perussuomalaiset

Maa, jonka tuntisi omakseen

/ Riikka / 13 kommenttia

Perussuomalaisten tavoitteet veronmaksajan kustantamien kohteiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta ja oman yhteiskuntamme ja kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden priorisoimisesta ovat ennen pitkää välttämättömiä toteuttaa. Vielä emme kuitenkaan saa tukea konkreettisille esityksillemme. Niitä käsitellään kuin ne olisivat radikaaleja. Ne eivät ole radikaaleja. Ajattelutavasta ja mentaliteetista, jossa suomalaisen tulee maksaa kansainvälisistä lisäpisteistä, moralisoinnista, milloin mitäkin tarkoittavasta solidaarisuudesta, kiristää vyötään italialaisten remonttien ja aina vain kiihtyvän maailmanparantamisen takia ikään kuin se olisi velvollisuutemme, on tullut vallitseva, vain muutamassa vuosikymmenessä, ja se on radikaalia.

Suomessa ei riitä rahaa omien vammaistemme hoitamiseen eikä rikosten tutkimiseen eikä lasten koulukirjoihin eikä hoitajien palkankorotuksiin, mutta riittää kyllä tupakanpolton vähentämiseen Kirgisiassa ja ilmastotoimiin Afrikassa. Riittää kaikenlaisiin julkishallinnon oikeamielisiin projekteihin, joista ei ole tuon taivaallista hyötyä kansalaisille. Riittää elinvoimaprojekteihin, joista ei synny elinvoimaa.

Riittää strategioihin ja konsulteille, riittää rakennelmiin, joissa talouden, politiikan, tiedon ja kulttuurin eliitti suunnittelee kansalaisille abstraktia tulevaisuutta – ja satoja tuhansia uusia ihmisiä ulkomailta maahamme. Tulevaisuutta, jossa kansalaisen tehtävä on sopeutua, totella ja maksaa. Puhua oikein ja olla huolissaan oikeista asioista. Oikeista asioista saa olla peloissaan ja ahdistunut – siihen jopa kannustetaan. Muista, ei. Niistä tavallisista, joita joka päivä näkee ja kuulee, vaikkapa siellä Vantaalla, ei.

Valtiohimmelimme on paisunut liian suureksi, sen osien yhteydet ja riippuvuudet liian monimutkaisiksi. Kaikki on muka välttämätöntä. Leikkaaminen on liian vaikeaa. Kuka sellaista kokonaisuutta edes hallitsee?

Mutta kyllä, jos tästä kaikesta leikattaisiin toissijainen pois, olisi rahaa hoitajien palkankorotuksiin. Jos leikattaisiin ylimääräisestä, olisi rahaa suomalaisten parempiin terveyspalveluihin. Nyt ei ole. Velka kasvaa, krooniset alijäämät pahenevat, kasvu ei riitä korjaamaan vahinkoja eikä julkisen talouden tervehtymistä ole näköpiirissä. Kyse ei ole koronasta eikä Ukrainan sodasta. Kyse on siitä, mitä Suomi tekee, ihan itse.

Suomen kokonaisveroaste on yksi maailman korkeimpia, yli 42 prosenttia. Älkää uskoko niitä, jotka väittävät, että siitä huolimatta rahaa ei ole. Että veroja pitäisi kerätä enemmän, jotta vanhukset, sairaat ja vammaiset saisivat parempaa hoitoa ja hoitajat palkkansa. Ei pidä paikkaansa. Kyse on siitä, mihin veronmaksajan rahaa käytetään.

Yhdysvaltalainen antropologi Joseph A. Tainter kuvaa sitä, miten kehittyessään yhteisöt pyrkivät koko ajan monimutkaisemmiksi. Monimutkaistumisen myötä syntyy ongelmia, joita pitää korjata yhä enemmän. Niiden korjaamisesta syntyy taas uusia ongelmia, lisää byrokratiaa, lisää lainsäädäntöä, lisää abstrakteja vaatimuksia. Lopulta on syntynyt yhteiskunta, joka ei välttämättä enää tuota mitään tai edes perusasioiden osalta toimi, mutta vaatii resursseja yksinkertaisesti pysyäkseen kasassa.

Tarvitaan yhä enemmän voimavaroja yhteiskunnan tukitehtävien ylläpitoon, siis enemmän toimintoja, joista seuraa koko ajan vähemmän hyötyä. Samaan aikaan eriarvoisuus kasvaa ja eliitti eriytyy muista. Möhkäle on syntynyt.

Tainter päätyy analyyseissaan kuvaamaan liian monimutkaiseksi kehittyneiden sivilisaatioiden tuhoutumista. Meillä sen sijaan on syytä olla vielä vaihtoehtoja.

Perussuomalaisten toive Suomesta on yksinkertainen ja nöyrä. Hyvinvoiva ja vapaa Suomi, jossa vapaa kansalainen rakentaa itse oman visionsa. Jossa voi tehdä työtä ja elää työllä, perustaa perhe, elää turvassa. Jossa saa päättää itse, mitä tavoitella, syödä, missä asua, miten elää, mihin uskoa, mitä sanoja käyttää. Maa, jonka tuntee omakseen.

Suomen valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja perustavanlaatuisesta hyvinvoinnista, ja hyvinvointijärjestelmämme tukea ja auttaa ja suojella niitä suomalaisia, jotka eivät siihen itse, syystä tai toisesta, pysty. Paljon muita tarkoituksia sillä ei tarvitse olla.

Kansan selkänahasta revitään kuitenkin koko ajan joutavia asioita.

Viimeistään nyt pitää ymmärtää, että jatkossakaan ei ole varaa sen paremmin hoitajien palkankorotuksiin kuin lasten koulukirjoihin, mikäli tätä peliä ei puhalleta poikki. Perussuomalaisten mielestä hyvinvointiyhteiskunta ei tarkoita vain korkeita veroja vaan sitä, että suomalaiset itse hyötyvät korkeista veroista.

Ajatelkaa, tämä on muille liian radikaalia. Tai päinvastaisesti populistista. Miten hullu maamme onkaan, jos on populismia vaatia, että sinun ja muiden suomalaisten tulee hyötyä maksamistasi verorahoista.

Miksi näistä asioista ei puhuta? Miksi turhan ja toissijaisen aiheuttamista kustannuksista veronmaksajalle ja verotaakan kiristymisestä ei kerrota kovemmin? Miksi edes perinteinen oikeisto ei Suomessa kykene tai halua vastustaa tätä uudenlaista sosialismia? Siksi, että sen purkaminen on niin vaikeaa. Siksi, että se hyödyttää niin monia. Niin monet ovat ainakin toiselta jalaltaan kiinni verkossa. Joku hyötyy juuri siitä, että miljoonia ja miljardeja lapataan asioihin, jotka kaikki on vasta keksittykin viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana.

(Osa puoluevaltuuston kokouksessa 30.4. pidetystä puheenvuorosta. Aiemmat julkaistut osat täällä: Röyhkeydellä ei ole rajaa ja Toisenlaisia todellisuuksia.)

Toisenlaisia todellisuuksia

/ Riikka / 3 kommenttia
30.4.2022 Eduskunta, Puoluevaltuusto, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Ville ja Riina asuvat Vantaalla. Heillä on kaksi lasta, joista toinen tarvitsee erityistä tukea. Ville ajaa bussia ja joskus viikonloppuisin taksia. Taksin ajaminen on vähentynyt, sillä ei markkinoilla tahdo enää suomalainen pärjätä. Perheen tulot ylittävät juuri sen rajan, jonka alla he saisivat varsinaista tukea elämiseensä. Mutta kaikki menee, mikä tulee. Riinan mielestä Ville on aina töissä. Arki on taistelua, ei vähiten siksi, että erityislapsi ei saa niitä palveluita, joihin hän olisi oikeutettu.

Ei vain ole tarjolla, ei pääse, jonot ovat liian pitkät, koettakaa selvitä. Riina on hoitaja, mutta hän suunnittelee lopettavansa ja lähtevänsä opiskelemaan. Työ on liian raskasta palkkaan nähden, ja hänen pitää olla oman erityislapsensa kanssa, vaatia palveluita, kyseenalaistaa päätökset. Kaikkialla puhutaan työvoimapulasta, mutta palkassa se ei näy.

Lasten päiväkoti on täynnä maahanmuuttajia, hoitajat vaihtuvat koko ajan, tunnelma on yleensä rauhaton. Riina on varma, että lapsen tilanne on heikentynyt päiväkodissa. Villen ja Riinan vuokrataloyhtiössä he ovat kai ainoat, jotka maksavat itse vuokransa. Hinta on kova, mutta viihtyvyys laskee koko ajan. Naapurit elävät erilaista vuorokausirytmiä, öisin on vaikea nukkua. Oikeasti he elävät myös erilaista kulttuuria, vaikka ympäristö on sama. Tähän pitää vain tottua, kuten sanottiin, kun Ville soitti Vantaan vuokra-asuntoihin valittaakseen, että porraskäytävässä pidetään juhlia. TV:ssä ministeri kertoo, että kaikkien pitää laskea elintasoaan. Riina äänestää, mutta Ville ei enää jaksa. Ei mikään kuitenkaan muutu. Naapurin rauhattomat lapset käyvät terapiassa, ja sosiaalityöntekijä hakee heidät joka viikko uimahalliin.

Toinen perhe asuu Kiteellä. Mikon työmatka on päivässä 45 kilometriä suuntaansa, Anne selviää onneksi puolella siitä, mutta valitettavasti eri kellonaikaan. Vielä kotona oleva 17-vuotias ajaa myös ammattiopintoihin omalla autollaan, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Nuorimman hakee koulubussi. Perheen bensalasku kasvaa koko ajan, ja on oikeastaan jo mahdoton. Anne miettii vakavissaan, kannattaako töissä enää käydä. Käteen jää 120 euroa enemmän kuin jos jäisi kotiin. Ei vain tahdo luonto antaa periksi sellaiselle.

TV:ssä ministeri kertoo kävelyn ja pyöräilyn edistämisestä ja sähköautoilusta. Mikko klikkaa Nettiautoon ja hakee: sähköauto, farmari, vetokoukku. Hän saa viisi hakutulosta. Niistä halvin on VW Golf vuosimallia 2016, hinta on 20 890 euroa. Loput ovat hintaluokkaa 44 000 euroa – 55 000 euroa. Ei tule kauppoja. Yksi auto maksaa moninkertaisesti sen, mitä Mikon ja Annen perheen kaikki autot yhteensä, ostettaessa.

TV:ssä ministeri kertoo, että sähköautoilu on todellisuutta. Mikon mielestä hän on täysin vieraantunut elämästä.

Anne miettii, kannattaako tässä maassa yrittää, tehdä töitä tai edes asua. Mutta mieluummin sentään täällä kuin pääkaupunkiseudulla. Vantaalle muuttanut sisko kertoo puhelimessa, millaista siellä on.

Villelle, Riinalle, Mikolle ja Annelle hallitus kertoo, että heidän pitää olla valmiita laskemaan elintasoaan. Heille kerrotaan, että suurin ongelmamme on ilmaston lämpeneminen. Että Suomi on oikeusvaltio, joka huolehtii heikoimmistaan ja takaa kaikkien ihmisoikeudet. Heille kerrotaan, että vaikka suomalaisten osuus Vantaalla vähenee ja tilalle tulee maahanmuuttajia, se on vain nykyaikaa. Asian suurempi ihmettely kannattaa tehdä hiljaa yksinään, ettei tulisi pelanneeksi enempää populistien hyväksi. Niiden, joiden mielestä Suomi on edelleen vuonna 2022 suomalaisten maa.

(Osa puoluevaltuuston puheenvuorosta 30.4.)

Turvallisuuspuolueen näkemyksiä Nato-jäsenyydestä

/ Riikka / 19 kommenttia
Pajunkissat Kirkkonummella 19.3.2022)

Perussuomalaiset muodostaa virallisen kantansa Nato-jäsenyydestä niin ripeästi kuin tilanne vaatii, hyvin todennäköisesti jo huhtikuun aikana. Eduskuntaryhmä on avainroolissa, koska valtioneuvoston turvallisuuspolitiikan ajankohtaisselontekoon vastataan eduskunnassa. Puoluehallitukselta on haettu mandaatti prosessille. Kevään aikana kokoontuvat puoluehallituksen säännöllisten kokousten lisäksi myös puoluevaltuusto ja puolueneuvosto.

Turvallisuuspolitiikassa tieto ei ole symmetristä. Valtiojohto, erityisesti presidentti, pääministeri ja ulkoministeri, ovat kaikkein parhaiten informoituja. Koska järjestys on tämä, meidän on kyettävä luottamaan valtiojohtoomme. He pitävät myös oppositiopuolueita kartalla. Eduskuntaprosessissa kansanedustajat tulevat tietoisiksi parhaasta mahdollisesta asiantuntija- ja tilannekuvatiedosta. Yhteinen tavoitteemme on huolehtia Suomen turvallisuudesta parhaalla mahdollisella tavalla. Näissä asioissa on Suomessa pitkä yhtenäisyyden perinne.

Olen varsin hyvin tietoinen siitä, mitä perussuomalaisissa ajatellaan Nato-jäsenyydestä. Eduskuntaryhmän perussuomalaisten näkemyksiä on kuultu useasti. Muun jäsenistön kantoja kuulostellaan tavalla tai toisella päivittäin, ja he ovat hyvin halukkaita kertomaan niistä. Asioista keskustellaan virallisissa ja epävirallisissa tapaamisissa kentän kanssa.

Puolue toteutti tovi sitten myös jäsenkyselyn turvallisuuspolitiikasta ja Nato-kysymyksestä. Siihen vastattiin innokkaasti, ja vastaajien määrä oli selvästi suurempi kuin aiemmissa jäsenkyselyissä.

Jäsenkyselyn tulokset olivat hyvin linjassa esimerkiksi Ylen viimeisimmän Nato-kyselyn tulosten kanssa. Oman kyselymme perusteella yli 63 prosenttia vastanneista perussuomalaisten jäsenistä kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista. Kielteisesti siihen suhtautuu alle neljännes vastanneista. Yli puolet vastanneista kokee, että päätös on kyettävä tekemään ilman kansanäänestystä.

Isänmaan tärkeimpiä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ei tehdä gallupien ja kyselyiden perusteella, mutta totta kai puolueen jäsenistön antama selkänoja on tärkeä. Perussuomalaisen jäsenistön selvä enemmistö näkee, että parhaiten Suomen turvallisuutta ja itsenäisyyttä tukee oman vahvan ja entisestään vahvistettavan puolustuskyvyn perustan lisäksi jäsenyys puolustusliitto Natossa.

Perussuomalaiset on turvallisuuspuolue. Meidän tärkeysjärjestyksemme ei ole tarvinnut muuttuneiden tilanteidenkaan johdosta vaihtua, koska se on aina ollut oikea. Suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaaminen – ne ovat aina etusijalla, muuttuipa maailma ympärillämme mihin tahansa asentoon.

Näillä puheilla toivon omiltani asiallista keskustelua ja erilaisten näkemysten sietämistä. Poteroista toiseen tapahtuva ampuminen ei johda mihinkään rakentavaan. Täysiä varmuuksia ei ole kenelläkään – on vain arvioita, todennäköisyyksiä ja skenaarioita sekä oppia historiasta.

Kun turvallisuususkomukset romahtivat

/ Riikka / 13 kommenttia

Suomalaisten Nato-kannat ovat muutamassa päivässä kokeneet mullistuksen, kertoo Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely. Sen mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista, 28 prosenttia vastustaa ja 19 prosenttia on kannastaan epävarmoja.

Vaikka muutokset edellisiin kyselyihin nähden ovat suuria, ei niissä varsinaisesti ole mitään yllättävää. Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä aikaisin torstaiaamuna romahtivat monien suomalaisten turvallisuususkomukset. Hyvät Venäjä-suhteet, kahdenvälinen luottamus, diplomatia, taitava tasapainoilu – edellisen päivän turvallisuuden takaajat, periaatteet, jotka osasimme niin hyvin, yksi kerrallaan muuttuivat tyhjiksi kirjaimiksi, kuin vanhentuneen maailman hokemiksi, kun Venäjä moukaroi Ukrainaa monesta ilmansuunnasta.

Moni suomalainen miettii, voisiko Suomelle tapahtua samalla tavalla kuin Ukrainalle. Voisiko Suomi todella joutua hyökkäyksen kohteeksi, vaikka sitä ei ole tapahtunut niin pitkään aikaan? Kyllä voisi, on hiljainen vastaus. Tällä hetkellä Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, mutta ei tämä takaa mitään ensi viikosta, ensi vuodesta puhumattakaan. Valtiojohdon tehtävä on rauhoitella, asiantuntijoiden kertoa, miltä oikeasti näyttää.

Onko Putinilla intressejä Suomessa, joita hän haluaisi edistää? Kyllä on. Kukaan ei osaa varmaksi ennustaa, mitä Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa käy eikä varsinkaan sitä, mitä Putin sen jälkeen aikoo. Suomi on ainoa Natoon kuulumaton Venäjän rajanaapuri, joka ei ole viime vuosina saanut rautaa alueelleen.

Suomalaiset luottavat maan ulkopoliittiseen johtoon, etenkin tasavallan presidenttiin, jonka kansansuosio on huomattavan suurta. Kansalaisten Nato-kantojen muutokset kuitenkin kertovat siitä, että yhä suurempi osa suomalaisista uskoo, että ilman sotilasliittoon kuulumista Suomi ei ainakaan ole turvassa.

Suomen linja, kuten useimpien puolueidenkin, perussuomalaiset mukaan lukien, on ollut Nato-optio. Se tarkoittaa juuri sitä, että mikäli olosuhteet ovat sellaiset, ja kansalaiset ja päätöksentekijät niin haluavat, Suomi voi hakea Naton jäsenyyttä. Olosuhteiden muutosta tuskin kukaan kieltää. Kansalaisista enemmistö toivoo jäsenyyttä, ja mitä ilmeisimmin lukemat edelleen nousevat. Puolueet ja eduskuntaryhmät keskustelevat. Kaikki on liikkeessä.

Jäsenyys ei olisi kumppanuuden ja yhteensopivuuden laajennus, vaan perustavanlaatuinen muutos koko turvallisuuspolitiikkaamme.

Sosiaalisen median keskusteluissa Nato-jäsenyyden perään voimakkaimmin huutavat vahvistavat kantaansa usein korostamalla lujuuttaan ja realismiaan: kova kovaa vasten, rautaa rajalle, hakemus nyt! Kunpa se olisi niin yksinkertaista. Nato-hakemus, tai edes jäsenyys, ei kuitenkaan olisi lopullinen ratkaisu Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin ongelmiin ja epävarmuuksiin. Ne, jotka esittävät pelkän päätöksen hakea jäsenyyttä jonkinlaisena ratkaisuna, ovat joko idealisteja tai tietämättömiä.

Vaikka useimmat puolueet ja presidentti ovat vuosia korostaneet tarvetta kansanäänestykselle, kansalaiset näyttävät kääntyneen poispäin populismista ja kohti raadollisia tosiasioita. Ylen kyselyn mukaan useampi vastustaa (48 %) kuin kannattaa (41 %) kansanäänestyksen järjestämistä. Nato-kansanäänestyksen järjestäminen missä tahansa olosuhteissa mutta etenkin kriisiaikana olisi erittäin riskialtista.

Maantieteelle emme voi mitään. Geopoliittinen todellisuus on maalannut meidät jälleen kerran nurkkaan, jossa ei välttämättä ole erinomaisia vaihtoehtoja. Silloin pitää valita se, joka näyttää käytettävissä olevan tiedon ja tilannearvioiden perusteella olevan vähiten huono. Epävarmuutta sekään ei poista.

Joudumme muistelemaan tai opettelemaan, miten sen kanssa voi elää. Pahitteeksi ei olisi korostaa kansallisen yhtenäisyyden merkitystä. Olemme kaikki siinä samassa veneessä.

(Teksti on julkaistu 28.2. myös Alfa-TV:n uutisissa.)

Miksi aluevaaleissa ei puhuttu rahasta?

/ Riikka / 1 kommentti
Photo by Markus Spiske on Pexels.com

Aluevaalit on taputeltu. Perussuomalaiset ei menestynyt. Emme saaneet kannattajiamme liikkeelle. Sote ei kiinnostanut edes enemmistöä äänioikeutetuista. Joko he eivät pidä uudistuksesta tai eivät usko voivansa vaikuttaa. Edellisen ymmärrän hyvin. Jälkimmäinen kertoo pettymyksestä politiikkaan, poliitikkoihin ja siihen, että mikään ei kuitenkaan muutu.

Sotepalvelut ja pelastustoimi ovat tärkeitä ja maksavat paljon. Tämä varmasti on kaikille käynyt selväksi. Mutta mitä aluevaltuustoissa sitten oikeasti voidaan tehdä? Alueiden rahoitus on suoraa valtionrahoitusta. Sillä mennään eikä mitään jää, mutta niukkuutta on pakko jakaa. Hankalat päätökset ja palveluiden saatavuuden karsiminen alkavat pian. Valtuusto laatii hyvinvointialuestrategian ja palvelustrategian. Suurimmat päätökset liittyvät siihen, ostetaanko palveluita ulkoa, ehkä toiselta hyvinvointialueelta vai tuotetaanko itse.

Ja siihen se sitten oikeastaan jää.

Ne kaikki kymmenet ja kymmenet lupaukset, huolenaiheet, ”satsausta” ja ”panostamista” vaativat soten ja pelastustoimen osa-alueet ovat uudistuksen jälkeen melko tavalla samassa jamassa. Hallituksen hyvät päätökset takuista ja mitoituksista eivät käytännössä toimi, mikäli raha ei riittävästi seuraa. Vuosien säästäminen ja tehostaminen ja trimmaaminen ovat ajaneet hyvinvointijärjestelmämme monilta osin kelvottomaan tilaan.

Ei suinkaan kokonaan, sillä moni asia toimii. Mutta niitä ongelmia – niitä on lastensuojelussa, vanhustenhoidossa niin kotona kuin laitoksissa, lääkärille pääsyssä, mielenterveyspalveluissa, usean sektorin hoitajapulassa, sosiaalityöntekijäpulassa, lääkärivajeessa, pelastajapulassa. Luettelo jatkuu.

Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä liian negatiivinen. Ymmärrän, tosiasioiden sanominen on karua ja ikävää eikä lainkaan aina politiikassa se voittava kortti. On merkillistä, että tarkimman todellisuuden kuvauksen puoluetta haukutaan populistiseksi. Minun on vaikea nähdä, että alkaisimme unelmahötön tarjoajiksi edes tämän vaalituloksen jälkeen.

Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä epäonnistunut myös siksi, ettemme kertoneet, miten alueilla voidaan soten ongelmat korjata. Syy on siinä, että ongelmia ei voida korjata alueilla eikä aluevaltuustoissa. Joka muuta väittää puhuu vähintäänkin epätotta.

Totta kai jotakin voidaan tehdä. Hoitoprosesseja voidaan tehostaa ja työhyvinvointia parantaa. Sillä saattaa olla vaikutuksensa esimerkiksi hoitajien pysymiseen alalla – eli siihen ”pitovoimaan”. Hyvin tehdyt hankinnat ja uudet innovaatiot saattavat olla oikeasti hyödyllisiä ja säästää myös rahaa.

Mutta totuuden nimissä, ei tässä uudistuksessa ole näihinkään muutoksiin mitään erityisiä työvälineitä. Jos uudistuksia olisi ollut helppo tehdä, ne olisi jo tehty, kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja kuntayhtymissä. Hyvät johtajat saavat toisinaan ihmeitä aikaan, ja toivottavasti mahdollisimman monelle hyvinvointialueelle saadaan johtajia, jotka huolehtivat palveluiden laadusta ja veronmaksajan edusta enemmän kuin omasta byrokratiastaan.

Mikäli sotessa ei puhuta rahasta, ei puhuta mistään. Siksi perussuomalaiset pyrki siirtämään keskustelua soten rahoitukseen. Miten oikeasti korjataan niitä ongelmia, joiden korjaamisen tärkeydestä kaikki puolueet näyttivät olevan samaa mieltä?

Tästä ei päästy puhumaan kuin viimeisinä päivinä ennen varsinaista vaalipäivää. Monet jopa väittivät, että se ei kuulu asiaan. Koska aluevaltuustot eivät päätä niistä.

Edes politiikassa nähdään harvemmin yhtä paljon oleellisimpia kysymyksiä välttelevää keskustelua. Mutta pulinat pois, sillä ääniä tällä linjalla ainakin sai.

Muutaman vuoden päästä nähdään, onko jokin muukin asia parantunut kuin puolueiden oma rahoitus.

(Kolumni on julkaistu Alfauutisissa 26.1.)

Aluevaalien jälkeen

/ Riikka / 2 kommenttia
Pilvi, Sydän, Taivas, Sininen, Valkoinen, Rakkaus

Sunnuntain aluevaalien vaalitulos jäi perussuomalaisten osalta selvästi valtakunnallisen kannatuksemme luvuista. Lopullinen tulos 11,1 prosenttia on valitettavasti varsin yhdenmukainen äänestysaktiivisuuden kanssa. Aluevaalien kokonaisäänestysaktiivisuusprosentti jäi 47,5 prosenttiin eli vielä selvästi alemmalle tasolle kuin kesäkuun kuntavaalien ”historiallisen huono” 55,1 prosenttia. Näin heikolla yleisellä kiinnostuksella perussuomalaisten vain välttävä menestys ei ollut yllätys. Innokkaiden ja varmojen äänestäjien puolueet vastaavasti hyötyivät.

Enemmistö äänioikeutetuista ei halunnut äänestää lainkaan. He kokevat uudistuksen turhaksi tai huonoksi. He eivät näe äänestämistä mielekkäänä tai eivät usko voivansa vaikuttaa. Vaalien tarkoitus jäi kaukaiseksi. Osa ei välitä ja osa protestoi. Tämän pitäisi huolettaa kaikkia puolueita, riippumatta siitä, hyötyvätkö vai kärsivätkö ne alhaisesta aktiivisuudesta.

Teknisenä näyttäytyvä hallinnonuudistus ja soteasiat eivät kiinnostaneet perussuomalaisten perinteisiä kannattajia. Vaaleissa hyvin menestyivät sotealan työntekijät, ja keskustelu keskittyi pitkälti alan kysymyksiin. Perussuomalaisten kritiikki siitä, että mikäli ei puhuta isoista asioista eli rahasta, ei puhuta mistään, ei purrut. Kolmesta suurimmasta etenkin sosialidemokraatit ja keskusta keskittyivät luettelemaan parannuskohteita ja huolenaiheita, vailla konkretiaa. Tähän ongelmaan ja yleiseen tyytymättömyyteen hallitusta kohtaan onnistui iskemään oppositiosta vaalivoittaja kokoomus.

Koronaepidemia haittasi selvästi perussuomalaisten vaalityötä. Olemme aina olleet ykköstoripuolue, mutta nyt emme ole voineet tehdä tätä tärkeää vaalityötämme monella alueella vaalien alla lainkaan. Epidemia vaikutti myös toisella tapaa: koronapolitiikka ja rajoitustoimet jakoivat perinteisiä perussuomalaisten kannattajia, ja menetimme kannattajia molempiin suuntiin. Harvassa eivät olleet ne tilanteet, kun meitä syytettiin kahdesta keskenään päinvastaisesta asiasta samaan aikaan. Korona jakaa koko yhteiskuntaa entistä enemmän myös muuten kuin poliittisesti. Mikäli eduskuntavaalitkin jouduttaisiin vielä käymään tällaisissa poikkeusoloissa, tilanne voisi kärjistyä.

Pehmeitä arvoja vai kovaa rahaa?

Perussuomalaiset vastusti tätä uudistusta ja näitä vaaleja alusta alkaen. Uudistus ei mielestämme tule vastaamaan niihin ongelmiin, jotka ennen kaikkea ratkaisua vaativat. Sen varjolla on edistetty montaa muuta asiaa, kuten puoluepoliittisia intressejä ja uutta puoluetukea. Näillä eittämättä on vaikutuksensa myös seuraaviin vaaleihin.  

Sote poliittisena teemana kuvastaa pehmeyttä ja välittämistä. Läpi pääsi paljon soteammattilaisia ja selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Voittava sanoma oli juuri se, jota itse eniten kritisoin – pelkkien toivekuvien esittämistä ja huolenaiheiden retorista julistamista. Perussuomalaiset ei ole parhaimmillaan tässä viestinnässä. Puhumme taloudesta, maahanmuutosta ja turvallisuudesta. Viestimme siitä, että toissijaisesta on pakko leikata, mikäli haluamme säilyttää ”sen hyvän ja pehmeän”, vaatii edelleen kehittämistä.

Asetelma, jossa puolue yrittää saada peruskannattajansa aktivoitumaan ylipäätänsä vaaleja kohti, aiheessa, joka ei iske, oli äärettömän haastava. Olisiko kannatusta ollut mahdollista saada ”sotettamalla” voimakkaammin vai olisiko se johtanut entistä vähäisempään kiinnostukseen jäänee epäselväksi.

Syytös siitä, että puhuimme asioista, joista ei päätetä aluevaltuustoista, on merkillinen. Niin puhuimmekin, ja näistä asioista juuri pitäisikin puhua. Suorassa valtionrahoituksessa olevat aluevaltuustot, jotka tulevat jakamaan puutetta ja eioota, eivät päätä tosiasiassa juuri mistään. Niiden liikkumavara on hyvin rajallinen. Todenpuhuminen ei antanut näissä vaaleissa menestystä, mutta katteettomien lupausten tai harhaanjohtamisen tiellekään emme aio lähteä.

Loppuiko bensa?

Vallan vahtikoira media toimi näissäkin vaaleissa ennen muuta perussuomalaisten vahtikoirana. Se valitettavasti onnistui tällä kertaa viestintämme ja esiin nostamiemme aiheiden vesittämisessä ja naurunalaistamisessa. Bensan hinta, jota siis käsiteltiin yhdessä mainoksessamme – osana hallituksen ilmastokurjistamista, jolla on nyt ja tulee aina olemaan vaikutuksensa ihmisten elämään ja myös soteen – nostettiin ykkösteemaksemme. Väite oli, että aiomme vaikuttaa aluevaltuustoissa bensan hintaan. Missään ei tietenkään tällaista ollut luvattu, mutta teema lähti liitämään, kuten joskus tapana on. En tainnut olla yhden yhdessä haastattelussa tai keskustelussa, jossa toimittaja ei olisi ivallisesti bensan hintaa esiin nostanut – ja yleensä vielä niin, etten saanut siihen edes vastata.

Polttoaineiden hinta ei ole kaikille tärkeä asia. Kaupunkilaistoimittajan voi olla hyvin vaikea käsittää, että maakunnissa kolmivuorotyötä tekevä hoitaja joutuu laskemaan, kannattaako töissä enää käydä.

Perussuomalaisten mainonta ja iskulauseet ovat aina erityishuomion kohteena. Mikäli keskusta pantaisiin perustelemaan, mikä ihmeen ”se kotimainen” tai demarit selittämään vaivaannuttavaa hyvinvointipornoansa tai kokoomus retoriikkansa persuuntumista, tilanne olisi tasapuolisempi. Tai jos muidenkin puolueiden täysin tuntemattomien edustajien tekemisiä ja sanomisia vahdittaisiin yhtä tarkasti – ja nostettaisiin niistä jopa pääuutisia.

Media voitti vaaleissa

Toisaalta me olemme tottuneet selviytymään tällaisessa ympäristössä, ja kuten illan kiitospuheessani totesin, siksi meistä on tullut niin vahvoja ja sinnikkäitä. Me emme kilpaile vain muita puolueita vastaan. Tällaisina hetkinä asia kiukuttaa enemmän, mutta pian ovat taas kynnet terävinä. Ja aina virheistä on syytä oppia. Muuten ei pärjää.

Näissä vaaleissa vihamielisesti toimiva media, olipa kyse sitten suoran puheoikeuden rajoittamisesta vaalikeskusteluissa tai muusta epätasapuolisesta kohtelusta ja vääristä väitteistä, vahvisti asemiaan. Sisäsyntyisesti perussuomalaista arvomaailmaa ja maailmankatsomusta vastustavat toimittajat tulevat seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana tekemään kaikkensa, jotta ne saisivat perussuomalaiset polvilleen. Sotevaaleja käytetään symbolisesti nostamaan voittajia, mutta tässä tapauksessa erityisesti laskemaan häviäjiä.

Antaa tulla, hermot kestävät. Ainakin minulla ja toivottavasti myös joukkueellani.

Useaan otteeseen viime viikkojen aikana olen muistellut Seinäjoen puoluekokouksen haastatteluja. Miltei jokainen niistä alkoi toimittajan epäuskoisella ja pikkusieluisella loukkaantumisella siitä, miksi Halla-aho käytti merkittävän osan päätöspuheenvuorostaan median haukkumiseen. Minua pyydettiin kertomaan, miksi perussuomalaiset inhoavat mediaa niin paljon. Niin, ajatella! Olisikohan väistyvällä puheenjohtajalla jäänyt jotakin hampaankoloon.

Kuten olen aiemminkin lukuisat kerrat todennut, minun puolestani meitä saa iskeä ihan kuinka paljon tahansa, kunhan muita iskettäisiin saman verran. Päättömän vastustamisen ja mustamaalaamisen sijaan median ja poliittisen journalismin tehtävä on kuitenkin tulkita ja vahtia valtaa, ottaa puolueita ja poliitikkoja kiinni tyhjistä lupauksista, harhaanjohtamisesta ja valheista, vaatia vastauksia kaikkein vaikeimpiin kysymyksiin ja edellyttää avoimuutta. Näin ei Suomessa käynyt ainakaan näissä vaaleissa.

Hulluinta on se, että lehdistö alkoi ylipäätänsä kirjoittaa sotelupausten rahoituksen ongelmista vasta pari päivää ennen varsinaista vaalipäivää. Sama lehdistö myös kannatti puolueille kanavoitavaa uutta tukea, mitä voidaan pitää jo kansainvälisestikin katsoen käsittämättömänä – maailmalla kun lehdistö päinvastoin käräyttelee poliitikkoja ja puolueita oman taloudellisen edun ajamisesta.

Medialle oli aivan ookoo, että keskustelu pyöri vanhustenhuollon ja lastensuojelun tilanteen voivottelun ympärillä, sen sijaan, että se olisi esimerkiksi miettinyt, miten tähän on tultu ja etenkin, miten siitä voisi päästä pois.

Suomalaisissa toimittajissa on vaikka kuinka osaavia, ammattitaitoisia ja älykkäitä henkilöitä, mutta valitettavasti näkyvimmät poliittisen journalismin egoilijat ovat lähinnä noloja ja hoksottimiltaan kovin yksinkertaisia. Mutta valtaa, sitä heillä on, paljon enemmän kuin eilen valituilla aluevaltuutetuilla.

Perussuomalaisille: kiitos

Loppuun toistan vielä kiitokseni omalle puolueelleni ja sen aktiiveille – teitte todella hienon työn. Melkein heti kuntavaalien jälkeen olitte valmiit venymään uudelleen, vaikka tilanne näytti välillä lohduttomalta. Kiitos sydämestäni perussuomalainen kenttä ja kaikki yli 1500 ehdokastamme koko maassa. Kiitos koko puoluetoimisto ja muu puoluejohto. Onnittelut perussuomalaisille valituille!

Mikään ei tule ilmaiseksi eikä helpolla. Me kuitenkin tiedämme, mitä teemme. Olemme Suomen ainoa puolue, jonka tärkeysjärjestys on selvä ja jolle suomalainen tulee ensin, kaikissa vaaleissa ja kaikilla päätöksenteon tasoilla. Meidän sanomamme koskettaa ihmisiä. Me puhumme oleellisista asioista. Me teemme tätä muuttaaksemme maamme suuntaa, pelastaaksemme Suomen ennen kuin on liian myöhäistä, turvataksemme suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden omassa maassaan. Näissä vaaleissa se riitti tähän tulokseen, seuraavissa toivottavasti ykköspuolueen paikkaan asti. Me tiedämme, että puolellamme ovat tyhjien lupausten sijaan tosiasiat, retoriikan sijaan suora puhe, poliittisen omaneduntavoittelun sijaan maan tulevaisuudesta huolen kantaminen.

Ei kannata lannistua, sillä kukaan ei luvannut tämän olevan helppoa – niin sanotaan jopa periaateohjelmassamme.

Kiitos.

Jos ette puhu rahasta, ette puhu mistään

/ Riikka / 1 kommentti
14.1.2022 Helsinki, Tuumaustunti, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Torstai-illan Ylen suuressa vaalikeskustelussa päästiin viimein puhumaan edes vähän taloudesta eli sotepalveluiden rahoittamisesta. Tentin juontaja Annika Damström aloitti vahvasti ja vaati alussa puheenjohtajia kertomaan rahoituksesta – mistä otetaan rahat.

Kuten moni on pannut somessa merkille, tähän ei kyennyt kuin perussuomalaiset. Kaikki muut tehostivat, panostivat, satsasivat ja lisäsivät. Mikäli nämä toimenpiteet olisivat mahdollisia ja niillä jotakin oikeasti säästyisi, me emme olisi tällaisessa kurjimuksessa jakamassa niukkuutta.

Perussuomalaiset esitti yksiselitteisesti, että sote tarvitsee rahaa, ja että tuota rahaa voidaan ilman velanottoa kehysten sisällä saada ainoastaan leikkaamalla toissijaisesta. Perussuomalaisten tärkeysjärjestys eli suomalainen ensin on tässä ohjaava periaate. Kasvun tukeminen ja työllisyyden nostaminen ovat ehdottoman tärkeitä, mutta ilman menojen välillä tapahtuvaa muutosta sote tulee entisestään vain heikkenemään. On välttämätöntä leikata jostakin. Se, mistä me leikkaisimme, on selvää. Olen viime viikkojen aikana hyvin harvoin päässyt puhumaan maahanmuutosta, kehitysavusta tai liian ”kunnianhimoisista” ilmastotoimista. Ne kuulemma eivät kuulu aluevaaleihin. Mitä ihmettä! On välttämätöntä puhua allokaatiosta – siitä, mihin rahaa pannaan – jos puhumme sotesta.

Eilisessä tentissä nostin esille kehitysavun, johon menee lähes 1,3 miljardia joka vuosi. Alijäämästä, siis velaksi. Yhdellä miljardilla taas olisi mahdollista saada 20 000 soteammattilaista vuodeksi!

Toissapäivän tentissä sain lyhyesti mainittua ilmastopolitiikasta tehtävistä säästöistä, joita käsittelin tuumaustunnilla tarkemmin viikko sitten. Mikäli valtavasti kasvaneita päästökauppatuloja kanavoitaisiin suomalaiseen soteen, esimerkiksi italialaisten energiaköyhyyden ratkaisun sijaan, saisimme soten ja pelastustoimen rahoitusvajeeseen helpotusta.

Maahanmuuton valtaviin kustannuksiin en edes ole päässyt. Taloudellisesti haitallista maahanmuuttoa (kehitysmaista) merkittävästi rajoittamalla säästäisimme valtavasti veronmaksajan euroja. Ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuja soten palveluiden ja tulonsiirtojen saajina.

Valitettavasti tentin kuluessa toimittajan ote tästä soten tärkeimmästä kysymyksestä eli rahasta kirposi. Pian puheenjohtajat olivat jokailtaisessa moodissaan, jossa he vain luettelevat erilaisia kohteita ja vaadittavia parannuksia, jotka kaikki maksavat. Toimittaja ei enää vaatinut kertomaan, mistä rahat otetaan.

Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin, muutamien muiden ohella, on korostanut ilta toisensa jälkeen omalääkärijärjestelmää. Kyllä, se olisi monelta kantilta katsoen hyvä uudistus. Mutta kyseessä on malli, ja malli itsessään ei hoida eikä paranna. Suomessa nimenomaan on ollut käytössä omalääkärijärjestelmä, juuri tuolla nimellä, mutta siltä vedettiin enemmän tai vähemmän pohja pois liiallisella säästämisellä ja tehostamisella. Mikäli omalääkärillä on valtava määrä potilaita, ei kyseessä ole enää hyvä malli. Omalääkärimalli ei siis ratkaisisi yhtään mitään – vaan soteen eli vaikkapa tähän malliin osoitettava rahoitus.

Sama koskee ennaltaehkäisyä. Totta kai varsinkin jokainen kuntapoliitikko tietää, että monissa ongelmissa ennaltaehkäisy tulee lopulta edullisemmaksi. Mutta kun juuri siitä on leikattu, on tehostettu ja säästetty, vaikeutettu ennaltaehkäisyä. Suunta on kaikilla sektoreilla päinvastoin kohti kalliimpia palveluita, erikoissairaanhoitoa, sitä, että ihmisistä ei saada koppia riittävän ajoissa. Miten ihmeessä ennaltaehkäisyyn tämän uudistuksen myötä olisi enemmän rahaa? Ei hallintouudistus tee tätä temppua.

Miljardiluokan satsauksia vaaditaan myös mielenterveyspalveluihin, lastensuojeluun, vanhustenhoitoon, hoitoon pääsyyn ja perusterveydenhuollon saatavuuteen. Mistä rahat?

Alueilla voidaan tehdä parannuksia ja korjaamisia, mutta nämä ovat aivan mitättömiä, jos samaan aikaan ei lisätä resursseja. Puheenjohtajien vaatimuksille ei siis ole taloudellista selkänojaa. Lupaukset ovat tyhjiä.

Uudistus ei itsessään korjaa mitään – varsinkaan kun edes sen käynnistys- ja muutoskustannuksiin ei ole varattu riittävästi rahaa. Se, voidaanko alueilla tehdä hyviä muutoksia esimerkiksi hoitoprosesseihin ja käytäntöihin, ei riipu hallintouudistuksesta, vaan siitä, että tekemässä olisi oikeita ihmisiä, siis hyviä johtajia, innokkaita uudistajia – niitä, joiden suurin motivaattori ei ole oman byrokratian kasvattaminen vaan tehokkaat palvelut ja veronmaksajan etu. Julkishallintoa ja terveydenhuoltoa voidaan tehostaa. Ongelma on siinä, että tämä uudistus ei anna siihen itsessään mitään välineitä. Kaikki jää taas alueilla toimivien varaan, poliittisten luottamushenkilöiden, virkakunnan, lääkärien.

Edellä kuvaamani ongelma koskee yhtä lailla vasemmistoa ja oikeistoa. Vaalien ylivoimainen ennakkosuosikki kokoomus on näistä asioista ihan yhtä hiljaa kuin punavihreät. Jopa enemmän hiljaa.

Nimittäin kaikki tietävät, että vasemmalla halutaan nostaa veroja. Eilisessä paneelissakin nämä puolueet sen auliisti myönsivät. Suomalaisen työssäkäyvän punaista huutava kokonaisveroaste pitäisi näiden puolueiden mielestä olla vielä korkeampi. Rahaa julkiseen talouteen, valtio päättämään, pois ihmisen oma vastuu. Sossuvaltiossa on ihmisen hyvä olla, ne ajattelevat.

Mutta kokoomus – mitä se aikoo, jotta sen esittämät veronalennukset JA palveluiden parannukset saadaan kuitattua? Tästä ei ole kuultu mitään. Puheenjohtaja Orpo esittää aivan samanlaisia parannuksia soteen kuin muutkin, terapiatakuusta pelastustoimen resursseihin. Mutta kokoomus ei kerro mitään siitä, mistä rahat otetaan. Perussuomalaisten esitykset eivät kokoomukselle kelpaa. Tämä on tullut monta kertaa selväksi, sillä niin maailmanparantamiseen kuin ilmastokurjistamiseenkin on vain rahaa kokoomuksen mielestä löydyttävä. Kuitenkaan sen esittämät työllisyystoimet (etuusleikkaukset, halpamaahanmuutto ym.), kannustaminen tai pelkkä kasvu eivät riitä – tai eivät lopulta edes vaikuttaisi oikeaan suuntaan. Ei niistä tule sellaisia summia, että niillä voitaisiin kattaa veronalennukset ja palveluiden parantamiset. Varsinkin kun kasvumme tulee taas pian olemaan äärimmäisen nihkeää.

Koko aluevaalien ja tämän uudistuksen suurin ongelma kilpistyy edellä kuvattuun rahasta puhumisen sivuuttamiseen. On demokratian irvikuva, että äänestäjiä jälleen kerran niin kovasti höynäytetään.

Miten voi olla taas niin, että populistipuolueeksi haukuttu on ainoa, joka puhuu tästä oleellisesta asiasta ja tarjoaa ratkaisuja?  

Maahanmuuttajille ikuinen tulkkauspalvelu, vanhuksille kielitaidoton hoitaja

/ Riikka / 1 kommentti
Kuvassa voi olla 1 henkilö ja tekstissä sanotaan Hoitoalalla tarvitaan kunnollista kielitaitoa. Vaatimuksia on kiristettävä, jotta suomalainen saa palvelun kotimaisella kielellä. Perus ÃÃNESTÄ SUOMALAINEN ENSIN 0

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet vaativat lisää maahanmuuttoa vastauksena sotesektorin ongelmiin. EU:n ulkopuolelta saapuvan maahanmuuton nähdään korjaavan hoitoalan kroonisia ongelmia, kuten hoitajavajetta. Vastaavasti maassa jo olevia ulkomaalaistaustaisia tungetaan urakalla hoitoalalle, oli heillä siihen edellytyksiä tai ei. Esimerkiksi Helsingissä on oppilaitoksia, joissa hoitoalalle opiskelevista ylivoimainen enemmistö on maahanmuuttajia. Tämäkin itsessään karkottaa alalta suomalaisia nuoria. 

Vastaavaan tapaan länsinaapuri Ruotsi on käyttänyt etenkin lähihoitaja- ja hoiva-avustajakoulutusta eräänlaisena kotouttamiskanavana. Vuosikausia maassa olleet maahanmuuttajanaiset ovat edelleen kielitaidottomia ja usein tulonsiirtojen takia työhaluttomia, mutta viranomaisille heidän siirtämisensä kaunistamaan tilastoja ”opiskelijoina” on tietenkin mieluista. Maalle haitallinen sosiaaliperäinen maahanmuutto näyttää taas hetken aikaa vähemmän haitalliselta. Ruotsissa on muuten kaikesta huolimatta myös hoitajapula, valtavista maahanmuuttajamassoista huolimatta.

Ruotsissa kielitaidottomuusilmiön ongelmista nykyään sentään puhutaan, kun niitä ei voi enää piilottaa. Suomessa ollaan toistamassa tismalleen samoja virheitä, ja pian ihmetellään, miten päädyttiin samanlaisiin seurauksiin.

On irvokasta, että suomalaiset vanhukset ja muut potilaat eivät ole enää Suomessa 2020-luvulla sen arvoisia, että heitä autettaisiin heidän omalla kielellään, mutta samaan aikaan maahanmuuttajien itsensä saamia tulkkaus- ja muita holhouspalveluita parannetaan. Tälläkin hetkellä ulkomaalaistaustainen on oikeutettu käytännössä ikuiseen ja rajattomaan tulkkauspalveluiden saantiin. Kielellinen tulkkauskaan ei välttämättä riitä, sillä kuten Espoon perussuomalaisia edustava Henna Kajava blogissaan kertoi, myös kulttuuritulkit ovat tulleet veronmaksajan pöytään syömään. Kulttuuritulkin on tarkoitus ratkoa ja ennaltaehkäistä ”kulttuurisia yhteentörmäyksiä” ja ”haasteita” – joita muuten ei maassa edes olisi ilman juuri sitä maahanmuuttoa, joka kulttuuritulkkeja, holhousta ja ikuista kotouttamista vaatii.

Kulttuuritulkin hinta kunnalle on sama kuin kielitulkin – 78 euroa tunnissa plus alv. Eduskunnan käsittelyssä on paraikaa uusi kotouttamispoliittinen selonteko, joka muuten on kaikista tämän kauden selonteoista laajin. Totta kai, nyky-Suomen tärkeimmät asiat ensin.

Maamme suurin epäoikeudenmukaisuus on, että suomalainen, ikänsä veroja maksanut ja lapset kasvattanut ihminen ei saa Suomessa vuonna 2022 tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Omilla vanhuksillamme ei ole pääsyä sellaisten palveluiden ja verorahoitteisen hyvänäpitämisen piiriin kuin maahanmuuttajilla. Vanhusten etuja ja tarpeita puolustamassa ei ole sellaista koneistoa kuin maahanmuuttajilla.

Kumpaa sinä haluat veronmaksajana tukea: Sitä, että maahanmuuttaja, joka muutenkin on yliedustettu sotepalveluiden ja tulonsiirtojen käyttäjänä, saa koko ikänsä tulkkipalveluita? Vai sitä, että vanhukset saavat ihmisarvonsa mukaista hoitoa ja palvelua omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi?

Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, jolle edellä oleva kysymys ei tuota päänvaivaa. Meille suomalainen tulee ensin, aina.

Älä alistu vaan aktivoidu – aluevaalit 2022

/ Riikka / Jätä kommentti

Suomen ensimmäiset hyvinvointialuevaalit ovat aivan kohta. Kuten kaikki muistamme, oikeasti kyse on maakunnista ja niiden uudenlaisesta hallinnosta, mutta koska sana ”maakunta” alkoi saada osakseen liian negatiivista kaikua, se piti vaihtaa. Valitettavasti saman taudin on saanut koko sote. Vaikka asiat ovat tärkeitä, suuriksi yhteiskunnallisiksi teemoiksi niistä ei tunnu olevan.

5.12.2021 Hämeenlinna, Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Kun sotesta keskustelee kansalaisten kanssa, heitä hallintomallin sijaan kiinnostavat omat lähipalvelut, mikä on tietenkin erittäin ymmärrettävää. Maakunnissa kiertäessä ihmisten mietteissä ovat olleet erityisesti se, mikä kyseistä kuntaa tai aluetta uudistuksessa uhkaa. Monet kertovat vaikeuksista lääkärille pääsyssä. Tai valtavan pitkistä taksimatkoista.

Vaaleja ja tätä historiallisen suurta maakuntauudistusta valmistellaan kuin verhon takana. Media on jo kertonut, että vaalit eivät kiinnosta äänestäjiä eikä uudistuksen tarkoituksista olla myöskään tietoisia.

Vaalien teknisyys ja epäpoliittisuus tietenkin aiheuttavat juuri sen, että asia nähdään tylsänä, vaikeaselkoisena, epäkiinnostavana ja valitettavasti myös turhana.

Eikä sitä ainakaan poliitikkojen sotejargon auta. Mitoitus, integraatio ja takuu eivät hoida ketään. Jos kaikki puolueet lupaavat puolustaa lähipalveluita ja ovat yhtä huolissaan vanhuspalveluista, mistä vaaleissa äänestetään? Jos ja kun alueet ovat suoran valtionrahoituksen alla, mistä siellä siis päätetään? Ainakaan kannustimia säästää tai pidäkkeitä kuluttaa ei ole lainkaan.

Joillakin alueilla kuulemma hallintosääntöön on suunniteltu kirjausta siitä, että viranhaltijapäätöksellä voisi muuttaa (eli supistaa) palveluverkkoa. Samaan aikaan on neuvoteltu runsaskätisistä puolueryhmien aluevaltuustorahoista, yhtä hissukseen tietenkin.

Suomessa terveydenhoito on jakautunut kuin kahdelle kastille, palvelut ovat osassa maata käytännössä romahtaneet, vanhusten- ja vammaistenhoidossa on järkyttäviä epäkohtia, nuoret eivät pääse mielenterveyspalveluihin, keskituloisia ohjataan suoraan yksityiselle, resursseja menee jatkuvasti enemmän ongelmallisen maahanmuuton palveluihin. Ja verotus on tapissa. Mikä mättää?

Näistä asioistahan meidän pitäisi puhua. Ja ne ovat valtakunnan tason asioita.

Sillä, mitä puolue ajaa valtakunnan tasolla, millaista talouspolitiikkaa, millaista tärkeysjärjestystä, millaisia arvovalintoja – sillä on selvä yhteytensä siihen, mitä kyseinen puolue oikeasti voi luvata alue- ja paikallistasolla. Tämä ei tietenkään kaikkia pidättele, vaan maakuntien vaalikentillä jotkut ovat taas luvanneet kuuta taivaalta, vaikka juuri on valitettu rahan puutetta eduskunnalle.

Mikäli aluevaalien äänestysaktiivisuus jää uhatun alhaiseksi, aluevaltuustojen demokratia ei ole kriisissä vaan käytännössä sammunut. Hyvinvointialueiden käynnistymiseen liittyy paljon epävarmuuksia ja on hyvin mahdollista, että kaikkea ei saada ajoissa valmiiksi.

Suomalaiselle demokratialle ja kansalaisten aktivoimiselle voisimme antaa piristysruiskeen yhdistämällä tulevaisuudessa sekä paikallis- että aluevaalit eduskuntavaaleihin. Näin puolueiden lupauksia ja tavoitteita olisi helpompi arvioida ja niiden realistisuutta punnita.

Tulisi lisäksi politiikka politiikkaan. Sillä siitähän on oikeasti kyse.

(Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Maaseudun Tulevaisuudessa 3.1.)

Kirjeitä ja kunniavelkaa

/ Riikka / 2 kommenttia

(Kolumni on julkaistu lokakuun 2021 Perussuomalainen-lehdessä.)

Olen 73-vuotias nainen. Hoidin miestäni omaishoitajana siihen saakka, kun hän kuoli muutama vuosi sitten. Polvileikkauksessa meni jokin asia pieleen, enkä pysty liikkumaan ilman kovia kipuja. Minulla on takana pitkä työura, olen kasvattanut neljä lasta, työeläkkeeni on pieni. En saa kotiin mitään apua. En kuulemma ole tarpeeksi huonossa kunnossa. Olen hakenut taksikorttia monta kertaa, mutta sitä ei myönnetä. Linja-autoja ei täällä juuri kulje. Keväällä on pakko laittaa talo myyntiin, koska en enää selviä. Talojen arvo täällä on melkein olematon. En tiedä, mitä tästä kaikesta tulee. En jaksa enää hakea apua, kun en sitä koskaan saa.

Olen yläkouluikäisen tytön äiti. Tyttäreni alkoi viime vuonna käyttää kannabista, ehkä jotain muutakin. Ensin tuli poissaoloja koulusta, sitten hän alkoi olla öitäkin hukassa. Lopulta sai kakaistua, että juo ja polttaa, koska muuten ahdistaa. Hän on käynyt pari kertaa kuraattorilla ja saimme paikan terapiaan, mutta se on loppumassa, koska oli vain kolmeksi kuukaudeksi. Olen yrittänyt saada tyttöä kunnon hoitoon ja osastollekin, koska on itsetuhoinen. Ei kuulemma ole tarpeeksi sairas. Lastensuojelusta on tarjottu uimahallikäyntejä ja väläytetty huostaanottoa. Pelkään aina, kun hän ei ole kotona. Olen joutunut jäämään sairauslomalle itsekin. Kukaan ei auta.

Kirjoitan sinulle täältä Etelä-Savosta. Asuin monta vuotta pääkaupunkiseudulla ja ajoin taksia, mutta taksiuudistus vei elannon. Opiskelin sitten uudelle alalle lähihoitajaksi ja tulin töihin tänne kotiseudulle. Töitä kyllä on, mutta kyllä hirvittää, miten vähän elämän ehtoopuolella olevien hyväksi olemme valmiit tekemään. Olin kotihoidon puolella aluksi, mutta ei sitä iljennyt normaalilla moraalilla tehdä, kun mummot ja papat melkein jäivät heitteille, kun kiire paikasta toiseen oli niin kova. Jos jäi aikataulusta, piti raportoida työnantajalle, eikä tietenkään palkkaa saanut. Nyt on vähän parempi paikka ja tilanne, mutta kyllä minä itselleni vanhana melkein eutanasiaa toivon ennemmin kuin päätymistä tällaisiin paikkoihin. Ei ole ihmisarvoista elämää se, vaikka me hoitajat teemme parhaamme. Ei vaan veny enempää.

Samaan aikaan toisaalla:

Suomi on vastaanottanut 8000 uutta avunpyyntöä Afganistanista, ja nyt pitää pohtia, kuinka laajat velvollisuudet Suomella on afganistanilaisten auttamiseksi, ministeri kertoo. Hallitus tekee kaikkensa, jotta perheenyhdistämistä saadaan helpotettua, hän vakuuttaa. Meidän pitää kantaa vastuumme ja huolehtia erityisesti naisten ja tyttöjen suojelusta, entinen presidentti jyrähtää. Suomen hallitus huolehtii AINA ihmisoikeuksista ja siitä, että ilmastotoimet ovat maailman kunnianhimoisimpia. Me haluamme nostaa pakolaisten määrää ja kehitysapua. Suomella on siihen varaa. Meidän tulee olla suunnannäyttäjiä globaalissa maailmassa.

– Puheenjohtaja Purra, ymmärrättekö lainkaan, että hallitukseen voi olla vaikeuksia päästä tuollaisella ihmiskuvalla?

Kyllä, valitettavasti.

– Mikä sitten on perussuomalaisten ratkaisu maailman ongelmiin?

Ei meillä ole ratkaisuja niihin.

– Eikö tuo ole todella julmaa ja kapeakatseista?

Olemme suomalainen puolue, joten meidän tärkeimmät huolenaiheemme liittyvät Suomeen ja suomalaisiin. Meidän ensisijaiset velvollisuutemme ovat täällä. Suomessa on paljon ongelmia ja tarvetta verorahojen käytölle. Olemme valmiit ratkaisemaan erityisesti suomalaisten ongelmia.

– Entä kunniavelka?

On, paljon.