASAlla, kansainvälisellä ilmastopaneelilla jne. p.s. En äänestänyt vihreitä!)

    • Hei ja tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini.

      Kampin keskuksessa on aamuisin (noin ennen kahdeksaa) suuria joukkoja kerjäläisiä, hyvin usein useita kymmeniä. Määrät alkoivat kasvaa jälleen noin helmi-maaliskuun vaihteessa. He istuvat kakkos- ja kolmoskerroksen penkeillä ja odottavat ilmeisesti työpisteisiinsä siirtymistä.

      Puhuinko hyvin pukeutuneiden yhteydessä jotakin sossurahoista tai Armanista? Lähi-idän ihmiset pukeutuvat hyvin (ja varsinkin paremmin kuin em. kerjäläiset) ja tekivät sitä jo ennen sossurahojen saamista.

      ”Sellaista henkilöä kutsutaan ihan suoraan rasistiksi.”

      Luepa nyt kappaleesi uudelleen. Oletko ihan tosissasi? En tosin usko, että jaksan alkaa kinata kanssasi. ”Kiihkoton maahanmuuttokeskustelusi” tuli varsin hyvin esille jo näiden rivien myötä.

      Perussuomalaiset ei kiistä ilmastonmuutoksen olemassaoloa.

      Aurinkoista päivää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s