pixabay.com
Aikoinaan kanssani samaan aikaan gradun tarkistusvaiheessa oli tutkielma, jota kuulopuheiden mukaan toinen professoreista ei suostunut lukemaan, puhumattakaan hyväksymään, sen ensimmäisen virkkeen vuoksi. Siinä sanottiin jotakuinkin näin:
”Todellisuutta ei ole olemassa.”
En tiedä, suostuiko opiskelija lopulta muuttamaan virkkeensä (post-tieteellistä näkökulmaansa tuskin) vai mitä tapahtui, mutta maisteri hänestäkin tuli. Yhteiskuntatieteissä todellisuus tai sen arvostaminen validina argumenttien ja havaintojen tekopaikkana ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen kuitenkaan ollut aina kovin selvää. Sama kyseenalainen ilmiö on levinnyt muuallekin yhteiskuntaan. Näkökulmasta riippuen sitä kutsutaan esimerkiksi ”kriittiseksi”, ”humaaniksi” tai ”moniulotteiseksi” tavaksi katsoa maailmaa. Kun todellisuus ei ole sellainen kuin toivoisi, se on syytä kieltää tai kiertää.
Viime päivinä olen todistanut kyseisenlaista toimintatapaa mediassa suhteessa Pariisin terrori-iskuihin ja terrorismin uuteen uhkaan. Räikeimmillään todellisuuden konstruktiosta julisti Kari Huhta Hesarissa (22.11):
Terrorismi ja pakolaiskriisi eivät ole Euroopalle todellisia uhkia, mutta niiden herättämä pelko voi olla.
Suu vaahdossa saman lehden toimittajat, useimpien medioiden säestäessä, ovat kertoneet, että me emme saa pelätä. Onpa useaan kertaan todettu sekin, että emme me pelkääkään. Emmekä varsinkaan vihaa tai katkeroidu. Juttuja ymmärtääkseen on saanut leikkiä salapoliisia, kun holhoavaa ideologista kuorrutusta on pitänyt raaputtaa piilotettujen tosiseikkojen päältä.
Kenen suulla tässä taas oikein puhutaan? Mitä muuta kuin pelkoa on varuillaan olo, odottaminen, hengityksen pidättäminen? Miten niin me emme pelkää? Miten niin terrorismi ei ole todellinen uhka? Siksikö, että sen uhrina on niin epätodennäköistä päättää päivänsä? Kuinka monta ihmistä sen pitäisi tappaa, jotta se olisi riittävän todellinen?
Tavalliset ihmiset ympäri maailmaa tuntevat tavallisia asioita. Pelko, joka on monta kertaa osoittautunut aiheelliseksi, kuuluu tällaisiin tunteisiin. Näin on siitäkin huolimatta, että pelko ehkä vaikeuttaa elämää enemmän kuin on syytä. Harvat ihmiset toimittavat todennäköisyyslaskentaa mennessään ulos tai astuessaan metroon tai konserttiin. Harva vertaa riskiään päästä hengestään siihen mielihyvään tai hyötyyn, jonka hän saa konsertista tai metromatkasta. Toisaalta monikin saattaa hävetä sitä, että on kavahtanut samaan metrovaunuun tullutta äärimuslimia. Pelko on tunne, usein intuitiivinen, jolla on konkreettisia vaikutuksia, aivan kuten Huhta ymmärtää.
Toisaalta terrorismin pelollamme ei ole mitään yhteyttä siihen, että pelkäämme ehkä myös suojatielle kaahaavia autoja – asiat ovat erillisiä. Suojatielle kaahaavien autojen todennäköisyys murjoa meidät tai läheisemme ei vaikuta terrorismin todennäköisyyteen. Se, että ihminen joutuu pelkäämään sekä suojatielle kaahaavia autoja että terrorismia, lisää hänen pelkoaan. Se, että auton alle on todennäköisempää jäädä kuin kuolla terrorismin uhrina, ei välttämättä saa aikaan sitä, että edellistä pelätään enemmän kuin jälkimmäistä.
Juuri tällaisia vaikutuksia terrorismilla on, sen lisäksi, että se konkreettisesti tappaa, tuhoaa, särkee, murtaa ja hajottaa. Todellisella terrorismilla on todellisia seurauksia. Se vaikuttaa ihmisten ja yhteiskuntien elämään lukuisilla eri tasoilla. Jo pelkkä uhka vaikuttaa. Kyse on terrorismin vaikutuksista, ei vain pelon vaikutuksista. Samaan tapaan toimivat esimerkiksi sellaiset ilmiöt kuin sota, lama tai vaikkapa pakolaiskriisi. Kaikilla on sekä kouriintuntuvia mutta myös paljon syvempiä ja vaikeammin havaittavia vaikutuksia, jotka saattavat ulottua hyvin pitkälle, monien sukupolvien yli.
Myös salaman iskemäksi joutumisen pelko on todellista, vaikka uhan todennäköisyys on hyvin pieni. Salaman uhka on todellinen, etenkin kesällä, kun kylmempi ilmamassa kiilautuu lämpimän alle ja aiheuttaa ukkosen. Jos tällöin oleskelee esimerkiksi vesialueilla tai golf-kentällä, riski on jo merkittävä. Sillä, mitä mieltä olemme veneilystä tai golfin peluusta ylipäätänsä, ei pitäisi olla vaikutusta siihen, kuinka vaarallista näemme niiden olevan ukkossäässä.
Sama asia koskee terrorismin uhkaa ja sen pelkoa. Meillä on syytä pelätä sitä, etenkin valtioissa, jotka osallistuvat konfliktialueilla sotatoimiin ja joissa on paljon muslimimaahanmuuttajia, segregaatiota, kytevää tyytymättömyyttä ja nuoria ihmisiä. Terrorismia on syytä pelätä sitä enemmän, mitä enemmän itse tai läheisensä viettää aikaa suurissa kaupungeissa ja niiden julkisissa tiloissa. Preskriptiivisesti voimme arvioida, että on järjetöntä osallistua konfliktialueilla sotatoimiin tai täyttää lähiöt muslimimaahanmuuttajilla, mutta tosiasioita koskevat havaintomme eivät ole riippuvaisia siitä, mitä mieltä olemme.
Terrorismin pelkoon liittyy myös sellainen seikka, että meillä on syytä pelätä sitä koko ajan enemmän, koska terrorismin todennäköisyys näyttää kasvavan. Ajatus siitä, että lapsiemme ja lastenlapsiemme pitää pelätä sitä tulevaisuudessa vielä meitäkin enemmän, aiheuttaa monilla myös huomattavan suurta ahdistusta, joka on erittäin todellista ja jolla saattaa olla hyvin merkittäviä vaikutuksia myös laajemmin yhteiskunnassa.
Juuri tällä tavalla terrorismi vaikuttaa. Tätä on terrorismi, joka tapahtuu järjestäytyneissä länsimaissa. Ongelma ei muutu todelliseksi vasta sitten, kun se tappaa x % väestöstä.
Vaikka yksittäiselle ihmiselle on siis melko epätodennäköistä joutua niin terrorismin kuin salamankaan tappamaksi, ei se ole mahdotonta. Silloinkin kun pelko on riski huomioiden ”irrationaalista” (pelon määrä on suurempi kuin riski, joka koostuu sen esiintymisen todennäköisyydestä ja todennäköisyyden täyttyessä tapahtuvan menetyksen koosta), se on todellista. Suuri osa ihmisen tunteista on ”irrationaalisia” tässä mielessä. Emme ole koneita emmekä useinkaan tunne ”rationaalisesti”. Vaikka todennäköisyys joutua uhriksi on hyvin pieni, menetys on valtava ja mittaamaton (oma tai läheisen kuolema). Tämä lisää pelkoa, ei vähennä sitä.
Koska muslimiterrorismin tavoite on tappaa vääräuskoisia vihollisia ja tuhota näiden yhteiskuntia, se onnistuu tässä paradoksaalisesti jo silloin, kun se ei onnistu. Emme tarvitse Tavastian räjäytystä ymmärtääksemme, että uhka on todellinen tai pelätäksemme ”oikeutetusti”. Myös täysin epäonnistunutkin yritys riittää aiheuttamaan tuhoa. Ongelman siemen on jo kylvetty, nyt vain odotamme.
Se, onko pelosta mitään hyötyä, on toinen asia. Pelon tuntemisen biologisella merkityksellä lienee jotain tekemistä selviytymisen ja puolustautumisen kanssa. Strateginen pelko vaikuttaa ihmisen toimintaan ja valintoihin, mutta useinkaan pelko ei ole strategista. Toisaalta toiminnat ja valinnat, joita ihminen pelossaan tekee, eivät välttämättä tosiasiallisesti vaikuta hänen kohtaamansa riskin määrään.
Sekä terrorismia että salamaa vastaan voi suojautua yksilötasolla (välttämällä julkisia tiloja/olemalla menemättä ulos, jos on luvassa ukkosta), mutta edellisen kohdalla siltä suojautuminen on normaalin elämän edellyttämällä tavalla usein varsin rajallista. Jos haluan elää normaalisti kaupunkioloissa, otan välttämättä (jonkin kokoisen) riskin siitä, että saatan joutua terrorihyökkäyksen kohteeksi – sen lisäksi, että kaupunkielämä muutenkin on vaarallisempaa, vaikkapa nyt niiden suojatielle kaahaavien autojen vuoksi.
Koska ihmislähtöinen terrorismi on ominaispiirteiltään – paitsi ehkä esiintymistodennäköisyydeltään – täysin erilainen ilmiö kuin tappava mutta ihmisestä riippumaton ukkonen, on erittäin järkeenkäypää, että sitä pelätään enemmän. Se vaikuttaa laajemmin, syvemmin ja täydellisemmin. Terrorismi on todellinen uhka. Sen todellisuus riippuu vain osittain siitä, milloin tai millä voimalla uhka aktualisoituu.
Eikä kaikki nytkään synny vain ihmisten päiden sisällä. Myös materiaalinen todellisuus näyttää toisenlaiselta.
Euroopan suuria kaupunkeja on pysähdyksissä. Brysselissä ei toimi mikään, joulukuusi pystytettiin poliisivartiossa, koulut ovat kiinni, joukkoliikenne ei kulje, EU-instituutiot ovat suuremmassa vartiossa kuin mikään maailmassa koskaan ennen. Moni valtio, Yhdysvallat mukaan lukien, on kiristänyt matkustussuosituksiaan. Suurin osa länsimaista tekee terrorismin vuoksi korjaavia toimia. Emme tiedä, mitä kulissien takana tapahtuu. Eikö tämä ole todellista?
Pelkoa kutsutaankin valtiotasolla usein varautumiseksi, joskus myös varustautumiseksi.
Toivoa vielä sopii, että valtioiden pelko on tarpeeksi strategista eikä vain julistavaa ja reaktiivista. Joskus politiikalla voitiin vaikuttaa todellisuuteen. Miten on nyt?
dust/bones/politics 
Odottelinkin juuri jotain tällaista! Loistava kirjoitus pelon olemuksesta.
Unkarin pääministeri Viktor Orban sanoi suunnilleen niin, että kaikki terroristit Euroopassa ovat maahanmuuttajia…Sipilä et al. sanovat toistoa toistaen, että kaikki maahanmuuttajat eivät ole terroristeja. Molemmat ovat mielestäni oikeassa.
Kumpikaan ei ole oikeassa. Terroristeista kolme tuli maahanmuuton varjolla. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole terroristeja eivätkä kaikki maahanmuuttajat ole terroristeja. Logiikan kurssille?
Meillä on kyllä turhautuneita, terrorisoimalla joukkomurhaavia nuoria miehiä myös omasta takaa. Heitä tosin ei kutsuta terroristeiksi.
Näissä yhteyksissä olisi hyvä voida keskustella myös liian syntyvyyden aiheuttamista ongelmista erityisesti nuorten miesten kohdalla. Heillä tuntuu olevan heikot eväät käsitellä turhautumistaan. En tiedä miten Kiinassa onnistuvat ja kauanko.
S, kerrohan nyt sitten missä päin näitä joukkomurhia on suomalaisten toimesta tehty, nut esimerkiksi viimeisen 20 vuoden aikana? Kyllähän kristitytkin, eikös niin?
Turvallisuusuhkia yritetään hallita kieltämällä pelko. Meille vakuutetaan koko ajan, ettei pelättävää ole. Jos pelkäämmekin, emme saa ilmaista sitä. Muukalaisvihamieliset pelkäävät, ja suvaitsevaisessa yhteiskunnassa tulee olla ksenofiili. Brysselin kirjeenvaihtaja selosti, kuinka Brysselin keskustassa ihmisiä ei liiku, kaikki ovat peloissaan, mutta Molenbeekin maahanmuuttaja-alueella elämä jatkuu entisellään. Uhkaa ei tunneta siellä, mistä sitä odotetaan. Ja ne eurooppalaiset kuten Viktor Orban, jotka yrittävät padota maahanmuuttajatulvaa, eivät ole suosiossa EU:ssa, koska eivät noudata eurooppalaisia arvoja. Orban on esittänyt eurooppalaisille kollegoilleen kysymyksen: Mikä on humaanimpaa, sulkea rajat laittomilta maahanmuuttajilta vai riskeerata viattomien eurooppalaisten henki. Poliitikot puolustavat eurooppalaisia arvoja, vapaata liikkuvuutta ja uskonnonvapautta, ja avoimuudellaan he ovat luoneet suurkaupunkien liepeille rinnakkaisyhteiskuntia, joissa vallitsee sharia ja joissa radikaali-islam pitää komentoa, eikä piittaa eurooppalaisista arvoista vähääkään. Vasemmisto ja monikulttuuri-liberaalit myötäilevät, puolustavat islamin uskonnollista konservatismia, vastustavat kristinuskoa, kontrolloivat vapaata keskustelua, vaativat kaikkia hyväksymään ja kunnioittamaan islamia. Heille suvaitsevaisuus merkitsee, ettei ’vääriä’ mielipiteitä tarvitse suvaita. Pelko on myös tunne, joka ei sovi pakolaiskuvaan, siksi se on kiellettävä.
Max, älä jaksa kääntää tätä suvakkikeskusteluksi. Tarkoitin länsimaita yleisesti en Suomea erityisesti. Koulu- ja muut massamurhat/ laajennetut itsarit ovat täälläkin nuorten turhautuneiden miesten toimintarepertuaarissa. Meillähän niitä on onneksi selvästi vähemmän. Kulttuurin lisäksi pitäisi puhua myös liiasta väestömäärästä joka osaltaan on nuorten miesten väkivaltaisuuden taustalla. Missä suhteessa liikaa nuoria miehiä, siellä ongelma. Siitä(kään) ei kuitenkaan puhuta.
Tämä on myös talouden kysymys. Kuinka ratkaistaan maapallon resurssien ja varallisuuden jakautuminen? Nyt talous perustuu kasvuun- myös väestönkasvuun ja sillä perustellaan myös massamuuttoa Suomeen.
Mikä on kasvutalouden vaihtoehto? Miten vähennetään kaikkea kasvua, kulutusta, väestön syntyvyyttä? Ikääntynyt väestö on turvallinen. Nythän vanhukset nähdään pelkästään ongelmana. Koska kasvutalous.
Anita, kirjoitin näin: ”Unkarin pääministeri Viktor Orban sanoi suunnilleen niin, että kaikki terroristit Euroopassa ovat maahanmuuttajia…Sipilä et al. sanovat toistoa toistaen, että kaikki maahanmuuttajat eivät ole terroristeja. Molemmat ovat mielestäni oikeassa.”
Sinä kirjoitit näin: ”Kumpikaan ei ole oikeassa. Terroristeista kolme tuli maahanmuuton varjolla. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole terroristeja eivätkä kaikki maahanmuuttajat ole terroristeja. Logiikan kurssille?”
Kaikki maahanmuuttajat eivät ole terroristeja eivätkä kaikki maahanmuuttajat ole terroristeja??? Kumpikohan sitä logiikkaa nyt kaipaisi tuekseen?
Emme saa pelätä terroristeja, antaa pelolle sijaa. Tämä selvä. Kesäisin televisiossa pyörii silloin tällöin vaaratiedotus, jossa varoitetaan kylillä harhailevasta karhusta. Milloin karhu on viimeksi tappanut ihmisiä Suomessa? Eikö ole paljon todennäköisempää joutua löyhän kaveriporukan ryöstämäksi kuin karhun kainaloon? Miksi siis karhusta varoitellaan, muttei maahanmuuton tuomista uusista uhista?
Hieno kirjoitus. Minut se havahdutti miettimään ilmeisesti edessä olevaa elämän riskipitoisuuden lisääntymistä. Kuinka pitkään terrori-isku on enää uutisarvoinen? Revittääkö Ilta-Sanomat joskus lööpeissään, että viime viikolla ei todettu yhtäkään terrori-iskua, ja raiskaukset vastaanottokeskusten lähistöillä näyttävät vähentyneen, ainakin toistaiseksi?
Houllebecqin teokset ovat saatavilla kuittausta vastaan Helsingin yliopiston kanslerin toimistosta. Ilmoittautuminen hallintopäällikkö Abdoullah Mahmoudille vähintään viikkoa ennen noutamista. Henkilötodistus sukuselvityksineen mukaan. Sitä ei palauteta.
En ymmärtänyt tämän kirjoituksen logiikkaa enkä pointtia, vaikka olen nyt lukenut sen useampaan kertaan.
1) Kari Huhta kirjoitti: ”Terrorismi ja pakolaiskriisi eivät ole Euroopalle todellisia uhkia, mutta niiden herättämä pelko voi olla.”. Sinä tunnuit vastustavan tätä kirjoitusta, mutta oman tekstisi ydin oli ”Terrorismin uhriksi joutuminen on hyvin epätodennäköistä, mutta koska ihmiset pelkäävät sitä, niin Euroopassa tapahtuu kaikkea ikävää”. Tämähän on aivan sama johtopäätös kuin Huhdalla, vain eri sanoja käyttäen.
2) ”Todellisella terrorismilla on todellisia seurauksia. Se vaikuttaa ihmisten ja yhteiskuntien elämään lukuisilla eri tasoilla. Jo pelkkä uhka vaikuttaa. Kyse on terrorismin vaikutuksista, ei vain pelon vaikutuksista.”
Tässä ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Terrorismi aiheuttaa pelkoa. Joten jos tämä pelko aiheuttaa vaikutuksia, se on terrorismin aiheuttamaa, ei pelon? Vastaavalla järkeilyllä: Jos ihminen pelkää hämähäkkejä niin paljon, ettei uskalla poistua kotoaan ja menettää siksi työpaikkansa, tämä on siis hämähäkkien vaikutusta, ei vain pelon?
3) ”Koska ihmislähtöinen terrorismi on ominaispiirteiltään täysin erilainen ilmiö kuin tappava mutta ihmisestä riippumaton ukkonen, on erittäin järkeenkäypää, että sitä pelätään enemmän.”
Taas minun on vaikea seurata kirjotuksen päättelyketjua. Ihminen on ihan yhtä kuollut, oli kuoleman aiheuttaja sitten terrorismi tai salamanisku. Miksi toista pitäisi pelätä enemmän kuin toista, jos ne ovat yhtä todennäköisiä?
4) Ylipäänsä en ymmärrä tämän kirjoituksen sanomaa. Tämä tuntuu siunaavan ihmisten tunnepuheen ja vähättelevän rationaalisen ajattelun merkitystä: ei varsinaisesti se viesti, jota tämä blogi on levittänyt aiemmin.
Kuvitellaan, että minulla on ystävä, joka ei pahan araknofobian takia pysty enää poistumaan asunnostaan. Joku sanoo: ”Hämähäkit eivät ole todellinen vaara, mutta niiden herättämä pelko on pilaamassa elämäsi”. Minä vastaan: ”Kyllä ihmisiä kuolee hämähäkin puremiin. Se, että auton alle on todennäköisempää kuolla kuin hämähäkin puremaan ei tarkoita, etteikö hämähäkeistäkin olisi vaaraa.” Tässä tapauksessa en edustaisi varsinaisesti järjen ääntä.
Kiitos kaikista kommenteista!
S, kyllä, nuoriin turhautuneisiin miehiin liittyy aina riski, kaikkialla maailmassa. Koska ongelma on todellinen ihan kotikutoisestikin, vaikuttaa entistä sekopäisemmältä tuottaa sitä tänne ylirajaisesti huomattavia määriä lisää.
Halfdan, juuri noin. Asioiden vähättely tai kiertely palvelee niin monia poliittisia ja muita intressejä, että vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, että asioita tuotaisiin päivänvaloon, vaikka tapahtuisi mitä. Hyvin vähänhän me tiedämme esimerkiksi eurooppalaisista maahanmuuttolähiöistä, jopa omistamme. Monelle helsinkiläiselle tulee järkytyksenä, kun he vierailevat idässä, että siellä todella on jo sellaista. Vaikka ihan lintukotohan se vielä on, moneen muuhun paikkaan verrattuna. Avainsana on kuitenkin tuo ’vielä’.
Kauko, karhuvaroitukset annetaan julkisesti, muut varoitukset pitää tehdä ihmiseltä ihmiselle. Hys hys.
Nostradamus Jr., dystopiasi on karmea. Minä sen sijaan ajattelin tässä päivänä eräänä filosofisesti, että kuinka monta % ihmisistä teoriassa ei-länsimaista pitäisi tuoda länsimaihin, että kyseessä ei enää olisi länsimaat. Entä jos vaihdettaisiin paikkoja kokonaan, niin että me siirtyisimme tuonne, rakentaisimme uudet yhteiskunnat ja infrat, he saisivat nämä omakseen. Ainakaan ei olisi kaamosta!
andekn, kiitos kritiikistä. Teksti ei ollut ehkä parhaalla mahdollisella tavalla jäsennelty, vaikka siinä käsiteltiin lukuisia asioita. Vastaanpa tässä nyt huomioihisi, josko ”logiikka ja pointti” vielä löytyisi.
1) Kuten tekstissä tuon suoraan ilmikin, Huhta on aivan oikeassa siinä, että terrorismin pelolla on vaikutuksia. En kuitenkaan lainaa toimittajan tekstistä kuin tuon yhden kohdan – koko kolumnin voi lukea linkistä, ja useimmat blogini lukijat lienevät sen tehneenkin. Huhta lähestyy aihettaan erilaisesta todellisuuskäsityksestä. Siinä terrorismi tai pakolaiskriisi eivät ole todellisia ongelmia; ainoastaan meidän reaktiomme niihin voivat olla, mikäli emme toimi oikein eli Huhdan et co. edellyttämällä nöyrällä, suvaitsevaisella ja pelottomalla (etten sanoisi epäinhimillisellä) tavalla. Toimittajan paatos on prikulleen samaa kuin hänen aihepiiriään kuvaavissa edellisissäkin kolumneissa. Odotin blogini lukijan tuntevan Huhdan ajatusmallin enkä lainannut kolumnia enempää. Argumentoin, että terrorismi on todellinen ongelma ja että siitä syntyvä pelko on ymmärrettävää ja inhimillistä.
2) No höpsis, andekn. Jos ymmärrät edellä kohdassa yksi kirjoittamani asian, näet, että se, että vetoaa ainoastaan pelon aiheuttamiin vaikutuksiin, tarkoittaa juuri sitä, että itse terrorismi ei ole todellinen ongelma. Aivan samaan tapaan suvaitsevaisto lausuu usein esimerkiksi raiskauksista, että koska ne ovat niin vähäisiä (verrattuna mihin milloinkin), ongelmaksi muodostuu se, miten niihin reagoidaan eli esimerkiksi se, miten paljon vihaa ne aiheuttavat. Tällöin myös vastuu siirtyy aivan muualle kuin tekijöihin. Kyseessä on normatiivinen kannanotto sen puolesta, mikä on oleellista. Hämähäkkien pelkääminen kuvaamallasi tavalla on sairaalloista. Monien mielestä terrorismin ja raiskausten pelkääminenkin on, minun mielestäni ei. Hämähäkkiesimerkkisi on myös puhtaan subjektikeskeinen – siinä yksi esimerkkihenkilö kärsii araknofobiasta eikä tämä vaikuta muihin ihmisiin. Sen sijaan se, että Ranskassa räjähtää tai Kempeleessä raiskataan, vaikuttaa myös vahvasti muiden ihmisten turvallisuuskäsitykseen.
3) Kirjoitan tekstissä selkeästi, miksi terrorismin muut kuin yksilön kuolemaan johtavat seikat ovat myös merkityksellisiä. Terrorismi on sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ongelma, ukkoskuolemat eivät.
4) No mutta huh, nyt sinulla menee kyllä itselläsi pieleen. Se, että ihmiset eivät arvioi todennäköisyyslaskennan kautta suhdettaan terrorismiin (todennäköisyys kuolla), on täysin normaalia eikä mikään anomalia. Se, että aiheesta käydään yhteiskunnallista keskustelua, on päivänselvää. Mikäli politiikan kohteeksi otettaisiin esimerkiksi ne asiat, joissa ihmisillä on suurin todennäköisyys kuolla ennenaikaisesti, terrorismista ei tarvitsisi puhua lainkaan. Tätäkö siis olisi rationaalinen toiminta? Minä siunaan ihmisten tunnepuheen? Onko terrorismista huolestuminen mielestäsi siis tunnepuhetta? Tämä kertonee enemmän itsestäsi kuin minun argumentaatiostani.
Araknofobiaesimerkkisi ei toimi em. syistä.
Syy, miksi vertaan salamaan, autoihin ym., on tietysti siinä, että ongelmia vähättelemään pyrkivät ihmiset usein ottavat itse nämä esimerkit esille. Kuten kuitenkin selkeästi kuvaan, terrorismi ei ole merkittävä ongelma yksinomaan siksi, että siinä kuolee sen ja sen verran ihmisiä. Itse asiassa maahanmuuttokaan ei ole merkittävä vain siksi, että siinä tulee maahan sen ja sen verran ihmisiä. Mekanistinen suhtautuminen tällaisiin ilmiöihin vie yleensä harhaan, mutta on toki tietyistä poliittisista suuntauksista katsoen järkevää.
Kaksi asiaa, josta sinä (kirjoituksesi perusteella) ja Huhta (jonka kolumnin kyllä luin ennen kommentointiani ja jonka tyyli on minulle tuttu) olette samaa mieltä:
– Ihmiset pelkäävät terroria suhteettoman paljon verrattuna siihen, kuinka todennäköistä sen uhriksi joutuminen on
ja
– Terrorin pelko saa aikaan vakavia ongelmia.
Mutta sinä tunnut suhtautuvan terrorin pelkoon kuin luonnonvoimaan: se vain tapahtuu terrori-iskun jälkeen ja sen kiistäminen on ihmisten kärsimysten vähättelyä.
Mutta Huhta ja monet muut eivät ole uskoakseni kiistämässä ihmisten pelkoa, vaan vähentämässä sitä. Pelon määrä ei nimittäin ole automaattisesti määräytyvä. Ihmiset pelkäävät enemmän, mikäli he kokevat pelkonsa oikeutetuksi ja mikäli muutkin ihmiset tuntuvat pelkäävän.
Huhta ja muut kirjoittajat yrittävät vähentää pelkoa. He muistuttavat, että pelkoon ei ole syytä: todennäköisyys joutua iskun uhriksi on mitätön. He myös rauhoittavat: emme me pelkää, ei teilläkään ole syytä pelätä. Tällainen vähentää oikeasti pelkoa. Tiedämme erilaisten noitapaniikkien historiasta, että mikäli yhteisön johtajat vakuuttavat rauhallisina, ettei paniikkiin ole syytä, ihmiset todellakin palaavat koteihinsa ja pelko hälvenee. Journalistit eivät ehkä ole ihan ”yhteisön johtajia”, mutta tässä he yrittävät ottaa saman roolin.
Turvaudun taas analogiaan: jos suljetussa tilassa (vaikka teatterissa) sytytetään tulipalo, aiheuttaa ihmisten paniikki yleensä enemmän kuolonuhreja kuin itse liekit. Jos joku nousee lavalle, kehottaa ihmisiä pysymään rauhallisina, vakuuttaa ettei välitöntä vaaraa ole ja kehottaa kaikkia poistumaan kävellen, yleensä uhreilta vältytään täysin.
Ei tämä ole ”vastuun siirtämistä muualle kuin tulipalojen sytyttäjiin” tai sen väittämistä, etteivät tulipalot tai pyromaanit ole todellinen ongelma. Se on haittojen vähentämisen strategia.
Sitä Huhta & kumppanit tekevät: yrittävät vähentää paniikin aiheuttamia ongelmia.
Tämä on ihan eri keskustelu kuin se, mitä meidän pitäisi tehdä terrorismia vastaan. Tekstissäsi tunnut sekoittavan nämä kaksi keskustelua. Ne ovat molemmat tärkeitä, eikä toinen kumoa toista.
En suhtaudu terrorin (tai muun väkivallan) pelkoon kuin luonnonvoimaan. Pelon liennyttäminen tai ihmisten rauhoittelu voi toki tapahtua myös neutraalisti, mutta suhteessa näihin käsillä oleviin asioihin, harvoin niin tapahtuu. Ihmiset, jotka julkisesti liennyttävät ja rauhoittavat, ovat hyvin usein niitä samoja, joiden mukaan kyseessä ei ole big deal muutenkaan tai että ongelmat ovat toisaalla. Samat ihmiset ovat vuosikausia ensin pimittäneet, kierrelleet, peitelleet tms. asioita ja sitten kun se ei enää ole mahdollista, otetaan käyttöön jonkinlainen toinen metodi. Ihan todellako uskot, että mediamme ensisijainen motiivi on liennyttää pelkoamme? Miksi he eivät sitten liennytä sitä kaikkien pelkoa aiheuttavien teemojen yhteydessä?
Se, mitä haluat ymmärtää pelon hälventämisenä (tai ihmisille suunnattuna järkipuheena), toimii hyvin usein myös toiseen suuntaan. Kansa, jota ei kuunnella (oli viesti sitten rationaalinen tai ei), alkaa liikehtiä, eri tasoilla ja luokissa eri tavoin. Esimerkiksi se, miten maahanmuuttajien tekemiin seksuaalirikoksiin on viimeisen 10 vuoden aikana mediassa ja politiikassa suhtauduttu, on aiheuttanut sen, että vähitellen monien ihmisten mitta on täynnä. Heitä on ”liennytetty” vähän liikaa. Onhan raiskauksen uhriksi jääminenkin harvinaista, tilastollisesti – mutta mitä sitten? Jos ja kun ilmiö tästä taas kiihtyy, en lainkaan hämmästy, jos tietyt väkijoukot ottavat oikeuden omiin nimiinsä. Sama koskee ääriliikkeitä muutenkin. Tietenkään se ei ole hyvä asia, mutta ymmärrettävää se on.
Media on pitkälti ajanut itse itsensä pussiin. Nyt siltäkin voi alkaa odottaa hieman ”monipuolisempia” analyyseja (ks. Ruotsi), mutta en tiedä, auttaako se enää. Kuvaan edellisessä tekstissä juuri sitä prosessia, miten aina askel kerrallaan ”myönnytään” seuraavan tosiasian edessä, mutta ei koskaan enempää kuin on pakko. Ei ole yhtään ihme, että näin yksipuolisessa ympäristössä syntyy mv-lehtiä ja muita toisen pään ekstreemejä.
Väität, että pelkokeskustelu ja mitä pitäisi tehdä terrorismia vastaan ovat kaksi eri keskustelua. Tottakai, teoriassa ajatellen näin tietysti on: kyseessä on kaksi erillistä asiaa, joita fiksut ihmiset voivat täällä netissäkin tarkastella sellaisina. Tosiasiassa – siinä, mitä tapahtuu, puhutaan, tehdään koko ajan oikeasti – näin ei kuitenkaan ole.
Jos Kari Huhta olisi halunnut hälventää pelkoja, hän olisi kirjoitellut vähän erilaisia juttuja jo aika kauan aikaa.
Ok, nyt alan saada kiinni kirjoituksen viestistä. Olet toki oikeassa siitä, että perinteinen media on sahannut uskottavuutensa oksaa vähättelemällä ongelmia (tai kieltämällä niiden olemassaolon – tai ainakaan niistä puhumisen!).
Mutta käänteinen tyhmyys ei ole älykkyyttä. Vaikka vähättely onkin väärin, on liioittelu vähintään yhtä väärin. Siksi en olisi valmis edes rivien välissä antamaan mitään sympatiaa MV-lehden kaltaisille julkaisuille – tai maahanmuuttajavastaisille ekstremisteille.
”Ymmärrettävä” on hankala sana, koska siihen on latautunut mukaan myös hyväksynnän tai ainakin sympatian subteksti. Minäkin tajuan, miksi MV-lehti on olemassa, mutta tuomitsen lehden vääristelyt silti yksiselitteisesti.
andekn, kyllä. Minunkaan ihanneyhteiskunnassani ei tarvittaisi MV-lehtiä. En tiedä ”tarvitaanko” niitä varsinaisesti täälläkään, mutta johonkin ne vastaavat. Mutta kuten sanottua, ymmärrän niiden olemassa olon. Ymmärrän myös nahkaliivimiehet huutelemassa törkeyksiä ja suomalaisessa kännissä purkautuvan rasistisen mää’innän. En hyväksy, ymmärrän. Yhteiskunnalliseen analyysiin kykenevänä pyrin myös jotenkin selittämään niitä.
(Muuten, myös yksi oma kirjoitukseni on luvatta kopioitu ko. julkaisuun.)
Ruotsin puolellakin on toisinajattelijoita ja niistä on minulle ollut yksi ylitse muiden jota olen sitten seurannut tiiviimmin:
ledarsidorna.se
Toimittaja on Johan Westerholmin, selvästikin Ruotsin politiikkaa sisältäpäin tunteva henkilö, ”Rakt på sak”! JW kirjoittaa kuta kuinkin päivittäin ja näyttää lähteensä. Bonuksena usein päivän pilapiirros jonka signeerauksessa vilahtaa suomalainenkin nimi 😉 hh
Kiitos linkistä, hh! Uusi tuttavuus, täytyy perehtyä.
Pahoittelen kirjoitusvirhettä, po. Johan Westerholm, jolla siis on sos.dem-juuret siellä Ruotsissa!
Blogitekstissä ja kommenteissa esiintyy sana ’ongelma’ sen eri muodoissaan ainakin 17 kertaa.
”Meillä on ongelmia omastakin takaa” -asenteen kanssa kannattaa mennä loppuun asti, sillä maailmasta ei ongelmat lopu.
Meillä on vain ja ainoastaan meidän ongelmamme. Muiden ongelmat eivät ole meidän ongelmiamme, eikä niistä kannata yrittää keinotekoisesti tehdä sellaisia. Yhtäkään somalia, afgaania tai irakilaista ei kiinnosta ongelmamme.
Maahanmuutto kehitysmaista tuo tänne ihmisiä, jotka ovat meille ongelma. Ei niin, että heidän ongelmansa (uskonnolliset kiistat, syrjäytyminen, rasismi jne) olisivat meidän ongelmiamme, vaan He itsessään ovat ongelma Meille, koska He ovat mitä ovat ja Me mitä me olemme. Osa heidän ongelmistaan lähtee Meistä, emmekä Me ole lähdössä täältä mihinkään.
Monikulttuuri on sen teeskentelyä, että Meidän ja Heidän ongelmat olisivat yhteismitallisia ja samanarvoisia. Kun tämä teeskentely viedään tarpeeksi pitkälle, ei ole enää Meidän ongelmiakaan, eli Meitä.
Amen, MrFinland, ei juuri lisättävää.
Kysehän on rajanvedosta – kaikki eivät ole sitä mieltä, että valtionraja on sopiva määrittämään Meidät (ja jättämään ulkopuolelle Heidät). Toisaalta mitään käypää vaihtoehtoakaan tälle he eivät usein anna. ”Globaali” kun ei ole käypä.
Mitä todennäköisyyksien arviointiin tulee, nykyarjessa olen joutunut siihen joskus turvautumaan. Esimerkiksi kadulla liikkuessani saatan joutua ”vaihtamaan kaistaa” tai siirtymään kadun toiselle puolelle riippuen vastaantulijoiden määrästä ja koostumuksesta.
Todennäköisesti en ole ainoa. Uskoakseni eräänlainen kävelykulttuurin muutos on vähitellen tapahtumassa. Mielenkiintoisena historiallisena vertauskohteena pidän romaniväestömme kulttuuriin kuuluvaa ”väistämisvelvollisuutta”, jossa toimii jako väistäjiin ja väistettäviin. Normin noudattamatta jättäminen on saattanut johtaa puukotuksen myötä tapahtuvaan linjanvetoon.
Tämä on tätä hiljaista tietoa, eikö. Merkittävässä roolissa nykymaailmassa, valitettavasti. Eikö olisi mukavaa, jos ei tarvitsisi olla ennakkoluuloinen!
Luin hyvän Douglas Murrayn artikkelin tästä kaksoisajattelustamme ja peloistamme. Yksittäisen uhan kaksijakoisuudesta mielessämme. (QUADRANT ONLINE Of Two Minds About a Singular Peril). Monia fyysisiä tappioita on vielä tulossa. Mutta seuraavien poliittisten uhrien tulisi olla kokonainen poliittinen luokka, joka on kieltäytynyt katsomasta oman suunnitelmansa erittäin katkeria totuuksia. Pariisin jälkeen he eivät voi enää etsiä turvapaikkaa todellisuudelta monikulturismin iloisesta myytistä.
Ensimmäinen ajatus on se, että valtiomme ovat monikulttuurisia paratiiseja, joihin kuka tahansa mistä tahansa maailmankolkasta voi tulla ja ansaitsee tulla asumaan, jos vain tahtoo. Uskomme, että ne, jotka tulevat tänne, assimiloituvat, mutta samaan aikaan emme erityisesti välitä, vaikka eivät assimiloituisikaan, emmekä tarjoa heille mitään kannustetta, jotta sulautuisivat. Tosiaankin, elleivät he halua sopeutua, kunnioitamme heitä heidän säilyttäessään oman kulttuurinsa. Samaan aikaan pidämme aivan luonnollisena sitä, että tuomitsemme ’rasistiksi’ jokaisen, joka haluaa pitää kiinni siitä, mitä omasta kulttuuristamme on jäljellä. Tämä osa aivoistamme puhuu ’integraatiosta’ ja ’radikalisaatiosta’ ja ’väkivaltaisesta ekstremismista’ ja kaikista muista aikamme muista kaunistelevista ilmaisuista.
Kuitenkin kaiken aikaa aivoissamme pysyttelee toinen ajatus – tavallisesti työnnettynä mielemme sopukoihin, mutta aina kykenevänä murtautumaan esiin. Tämä ylläpitää sitä mahdollisuutta, että kaikki tämä on hölynpölyä. Sitä, että integraatio, mikäli sitä ylipäätään koskaan tapahtuu vie vuosisatoja, eikä sitä varmasti ole tapahtunut tämän päivän Euroopassa. Tämä osa aivoistamme tietää havainnoinnin ja historiatietämyksen pohjalta, että silloin kun vahva uskonnollinen kulttuuri on asettunut heikon ja relativistisen kulttuurin sisään, se tuntuu paljon ennen kuin se merkittävästi omaksutaan. Ehkä tästä johtuen tukahdutamme tämän vaistonvaraisen tiedon ja suosimme tieten tahtoen optimistista tapahtumaversiota, ettei totuuden äärimmäisen tuhoisten seurauksien hyväksyminen tekisi tyhjäksi kokonaisen sukupolven enemmistön uskomuksia.
Siirtolaisuuskriisi, mikä on ollut käynnissä jo vuosia, mutta mikä on saanut erityishuomiota tänä vuonna, on hyvä esimerkki aivojemme kahden osan taistelusta keskenään. Saksa on aikeissa ottaa 800 000 uutta asukasta, mikä on 1% sen nykyisestä väestömäärästä. Se suunnittelee ottavansa suunnilleen saman määrän tulevina vuosina pääasiallisesti muslimi-enemmistöisistä maista. Muihin Euroopan maihin tulee samanlaisia ihmismääriä. Nähdäksesi tämän paremmin on käännettävä katse paikalliselle tasolle. Malmössä Ruotsissa, missä kerran oli kukoistava juutalaisyhteisö, alle 1000 juutalaista on enää jäljellä. Nykyisin joka päivä 1000 muslimipakolaista saapuu kaupunkiin. Niinpä joka ikinen päivä uusien tulijoiden maahanmuutto kutistaa jäljellejääneiden yhteisöjen kokoa.
Opettavaisin tapa tarkastella Euroopan sekasortoa on selventää sitä, mitä kansleri Merkel itse sanoi vain viisi vuotta sitten. Vuoden 2010 puhetta pidettiin tuolloin merkittävänä. Hän julisti ”Monikulturalismi on epäonnistunut¨. Jos katsoo taaksepäin noihin viiden vuoden takaisiin puheisiin, niissä on vähemmän kuin ei-mitään järkeä. Jos Merkel, Sarkozy ja Cameron tarkoittivat ’monikulturalismilla’ – ja näyttää siltä, että tarkoittivat – että eletään rinnakkaisia elämäntapoja samassa yhteiskunnissa, niin ovatko he tehneet asialle mitään näinä viitenä vuonna? Jos menee joihinkin osiin Englannissa, Marseillessa tai Pariisin ja Berliinin esikaupungeissa, integraation puute on yhtä paha kuin se oli silloin, miehiä, jotka käyskentelevät ympäriinsä pitkin Englannin pohjoisosia pukeutuneena kuin Pakistanin ylängöillä, naisia, jotka kulkevat Lontoossa pukeutuneena kuin eläisivät 600-luvun Arabiassa. Ovatko nämä ihmiset muuttaneet näkemyksiään vaan eivät pukeutumistaan? Hyvin epätodennäköistä, että ajattelukaan olisi muuttunut. Ja sitten tulee todellinen pulma: jos monikulturalismi epäonnistui, kun maahanmuuttajia oli suhteellisesti vähemmän, miten maailmassa se voisi toimia nyt kun maahanmuutto on historiallisesti korkealla tasolla? Miksi monikulturalismi Britanniassa epäonnistui v. 2011, mutta ei v. 2015, joilloin Iso-Britannian hallitus on kokenut kymmeneen vuoteen suurimman maahanmuuton vaikka viimeisintä siirtolaisaaltoa ei otettaisi laskuun?
Mutta pitkään aikaan ei Euroopan poliittinen eliitti ole tehnyt minkäänlaista järkevää toimintasuunnitelmaa. Kaikki ovat hyviä puhumaan siitä, kuinka ongelmat voitetaan ’siellä jossain’. Harvalla, jos yhdelläkään, on minkäänlaista ideaa siitä, mitä tehdä ongelmillemme ’täällä paikanpäällä’. Tätä se on, kun kognitiivisen dissonansimme muitten aspektien koko kirjo tulee mukaan mielipiteeseen. Meidän tulee esimerkiksi näytellä, ettei meillä ole kotimaista ongelmaa rauhoittelemalla itseämme ja toisiamme, että suunnaton enemmistä maassamme asuvista muslimeista vastustavat terrorismia…kuitenkin Charlie Hebro -iskujen jälkeen 27% brittimuslimeista sympatisoi Pariisin terroristeja…Ja BBC otsikoi juttunsa ’Useimmat brittimuslimit vastustavat kostotoimia Muhammed-pilakuvia vastaan’. Siinä teillä on ’useimmat’ ja siinä teillä on ’enemmistö’.
Samojen aivojen kaksi puolta. Ensimmäinen kertoo meille, että ollakseen oikealla tavalla ’eurooppalainen’ täytyy sallia kenen tahansa, joka haluaa tulla tänne, asettua tänne asumaan; meidän tulee vastustaa rajoja ja puolustaa monikulturismia. Toinen osa aivoja seuraa tapahtumia ja odottaa. Se näkee, että uusia tulijoita ei tule vain ennen näkemättömin määrin vaan myös että ne tuovat ennen ennennäkemättömiä ongelmia. Ensimmäinen osa aivoista teeskentelee, että he tulevat assimiloitumaan ja että antamalla aikaa islamille, se tulee ’reformoitumaan’. Toinen osa aivoja alkaa herätä todellisuuteen ja ymmärtää, ettei meillä ehkä ole tuota aikaa.
Mitkä tulevat olemaan kaiken tämän pitkän aikavälin vaikutukset? Ehdotan, kuten islam-oppinut Daniel Pipes on esittänyt, että Euroopan kansat liikkuvat enemmän ja enemmän poliittisesti oikealle. Ja tälle reaktiona Euroopan poliittinen luokka siirtyy yhä enemmän vasemmalle. Voit jo nähdä sen.Rajoituksia sanomisille ja käyttäytymiselle etsitään. Angela Merkel haluaa kontrolloida Facebookia.
Ja niin me näemme tavan, millä meidän maanosamme on tuuliajolla – rajoittamalla laillisia toimia ja käsittelemällä rehellistä pelkoa kunniattomana kiihkoiluna. Ainut hyvä uutinen tässä on se, että eurooppalaisen mielemme itsemurhaosa, mikä on hallinnut ajattelua useita vuosikymmeniä, on alkanut paljastaa perustaa, jossa yhä on jotain henkiinjäämisen vaistoja. Ehkä se onnistuu kamppailemaan takaisin kollektiiviseen mieleemme. Ehkä se on jo liian myöhäistä. Se, mikä on varmaa kunhan Pariisin iskuja on riittävästi surtu, eurooppalaiset kansat tulevat kysymään poliitikoiltaan, miksi he ovat kuluttaneet vuosia rakentaessaan näyttämöä Pariisin kaltaisille iskuille. Charlie Hebdon jälkeen Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius, kritisoi Muhammed-pilakuvien julkaisemista, ja sanoi ’Onko järkevää kaataa öljyä liekkeihin?’Nyt Euroopan kansat alkavat kysyä ’Kuka on tehnyt yhteiskunnistamme sellaisia, että ne ovat liekeissä?’
Douglas Murray is the author of Neoconservatism: Why We Need It
Halfdan, kiitos taas suuresta vaivannäöstä, loistava kirjoitus!
”[Tukahdutamme] tämän vaistonvaraisen tiedon ja suosimme tieten tahtoen optimistista tapahtumaversiota, ettei totuuden äärimmäisen tuhoisten seurauksien hyväksyminen tekisi tyhjäksi kokonaisen sukupolven enemmistön uskomuksia.”
Kuten:
1. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja haluavat pääasiassa rauhaa ja hyvinvointia.
2. Liberalismi kykenee murtamaan primitiiviset uskomus- ja hierarkiajärjestelmät, kuten uskonnon ja konservatiiviset kulttuurit.
3. Olemme merkittävässä vastuussa siitä, mitä länsimaiden ulkopuolella tapahtuu.
4. Ihmisoikeudet voidaan ja tulee ulottaa kaikkiin maailman ihmisiin.
5. Ihmiset ovat kiitollisia siitä, että pelastamme heidät.
6. On mahdollista erottaa hyvä pahasta, ja me olemme hyviä.
7. Kaikki ihmiset ovat valmiita kamppailemaan yhteisen hyvän eteen.
8. jne. jne.
”… käsittelemällä rehellistä pelkoa kunniattomana kiihkoiluna.”
Niinpä juuri. Lienen syyllistynyt bloggauksessani juuri tähän kunniattomaan kiihkoiluun.
Kiitos blogistasi! Se on tarjonnut hyviä kirjoituksia ja kommentteja asialinjalla, kiihkottomasti. Nyt kuitenkin minusta alkaa jostain syystä tuntua, että näiden tekstien äärelle on kokoontunut maahanmuutto-vastaisia henkilöitä, eikä vain maahanmuutto-kriittisiä tms. Ehkä näin onkin? Vastustatteko maahanmuuttoa? Tämä ei ole mitään kettuilua, kysymyksiä vaan, kun olen aidosti kiinnostunut (tai tyhmä?) Onkohan olemassa sellaisia keskusteluja esim. maahanmuutosta, jotka sijsitsevat jossain keskellä? Jotain puhdasta faktaa, ei puolesta tai vastaan? Vai onko tämä keskustelu teidän mielestänne juuri sitä? Vai voiko sellaista keskustelua ollakaan? Täytyykö aina valita puoli? Nämä ovat siis aitoja kysymyksiä (joita on nykyään vaikea kysyä oikein missään)…
Hanna, paljon kiitoksia kommentista! On aina hyvä, että joku väliin kyseenalaistaa. Ainoastaan niin keskustelu ja debatti pysyvät virkeänä ja mahdollisesti jotain tuottavana.
Itse en tietenkään voi ottaa kantaa muiden puolesta, mutta omasta puolestani voin todeta, että pyrin lähestymään aihepiiriä, kuten muitakin täällä blogissa, useasta eri suunnasta. Usein toki kriittisestä. Maahanmuutto sellaisenaan – ikään kuin se olisi yksi kokonaisuus, joka voidaan nätisti paketoida – on mahdoton ilmiö lähestyttäväksi. ”Faktapohjaisuus” on tottakai aina kannatettava asia ja siihen tulee pyrkiä – mutta kun kyse on pitkälti politiikasta ja myös ihmisten perustavanlaatuisista maailmankuvista, ”puhtaat faktat” eivät ole niin yksinkertaisia. Kaikkia näkökulmia puoltavia faktoja voidaan löytää, elleivät ne ole sitten aivan tolkuttomia (toki näitäkin on). Tosiasioihin pyrkimisen tulee olla keskustelun tavoite, mutta pelkillä tosiasioilla ei välttämättä tee lopulta paljonkaan. Jos nyt esimerkiksi tarjoan kiistattomia tosiasioita pakolaiskriisin vaikutuksesta valtiontaloudelle (julkisista tilastoista saatavia numeroita, esimerkiksi, sikäli kuin näitä nyt on), ei niistä mitenkään vielä voida johtaa näkemystä siitä, mitä mieltä asiasta pitäisi olla. Mikä maksaa liikaa, mikä on hyväksyttävää, kuinka paljon meidän tulee luopua omastamme muiden hyväksi, miten vastuu määritellään jne. ovat kysymyksiä, joita ei voi määritellä yksinomaan faktuaalisten seikkojen valossa.
Laitan tähän hyvän linkin edellisen tekstin kommenteista. Tekstissä (dialogissa) pyritään lähestymään maahanmuuttoa tasapainoisesti kannattavasta ja vastustavasta suunnasta. Tarkoitatko ”keskellä” sijaitsevalla keskustelulla jotain tällaista?
David Severa: An Imagined Dialog On Immigration Between Two Hypothetical Interlocutors Who Are Genuinely Interested In An Honest Discussion
En itse henk.koht. lukitse itseäni yhtään mihinkään suuntaan tai katsantoon, vaan pyrin liikkumaan mahdollisemman vapaasti tässä todellisuudessa. Kannatan sananvapautta, moraalista autonomiaa ja älyllistä debattia. Jos julkidiskurssi esimerkiksi maahanmuuton suhteen muuttuisi yhtäkkiä huomattavan vihamieliseksi ja tässä katsannossaan yhtä liioittelevaksi kuin se on nyt toisessa päässä, siirtyisin todennäköisesti vastaavasti kritisoimaan sitä. Mielestäni se on yhteiskuntakriitikkojen tehtävä, vallan ja vääristyneen vallan kritiikki.
Nyt elämme kuitenkin aikaa ja todellisuutta, jossa tuollainen päinvastainen skenaario ei näytä kovin todennäköiseltä.
Kiitos tästä vastauksesta! Siinä tulikin selventäviä pointteja. Tuon linkin takana oleva teksti kallistuu siihen kriittisyyteen mielestäni kuitenkin… Jotenkin vaikeaa itsekään hahmottaa, että mitä haen sillä keskellä olemisella. Esim. tuo aiempi kommentti tässä ketjussa koskien ongelmia kuulostaa jo melko kovalta korviini. Tämä on vain tulkintaa, mutta aika muukalaisvastaiselta ja varsinkin itsekkäältä se vaan kuulostaa. ”Ei ole meidän ongelma!” Onko tämä kriittisyyttä? En tiedä… Ehkä kaipaan yhteiskunnalliseen keskusteluun jotain neutraalimpaa otetta. Esim. mua koskettaa ihmisten hätä ja ymmärrän myös muualta tulevien halun parantaa omaa elämäänsä, mutta pelkään todellakin terrorismia, kasvavaa rikollisuutta ja ymmärrän, että kaikkeen ei ole varaa. Tajuan myös sen, että myös sillä nuorella älypuhelin-miehellä voi olla todellinen uhka tulla tapetuksi kotimaassaan, mutta mietin myös kaikkia niitä naisia ja lapsia, jotka jäävät kotimaahansa vaaraan. Ajattelen toisaalta myös, että eihän tämä maahanmuutto voi olla meidän vastuulla, mutta sitten toisaalta, että kenen vastuulla tämä sitten on? Kuka tämän voi ratkaista? Tässä vaan muutamia ajatuksia esimerkiksi… Mietin, että voiko olla yhtä aikaa asian puolesta ja vastaan? Miksi jokaisesta asiaa koskettavasta kysymyksestä ja keskustelusta nousee kiihko? Vaikeaa… Eihän tässä voi kuitenkaan olla ajattelematta, puhumatta ja toimimatta.
Huomenta, Hanna.
”Tuon linkin takana oleva teksti kallistuu siihen kriittisyyteen mielestäni kuitenkin.”
Tarkoitatko kriittisyydellä siis tosiasioihin keskittymistä vai ylimalkaista maahanmuuton vastustamista? Jos lähestyt humanitaarista maahanmuuttoa moraalin kannalta, ei faktoilla tarvitse olla mitään tekemistä asian kanssa? Kyse onkin siitä, onko mieltä lähestyä niin poliittista ja monimutkaista asiaa yksinomaan moraalin kannalta. Jos taas haluat faktoja, etsi niitä.
Tuohon ”ei ole meidän ongelma”-kommenttiin juuri kirjoitinkin, että ei ole selvää, mikä on ”meidän” määritelmä. Kansallisvaltiomääritelmä on usein ongelmallinen. Mutta sen sijaan tarjottava globaali määritelmä ei sekään tarjoa mitään. Ei tähän ole kaikenkattavaa ratkaisua. Sinun pitää itse pohtia, mitkä ”muiden ongelmat” sinun mielestäsi kuuluvat sinulle/meille, mitkä eivät. Jos ensin mietit asiaa valtion sisällä ja sitten vähitellen kurotat tasoa maailmantasolle. Siinä on filosofoitavaa ainakin yhdelle perjantaille 😉
”Ihmiset ovat kiitollisia siitä, että pelastamme heidät.”
Eli eikö kukaan olisi oikeasti kiitollinen? Vai siis mitä tämä tarkoittaa?
Olen pihalla kuin lumiukko… 😉
No ei, ei tietenkään niin. Kun tarkastelemme yksilöitä, varmasti voimme löytää paljon kiitollisia ihmisiä – sikäli kun nyt voimme jotenkin määritellä, mitä tämä kiitollisuus on tai miten se ilmenee. Tutkimusten mukaan ensimmäisessä maahanmuuttajapolvessa ”kiitollisuus” on korkeinta, mutta laskee sen jälkeen. Kenelle sitä olisikaan kiitollinen, kun asuu säälittävässä lähiössä keskellä anarkiaa ja väkivaltaa eikä mitään tulevaisuuden näkymiä ole? Puhumattakaan muista kuin materiaalisista olosuhteista.
Voimme ikuisesti väitellä siitä, onko vika ”meidän” (emme pysty kotiuttamaan jne.) vai ”heidän” (he eivät edes halua kotiutua, erot ovat liian suuria jne.), mutta selvältä vaikuttaa, että ongelma on todellinen. Se, että täysin toisenlaisista kulttuureista tuodaan massoittain ihmisiä länsimaisen kulttuurin sisään, ei voi olla yksinkertaista. Väittäisin, että se ei olisi yksinkertaista edes siinä tapauksessa, että taloudelliset resurssit olisivat huomattavasti suuremmat. Se, että näin voi tapahtua ja että se voi onnistua, koska ihmiset sopeutuvat ja muuttuvat ja haluavat, on yksi näitä uskomuksia, joihin edellä viittaan. On tietysti jälleen mielipidekysymys, minkä verran ”skismaa” on hyväksyttävissä – taloudelliset erot, kulttuuriset erot, terrorismi, segregaatio, hyvinvointivaltioiden murtuminen, äärioikeiston nousu jne.
Entä näytämmekö me (länsimaat) siltä, että meille oltaisiin kiitollisia? Olemmeko ylpeitä siitä, että pelastamme ihmisiä? Emme. Eikö meitä koko ajan syyllistetä enemmän ja meiltä vaadita enemmän? Vastuumme tehdä hyvää ja pelastaa ihmisiä on loppumaton (ja määrittelemätön). Liberalismin näennäinen muiden ”pelastaminen” juontaa yhtäältä ylemmyydentunnosta, toisaalta päättymättömästä syyllisyyden tunteesta. Jota, kuten väitän, ei useinkaan pyritä vähentämään saamalla jotakin aikaan, siis oikeasti – vaan vain esittämällä, että jotakin tehdään. Usein aivan sama mitä.
Kiitos tästäkin vastauksesta! Sitten taas aivan puhdas kysymys. Mitä siis kannattaisi maahanmuutto-asioissa tehdä? Vaikkapa nyt EU:n, Suomen tai vaikkapa minun ihan yksilönä (tai muunkin maailman, jos jaksat sinne asti)? Ja toinen kysymys… Tämänkin esitän aivan neutraalisti, mielenkiinnosta. Ajattelenko julkisesta keskustelusta jotenkin väärin? Mielestäni esim. nykyinen hallitusohjelma on melko kehitysyhteistyö- ja maahanmuuttovastainen? Ja politiikassakin käytetään hyvin kärkeviä kannanottoja maahanmuutosta niin puolesta kuin vastaan? Ja presidenttikin on mielestäni aika kriittisellä linjalla kuitenkin? En näe julkista keskustelua niin myönteisenä maahanmuutto-asioissa kuin sinä. Näenkö siis asian jotenkin väärin? Vai käsitänkö julkisen tässä nyt jotenkin väärin? Näen mielestäni populistista puhetta puolesta ja vastaan. Hirveästi kiistelyä ja tunteita…
Kuten ehkä huomaat, kysymyksesi ovat aivan valtavia. En mitenkään voi vastata niihin. Ei kenelläkään ole vastauksia. Jos haluat itse miettiä jäsennellymmin, pohdi ensin, mikä mielestäsi on ongelma. Mikä on ongelma, joka pitää ratkaista? Onko se taloudellinen eriarvoisuus, kulttuurierot, konfliktit, uskonto, mikä? Maahanmuuttoa ajavat lukuisat eri seikat. Sitten mietit, mitä tarkoittaa ”ratkaisu”? Mitä siis ymmärrät asialla? Sitten mietit vastuuta, keiden tehtävä on tehdä mitäkin? Sitten palaat kontekstiin: mitä tämä vastuu tarkoittaa tämän ongelman kohdalla täällä? Ja tuo on siis vasta tuo kansainvälinen aspekti. Sitten sinun pitää miettiä asiaa myös kansallisvaltion (Suomen) kannalta.
Suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa pitää erottaa puhe ja teot (kuten kaikessa muussakin politiikassa). Lainsäädäntö, oikeuskäytännöt ja toiminta pitää erottaa puheesta, julkilausumista, diskursseista jne. Poliittinen puhe on yleensä aina ”populistista”, tunteikasta jne., etenkin tällaisissa aiheissa.
Olen ymmärtävinäni, että sinua ajaa puhdas usko esim. siihen, että poliitikot (tai muut ihmiset) oikeasti haluavat ratkaista maailman (tai edes oman valtionsa) ongelmia. Tämä ei kuitenkaan ole lainkaan niin selvää.
Maahanmuuttopolitiikassa koko Eurooppa on enemmän tai vähemmän helisemässä. On päivänselvää, että ”kriittisyys” kasvaa koko ajan enemmän ja enemmän, jos tällä nyt tarkoitetaan valtiokeskeisiä korostuksia ”humaanin politiikan” sijaan.
Ruotsin maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan maahantulijalle voidaan tällä hetkellä tarjota KAHDEN neliön asuintila. Mutta kun on tuo velvollisuus ottaa vastaan, mistä lie se sitten johdettaneenkaan, sopimuksista, omastatunnosta tai vaikka kymmenestä käskystä…Kansakunnan etu…Länsimaalaisella ihmisellä kun näitä velvollisuuksia riittää, muillahan niitä ei oikein voi sanoa olevan, tai oikeammin muilta ei kai okein voi mitään vaatiakaan!
Jonain päivänä oikeus on kutistunut siihen, että saa hengittää ruotsalaista ilmaa… Mutta onhan sekin oikeus! Hollannissa kuulemma lopettivat jo palautettavien kaikenlaisen avustamisen, ruokaa myöten.
Ruotsin tilanne on kyllä… mielenkiintoinen. Kihisen mielenkiinnosta.
Riikka,
Olen tiedostanut, että ennakkotieto ja ennakkoluulo ovat vähän eri asioita. Joskus – ehkä jopa usein – ne voivat kuitenkin johtaa samansuuntaiseen käyttäytymiseen, joka saattaa pidentää ikää. Siinä mielessä tilastotiedon merkitys esimerkiksi kaupunkialueilla saattaa hyvinkin kasvaa muuttoliikkeen myötä. Joggaamaan lähtiessä kätevä ohjenuora saattaisi olla tilasto, joka osoittaisi jäljettömiin hävinneiden joggareiden jakauman kaupunginosittain. Uskon, että jopa monet omaa ennakkoluulottomuuttaan arvostavat ja liikuntaan viehättyneet juoksentelijat – puoluekantaan katsomatta – vilkaisisivat mielellään tuon kaltaista tiedostoa reittivalintaa tehdessään.
No, tähän on vielä matkaa.
No eikös tätä jo ikään kuin tehdä, kun valitaan asuinaluetta? Jossa sitten käydään lenkillä, ulkoilutetaan lapsia jne. Kaikki tapahtuu jo, mutta vielä piilotetummin.
Totta. Suljetussa yhteiskunnassa joudutaan valintojen motiiveja piilottelemaan. Samanaikaisesti joudutaan teeskentelemään, että eletään avoimessa yhteiskunnassa.
Juuri tuo mitä Riikka sanot länsimaiden yhtäältä syyllisyyden- ja toisaalta ylemmyydentunnosta on minusta tämän pakolaistematiikan psykologinen ydin. Minua ärsyttää suunnattomasti se itsestäänselvyys, että eurooppalaiset/ länsimaat ovat globaalisti vastuussa kaikesta pahasta, jota maailmassa tapahtuu. Minusta se on eräänlaista hybristä, jossa otamme itsellemme roolin, joka ei oikeasti voi eikä saakaan olla millään maanosalla tai kulttuurilla.
Ja lapsetkin kyseenalaistamattomasti kasvatetaan tähän. Jokaisen suomalaislapsen on jo pienestä tunnettava vastuuta maailman toisella puolella asuvista ”lähimmäisistään”.
Oksettavuuden huippu Pariisin terrori-iskujen yhteydessä oli juuri tuo oikea sureminen. Moraalisesti ylevä surija suree tietenkin enemmän Beirutin iskuja kuin Pariisin. En usko, että muslimimaissa kukaan pitää kummallisena, että oman kulttuurin tai lähipiirin menetyksiä surraan enemmän kuin kauempien. Sehän on aivan luonnollinen, inhimillinen ominaispiirre.
Mutta ei, ylevä eurooppalainenhan on tietysti IHMINEN isoilla kirjamilla, joka epäitsekkäästi asettaa tuon itsestään kauimpana olevan oikeaoppisen suremisensa kohteeksi. Tämä jos mikä on myötätuntoon verhottua ylemmyydentuntoa.
Tämä sama näkyy poliittisella tasolla siinä, että aika paljon pahaa täytyy nähtävästi tapahtua ennen kuin pystymme tarkastelemaan nykyistä pakolaislainsäädäntöä ja sen mielekkyyttä tilanteessa, jossa valtavat ihmismäärät liikkuvat manteereelta toiselle paremman elämän toivossa. Vallanpitäjien vaatimus, että Euroopan kanta-asukkaiden on vain hymysuin otettava vastaan kaikki avuntarvitsijat maapallon kaikista kolkista ja katsottava omaan maanosansa muuttumisen joksisin aivan muuksi ei ole ihan tästä maailmasta.
Todella hyvin sanottu, Jaana! Kunpa tätä abstraktia velvollisuutta tai syyllisyyttä joskus edes käsiteltäisiin; mitä se on ja mistä se tulee. Kuinka pitkälle kolonialismi vaikuttaa, sukupolvissa? Tervalaivat? Orjuus? Onko tästä joskus mahdollisuus irtautua? Kuinka paljon varallisuutta tms. pitää jakaa, jotta ”velka” olisi maksettu?
Ydin on liberalismin ideologiassa itsessään. Ei velvollisuus ja syyllisyys ”meiltä” lopu – eikä heiltä syyttömyys ja oikeus.
Kari Huhdan kirjoitus oli tyypillinen esimerkki median reaktiosta, kun fundamentalistinen islam on vahvasti mukana viattomien ihmisten teurastuksessa. Focus eli huomio kohdennetaan ”huomaamatta” täysin eri asiaan ja samalla unohdetaan terrorin uhrit ja heidän läheisten kärsimykset.
Terroritekojen taustalla oleva -ismi, joka pohjautuu täysin islam-nimiseen uskoon, valkopestään median kautta terroriteosta pois. ”Isis ei edusta todellista islamia” ja ”teot ovat täysin yksittäistapauksia” ynnä K.Huhdan aivopieru: ”Terrori ei ole ongelma, mutta sen pelko on.” Tällaiset epäloogiset ja niljakkaat riman alitukset ovat jo muuttuneet kiinteäksi osaksi nykymedian orwellimaista kieltä.
Silloin kun joku pimeä ABB iskee Norjassa vastaan ihmisyyttä takaa oikealta, niin luonnollisesti syyllisyys leviää meidän journalistien mukaan jokaiseen yksilöön, joka vastustaa monikultuurisuutta tai sattuu sitten äänestämään muuta puoluetta kuin punavihreitä. ”Kiveäkään ei saa jättää kääntämättä” julisti HS-Pravda, kun Breivikin teon syytä ruvettiin jakamaan Euroopan konservatiiveille ja Suomessa Persupolitiikoille.
Median tapa käsitellä asioita on järkyttävän puolueellista ja asenteellista. A-studioon tänä iltana oli roudattu taas se ylimielisen ”oppimaton sven dufva”, eli joku palestiinalainen monikulttuurikoordinaattori, joka julisti terrorin johtuvan musliminuorten ”ulkopuolisuudesta ja esimerkiksi Suomen harjoittamasra asekaupasta Israelin kanssa.” ???????
Mitäs tähän suureen ruskeasilmäiseen viisauteen voisi todeta??
Muuta . H:in analyysi nykymenosta oli viileän loogista ja puhuttelevaa.
”kuitenkin Charlie Hebro -iskujen jälkeen 27% brittimuslimeista sympatisoi Pariisin terroristeja…”
Tämän tiedon lähteen jos saisi. Mistä?
Näin. Muutama päivä sitten HS:n toimittajalta (olikohan Huusko) pääsi freudilainen, kun jutussa mainittiin ihan vahingossa jotakin ISIS-terroristien ”suuresta uskonnollisesta hurmoksesta” tai jotain vastaavaa. Mikäs uskonto se nyt oli, eihän heillä mitään uskontoa pitänyt, eiku miten se nyt meni, oho.
Tänään muuten Ylellä verrataan terrori-iskun todennäköisyyttä liikenneonnettomuuteen. Nyt onkin kaikki tekstissäni käsitellyt ”analogiat” mainittu, kun eilen tuli jossakin jo salamat. Bingo!
Kiitos vielä vastauksista aiempiin kysymyksiin. Tosiaan sanavalinta oli epähuomiossa väärä siitä linkin tekstistä. Tarkoitin kielteinen, ei kriittinen. Nyt kun luin tekstiä vielä uudestaan, niin ihmettelen, että miten se myönteisellä kannalla oleva ei perustellut kantaansa paremmin? Vai onko kriittisyys aina sävyltään kielteistä? Sitten noihin muihin vastauksiisi. Julkinen keskustelu käsitteenä menee kyllä nyt aivan yli hilseen. Ja mitä nyt vähän asiaa vielä selvitin, niin mun ymmärryksen mukaan nuo hallituksen, presidentin ja eduskunnan viralliset asiakirjat ja puheenvuorot just pitäisi olla sitä julkista keskustelua? Jos ymmärrän ne varsin monilaitaisina kielteisestä myönteiseen, niin eihän julkinen keskustelu silloin ole maahanmuutosta vain myönteistä? Sen verran nyt ymmärrän, että ei ole olemassa todellisuutta, kuten kirjoituksessasi kirjoitat. On sinun todellisuutesi maahanmuutosta, on minun todellisuuteni ja kaikkien muidenkin. Eli ei ole oikeastaan oikeaa todellisuutta maahanmuutosta? Ja mitä politiikkaan tulee, niin en ole niin naiivi, että ajattelisin poliitikoiden tosissaan aina haluavan ratkaista ongelmia. Vallan ja rahan himo, korruptio ja lobbaus jne. Tajuan kyllä esim. näiden vaikutukset. Ihmisiähän tässä kaikki vaan ollaan…
Hanna, itsekin olin sitä mieltä, että puoltava kanta jäi vajaaksi, ja kuten itse toisaalla kirjoitinkin, olisin itse lähestynyt asiaa moraalifilosofiselta (ei siis faktuaaliselta) kannalta.
Ehh, ei, kyllä minä kannatan todellisuutta. On yksi todellisuus, josta toki voidaan rakentaa erilaisia näkemyksiä, lähestyä sitä eri tavoin jne. Monista asioista on mahdollista löytää ihan kiistaton ”todellisuus” (esim. faktoja maahanmuutosta), mutta se, mitä tällä tehdään, on toinen asia. Toisesta näkökulmasta katsoen voi sitten löytää toisenlaisia faktoja, jotka ehkä laittavat asian uuteen perspektiiviin tms. Tämä on ihan peruskauraa.
Eli ei, maailmassa ei ole x miljardia todellisuutta maahanmuutosta. Siitä huolimatta poliittismoraalisfyysinen ilmiö nimeltä maahanmuutto on monimutkainen.
Ja nyt kun luen näitä kommenttejakin lisää, niin näen, että kriittisyys tosiaan tarkoittaa tässä blogissa kielteisyyttä. Toki vain minun tulkintani. Missähän näitä asioita oikeasti käsiteltäisiin neutraalisti mutta kriittisesti? Neutraalilla tarkoitan sitä, että tuotaisiin esille asioiden kielteisiä JA myönteisiä puolia. Ei sellaista tosiaan kai tässä nykyajan hurmoksessa ole olemassakaan… Mustaa ja valkoista, ei harmaan sävyjä ollenkaan.
Hanna, mitä tarkoitat myönteisillä asioilla? Sitä, että tarkastelisimme, mitä hyvää yksilölle (esim. turvallisuuden lisääntyminen) tai yhteiskunnalle (esim. kansainvälistyminen) tapahtuu? Näitähän suurin osa maahanmuuttokeskustelusta on, hyviä puolia, eikö? Yksilöiden ja yhteiskunnallisesti hyvien asioiden käsittelyä.
Palaan asiaan paremmalla ajalla, mutta tämä nyt ens’alkuun.
Niin, jotain tällaista. Esim. siirtolaisuus – myönteiset ja kielteiset vaikutukset Suomen valtioon tms. Mutta ei oikeastaan tarvitse vastata tämän kummemmin tähän asiaan (ellet välttämättä halua). Kuuntelin sen radio dein haastattelun juuri, jossa esiinnyit. Mielestäni hyviä pointteja molemmilla puolilla ja hyvää tietoa valtion ja inhimillisyyden näkökulmista. Nämä kun saisi sulavasti yhdistettyä, mutta ymmärrän, että ei onnistu – koska politiikka ja monta todellisuutta jne. 😉 Kiitos keskustelusta siis tähän mennessä! Jatkan asioiden seuraamista joka kantilta… Nää keskustelut avasi mun mieltä myös tutkijoiden ”roolista” yms. mikä on sekin hyvä asia! Ehkä mua vaan jäi mietityttämään, että mitähän ajattelet näistä asioista siviilissä ja inhimilliseltä kannalta, ja kuinka se vaikuttaa sun tutkimuksiin, mutta ne on tietysti sellaisia yksityisasioita, joihin en odotakaan vastausta.
Hanna, huomaatko, että haluat myönteistä, positiivista, neutraalia ja ”molemminpuolista” keskustelua, mutta et ole itse esittänyt yhtä ainutta argumenttia maahanmuutosta? Sellaista, jota voisi sitten tarkastella, että onko se totta vai ei, miltä kannalta jne. Kritiikkisi on kohdistunut yksinomaan siihen, millaista tämä keskustelu täällä (tai muualla) mielestäsi on. Olisi helpompaa ottaa osaa, jos antaisit jotakin konkreettista.
”… mitähän ajattelet näistä asioista siviilissä ja inhimilliseltä kannalta, ja kuinka se vaikuttaa sun tutkimuksiin, mutta ne on tietysti sellaisia yksityisasioita, joihin en odotakaan vastausta.”
Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? Tarkoitatko epäillä ammattitaitoani, että kykenenkö erottamaan esim. poliittiset näkemykseni tutkimuksellisista? Tai moraaliset empiirisistä? Epäiletkö tätä myös niiltä 90 prosentilta muista maahanmuuton kanssa operoivilta, jotka eivät suhtaudu ilmiöön tällä tavalla ”kriittisesti” vai koskeeko epäily ainoastaan meitä ”vääräuskoisia”?
Kommenttejasi luettuani en varsinaisesti usko, että tarkoituksesi on ilkeillä tai olla veemäinen, mutta ikävältä tuo lainaus nyt kuitenkin vähän näyttää. Mutta ei, en ala sinulle perustella ammattitaitoani, objektiivisuuttani tai tieteellisen metodin käyttöäni. En siksi, että ne olisivat yksityisasioita, sillä ne eivät ole – ne punnitaan vähän toisaalla kuin blogissa parempaa keskustelua toivovien kommentoijien kanssa. Jos maalaisjärkinen akateeminen nojautumiseni muuten kiinnostaa, voit lukea asiasta esim. täällä. Poliittisten mielipiteiden siirtymistä tutkimukseen (ja mediaan) olen käsitellyt myös viisiosaisessa kirjoitussarjassa, jonka ensimmäinen osa on tässä.
Minunkin on pakko osallistua tähän Hannan esiin nostamaan asiaan maahanmuuton myönteisistä puolista. Minä olen osallistunut tämän blogin keskusteluun nimenomaan turvapaikka/pakolaispolitiikkanäkökulmasta. Sinä Hanna taas puhut ainakin viimeisimmässä kommentissasi siirtolaisuudesta, joka on eri asia.
Nykyinen tulijavirtahan tulee nimenomaan turvapaikkaa hakemaan ja sitä kautta hakemaan oikeutta muuttaa maahan. Kuitenkin turvapaikka on tarkoitettu nimenomaan henkilökohtaista vainoa kokeville yksilöille. Alkuperäisessä Geneven sopimuksessa sota ja luonnonkatastrofit on rajattu turvapaikkaperusteista pois. Se ei ole tarkoitettu massamaahanmuuton välineeksi, joksi se nyt yhä suuremmassa määrin on muuttunut.
Kyseessä on aika erilainen ilmiö kuin silloin kun yksittäiset ihmiset muuttavat työn perässä jonnekin toiseen maahan. Esimerkiksi aiempaan Amerikan siirtolaisuuteen tai Ruotsiin muuttaneisiin vertaaminen on siksi niin ontuvaa. Maailma oli vaan yksinkertaisesti niin erilainen silloin: oli töitä, joihin saattoi tarttua kieli- ja ammattitaidottomana, sosiaaliturvaa ainakaan Amerikkaan muuttaneille ei juuri ollut.
Nyt elämme jälkiteollisessa, korkeaan koulutukseen perustuvassa yhteiskunnassa, johon on todella vaikea integroitua esim. aikuisen luku- ja kirjoitustaidottaman afganistanilaisen turvapaikanhakijan. Luulenpa, että hakijalle itselleenkin voi tulla ahdistusta siitä, että yhteiskunta ja siinä noudatettavat säännöt ja vaatimukset ovat niin erilaisia. Työperäisellä, kielitaitoisella ja koulutetulla muuttajalla on niin erilainen tilanne, joten näitä ilmiöitä ei minusta voi verrata.
Ja tätä juuri julkisessa keskustelussa usein tehdään, halutaan tahallaan hämärtää eroja eri ryhmien välillä puhumalla maahanmuuttajista yleensä, vaikka tämä ryhmä jos mikä on todella heterogeeninen.
Se mikä itseäni huolestuttaa on se, että maahamme syntyvä monikulttuurisuus koostuu suurimmaksi osaksi humanitaarisen maahanmuuton kautta tulleista ihmisistä, jotka ovat kotoisin maailman pahimmista kriisimaista: Irakista, Somaliasta ja Aganistanista. Tilanne on siinä mielessä erilainen kuin maissa, joissa on paljon myös työperäistä maahanmuuttoa esim. muista Euroopan maista.
Ja kyllä, pelkään turvallisuustilanteemme heikentyvän juuri siksi, että heidän kotimaissaan noudatettavat arvot ovat kovin erilaisia kuin täällä.
Nykyinen ajattelutapa, jossa on poliittisesti korrektia ja oikeaoppista pitää kaikkia kulttuureja samanarvoisena minä kuitenkin uskallan pitää tätä meidän pohjoismaista, tasa-arvoista ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa kulttuuria parempana. Toki toivon, että tulijatkin siihen kasvaisivat sisään, mutta en usko, että se on ihan kivuton prosessi.
Juu, tuo sana siirtolaisuus nyt oli vaan tuossa ihan esimerkkinä. Voi vaihtaa tilalle halutessaan minkä tahansa muunkin termin: pakolainen, turvapaikanhakija,maahanmuuttaja. Varmaan nyt sitten tuo maahanmuuttajuus olisi ”sopiva” termi, sehän (kai?) kattaa kaiken maahan tulemisen. Kuitenkin pointti oli, että maahanmuuttoa koskevasta keskustelusta toivoisin kootusti ja turhaa värikynää käyttämättä niin myönteistä kuin kielteistä näkökulmaa. Mutta kyllähän se ajatus nyt itselläkin jo tässä keskustelussa selkisi, että ei sellaista neutraalia näkemystä ole kellään. Ja se on ihan ok. Vaikeintahan tässä nyt on päättää miten itse asiasta ajattelisi, ja se nyt on nykymaailmassa murhe pienimmästä päästä… Se täytyy kyllä vielä todeta, että todella sekavalta tämä koko homma vaikuttaa. Ihmekään kun monet eivät jaksa koko asiasta muodostaa kunnollista mielipidettä tai sitten vaan reilusti valitaan jompikumpi leiri. Liian raskasta ajatella asian kaikkia puolia…
Ja tosiaan, sekään ei tunnu olevan yleisesti hyväksyttyä, että olisi yhtä aikaa asiasta mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Tai että jopa päivittäisi ajatuksiaan saadessaan lisäinformaatiota. Hullu maailma! 😉
En voi puhua muiden kommentoijien puolesta, mutta minua tämä blogi ja sen kommentit kiinnostavat, koska tämä on yksi harvoista maahanmuuttokriittisistä foorumeista, joissa esiintyy vain hyvin vähän avointa maahanmuuttAJAvastaisuutta.
Osa kommentoijista on hyvin maahanmuuttovastaisia, osa ennemminkin kriittisiä, mutta rasismi tai maahanmuuttajiin kohdistuva viha puuttuu kommenteista lähes täysin. Se on harvinaista.
Lasken itseni ”maahanmuuttoneutraaleihin”, enkä varmaan ole ainoa tällainen lukija.
(Neutraalius on kurjaa, koska silloin molemmat puolet ajattelevat, että olet ”väärällä” puolella.)
Uskon, että monet täällä näkevät myös maahanmuuton mahdollisuudet, mutta positiivisista puolista pääsee juttelemaan missä tahansa. Ainakin minulle tämä on paikka, jossa voi pohtia asiaa kriittisemmästä näkökulmasta.
Ja kiitos vielä Jaanallekin kommenteistasi! Kaikki muu menee ymmärrykseen, mutta tuosta pohjoismaisen kulttuurin ylivertaisuudesta olen eri mieltä. Mutta kirjoititkin, että ”minä uskallan pitää” eli se on sinun näkemyksesi ja sillä hyvä. En nyt läpikotaisin tunne kaikkia maailman kulttuureja, mutta uskaltaisin heittää, että muissakin kulttuureissa on niin myönteisiä kuin kielteisiä seikkoja? Ei kai mikään kulttuuri ole kuitenkaan ylivertainen?Rasismistakin tiedän niin vähän, mutta tuo osio kyllä haiskahtaa minusta rasistiselta. Muuten kyllä ihan asiapitoinen kommentti.
Tarkennukseksi vielä Hanna, että en toki ajattele niin, että muissa kulttuureissa ei olisi hyviä piirteitä ja joissakin suhteissa meillekin opittavaa. Pohjoismaiden paremmuudella tarkoitin sitä, että pohjoismaiset yhteiskunnat ovat minusta parhaiten pystyneet yhdistämään toimivan markkinatalouden, ihmisoikeudet ja tasa-arvon ihan globaalistikin vertailtuna. Varsinkin naisena ajattelen näin ja siksi ehkä pelkäänkin, että voimme ottaa monissa asioissa takapakkia vaikka emme haluaisikaan.
Olen matkustellut aika monissa maissa ja maanosissa ja pidän monia vieraita kulttuureita kiehtovina ja tutustumisen arvoisina. Itselleni oli aikoinaan iso järkytys se kuinka talebanit vuonna 2001 räjäyttivät Bamianissa, Afganistanissa buddha-patsaat, jotka olivat todistaneet lähes 1500 vuotta ihmiskunnan historiaa, mutta näitä islamin sotureita ne eivät enää kestäneet. Tämä vain esimerkkinä siitä, että kyllä, kulttuureilla ja uskonnoilla on eroa.
Kyllä minunkin mielestäni länsimainen (ehkä jopa ”pohjoismainen”) kulttuuri on monessa asiassa ylivertainen (esim. Jaanan mainitsemat seikat). Ei tietenkään kaikessa, ja toisaalta joissain kulttuureissa joku asia on varmasti paremmin. (Sikäli kun nyt kulttuureita edes kannattaa lähestyä näin monoliittisesti ja essentialistisesti.) Oleellista kuitenkin, että tässä mielipiteessä tai sen ääneen sanomisessa ei pitäisi olla hitustakaan rasismia.
Hanna: ” toivoisin kootusti ja turhaa värikynää käyttämättä niin myönteistä kuin kielteistä näkökulmaa”
Mutta nämähän riippuvat niin monista seikoista kuten siitä, muuttaako tänne kymmenen vai miljoona ihmistä, millä aikavälillä ja millä perusteella. Itseni on vaikea enää löytää jälkimmäisestä mitään positiivista. Minua huolettaa että näistä kysymyksistä ei keskustella käytännössä ollenkaan. Toivotaan ilmeisesti että tulijat ymmärtäisivät itse jossain vaiheessa lopettaa tulemisensa ja sitten ollaan sopuisasti kaikki yhdessä kun on ensin vähän kotiuduttu niin kuin meistä on sopivaa.
Joo, se on totta, että täältä puuttuu sellainen räikein älämölö puolesta ja vastaan. Se on kyllä todella hienoa! Ja tosiaan positiivista suhtautumista maahanmuutosta voi tuoda esille monessakin paikassa, mutta kyllä sellainenkin keskustelu on raskasta, jos selvästi negatiivisetkin puolet käännetään aina myönteisiksi. Eli sitä neutraalia kaipaan edelleen tämän poteroitumisen tilalle. Olishan se virkistävää ja erilaista, jos täälläkin joku sanoisi jotain myönteistäkin keskustelun lomaan, siis sen kielteisen lisäksi. Kommentoisi, että toisaalta asia on näin ja toisaalta näin. Vaikeaa tätä on selittää, kun en oikein itsekään tiedä, että mitä haen… Ehkä sellainen neutraalius ei edes kuulu blogeihin, täytyy varmaan etsiytyä kirjallisuuden pariin, joka avaisi käsitteitä maahanmuutosta, terrorismista yms. Mutta tää taistelu oikeasta ja väärästä katsantokannasta on tietysti tällä hetkellä vallalla jokaisessa asian kanssa painivassa maassa. Ei olla ainoita… Ja samaa keskusteluahan käydään ihan mistä aiheesta vaan, vaikkapa nyt ilmastomuutoksesta tai homoseksuaalisuudesta. Joka tapauksessa, nyt alkaa itsellä voimat loppua tän aiheen parissa, joten vetäydyn kommentoinnista. Sekin muuten kuvaa mun mielestä nykyaikaa, että on aika uuvuttavaa olla mielipiteiden vaihdossa mukana, jos ei ole just samaa mieltä kaikkien muiden kanssa. Tää on tietysti vain mun kokemus, mutta jotenkin kaikki keskustelut muuttuu jonkin sortin taisteluiksi. Mun toiveeni varmaankin on, että ihmiset käyttäisivät malttia ja katselisivat asioita laajasta näkökulmasta, eivät lukkiutuisi mihinkään mielipiteisiin liian tiukasti ja antaisivat keskustelun virrata vapaasti hyviä ratkaisuja etsien. Olispa unelma-maailma! 😉 Kiitos kaikille minulle vastanneille! Hyviä pointteja kaikilla!
Hanna,
sanot ”.. kaikki keskustelut muuttuu jonkin sortin taisteluiksi.”
Blogimaailmassa on todella näin ja siihen on yksinkertainen syy. Keskustelut käydään kirjallisina, emme täällä juttele kasvokkain. Puhumme edessämme nököttävälle litteälle pinnalle, Sinä ja minä ja Riikka, kaikki . .
Seuraus on ettet saa (tai minä tai Riikka) normaalikeskuteluun kuuluvaa välitöntä vastausta vaan joudut odottamaan sitä ehkä pitkäänkin. Väliaikana haudot mahdollista kiistaa mielessäsi ja olet vastauksen tullessa jo predestinoitunut tietyn tyyppiseen reaktioon, ehkä mielessä jo kiehuu, sanatkin voivat oilla suussasi valmiina ja niinpä luet toiselta osapuolelta tulleet rivit suit sait läpi ja vastaat . . . lisäkysymyksiä tekemättä, vastausta toista kertaa lukematta . . niin, vastaat, itse sitä huomaamatta, siihen alkuperäiseen kysymykseen joka väliaikana on tullut yhä polttavammaksi, juu, nyt vastaat oivaltavammin, aika terävästi oikeastaan ja painat ENTERIÄ.
Sekaannus, riita on valmis.
Triviaalia? On se, on tullut koettua, olen joutunut pyytämään anteeksi sanojani, joskus jopa mykkäkoulun jälkeen vasta. Kaikkea mikä olisi ollut helposti selvinnyt jos olisimme olleet kasvokkain pöydän äärellä.
Täällä on näppäinten äärellä hurjasti niitä joilta puuttuu, ei asia vaan kyky ilmaista se asia kirjallisesti. Sille nyt vain ei mahda mitään.
Tästä syystä, myös iän takia olen tullut varovaiseksi täällä Netissä. Kirjoittelen vastauksia mutten ehkä lähetä heti ja seuraavana päivänä näen jonkun, usein juuri nuoremman, jo reagoineen, hyvä, asia selvä!
Muutenkin, maailmaan kyllä ääntä mahtuu!
hh, olen samaa mieltä. Eikä sitä enää niin jaksakaan, kaikkeen lähteä. Toista oli joskus vuonna XX. Oli pelkkää taisteltavaa 😉
Hanna, avoimella mielellä varustettu ihminen katselee aina maailmaa laajasti. Jos on vielä varustettu sisäisellä opponentilla, muotoilee näkemyksensä hyvin harkitusti eikä koskaan liimaa niitä kiinni. Itse kullekin tekee aina välillä hyvää tarkastella asioita täysin toisesta näkökulmasta, olla toisenlaisten ihmisten kanssa jne. Asiassa kuin asiassa. Usein tällainen taito karttuu iän ja elämänkokemuksen myötä, sillä nuorena ihminen on yleensä aina mustavalkoinen. Valitettavasti kaikki eivät opi sitä koskaan. Ja vaikka oppisivatkin, eivät voi tuoda esille, koska usein puoleen lukittautuminen antaa palkintoja, esimerkiksi politiikassa.
Jos sinulla on kyky katsella asioita monelta kantilta ja tasapuolisesti, hyvä, pidä siitä kiinni. Se on sitä kriittisyyttä.
(Edellinen kommentti ilmeisesti katosi jonnekin.) Tarkoitin siis sanoa, että se juuri on sitä kriittisyyttä, että osaa katsella asioita eri puolilta ja myös kyseenalaistaa itseään. Joskus on hyvä tuulettautua, kuunnella vastakkaisia mielipiteitä ja kanssakäydä toista mieltä olevien ihmisten kanssa. Kyky katsella maailmaa laajasti on sen ymmärtämisen edellytys.
Joten, jos sinulla on sellainen kyky, hyvä, pidä siitä kiinni ja jalosta sitä! Kaikille sitä ei tule edes iän ja elämänkokemuksen myötä tai jotkut eivät uskalla sitä käyttää. Koska onhan se pelottavaa, jos ei ole mitään varmaa, sellaista, mihin voisi aina kiinnittyä. Lisäksi arkielämä liian usein tarjoaa palkintoja siitä, että pysyt yhdessä karsinassa etkä vilkuile muualle.
Kriittistä ja reflektiivistä ihmisluonnetta kannattaa helliä!
(Jaa, hukkunut kommenttikin löysi tiensä takaisin. Mutta jätettäköön nyt tämäkin tähän.)
En näköjään osaa pysyä poissa… 😊 hh, näinhän se on, juuri tuota on nettikeskustelu. Sitäkin ihmettelen, että miksi ihmeessä? Miksi kaikki ovat niin puolustuskannalla? Olivatko nettikeskustelut tällaisia 5 tai 10 vuotta sitten? Ja tosiaan vaikeaa on kirjoittaa niin, että joku ei loukkaantuisi tai kiihtyisi. Esim. itse en sitä taitoa ilmeisesti osaa, kun oon yleensä melko viilipyttynä ja aidosti uteliaana täällä ruudun takana ja silti niitä myrskyjä vesilaseissa pääsee syntymään. Ja sitten kun ei ymmärrä vastausta ja uskaltautuu kysymään ja näyttämään tyhmyytensä, tai tekee virheen tai alkaa muuttaa näkökulmaansa, tai tuo jonkin pienen eriävän huomionsa esiin, niin soppa on valmis. Helpompi on usein jättää kommentoimatta ja kysymättä ja siirtyä sellaisille foorumeille, joiden mielipiteisiin voi helpommin samaistua… Tai sitten katsella netistä kissa-videoita! 😉
”… mitähän ajattelet näistä asioista siviilissä ja inhimilliseltä kannalta, ja kuinka se vaikuttaa sun tutkimuksiin, mutta ne on tietysti sellaisia yksityisasioita, joihin en odotakaan vastausta.”
Anteeksi jos loukkasin sinua Riikka, ei ollut tarkoitus! Tuolla kommentilla lähinnä tarkoitin, että ajattelen ihmisellä olevan työroolin ja arkiroolin (ehkä tutkijalla ei ole näin?) Lähinnä mietin sitä radiohaastattelua, kun siitä tarttui korviini sinun puheestasi se valtion rooli ja se, että sanoit edustavasi siinä keskustelussa valtiota (en nyt sanatarkkaan muista). Jäin sitten miettimään sitä inhimillistä ja yksityistä puolta sinussa ja sen vaikutuksia. En mitenkään epäile ammattitaitoasi, mutta jäi vaan tosiaan mietityttämään ja kunhan nyt kommentin heitin ilmoille. Eipä siinä sen ihmeempiä, mutta pahoittelen, jos tuntui ilkeältä! Luen noita linkkejä paremmalla ajalla, kun kiinnostaa tutkijan työ ihan yleisesti…
Sitten keskustelusta… Juuri halusinkin keskustella keskustelusta ja sen sävyistä. Maahanmuutosta kyllä löytyy paljon mielipiteitä, eikä mulla oikeastaan ole mitään järisyttävän uusia mielipiteitä ja ideoita. Mutta en siis tosiaan ajattele kenenkään olevan ”vääräuskoinen”. Kyllä ymmärrän kaikenlaisia mielipiteitä ja oon usein monessakin mielipiteessä samaa mieltä. Esim. nämä viimeaikaiset raiskaus-uutiset ja niistä esitetyt mielipiteet. Kyllä, mun mielestä tämä on nyt vakavaa, ja turvapaikanhakijat aiheuttavat uhkaa ja pelkoa, tietyt etniset ryhmät ovat yliedustettuina seksuaalirikoksissa jne. Mutta mun mielestä sekin on totta, että Suomessa kohdistuu naisiin paljon väkivaltaa kantasuomalaisten taholta, eikä siitä synny samanlaista paniikkia. Ja muitakin pointteja, joita en nyt jaksa kirjoittaa. Yhdistäpä näitä ”eri puolten” mielipiteitä keskustelussa, ei ole helppoa. (Vähän nämä raiskaukset ovat kyllä huono esimerkki, kun niistä ei mitään myönteistä voi löytää.)
Ai niin, pakko vielä kommentoida, että en ole kovin nuori, kun tuo nuoruus on tullut monissa kommenteissa yleisesti esille ja aloin miettiä, että koskeekohan se mua (ehkä ei ja mikä edes nykyään on nuoruutta?)? Keski-ikä tässä siis on melko hollilla, mutta koska tämä aihepiiri ei ole mun ammattialaa ja termit yms. on maallikkona aivan hakusassa, ja kännykällä on nopeampaa kirjoittaa tällaista rennompaa tekstiä muutenkin, niin tekstit sitten on mitä on…
Hanna, kiitos! Mutta ei, et loukannut toki, aiheutit vain närkästyksen 😉
Niin, lähestymistapani on pääasiassa valtio- ja yhteiskuntakeskeinen. Siksikään en kirjoita täälläkään juuri yksilötasosta. Pelkkä tällainen rajaus saa monet näkemään punaista, mutta näin nyt vaan on. Valveutuneena ja virkeänä ihmisenä olen toki kiinnostunut kaikista tasoista, ja harrastan vahvaa arkipäivän flanööriä, mutta tänne blogiin ei ne ajatukset ehkä niinkään siirry.
”Epäiletkö tätä myös niiltä 90 prosentilta muista maahanmuuton kanssa operoivilta, jotka eivät suhtaudu ilmiöön tällä tavalla ”kriittisesti” vai koskeeko epäily ainoastaan meitä ”vääräuskoisia”?”
Totta kai mietin kaikkien kohdalla taustavaikuttimia, olivat he millä kannalla tahansa maahanmuutosta (tai mistä vaan). Esim. kansanedustaja – onkohan tuo hänen ajatuksensa vai puolueen? Tai toimittaja- lehden linjako on tällainen? Tai kansalaisjärjestön edustaja – eikö järjestössä saa olla kuin tietynlaisia fiiliksiä? Tai väkivaltainen rasisti – mitenkähän muu jengi häneen vaikuttaa? Jne. Totta kai pohdin… Ja tosiaan, en ajattele kenenkään olevan vääräuskoinen. Kaikenlaisia ajatuksia laidasta laitaan seurailen.
Juu, tarkoitin lähennä tieteentekemistä. Yhteiskuntatieteissä on aika usein erilaisia ”vinoumia” – koska ihmisissä nyt on. Eri asia sitten, miten näitä vastaan jaksetaan (jos jaksetaan) käytännön työssä taistella. Monesti ei edes haluta.
Jaana sanoi: ”minä kuitenkin uskallan pitää tätä meidän pohjoismaista, tasa-arvoista ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa kulttuuria parempana”
Tähän alunperin kommentoin, että haiskahtaa rasistiselta. Sen jälkeen Jaana vielä tarkensi mielipiteitään. Nyt ymmärrän Jaanan ajatuksen aiheesta paremmin.
Riikka sanoit paljon lievemmin: ”Kyllä minunkin mielestäni länsimainen (ehkä jopa ”pohjoismainen”) kulttuuri on monessa asiassa ylivertainen (esim. Jaanan mainitsemat seikat). Ei tietenkään kaikessa, ja toisaalta joissain kulttuureissa joku asia on varmasti paremmin. (Sikäli kun nyt kulttuureita edes kannattaa lähestyä näin monoliittisesti ja essentialistisesti.) Oleellista kuitenkin, että tässä mielipiteessä tai sen ääneen sanomisessa ei pitäisi olla hitustakaan rasismia.”
Joo, minäkään en pidä tuota sinun kommenttiasi rasistisena. Ja kaikkea voi mielestäni sanoa ääneen. Myös sen, että ”minusta tuo haiskahti rasistiselta”.
Jos ei olisi maanantaiaamu kello 7, tästä voisi jatkaa, että mitä se ”rasismilta haiskahtaminen” oikein tarkoittaa… Mutta koska on maanantaiaamu ja kello 7, tyydyn olemaan samaa mieltä 😉
Reipasta viikkoa kaikille.
Terrorismi ja siirtolaiskriisi eivät ole sosiaaliselle konstruktionismille ja sen ajamille tavoitteille todellisia uhkia, mutta niiden herättämä realismi voi olla.
Konstruktionismihan on kulttuurimarxilaisen politiikan pseudotieteellinen toteuttamisväline.
Tieto ja ymmärrys todellisuudesta on marxilaisuuden eli sosialismin eri muotojen (esim. sosialidemokratia, kansallissosialismi, sosialismi, kommunismi, juche-aate, arabisosialismi… myös islamismi on monella tavalla hyvin sosialismin kaltainen) leviämisen este. Tieto ja ymmärrys täytyy tehdä jollain keinolla toimimattomaksi tai harhaanjohtavaksi, jotta marxilaisuus voisi levitä eri muodoissaan. Konstruktionismi on juuri se tiedon ja ymmärryksen pilaamisen väline, jota sosialismin leviäminen käyttää ja tarvitsee.
Mielenkiintoinen näkökulma, Juhani. Idean voi nähdä toimivan noin esim. yhteiskunnallisessa keskustelussa. Yhteiskuntatieteiden kohdalla (tai muualla, joissa konstruktivistisia paradigmoja on käytössä) väite lienee kuitenkin liian raju. Toki suurin osa konst-suuntauksista tuli kyseenalaistamaan ”realistisia” tai ”rationalistisia” tai muuten vain positivistisia suuntauksia (ja oli hengeltään vasemmistolaista), mutta tänäpäivänä tuo kyseenalaistus alkaa olla jo liian läpikäyty. Konst yksinkertaisesti tarjoaa uuden ”todellisuuden” ja metodologian, oli se sitten mitä tahansa. Sitä käytetään kaikkialla, myös ei-vasemmalla.
Vai ovatko yksittäiset tutkijat vain hyödyllisiä idiootteja jonkinlaisen suuremman hankkeen edistäjinä, jota he itse eivät ymmärrä? Tämähän muistuttaa itsessään marxilaista ideologiakäsitystä, jossa elämme vääristyneiden mieliemme kanssa, jonkun ”suuremman” poimiessa potin.
Autorinnastuksessa on puolensa.
Ymmärtääkseni Afganistanin liikenne tappaa ja vammauttaa todennäköisemmin kuin terrorismi tai poliittinen väkivalta Afganistanissa. Mielestäni tässä on riittävä syy evätä turvapaikkaoikeus kaikilta Afganistanista tulevilta. Uhka on pieni ja sitä voi pienentää entisestään maan sisäisellä muuttamisella jos moiseen on tarvetta. Ei tarvitse tulla tänne ollakseen suhteellisen turvassa.
Liikenteen uhka ei saa pilapiirtäjiä ja muita taiteilijoita, poliitikkoja, virkamiehiä jne. sensuroimaan ilmaisuaan ja toimiaan. Islamin luoma ja laskelmoidusti ylläpitämä uhka taas saa. Niinpä poliittinen uhka sekä demokratiaa että elämäntapaamme kohtaan on islamin suunnasta konkreettinen, mutta liikenteen suunnasta nolla.
Islamismin uhkan suhteen terrorismia ei voi eikä saa tarkastella yksinään. Pitää katsoa koko kokonaisuutta.
Arjen ja arkisen elinpiirin tasolla on erilaista naisiin ja (tyttö)lapsiin kohdistuvaa seksuaalista ja sosiaalista häirintää, uhkaa, suoranaista vaaraa ja jopa järjestelmällistä seksuaalirikosten käyttämistä sotarikosten tavoin. (Esim. grooming.)
Lisäksi on kantaväestöön kohdistuvaa arkisen elinpiirin rajaamista. No-go-zonet, riskialueet, riskiajankohdat, riskiryhmät, hyvin brutaali reviirinvaltauskäyttäytyminen…
Lisäksi on poliittis-journalistista arkisen elinpiirin rajaamista. Ilmaisutavat, ”olemme nätimmin jos toimitte niin kuin haluamme” -painostus, kaksoisstandardit ja niiden vaatiminen, etuudet ja niiden vaatiminen, tukitoimet ja -rahoitukset ja niiden vaatiminen…
Lisäksi on lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa toimintaa. Koulujen ja päiväkotien ruokien, opetussisältöjen, oppituntijakojen, sukupuolikäytöntöjen, erityisopetusjärjestelyjen jne. loputon sopeuttamisvaatimus ja kulujenkasvatuskierre islamin ja islamismin takia.
Terrori ja terrorismi on tavallaan se (toistaiseksi) kovin sinetti noiden päällä. Terrorin keinoin kerrotaan, että vaatimusten uhmaaminen johtaa kuolemaan eikä edes valtio kaikkine resursseineen voi suojella kansalaista. Terrorismi on se joukon edessä seisova lihaskimppu, jonka voimaan lihaskimpun takana oleva tuhansista muista koostuva joukko luottaa.
Jos ja kun arvioidaan terrorismin aiheuttamia vahinkoja, pitää katsoa suorien uhrien lisäksi myös terrorismin suojassa tapahtuvan matalamman intensiteetin toiminnan uhkia ja vahinkoja.
Juuri näin. Tämän kokonaisuuden poliittisesti motivoituneet toimijat vain aina haluavat unohtaa. Detaljista toiseen, koskaan nostamatta katsetta laajemmalle pinnalle.
Toisaaalta ihan ymmärrettävääkin: kenellä nyt moiseen olisi enää aikaa tai kykyä. ”Tiede” on poukkoilevaa ja pienimuotoista, usein irrelevanttia, ainoastaan tutkijan omia pyrkimyksiä edistävää, media tarvitsee klikkauksia ja nopeita ja helppoja otsikoita ja aiheita, kaiken on oltava yksinkertaista. Too heavy stuff, sanoo ihminen ja pilkkoo todellisuutensa helppoihin paloihin.
Saksalaisen filosofin ja kirjailijan Rüdiger Safranskin haastattelu oli ollut Kristelig Dagbladissa, mistä sitä on siteerannut Snaphanen. Safranskin mukaan läntisen elämänmuodon tulisi muistaa, että sillä on vihollisia. Tätä me lännen hemmotellut lapset emme tajua. Meillä on jotain, mitä tulisi puolustaa. Monet muslimeista eivät tiedä mitä kunnioittavaa he voisivat sanoa toisesta uskonnosta. Me olemme taas unohtaneet, että jo pakolaisveneistä kristityt heitettiin veteen. Ja nyt meillä on todisteita uskonnollisten ryhmien välisistä tappeluista leireillä. He siis jo matkalla turvapaikkaan ryhtyvät toisiaan vastaan vihollisuuksiin, joiden välttämisellä he perustelevat turvapaikan tarpeensa Euroopassa. Raja uskonnon ja valtion välillä on heille ymmärrettävästi tuntematon. Nyt kun tervetulon euforia on sulanut pois, yhä suurempi osa vastaanottajakansasta alkaa reagoida vihamielisesti. Miljoona on jo tullut, joista 70% nuoria miehiä, ja kunhan saamme heidän perheensäkin tänne, niin useita miljoonia on keskellämme. Protestit maahanmuuttoa vastaan tulevat yhä raivokkaammiksi, ja mikäli riehumiset edelleen jatkuvat, muuttuu Saksa uudelleen maailman mielipiteessä moraalisesta esikuvasta vanhaksi fasistisen uhan maaksi. Meidän ei tule myöskään unohtaa, että protestanttisuus on puolimatkassa nihilismiin. Uskonnon ulkoiset ilmentymät menettävät merkityksensä, ja sisältö elää jonkin aikaa uskonnollisena moraalina, sitten uskonnollisuus siitäkin katoaa, ja vain moraali jää jäljelle. Sitten häviää moraali ja nihilismi valtaa alaa. Nihilismin nykyinen muoto on kuluttaminen, kun ei ole mitään jumalaa, voi ihan hyvin vain shoppailla. Vaikka asiat merkitsevät vähän, on meillä silti vapaus, mitä meidän tulisi puolustaa poliittista islamia vastaan. (KrD. Filosof: Forkælede europæere tør ikke forsvare deres værdier = Filosofi: Hemmoitellut eurooppalaiset eivät uskalla puolustaa arvojaan).
Kiitos Halfdan! Jos maailmamme olisi toisenlainen, saattaisi arka ja iäti solidaarinen länsi-ihminen ollakin arvostettava. Mutta tässä maailmassamme hyvyydestä, hyväuskoisuudesta ja onttoudesta ei taida saada lisäpisteitä.
Tuleekohan asia muuttumaan? Mitään muuta kautta kuin väkivaltaisesti?
Tässä on kuitenkin ihan hyvä, suhteuttava muistutus terrorismin historiasta Lehtisen kolumnin aiheena.
ISISin öljykaupoista lueskellessa tuleekin mieleen että johdossa on muutama miljoonien makuun päässyt onnekas nilkki ja loput värvätyistä ovat hyödyllisiä hölmöjä jotka liittyvät riveihin kuka minkäkin henkilökohtaisen motiivin ajamina. Ongelmien alkujuuret tuollapäin maailmaa taitavat olla kovin monisyiset
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448848747496.html
Hannalle, jos tämä nyt enää tavoittaa. Itsellänikin on tapana vain joskus häipyä blogista, minne olen kommentoinut ja sitten jää lukematta mahdolliset vastaukset.
Mutta siis kun lehdissä ja medioissa on tuota myönteistä maahanmuuttopropagandaa niin, että tulee jo korvista ulos, niin jos itse menee jonnekin kommentoimaan, niin tokihan sitä kertoo kriittisen näkemyksen maahanmuuttoon. Sitä positiivista kyllä on muutenkin vaikka kuinka paljon.
Kenen kanssa sitä muka keskustelisi asiallisesti maahanmuutosta, kun rasistileima lentää saman tien, jos ei olekaan täysin maahanmuuton puolesta. Tilanne on aivan samanlainen kuin jos olisi yrittänyt 70-luvulla käydä N-liitosta kriittistä keskustelua. Täysin toivotonta.
Koska järkipuhe on mahdotonta, niin ihan yhtä hyvin voi suoraan haistattaa. Niinhän se vastapuolikin tekee.
Jos tässä nyt pitäisi keksiä joku hyvä puoli nykyisestä pakolaiskriisistä, niin ehkä siellä on joukossa joku urheilun tuleva supertähti kuten Zlatan. Minä en kyllä olisi valmis maksamaan tätä hintaa, että saadaan jotain urheilijoita. Suomesta tulee maa, jossa täytyy katsoa minne voi mennä turvallisesti. Myöskin kantaväestön köyhille tulee käymään huonosti. Emme takuulla pysty elättämään sekä pakolaisia, että omia köyhiä. Koska omat köyhät voi kipata lähimpään ojaan kuolemaan ilman pelkoa rasismista, niin se tullaan myös tekemään.
Paluuviite: Poliittisen rationalismin päännosto | Para-aspergerilaisia huomautuksia