Kirjoittaja: Riikka

Kaksi vuotta

/ Riikka / 9 kommenttia

Perussuomalaisten puoluekokous järjestetään viikon kuluttua Tampereella. Pohtiessani tulevien puheenvuorojeni sisältöä (ja viivytellessäni niiden kirjoittamista) kävin muistelemassa edellistä kahden vuoden takaista kokousta, jossa minut valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Luin ensimmäisen puheenjohtajan linjapuheeni, jonka pidin Seinäjoella 15. elokuuta 2021. Sepä oli hyvin ajankohtainen ja tapahtumia selittävä! En muistaakseni ole sitä aiemmin julkaissut, joten julkaisen sen nyt, lähes kokonaisuudessaan. (Pois olen ottanut silloin edessä oleviin aluevaaleihin ja koronatilanteeseen liittyvät kohdat.)

Kenen kanssa hallitukseen?

Yksi kysymyksistä, joihin perussuomalaisten puheenjohtaja saa jatkuvasti vastata, on, minkä puolueiden kanssa haluaisimme hallitukseen ja minkä puolueiden kanssa emme.

En näe, että perussuomalaisilla on varsinaisia ystäväpuolueita tai sen paremmin sen vastakohtiakaan. Muut puolueet ovat kilpailijoitamme. Teemme yhteistyötä, kun se on kannattavaa ja siitä on saavutettavissa hyötyä. Myöskään hallitukseen perussuomalaiset ei mene ensisijaisesti solmimaan ystävyyssuhteita eikä työn tarvitse olla kivaa.

Perussuomalaista politiikkaa ei ole ohjannut viime vuosina hallitushinku eikä se tule ohjaamaan sitä tulevinakaan vuosina. Mutta ei sitä ohjaa mielestäni oppositiohinkukaan. Ei oppositiossa pidä kynsin hampain roikkua, varsinkaan, jos tavoitteena ovat lainsäädäntömuutokset.

Hallitus on paikka edistää konkreettisia poliittisia tavoitteita – oppositio on paikka kertoa niistä, kerätä niille tukea ja kannatusta. Perussuomalaiset on valmis osallistumaan sellaiseen hallitukseen, jossa se voi edistää tavoitteitaan.

Ja tätäkin on korostettava: ei tietenkään kaikkia tavoitteita yhtä paljon, sillä koalitiohallituksessa puolueet sovittelevat arvonsa ja tavoitteensa yhteen ja tuloksena on hallitusohjelma, jossa jokainen puolue saa edistää jotakin mieluista lainsäädäntöä. Pelkkä hallitusohjelma ei riitä vaan sitä pitää tietenkin myös noudattaa.  

Arvot ja ihmiskäsitys

Kun perussuomalaisista on puhe, muut puolueet joskus kuvittelevat, että ne voivat itsekseen määritellä sen, kuinka paljon meidän tulee joustaa tavoitteistamme ja tulla muita vastaan, verrattuna siihen, että niiden pitäisi joustaa omista tavoitteistaan ja tulla meitä vastaan.

Välillä minusta on jopa tuntunut, että tätä keskustelua, esimerkiksi arvojamme koskien, käydään ikään kuin olisimme vajaavaltainen toimija, muiden avunannon ja hyväksynnän varassa. Määrittelyoikeus itseemme, vaikkapa ihmiskäsitykseemme, on annettu muille.

Lähestymistapa on täysin väärä. Perussuomalaisessa arvopohjassa, ihmiskäsityksessä tai tärkeimmissä näkemyksissämme ei ole mitään salattavaa, hävettävää, hämärää tai epäselvää. Olemme kansallismielinen ja isänmaallinen puolue, ajamme realistisesti Suomen ja suomalaisten etua, eikä mitään muuta tehtävää suomalaisella puolueella ja päätöksentekijällä pitäisi ollakaan.

Eikö tämän lähtökohdan pitäisi koskea muitakin puolueita? Sen sijaan, että arvopohja leijuu abstrakteissa yläilmoissa tai on tekoja enemmän kiinnostunut sanoista, joita vahtaa kieli pitkällä virhettä odottaen. Tai että ei kykene sanomaan, kenen puolella maailmassa on tai edes kertomaan, mikä on tärkeintä, mikä ei niin tärkeää ja mikä ei lainkaan tärkeää. Mikä ihmeen arvopohja sellainen edes on?

Minä olen hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta, ja toivottavasti tekin olette.

Woken ja canceloinnin vastareaktio

Uskon, että 2020-luvulla vahvistuu entisestään terve vastareaktio, niin Suomen ja suomalaisuuden erityislaatuisuuden kieltämistä vastaan kuin erilaisia identiteettipoliittisia, woke-kulttuuriin ja niin sanottuun ”cancelointiin” liittyviä kehityssuuntia vastaan. Monet ihmiset ovat kyllästyneitä, mutta kaikki eivät uskalla sanoa sitä. Pahimmillaan mielipiteen tai jopa tosiasioiden sanomisesta voi seurata aktivistien organisoima somejahti ja työpaikan tai elannon menetys. Nykypäivän tiedostaminen tarkoittaa sitä, että osaa luetella uusimman kirjainyhdistelmän seksuaalivähemmistöistä tai puhua mahdollisimman ylevästi oikeuksista, ei sitä, että tuntisi ja ymmärtäisi historiaa, korostaisi velvollisuuksia ja vastuuta tai havaitsisi todellisia syy-seuraussuhteita yhteiskunnallisten ongelmien taustalla.

Mitä hyväksytympää on sanoa kannattavansa perussuomalaista arvopohjaa ja tavoitteita, sitä enemmän sitä kannatetaan ja sitä useampi uskaltaa sanoa niin. Meillä on tässä vielä paljon työtä tehtävänä. Kyse ei ole pelkästä politiikasta vaan myös laajemmasta kulttuurisesta muutoksesta. ”Suomi takaisin” ei tarkoita säkkiä päähän; päinvastoin se tarkoittaa sitä, että osaa avata silmänsä ja nähdä tosiasiat ja arvostaa sitä, mitä on saavuttanut.

Meidän pitää tavoitella parempaa kansallista itsetuntoa.

Maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen hallituksessa

Olen sanonut, että en itse veisi perussuomalaisia koskaan hallitukseen, jossa emme onnistuisi merkittävästi tiukentamaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä ei tarkoita, että maahanmuutto olisi ainoa teemamme tai että vain siinä tavoittelisimme jotakin. Maahanmuuttokysymykset ovat ne, joissa me erotumme vahvimmin kaikista muista puolueista. Me vastustamme maallemme haitallista maahanmuuttopolitiikkaa, eikä tähän ole tulossa minkäänlaista muutosta. Muut puolueet eivät vastusta – en tiedä, onko siihen tulossa muutosta. Monia Euroopan maita huomioimalla näin voisi odottaa.

Tästä syystä maahanmuuttoa on hyvä käyttää eräänlaisena lakmustestinä eli hallitusyhteistyöindikaattorina. Tältä pohjalta olen vastannut myös kysymyksiin mahdollisista hallituskumppaneista. Puolue, joka ei ole valmis kiristämään suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, ei voi olla perussuomalaisten kanssa hallituksessa.

Haluamme muutoksia niin sanottuun humanitaariseen ja sosiaaliseen maahanmuuttoon. Tavoitteemme on nolla turvapaikanhakijaa, kuten Tanskan sosiaalidemokraattivetoisella hallituksella. Haluamme kiristyksiä perheenyhdistämiseen ja muihin maamme haitallisiin vetovoimatekijöihin. Haluamme tiukennuksia kansalaisuuden saamiseen. Suomen kansalaisuutta tulee arvostaa ja vaalia eikä jakaa kuin ilmaisia ämpäreitä.

Tarkastelemme maahanmuuttoa sen eri puolilta. Siksi haluamme muutoksia myös matalapalkkamaahanmuuttoon. Se ei ole Suomelle keskimäärin hyödyllistä, vaikka niin monet sitä koko ajan ratkaisuksi kuuluttavat.

Väestöpohjan muutokset

Ja kyllä, olemme huolissamme väestöpohjan muutoksista. Esimerkiksi siitä, että noin 15 vuoden päästä Espoossa kolmasosa asukkaista on vieraskielisiä. Suurimmiksi ryhmiksi kiilaavat aasialaiset, pohjoisafrikkalaiset ja Lähi-idästä tulevat. Siitä, että noin vuonna 2053 suomalaiset ovat Espoossa vähemmistö. Olen vakuuttunut, että suurin osa suomalaisista ei pidä tästä kehityksestä. Toinen asia on se, uskaltavatko he sanoa sen ääneen, tietäen, mitä siitä heille seuraa.  

Jo pelkästään väestönkehityksellisistä syistä maahanmuuton huomattava rajoittaminen on siis välttämätöntä, sillä tulijat eivät lopu koskaan. Vaikka maahanmuutto jakautuu maahamme hyvin epätasaisesti, vaikuttaa se tavalla tai toisella kaikkien elämään. Se ei siis ole ”yksi asia”, vaan valitettavasti yhä merkittävämmäksi käyvä poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ilmiö.

Vasen-oikea

Monet haluavat edelleen asettaa meitä johonkin kohtaan oikeisto-vasemmisto-ulottuvuudella. Se on kuitenkin hankalaa, koska toimimme pääosin muulla ulottuvuudella. Kannatamme verorahoitteista hyvinvointijärjestelmää ja turvaverkkoja ja suomalaista työtä. Tekeekö se meistä vasemmistolaisia?  Haluamme pienentää paisuvaa julkista sektoria ja priorisoida valtion menoja ja tukea yrittämistä. Tekeekö se meistä oikeistolaisia?

Entä kun emme kannata halpamaahanmuuttoa tai veronmaksajan rahojen lappamista ylikansallisille omistajille? Entä kun hyvinvointivaltiomme ei mielestämme kuulu kenelle tahansa vaan suomalaisille? Mihin suuntaan nämä meitä ohjaavat? Perussuomalaiseen suuntaan.

Oikeisto-vasemmisto-ulottuvuus on monin osin vanhentunut ja käyttökelvoton ohjaamaan sen paremmin käytännöllistä kuin filosofisempaakaan poliittista analyysia.

Talouden ja työntekemisen ongelmat

Suomen taloudellinen tilanne on surullinen, vaikka juuri tällä hetkellä kasvu näyttää korkeita lukemia. Ongelmiamme ei ole aiheuttanut korona. Kestävyysongelmamme ovat kroonisia, eivät epidemian aiheuttamia. Se on vain kärjistänyt niitä. Kärjistymisestä huolimatta hallitus lisäsi julkisia menoja pysyvästi noin 1,4 miljardilla. Karmeimman menolupauksen se teki kuitenkin viime kesänä luvatessaan miljardeja suomalaisten rahaa Etelä- ja Itä-Eurooppaan. Se ei ole pelkkää rahanmenoa, vaan itsemääräämisoikeutemme luovuttamista.

Työntekemisen kannattamattomuus, etenkin alemmilla palkkatasoilla, on yksi maamme merkittävimmistä rakenteellisista ongelmista. Kyse ei ole vain sosiaaliturvan kannustinongelmista vaan ylikireän verotuksen, työmarkkinoiden, yritysrakenteen ja maahanmuuton vaikutuksista.

Menot kasvavat, asioita ei panna tärkeysjärjestykseen. Hyvinvointijärjestelmältämme putoaa pohja, työ ja maksajat.

Kuntatalous on historiallisen kriittisessä tilassa. Alijäämä on jatkuvaa, vaikka hallitus on sitä pyrkinytkin ”koronapaketeilla” peittelemään. Tulot, niin verot kuin valtionosuudet, eivät riitä kattamaan menoja, puhumattakaan hallituksen uusista hankkeista. Olipa kyse sitten terveydenhuollosta, kouluista, poliisista, tiestöstä, mistä tahansa valtion perustehtävästä – me nitkutamme eteenpäin. Samaan aikaan miljardit ovat pikkurahoja jossakin muussa kohteessa.

Työ, työllisyys ja yritykset

Työllisyyden parantaminen on välttämätöntä. Tämä ei ensisijaisesti tarkoita veronmaksajan rahalla tehtäviä työllistämistoimia, jotka kustantavat enemmän kuin hyödyttävät, vaan ennen kaikkea yksityiselle sektorille syntyviä työpaikkoja. Mikään yksittäinen työllisyystoimi, sen paremmin pehmeä kuin kova, ei mene sen edelle, että yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää vero-, yritys-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Myös julkisella sektorilla on resurssipulaa, esimerkiksi hoitoalalla. Julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat rapautuneet eikä uusi hallintouudistus asiaa korjaa. Me emme tarvitse enempää paperinpyörittäjiä ja hiirennapsuttelijoita kuntiin tai virastoihin.

Talouden korjaaminen välttämätöntä

Paisuva julkinen sektori korkeine veroasteineen ei pidemmän päälle sovi yhteen myöskään innovaatioita tuottavan ja uudistuvan yrityskentän kanssa. Löysä ulkomaalaispolitiikka ja luottaminen maahanmuuttoon heikon tuottavuuden matalapalkka-aloilla yhdistettynä avokätiseen sosiaaliturvaan eivät voi toteutua yhdessä.

Valtion menoihin vaaditaan realistinen ja pragmaattinen läpivalaisu. Kaikkien toimien pitää hyödyttää Suomea ja suomalaisia ja viedä maamme kohti parempia aikoja ja uutta hyvinvointia. Palkansaajan tilipussiin verojen jälkeen jäävää osuutta työn tuotosta on nostettava. Työn verotuksen madaltaminen olisi myös yrityksille kaikkein hyödyllisintä, verrattuna esimerkiksi muihin veronalennuksiin. Työn verotuksen alentamisen hyöty kertautuisi siten ostovoimassa, tuotteiden hinnoissa ja työllisyydessä.

Vaikka eurooppalainen talous nyt vetää ennätyskovaa, Suomi ei pääse nosteeseen toivotusti mukaan, vaikka se on elvyttänyt velaksi kahdella kädellä. Lyhyen nousun jälkeen kohtaamme jälleen ne aivan samat ongelmat. Nousu ei korjaa taloutemme ongelmia, mutta sen valossa hallitus voi taas hetken aikaa paistatella.

Ilmasto- ja EU-politiikka

Ilmasto- ja EU-politiikassa on paljon samanlaisia ominaisuuksia – ja useinhan ne tulevatkin samasta lähteestä. Molemmat edellyttävät sitä, että suomalainen veronmaksaja, yritys tai työntekijä, maksaa yhä enemmän, jonnekin muualle. Molemmat edellyttävät, että me luovumme intresseistämme ja päätösvallastamme jonkun korkeamman hyväksi, olipa siitä meille tai edes tuolle korkeammalle mitään varsinaista hyötyä. Molemmissa, ilmasto- ja EU-politiikassa, peräänkuulutetaan kunnianhimoa ja rohkeutta, mutta seuraukset ovat ennalta arvattavia ja valitettavan usein maallemme huonoja.

Koronasta saimme elpymisvälineen. Ilmastonmuutoksesta suunnitellaan saatavaksi sosiaaliväline. Sentään metsiemme kimppuun käyminen aiheutti hieman vastarintaa muuallakin kuin perussuomalaisissa. Joka tapauksessa päätösvaltaa ja rahaa siirtyy ylikansalliselle EU-tasolle. Jokainen uusi väline on liturgian mukaan ”kertaluonteinen” ja ”välttämätön”. Jokainen uusi kunnianhimo, jonka suomalainen maksaa, tulee sellaisen hyväksi, jota ei voi tai on hankalaa mitata.

Olen myös hyvin huolissani siitä, mitä päivä päivältä kiihtyvä ilmastopelottelu maailmanloppua manaavine uhkakuvineen aiheuttaa lapsille ja nuorille. Paniikki ja ahdistus, joita selvästi pyritään tuottamaan, eivät vie asioita oikeaan suuntaan, päinvastoin ne näkyvät mielenterveys- ja muina ongelmina. Järkevä ympäristökasvatus ja esimerkiksi järkevään kuluttamiseen ohjaaminen ovat hyviä asioita, ei se, mitä todistamme joka päivä.

Me perussuomalaiset olemme tässäkin asiassa realisteja, emme ympäristövihamielisiä. Perussuomalainen huolehtii ympäristöstään ja suomalaisesta luonnosta, puhtaasta ilmasta, vedestä ja maasta. Hän arvostaa elinympäristöään ja muiden ihmisten elinympäristöä. Hän myös tietää Suomen elävän metsistä.

Perusasioiden parissa

Ennen kuin perussuomalaisista tuli varteenotettava voima politiikassa, kaikki puolueet muistuttivat enemmän tai vähemmän toisiaan. Kaikki korostivat byrokraattista tai teknokraattista, tietynlaiseen asiantuntemukseen pohjaavaa näkemystä politiikasta, johon ei juuri kuulunut konfliktia eli arvojen ja tavoitteiden ristiriitaa tai erilaisia intressejä. Oikeanlaisia päätöksiä oli mahdollista saada aikaiseksi oikeanlaisen tiedon varassa, ja eri puolueiden edustajat puhuivat samanlaista ammattikieltä ja olivat useista asioista yhtä mieltä. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että heidän edustamansa liberalismi ei ole ideologia vaan totta, ainoa mahdollisuus, historian voittaja. Kansalaisten kiinnostus politiikkaa kohtaan heikkeni. Enkä syytä heitä.

Perussuomalaiset ei puhu politiikan ammattikieltä. Puhumme suomea ja usein nimemme mukaisesti perusasioista. Me olemme vaihtoehto muille puolueille. Nekin ihmiset, jotka eivät meitä tai ajatuksiamme kannata, yleensä osaavat kertoa ainakin joitakin tavoitteitamme. Emmekä ole tarvinneet tähän konsultteja tai viestintätoimistoja.

Valitettavasti poliittinen apatia nostaa jälleen päätään. Ei samoista syistä kuin muutama vuosikymmen sitten, vaan siksi, että ihmiset eivät enää usko voivansa vaikuttaa mihinkään äänestämällä tai osallistumalla politiikkaan. Mikään ei kuitenkaan muutu, kaikki on aina samaa, nämä ihmiset sanovat.

1970-luvulla useat puolueet kilpailivat siinä, mikä niistä on vasemmistolaisin ja mikä eniten rähmällään. Nähtiin vasemmalta ohi -ohituksia.

2020-luvulla kilpailu on samantyyppistä, mutta se ei tapahdu vasemmisto-oikeistoulottuvuudella. Puolueet kilpailevat siitä, mikä niistä on idealistisin, liberaalein ja globalistisin – erotuksena kansallismielisestä ja realistisesta, jota me edustamme.

Isot ilmiöt vai pienten asioiden näprääminen

Muiden puolueiden edun mukaista on myös asioiden säilyttäminen ja muuttaminen mahdollisimman vähän. Ne haluavat, että asiat pysyvät samoina. Kehitysmaista saapuva maahanmuutto on vääjäämätöntä, ja siirtolaisten määrän pitää kasvaa. Julkisen sektori paisuu, koska aina keksitään uusia menoja; eihän se ole vaikeaa. Valtion ja kuntien pitää osallistua koko ajan mitä useampiin asioihin. Suomalaisen on maksettava enemmän veroa, jotta valtion lonkerot pysyvät voimakkaina. Meidän itsemääräämisoikeuttamme tulee vähitellen antaa muualle, koska tämäkin on vain kehitystä ja hyväksi meille. Meidän tulee olla yhä enemmän kiinni Euroopan unionissa, koska mitäpä me suomalaiset ilman Brysseliä osaisimme tehdä. Ja niin edelleen.

Puolueet, jotka kutsuvat meitä jämähtäneiksi, eivät itse halua muutoksia. Ne kyllä koko ajan vaativat jotakin, mutta jos katsotte mitä, huomaatte, että ne käyttävät eniten energiaa aivan toissijaisiin asioihin, pieneen näpräilyyn. Tie, joka johtaa paitsi hyvinvointijärjestelmämme loogiseen kaatumiseen paisuvien menojen ja kutistuvien tulojen seurauksena, myös maamme osaksi vääjäämätöntä EU:n monikulttuurista, turvatonta sekamelskaa, on heidän valintansa ja tällä tiellä he itsepintaisesti haluavat Suomen pitää. Siksi mikään ei muutu.

Me voimme vaikuttaa asioihin, jos olemme riittävän vahvoja. Me emme voi tehdä mitään, jos meitä ei äänestetä. Asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Muutokset ovat hitaita, ne vaativat osaamista, kykyä, tietoa, oikeita ihmisiä monessa eri paikassa, ja syvää, vahvaa perussuomalaista näkemystä.

Tämä ei kuulosta populismilta eikä se sitä olekaan. Uskon populismiin ainoastaan silloin, jos sillä tarkoitetaan kansan kannatusta ja tukea, erotuksena esimerkiksi sille, että puolueen taustalla häärii erilaisia etujärjestöjä, jotka avittavat agendan edistämistä rahalla ja suhteilla. Sellaista häpeilemätöntä populismia karsastan, joka pyrkii vain äänten ja suosion kalasteluun erilaisin katteettomin lupauksin tai silmänkääntötempuin.

Realismia ja visio

Olen maininnut moneen kertaan realismin. Se ei ole pelkkää tosiasioiden ymmärtämistä eikä niille ikään kuin alistumista. Juuri sellaiset asiat, joita muut väittävät kuin luonnonvoimiksi, ovat niitä, joihin me haluamme puuttua.

Realismin lisäksi politiikassa tarvitaan visio. Minulle se on yksinkertaisimmillaan hyvinvoiva ja vapaa Suomi, jossa vapaa kansalainen rakentaa itse oman visionsa. Suomalainen ei tarvitse hallintoruhtinaita kertomaan, mitä heidän tulee haluta, tavoitella, syödä, missä asua, miten elää, mihin uskoa, mitä sanoja käyttää. Hän osaa päättää sen itse. Suomen valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja perustavanlaatuisesta hyvinvoinnista, ja hyvinvointijärjestelmämme tukea ja auttaa ja suojella niitä suomalaisia, jotka eivät siihen itse, syystä tai toisesta, pysty.

Perussuomalaisuuteen liittyy vahvasti ajatus siitä, että hyvän ja oikean saamiseen liittyy myös vastuu ja velvollisuus. Emme pidä ihmisistä, jotka takki auki ja käsi ojossa tulevat vaatimaan meiltä maksamista, hyväksyntää tai heidän näkemyksilleen alistumista. On oikeuksia, mutta niitä ei ole ilman velvollisuuksia. Ylipäätänsä Suomessa puhutaan aivan liian vähän velvollisuuksista. Oikeuksiahan kaikki osaavat tarvittaessa keksiä. Perussuomalaiset muistuttaa mielellään, mitä se vaatii ja edellyttää, että meillä olisi turvallista, yhteiskunnallista keskinäistä luottamusta ja ihmisistä huolehtiva hyvinvointijärjestelmä.

14.8.2021 Seinäjoki, Puoluekokous 2021. kuva Matti Matikainen

Puolustuspuheenvuoro

/ Riikka / 253 kommenttia

Viime viikot on keskusteltu 15 vuotta sitten kirjoittamistani Jussi Halla-ahon Scripta-blogin kommenttiosion viesteistä. Viestejä on kokonaisuudesta ja keskustelusta irrotettuina ruodittu lehdissä ja somessa, ja niistä on löydetty asioita, joita niissä ei ole ollut silloin eikä ole nyt. Ne on otettu irrotettuina ”vaarallisten” tai ”kiellettyjen” sanojen kokoelmina määrittämään minua ihmisenä ja toimijana, poliitikkona ja ministerinä. Ne on otettu sellaisinaan määrittämään perussuomalaista puoluetta ja jopa suomalaisen yhteiskunnan ongelmia.

Tiedän hyvin, että ne ihmiset, jotka asian ymmärtävät, ymmärtävät sen ilman tätä puolustuspuheenvuoroanikin. Toisaalta ne, jotka eivät ymmärrä, eivät ymmärrä tämän kirjoituksen jälkeenkään. Minun on kuitenkin kirjoitettava tämä teksti itseni ja läheisteni sekä myös perussuomalaisten takia. Olen viime viikkojen aikana saanut valtavasti tukea ja kannustusta, ja olen siitä hyvin kiitollinen. En ole jaksanut tehdä tätä kirjoitusta aiemmin. Tällaisen jyrän alle jääminen laittaa kovankin vähän puuskuttamaan.

Kiitän teitä kaikkia tukijoita. Median perusteella voisi kuvitella, että teitä ei ole. Mutta minä ja muut persut tiedämme, miten hirveän paljon teitä on. Onneksi myös muiden puolueiden kannattajissa.

Yksityisen henkilön kommentit

Olen viestit kirjoittaessani 15 vuotta sitten ollut yksityinen henkilö, ilman julkisia tehtäviä. Olen kirjoittanut kommentit nimimerkillä. Kuten olen aiemmin todennut, olen osallistunut 2000-luvun alusta verkkokeskusteluihin laajalla aiheiden kirjolla. Scriptan vieraskirja keskittyi lähinnä yhteen, maahanmuuttoon. 

Viestien kirjoittamisesta kului yli 8 vuotta siihen, että edes päätin lähteä mukaan politiikkaan. Politiikassa olen toiminut työntekijänä perussuomalaisten puoluetoimistolla, kunnanvaltuutettuna, kansanedustajana, valiokunnan puheenjohtajana, puolueen varapuheenjohtajana, aluevaltuutettuna, puolueen puheenjohtajana ja nyt reilun kuukauden valtioneuvoston jäsenenä valtiovarainministerinä. Toimintaani tai suoriutumiseeni näissä tehtävissä ei ole kohdistunut minkäänlaista moitittavaa normaalin poliittisen erimielisyyden ja suunpieksennän lisäksi. Päinvastoin, olen saanut paljon kiitosta puoluerajat ylittäen ja virkamiehistä sidosryhmiin.

Olen tänä kesänä pahoitellut 15 vuotta sitten yksityishenkilönä nimimerkillä kirjoittamiani kommentteja, käyttämääni kieltä, sanavalintoja ja tyyliä. Moni kommentti on yliampuva, typerä, moukkamainen. Puran yksityiselle ihmiselle sallittua turhautumista ympärilläni omakohtaisesti havaitsemiini ongelmiin. Vastaavaa kieltä ja tyyliä löytää somesta – tai vaikkapa kansanedustajan saamasta kansalaispostista – helposti. Piti sisällöstä tai ei, tällaisia asioita varsinkin meille perussuomalaisille monet kansalaiset jatkuvasti kertovat. Joskus olin itse sellainen kansalainen.

Ihmiset, jotka eivät voi käsittää, että joku kokee ja kirjoittaa sellaisia asioita, eivät todennäköisesti ymmärrä myöskään, miten perussuomalaisia voi kannattaa yli 600 000 kansalaista.

En käyttäisi enkä ole käyttänyt julkisissa tehtävissäni vastaavaa kieltä, vaikka tietenkin puhun (ja aion edelleen puhua) paljonkin samoista ongelmista.

Olen useissa haastatteluissa vuosien varrella avoimesti kertonut, että olen kirjoittanut kyseisessä vieraskirjassa. Itse en ollut kommenttejani lukenut niiden kirjoittamisen jälkeen. Olen myös kertonut, että epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka on nimenomaan tärkein syy sille, että olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Taustaani ei näiltäkään osin liity mitään salattavaa. En kuitenkaan olisi halunnut käsitellä julkisuudessa esimerkiksi henkilökohtaisia seksuaalisen ahdistelun kokemuksiani, kuten en muitakaan oman elämäni tapahtumia.

Toisin kuin mediassa on väitetty, väkivallan ihannointia tai siihen yllyttämistä kommenteissani ei ole. En ole koskaan kannattanut minkäänlaista väkivaltaa tai ääritoimintaa. Olen aina vastustanut sellaista. En ole koskaan kannattanut ihonväriin tai etniseen taustaan perustuvaa syrjintää. En ole koskaan vastustanut seksuaalivähemmistöjä. En ole koskaan kieltänyt jokaisen ihmisarvoa. Rumasti ja kovalla kielellä osaan puhua ja kirjoittaa ja näyttää tunteeni, mutta muuta kyseisistä kommenteista ei kannata etsiä.

Vieraskirjan tyylistä

Uskon edelleen, että normaalilla ymmärryksellä varustettu ihminen, poliittisesta katsantokannasta riippumatta, ymmärtäisi vieraskirjaa hieman laajemmin lukemalla, että käytetyin kirjoittamisen tyyli on voimakas sisäpiirihuumori ja sarkasmi. Huumori on paikoin hyvin mustaa, ja sarkastinen ote leimaa useiden kirjoittajien viestittelyä. Viesteissä leikitellään stereotypioilla, hyvässä ja pahassa. Median aivoituksille nauretaan ja niistä tehdään pilkkaa. Kommentteja pitää lukea osana keskustelua ja osana kyseistä aikaa ja lehdissä käsiteltyjä aiheita.

Esimerkiksi en suinkaan ole ehdottanut kenenkään potkimista, vaan jatkanut mediassa tehtyä överiä analyysia ja käyttänyt sitä vahvasti ironisoiden hyväkseni. Tämä on (oli) kyseiselle genrelle tyypillistä. Asia käy selväksi lukemalla keskustelua yhtään laajemmin kuin yksittäisten kommenttien verran eikä vaadi sen perusteellisempaa tekstianalyysia. Tämän ymmärtäminen ei vaadi kyseisenlaisen huumorin tai lähestymistavan hyväksymistä.

Omat viestini selvästi alleviivaavat vieraskirjan tyyliä. Viljelen erittäin voimakkaasti ironiaa, lähes jokaisessa viestissäni. Irvailen moneen suuntaan. Tuohon aikaan sarkasmi oli vielä kanssakäymisessä sallittua eikä aiheuttanut siinä määrin tahattomia tai tahallisia väärinymmärryksiä kuin nykyään. Kenenkään ei tarvitse hyväksyen ymmärtää vieraskirjaan kirjoittamisen ajanvietettä tai siellä käsiteltäviä asioita tai käytettyä kieltä, mutta kommenteistani nyt väitettyjen väkivaltafantasioiden, väkivaltaa ihannoivien tai sitä lietsovien, fundamentaalin pahuuden tms. löytäminen on yksinomaan järjetöntä eikä perustu lainkaan tosiasioihin.

Mitä journalismille on tapahtunut?

Pelkästään twitteriä seuraamalla voi havaita, että nykyään sarkasmi on hyvin vaarallinen tekstimuoto, ainakin jos kirjoittaa herkistä aiheista. Niinpä sitä ei mielellään enää kukaan käytäkään. Poliitikoille se taitaa olla täysin kiellettyä, ainakin oikeistoa edustaville. Myös huumori ylipäätänsä käy koko ajan kapeammaksi, jotta kukaan ei loukkaantuisi. Elämme merkillistä aikaa, mutta se ei ole laajemmin tämän kirjoituksen aihe.   

Huomionarvoista on, että journalistit, kielen kanssa töitä tekevät, hekään eivät kykene enää tulkitsemaan kieltä ja sen käyttöä. Uutiskieli ei leikittele kielellä eikä ironisoi, mutta ennen vanhaan toimittajat kuitenkin osasivat tulkita sellaistakin tekstiä.

Jopa medialle kaivuutyön tehnyt vasemmistokollektiivi ”Tapio Kuusitapio” tunnisti vieraskirjakirjakommenttieni sisäpiirihuumorin, toimittajat eivät.

Mitä tällaisesta kyvyttömyydestä sitten seuraa?

Trigger-sanat, konteksti ja pahuus

Jälki on hyvin rumaa, kun tällaista tekstiä aletaan arvioida kuin se olisi täysin tosissaan kirjoitettu ja kirjaimelliseksi tarkoitettu. Huomattavasti vielä tätäkin rumemmaksi jälki muuttuu, kun kommentit irrotetaan kontekstistaan ja kun suuhuni laitetaan muiden sanomaa. Kirjoittamakseni väitetään jopa täysin päinvastaisia asioita kuin mitä olen viestinyt. Kaikki tämä on tapahtunut viime päivinä, reilun kahden viikon aikana.

Kuten ilmianto- ja cancel-aikana yleensä muutenkin, kommenttieni riepottelussa huomio on keskittynyt erityisiin ”trigger-sanoihin”. Paheksujia politiikan vastalaidalla tai mediassa ei kiinnosta itse tekstin sanoma tai se, mitä on tarkoitettu ja haluttu viestiä, vaan se, millaisia yksittäisiä sanoja on käytetty. Rumat, väärät ja loukkaavat sanat ovat pahinta, ja ne jo itsessään saastuttavat mitä tahansa.

Seksuaalinen ahdistelu häivytetty, uutisoinnissa karkeita virheitä

Osasta kommenttejani välittyy ne lukemalla esimerkiksi selvä turhautuneisuus ja kiukku kohtaamastani seksuaalisesta (ja muusta) häirinnästä maahanmuuttajamiesten taholta. Median käsittelyssä tämä on joko kokonaan häivytetty pois (eli poistettu koko konteksti) tai sitten sen aiheuttama tunnekuohu on mitätöity. Vaikka nykypäivänä seksuaalinen häirintä koetaan laajasti erittäin suureksi ongelmaksi, ei se minun kokemanani saisi aiheuttaa samanlaisia tuntemuksia kuin se aiheuttaa kenellä tahansa. (Jopa asiasta uutisoineiden toimittajien kohdalla.)

Muuta poliittista suuntausta edustavan naisen kohdalla paljastuneiden viestien perusteella rakennettu uutiskärki olisi hyvinkin voinut olla seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuminen, ei käytetyt rumat sanat. Minun kohdallani koko konteksti poistettiin, ja uutinen oli vain rumat sanat. Tämä on yksinkertaisesti sanoman voimakasta vääristämistä.

Sama ilmiö toistuu usein maahanmuuttoon liittyvien ongelmien kohdalla. Sen sijaan, että mediassa käsiteltäisiin itse ongelmaa ja sen syitä, huomio kiinnittyy siihen, miten asiasta puhutaan.

Mikäli seksuaalinen ahdistelu olisi tuotu selvästi esille, ei median olisi tarvinnut narrata muissakaan kohdissa:

Kun olen kuvannut röyhkeää seksuaalisesti ahdistelevaa miestä ”turkkilaisapinaksi”, osa mediasta on kertonut minun kuvaavan yleensä turkkilaisia ihmisiä apinoiksi – siis poistaen koko häirintätilanteen. Hesari alusta saakka käytti monikossa termiä ”turkkilaisapinat”, vaikka minä puhuin kyseisestä väärin toimivasta henkilöstä, en suinkaan kaikista kyseisen taustan ihmisistä. Tämä levisi kymmeniin muihin medioihin ja kansainväliselle tasolle. Seuraavaksi samainen suomalaismedia kuvasi, että Purran kommentit ovat aiheuttaneet kansainvälisen kohun. Asiaa avitti ulkoministeri pyytämällä turkkilaisilta anteeksi.

Ja siis mitä oli tapahtunut? Suomen valtiovarainministeri oli 15 vuotta aiemmin yksityishenkilönä ja nimimerkillä kutsunut muniaan edessään hierovaa miestä ”turkkilaisapinaksi” foorumilla, jota ei vuosiin ollut ollut edes verkossa alkuperäisellä paikallaan saatavilla.

Ymmärrän tietenkin, että poliitikon käyttämänä tällaiset eläimelliset käsitteet olisivat arveluttavia, mutta millä nimellä yksityinen henkilö, joka tulee seksuaalisesti ahdistelluksi, sitten saisi tunteitaan osoittaa? Muuttuuko termi ongelmaksi vasta, kun sen kirjoittajasta tulee 15 vuotta myöhemmin ministeri?

En kuvaisi tänä päivänä tekijöitä tällaisilla sanoilla, mutta kuten somekannanotoistani näkee, kommentoin edelleen paljon ja suorin sanoin kyseisiä ilmiöitä ja niiden tekijöitä vastaan. Ja huomio, ihan kaikista maista tulevia tekijöitä vastaan. Enkä aio lopettaa. Sen juuri tiedän monia rassaavan.

Eilen – yli kaksi viikkoa Hesarin alkuperäisen kirjoituksen jälkeen – lehti kuin huomaamatta korjasi kyseistä virheellistä kohtaa neljässä eri jutussaan ja myönsi, että ”apinoita” olikin vain yksi, se seksuaalinen ahdistelija. Tästä seurasi se, että myös STT:n (Sanoman omistus 75,42 %) piti korjata omaa väitettään, joka perustui Hesarin väitteeseen. Ja seuraavaksi sitten monen muun lehden. Mutta edelleenkään ei sanottu mitään siitä, MIKSI kutsun tätä henkilöä moisella nimellä. Edelleen koko konteksti puuttuu jutuista.

Entä kuinka monen uskotte lukevan oikaisut? Journalistin ohjeet ovat vain iso vitsi, sillä niitä ei noudateta.

Väärät tiedot kansainväliseen mediaan menivät uutisjuttujen ja yksittäisten toimittajien oman toiminnan kautta. Muuan toimittaja jopa myöntää jutussaan, että oli itse selittänyt tapausta Brysselissä kansainvälisille kollegoilleen. Minulta kukaan ulkomainen media ei kysynyt asiasta mitään.

Toimintatapa kansainvälisten kohujen rakentamisessa muistuttaa aikakaudesta, jolloin Neuvostoliiton ”lehdistön” kautta pelattiin suomalaista sisäpolitiikkaa. On surullista, että edes tätä ei kukaan journalisti halua (tai uskalla) tunnistaa.

Journalismin arvokkaiden toimintatapojen peräänkuuluttaminen median sisältä saattaisi näin tulehtuneessa tilanteessa aiheuttaa välittömän leiman ”persujen ymmärtäjästä” tai jopa ”rasismin hyväksyjästä”. Sellaista riskiä ei yksittäinen toimittaja (tai muukaan toimija) voi ottaa. Niinpä he kaikki toistavat aloitettuja virheitä.

Lainsuojaton median hampaissa

Perussuomalaiset yleisesti ja minä viime viikkoina erityisesti olemme mediassa kuin lainsuojattomia. Meidän kohtelussamme mikään ei ole liian väärin. Kun virheitä osoittaa, kuulee olevansa pikkumainen tai vähättelevänsä ”isoa kuvaa”, jopa ”mitätöivänsä anteeksipyynnön”. Kymmenistä oikaisupyynnöistä vain harva menee läpi. Virheet saatetaan korjata parin viikon päästä tai olla korjaamatta. Oikaisut saatetaan piilottaa jonnekin marginaaliin. Jos puutumme selviin virheisiin tai yleiseen paskanpuhumiseen julkisesti, kuulemme syytöksiä maalittamisesta tai median kyseenalaistamisesta.

Kuten moni kansalainen on huomannut, tällainen toiminta mediassa kyseenalaistaa itse itsensä. Minä tunnen kyllä kaikista lehtitaloista ammattitaitoisia toimittajia, mutta kuten nähdään, apajilla on myös paljon kaikenlaista muuta. Toimittajia, jotka viis välittävät journalistin ohjeista, kunhan yleinen poliittinen tilanne on oikeassa asennossa. Suuria vallankäyttäjiä, joiden tekemisiä ei kuitenkaan saisi arvostella.

Cancel-maailma – avaatko oman historiasi?

Ylipäätänsä maailma, jossa toimitaan tällä tavalla etsien henkilöiden historiasta vääriä sanoja (tai kuvia), joilla cancelöidä heidät vuosia ja vuosikymmeniä myöhemmin, on mielestäni sairas. Kuka ihminen on tässä mielessä synnitön? Kuka haluaisi julkistaa henkilö- ja somehistoriansa yksityisviestejä myöten Hesarille ja muille lehdille riepoteltaviksi? Kannattaa muistaa, että puhumme tässä siis vääristä sanoista, emme rikoksista tai karmeista paljastamatta jääneistä teoista.

Oleellinen kysymys cancel-maailmassakin kuitenkin on, miksi toimittajat irrottavat kommenttejani kokonaisuudesta ja piilottavat kontekstin ja vääristelevät. Miksi he eivät voineet tehdä uutisia kommenttien sisällöistä, kuten ne tosiasiassa oli esitetty? Onko se ammattitaidottomuutta vai tarkoituksellista haitantekoa? Poliittiset vastustajat ja aktivistit tietenkin tekevät niin, mutta miksi journalistitkin?

Epäilen, että siksi, että jos esimerkiksi seksuaalinen ahdistelu olisi tuotu selvemmin esille, rumien sanojen kohahduttava vaikutus olisi hävinnyt. Kyllähän sellaisia käyttävät monet ihmiset, jotka joutuvat vastaavien tapahtumien kohteeksi. Joillekin selittelyt vain sallitaan, toisille ei.

Vielä suurempaa vääristelyä

Näiden vääristelyjen ohella vanhojen kommenttieni riepottelussa on syyllistytty vieläkin poikkeuksellisempiin virheisiin. Iltalehti vääristeli kirjoittamani lähes täydellisesti tunkiessaan suuhuni ne muiden kirjoittajien kommentit, joihin itse vastasin. Näin toimien lehti onnistui saamaan koko juttunsa kärjeksi otsikkoa myöten mielipiteitä, jotka olivat päinvastaisia omiini nähden.

Minun on äärettömän vaikea uskoa, että Iltalehden tähtitoimittajat eivät osaisi lukea vieraskirjan viestiketjuja oikein ja ymmärtäisi, mitä tarkoittavat lainausmerkit, kursiivit ja sitaatit. Näin toimituksessa kuitenkin tehtiin. Prosessissa rikottiin jälleen useita journalistin ohjeita. Juttu, jonka otsikkokin oli virheellinen, oli yli vuorokauden saatavilla. Oikaisut tehtiin ripotellen eivätkä ne koskaan saavuttaneet sen paremmin verkossa kuin printissä edes pientä osaa siitä yleisöstä, jonka alkuperäiset väitteet saivat. Edelleen virheitä on korjaamatta. Useampi lainoppinut on todennut minulle, että tässäkin käsittelyssä syyllistyttiin mitä ilmeisimmin kunnianloukkaukseen.

”Eksoottiset lapset”

Esimerkkejä lehden täysin käsittämättömästä sumutuksesta voi nostaa useita. Ensimmäisenä ”eksoottiset lapset”, joka löytyi valtavan laajalle levinneen jutun otsikostakin. Jutun mukaan vastustin ja puhuin loukkaavasti kansainvälisestä adoptiosta, siis lehden rakentaman narratiivin mukaan ”vääränvärisistä adoptiolapsista”. Tosiasiassa kritisoin voimakkaasti ja irvaillen toista henkilöä, joka arvosteli kansainvälistä adoptiota ja ”eksoottisia lapsia”. Lukemalla viestit normaalilla ymmärryksellä varustettu ihminen näkee tämän. Toimittajalle se vain ei sopinut. Koska kun syyllinen ja rikos on keksitty, muu kyllä saadaan hoidettua tätä tavoitetta toteuttamaan. Vaikka sitten muuttamalla sanoma päinvastaiseksi.

En ole koskaan vastustanut minkäänlaista adoptiota. Olen melko läheisestikin aiheeseen tutustunut sattuneista syistä. En myöskään ole koskaan vastustanut kenenkään ihonväriä tai ”vääränvärisiä ihmisiä”. Iltalehti kirjoittaa paskaa ja hädin tuskin jaksaa korjata asian. Osa mediasta on vajonnut niin alas, että pohja on rikottu.

Homot

Sama koskee jutussa vaikkapa homoja. Viesti, jossa ylipäätänsä mainitsen homon, kuvaa tapahtumaa, jossa ”tärisen” kuunnellessani sosialisti Leif Salménia Sanomatalossa. En suinkaan tärise homon takia vaan kyseisen keskustelun. En ole koskaan ”tärissyt” sen enempää tai vähempää homojen kuin heteroidenkaan seksuaalisen suuntautumisen takia. En edes arvostele Pridea, vaikka niinkin jutussa edelleen väitetään.

Perussuomalaisen johdon pakkomielteinen homoista vauhkoaminen loppui sekin kesäkuussa 2017.

Sen sijaan kyllä olen lukuisat kerrat puolustanut niin netissä kuin ulkonakin ihmisiä (ja eläimiä) monenlaiselta huonolta kohtelulta. (Vieraskirjassakin muuten kuvataan esimerkkinä yhtä kertaa teinivuosina, kun soitan suutani skinheadeille ja vastustan heidän näkemyksiään. Miksi tästä ei tehty uutista?)

Mitä oikeasti olen ja edustan? Mitä perussuomalaiset edustaa?

Olen aina vastustanut kaikenlaista totalitarismia. Vaikka minusta usein mediassa maalataan kuvaa tunteettomana hirviönä, olen kaikkea muuta. Olen hyvin herkkä ja puolustan oikeudenmukaisuutta. Politiikan ja median sikailu on raskasta siedettävää. Etenkin niiden ihmisten kohdalla, joiden uskoi pystyvän parempaan.

Olen lukenut kasapäin kirjoja natsismista, fasismista ja kommunismista – kavahdan kaikkea väkivaltaa, vapauden ja vapauksien rajoittamista, mielivaltaa, sensuuria, syrjintää, sellaista raukkamaisuutta, pelkuruutta, sopulimaisuutta, jotka sallivat pahuuden tapahtua. Joukossa tiivistyvää typeryyttä. Kyvyttömyyttä ajatella omilla aivoillaan ja pelkoa puolustaa sitä, mitä pitää puolustaa. Olen vieraillut kymmenissä totalitarismin historiasta kertovissa museoissa, keskitysleirilläkin. Minusta ei yhdestäkään solun sadasosasta saa tehtyä natsia tai fasistia. Tämä on totta, ja kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät sen.

Olen koko poliittisen urani keskittynyt perustelemaan tarkasti omat kannanottoni ja linjani. Olen tehnyt samaa puolueen palveluksessa ja sen johdossa. Perussuomalaisten jokainen poliittinen kanta ja tavoite kestää kaiken päivänvalon, perustuu johdonmukaiseen argumentaatioon ja demokraattisiin prosesseihin. Puolueeni ei ole rasistinen. Sen tavoitteet maahanmuuton – tai minkään muunkaan – suhteen eivät ole rasistisia. Emme puhu salaliittoteorioista, vaan todellisen maahanmuuton aiheuttamista todellisista ongelmista tässä todellisessa yhteiskunnassamme. Tämä blogi on täynnä kirjoituksia aiheesta. Niissä ei ole mitään epäilyttävää. Puolustan niitä loppuun saakka. Puolustan länsimaisia arvoja, puolustan vapautta, puolustan tasa-arvoa. Puolustan yksilön oikeuksien rinnalla velvollisuuksia. Vastustan veronmaksajan rahojen jatkuvasti kiihtyvää käyttöä kaikenlaisten toissijaisuuksien kustantamiseen. Kavahdan yksilöiden holhoamista.

Sitä minä teen ja edustan. Ja siksikin perussuomalaiset on nyt hallituksessa.

Kaiken lisäksi vastustajamme voisivat vähitellen ymmärtää, että meitä kannattaa iso joukko maahanmuuttajia. Kaikenvärisiä, eri uskontokunnista. Monet Suomessa asuvat maahanmuuttajat näkevät ihan samat ongelmat kuin mekin. Ja haluavat muutosta.

Mitä ”rasismikohu” oikeasti tavoittelee?

Olen viime viikkojen jäljiltä entistä kyllästyneempi joidenkin rajattomaan sokeuteen aitojen, todellisten, vääränlaisella politiikalla itse aiheutettujen maahanmuuton ongelmien suhteen. Niitä on kaikkialla ympärillämme, vaikka ei niinkään mediassa. Koko ajan yhä enemmän. Niitä on Keski-Euroopassa, mutta ei niitäkään täällä raportoida. Mitä enemmän todellisia ongelmia on, sitä kovempaa jotkut huutavat ”ei saa!” tai ”rasismia!” tai ”persut on tyhmiä!”. Mutta eivät ongelmat mene tuolla hämäämisellä pois.

Minä olen kirjoittanut typeriä somekommentteja, mutta ei se poista poliittisen linjamme merkitystä. Eikä se vähennä rohkeuttamme seistä sen takana.

Arvasin kyllä alun perinkin, että tämäkin kohu tulee johtamaan perussuomalaisten maahanmuuttolinjan kyseenalaistamiseen. Samalla kun meille annetaan ohjeita siitä, mitä saamme sanoa ja arvostella ja tehdä, linja mitätöidään. (Eikä edes vain maahanmuuttoon liittyen vaan vähitellen muuhunkin. Kepillä on koeteltu jäätä vaikkapa ”ilmastodenialisti ministerinä”-argumenttien myötä.)

Viime päivinä jo moneen kertaan on kuuliaista kansaa mediassa valistettu, että ei pidä vastustaa vain rasismia, vaan pitää vastustaa myös perussuomalaisten maahanmuuttolinjaa – ja siis hallitusohjelmaa. ”Ihmisoikeuksia tukeva maahanmuuttopolitiikka” ei tämän näkemyksen mukaan voi olla kiristävää vaan yhtä löysää kuin tähänkin saakka. Tutun hokeman mukaan rasismia pitää vastustaa ja maahanmuuttopolitiikkaa saa arvostella – kunhan tätä jälkimmäistä ei oikeasti. Tai kunhan sille ei ainakaan halua tehdä mitään.

Vasemmistolta ja medialtako meidän pitäisi kysyä, millaista politiikkaa me saamme ajaa? Tiedämme hyvin, että vastustajillemme pelkästään jo hallitusohjelman maahanmuuttokirjaukset ovat ”rasismia”. Emme me tietenkään tuollaiseen lähde.

Perussuomalaiset on hallituksessa

Mutta kyllä, perussuomalaiset on nyt hallituksessa, historiansa parhaan vaalituloksen myötä. Hallitusohjelmasta löytyy merkittävä maahanmuuttopolitiikan paradigman muutos, ja me haluamme sen toteuttaa. Ei mitään radikaalia, mutta siirtyminen pohjoismaiselle linjalle.

Ohjelmasta löytyy myös paljon muuta hyvää, jolla tämän maan suuntaa korjataan. Se aiheuttaa poliittisissa vastustajissa suunnattomasti kiukkua ja vihaa. Se aiheuttaa samanmoisia tuntemuksia myös osassa mediaa. Näyttää siltä, että oikeanlaista politiikkaa voidaan monien mielestä tehdä vain jakamalla lisää rahaa erilaisiin ”hyviin” kohteisiin. Kaikki muut, leikkauksista löysän politiikan kiristämiseen ja yksilöiden velvollisuuksien korostamiseen, puhumattakaan maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä, ovat väärin. Verorahoitteisen Yleisradion uutisoinnin perusteella hallitusohjelmasta ei ole löytynyt vielä yhtä ainutta hyvää asiaa. Huonoa sen sijaan joka päivä useita esimerkkejä.

Kun vasemmistoaate on marssinut läpi instituutioiden, oikeistohallituksella on edessään kivinen tie. Onneksi äänestäjillä on demokratiassa viimeinen sana.

15 vuotta vanhat somekommentit ovat 15 vuotta vanhoja somekommentteja

Tosiasia on, että yksityinen henkilö Purran viidentoista vuoden takaiset somekommentit eivät määritä sen paremmin poliitikko-Purraa kuin varsinkaan ministeri-Purraa. Ne eivät määritä perussuomalaista puoluetta. Suomalaisen yhteiskunnan edelleen vaietuista ongelmista niiden käsittely valitettavasti kertoo.

Tätä hallitusta ei kannata yrittää kaataa 15 vuotta vanhojen somekommenttien takia. Voin taata, että oppositiolle löytyy vastustettavaa ihan varsinaisissa esityksissäkin.

Kuten olen useasti toivonut, omaa toimintaani poliitikkona, puheenjohtajana ja ministerinä on syytä arvioida näissä tehtävissä toimimisen kautta. Tekosyyn kyvyttömyydelle voi toki etsiä vaikka 20 vuoden takaa, mutta kovin perusteltua ja johdonmukaista se ei ole. Ei näin tehdä muidenkaan kohdalla. Hallituksessa on istunut vuosien varrella vaikka kuinka monta rikoksistakin tuomittua henkilöä (myös viime kaudella). Eiköhän yhden huonot sanavalinnat 15 vuoden takaa voida hyväksyä.

Hallitus on sitoutunut yhdenvertaisuuteen

Samoin tämän hallituksen toimintaa kannattaa arvioida sitten, kun se on saanut asioita aikaan. Sittenkään opposition puolueet eivät siitä pidä. Eikä niiden missään nimessä tarvitse.

Hallitus on täysin sitoutunut demokratiaan, yhdenvertaisuuteen, ihmisoikeuksiin ja syrjimättömyyteen. Tämä on myös jokaiselle perussuomalaiselle täysin selvä asia. Kunnioitamme koalition muita osapuolia hallituskumppaneina, ja toivomme saavamme osaksemme vastaavaa kunnioitusta, poliittisista näkemyseroistamme huolimatta.

Toivon todella paljon, että viime viikkojen kohuista päästäisiin jo eteenpäin. Minä ja muut perussuomalaiset haluamme päästä käärimään hihat ja toteuttamaan hyvää hallitusohjelmaa. Haluamme kantaa vastuuta Suomen turvallisuuden, talouden ja tulevaisuuden hyvinvoinnin puolesta kolmen muun hallituspuolueen kanssa.

PS. Tämä kirjoitus ei sisällä kenenkään tai minkään maalittamista, ei minkäänlaista rasismia tai syrjintää tai vihapuhetta. Kirjoitus sisältää tosiasioihin perustuvaa journalistista kritiikkiä. Kirjoituksessa puolustaudun vääriltä syytöksiltä. Siihen minulla on oikeus sekä yksilönä että julkisessa roolissani.

Kommentti somekaivauksiin

/ Riikka / 114 kommenttia


Kuten muutama viikko sitten haastattelussa totesin, perussuomalaista politiikkaa ja perussuomalaisia vastustavat poliittiset tahot tulevat vuorollaan ottamaan jokaisen perussuomalaisen ministerin ja muun toimijan kohteekseen ja vyöryttämään todellisia tai keksittyjä väitteitä heidän moitteistaan ennen ministeriyttä tai jopa koko poliittista uraa. Ministeri Junnila saatiin eroamaan, joten mitään syytä heillä ei ole lopettaa. Veren makuun kun kerran pääsee. Aika monen meistä kimpussa ollaankin jo oltu – kuten toki vuosien varrella moneen kertaan. Jussi Halla-aholla lienee kovin rekordi siitä, kuinka paljon vanhoja kirjoituksia on kaiveltu ja niistä otsikoita tehty.

Ennen vaaleja talvella (IL 1.2.2023) ja nyt uudelleen tarmokkaat toimijat ovat kahlanneet taas myös Halla-ahon blogin Scriptan vieraskirjaa läpi ja etsineet sieltä allekirjoittaneen syntejä. Puhutaan vuodesta 2008. Eli lähes 10 vuotta ennen politiikkaa edes mukaan lähtemistäni.

Jatkoakin varmasti on luvassa, sillä kirjoituksiani löytyy internetistä tuhansia. Mukavaa puuhaa arkeologeille.

Olen aiemmin kertonut, että olen kirjoittanut niin kyseiseen vieraskirjaan kuin monelle muullekin netin foorumille ja keskusteluryhmään. Aloitin nettikirjoittelun heti 2000-luvun alussa, kun se alkoi yleistyä. Aiheina on ollut hyvin paljon politiikka ja maahanmuutto, mutta myös ympäristöpolitiikka, sosiaalipolitiikka, talouspolitiikka, politiikan tutkimus, media, kansainvälinen politiikka, perhe, raskaus, synnytys, kuolema, traagiset elämänkokemukset, eläimet, kestovaipat, kirjallisuus, kirjoittaminen, kasvissyönti, musiikki, juokseminen, uiminen, ruokavaliot, terveys, sairaudet… Nimimerkkejä on ollut useita. Kahta blogia olen kirjoittanut omalla nimelläni. Aktiivisin taisin olla vuosien ajan Näkökulma-nimisellä foorumilla (politiikkaa ja yhteiskuntaa) ja myöhemmin erilaisilla lapsi- ja perhesivustoilla.

Vieraskirjassa ja Hommafoorumilla olen keskustellut maahanmuutosta, kuten olen julkisuudessa kertonut. Lisäksi olen tavannut palstan muita kirjoittajia, kuten pääjehu Halla-ahoa, muutamia kertoja Annankadun olutbaarissa ja satunnaisesti muissa yhteyksissä. Vieraskirjassa ei ollut mitään rekisteröintiä vaan kuka tahansa saattoi kirjoittaa millä tahansa nimellä. Moderointiakaan Halla-aho ei tainnut harjoittaa. Hommafoorumi toimi sitten jo enemmän nykyaikaisempien keskustelupalstojen tavalla. Lopetin sinne kirjoittamisen varsin pian alun jälkeen.

Kuten muutkin ihmiset, elän, kirjoitan ja toimin kulloisessakin iässä ja ajassa, kuten silloin olen tehnyt. Ajatteluni kehittymistä ja päätymistäni politiikkaan ja perussuomalaisiin olen kuvannut monessa haastattelussa. Olen tehnyt 46-vuotisen elämäni aikana paljon huonoja valintoja, onneksi myös tosi monta hyvää, oppinut paljon, muuttanut mieltäni, kehittynyt, ollut tyhmä ja lapsellinen, ollut fiksu ja aikuismainen ja niin edelleen. Normaalia ihmisen elämää. Olen varmasti kirjoittanut ja sanonut asioita, jotka ovat tyhmiä tai mielettömiä tai rumasti sanottu tai huonosti valikoituja. Olen nykystandardein varmasti käyttänyt myös huonoa huumoria – teen sitä muuten vieläkin, kuten useimmat tuntemani ihmiset.

Ja toisaalta myös päinvastoin: joskus luen pidempiä kirjoituksiani ajalta ennen politiikkaan tuloa ja mietin, että kylläpä silloin vielä leikkasi – kun politiikan syke, turrutus ja muut alhaisuudet eivät olleet vieneet luovuutta ja kirkasta tyyliä ja oli aikaa jopa ajatella, tutkia ja haastaa itseään. Kuka raikkaalla päällä tätä jaksaisi? Siksikin haaveilen politiikan jälkeisen elämän vakavasta kirjoittamisesta. Kunhan sananvapaus nyt säilyisi; muutenhan kirjoittamisessakaan ei ole mitään mieltä. Siihen selvästi monet yhteiskunnan virrat vievät, valitettavasti.

Kansanedustajana tai ministerinä en varmasti kirjoittaisi tai sanoisi tai edes tekisi kaikkia asioita, joita olen aiemmin kirjoittanut, sanonut tai tehnyt. Tietenkään. Aika, ikä, ympäristö. tehtävät, vastuu ym. vaativat toisenlaisia otteita ja tarkkuutta. Tämäkin on useimmille ihmisille aivan päivänselvää. Julkisessa tehtävässä olevalta vaaditaan erilaista toimintaa ja puhetta kuin tavikselta. Mitä korkeampi tehtävä, sitä tarkempi on oltava. Ei vain kirjoittamisessa vaan puhumisessa, jokaisessa valinnassa, rentoutumisen tavoissa, yksityisyyden suojaamisessa.

Sosiaalinen media, woketus, cancel-kulttuuri ja jatkuvaa irtisanoutumista vaativa nykyaikamme ovat muuttaneet lähtökohdat. Suunta on hyvin huolestuttava. Itse kuitenkin kannustan olemaan antamatta sille enempää pikkusormea. Ihmiset ovat epätäydellisiä, kaikki. Politiikassa ja liepeillä on syytä keskittyä tekoihin ja aikaansaannoksiin.

Minulle ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella tekemisiäni ja sanomisiani vuosien ja vuosikymmenten takaa. Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä? En varmasti ole samaa mieltä läheskään kaikista asioista. Monista olen, mutta en aio lähteä median ja vasemmiston kanssa peliin, että mistä olen ja mistä en. Tai olenko kirjoittanut tuon ja tuon vai en ole. Siitä kun ei tulisi loppua. Ei minkäänlaista loppua. Muistikin tulisi jo vastaan. Antaa kiinnostuneiden siis kaivaa.

Olen politiikassa aivan muista syistä. Suoriutumistani arvioitakoon sen perusteella, mitä luottamustoimissani, kansanedustajana, ministerinä ja puolueen puheenjohtajana teen.

Perussuomalaiset on hallituksessa toteuttamassa rohkeaa ja erittäin hyvää hallitusohjelmaa tämän rakkaan maan parhaaksi. Siinä on itsellenikin tarpeeksi tekemistä tuleviksi ajoiksi. Äänestäjiltä saatu vahva mandaatti tukee meitä työssä.

Lisäys aiemmin kirjoitettuun:

Olin joskus hyvin turhautunut ja toivoton tietyistä Suomessa nähtävistä maahanmuuton lieveilmiöistä, esimerkiksi naisiin kohdistuvasta häirinnästä ja seksuaalirikoksista ja islamin epätasa-arvoisista käytännöistä. Kuten moni muukin on. Silloin saattaa sanoa tai kirjoittaa vihaisesti ja typerästi.

Minun vihainen tekstini on vain vihaista tekstiä, ei mitään muuta. En hyväksy enkä ole koskaan hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa.

Kuten aiemmin sanoin, en tietenkään tässä asemassa, elämänvaiheessa ja iässä kirjoittaisi mitään sellaista enkä ole monista asioista enää lainkaan samaa mieltä. Olen ilmaissut itseäni tavoilla, joita en nykyään hyväksyisi.

Maahanmuuttopolitiikan ongelmia ei ratkota kirjoittamalla turhautuneena ja toivottomana somen samanmielisten foorumeilla vaan lähtemällä puoluepolitiikkaan ja osallistumalla demokraattisiin vaaleihin. Aika moni kirjoittaja tuolta ajalta on lähtenyt.

Poliittisella kentällä perussuomalaiset tarjoaa kanavan tässä demokraattisessa vaikuttamistyössä. Vaaleissa saimme vankan kannatuksen korjata maahanmuuttopolitiikkaa parempaan suuntaan. Hallitusohjelma on sen mukainen.

Suoriutumistani jokaisella on oikeus arvioida miten haluaa, mutta politiikassa toivottavasti sen perusteella, mitä luottamustoimissani, kansanedustajana, ministerinä ja puolueen puheenjohtajana teen.

Voittaako peruskansan juomalaulu Euroviisut?

/ Riikka / 6 kommenttia

Euroviisujen finaalissa Suomea edustaa valtavan huomion ja suosion saanut Käärijä kappaleella Cha Cha Cha. Biisiä ja esiintyjää hehkutetaan Suomessa joka puolella, päiväkodeista baarien kautta Säätytalon hallitusneuvotteluihin (Käärijä-leivokset päiväkahveilla) ja jopa kirkkoon. Kansainvälinen suosiokin näyttää olevan huikeaa, ja viisuvoitto kuulemma on lähellä.

Ja mikäs siinä. Biisihän on varsin hillitön ja jalat steppaamaan saava ilolaulu, jonka tahdissa moni tänään skoolaa kesäisen viikonlopun alkamiselle. Baari-ikää nuorempiin se vetoaa kertosäkeellään ja performanssin muilla elementeillä, kuten vihreällä bolerolla.

Kyseessä on nykyajan juomalaulu, sanomaltaan ja kulttuuriltaan kotimaisen musiikkiperinteen perusasetelma, nykyajan maustein. Kappaleessa suomalaisen stereotyyppi eli jollain tapaa sosiaalisesti rajoittunut, ujonpuoleinen tai tuppisuu henkilö yltyy pitkän kuluttavan työviikon jälkeen kutkuttavasta nousuhumalasta täyteen iskuun ja valtaa tanssilattian. Elämän ilot aukeavat. Hahmo tarvitsee pinacoladansa ja shampanjansa päästäkseen esiin ja näkyville, uskaltaakseen tanssia ja näyttää tunteensa.

”Tää jäinen ulkokuori on aika tuhota
Parketti kutsuu mua ku en oo enää lukossa”

Hän selvästi tietää, että liiallisesta juomisesta tulee ongelmansa, mutta ei välitä siitä. Hän räjäyttää oman persoonansa vauhtiin alkoholin avulla ja kokee ehdottomasti ansainneensa sen. Jäämies alkaa leijua ja liitää.

Ihanaa, humalassa, mikä fiilis. Hetkeksi vapaa!

”En mieti huomista ku tartun tuopista”

”Haluun olla sekasin ja vapaa huolista”

Suomessa alkoholista kertovat laulut ovat yleisiä. Morkkis, juoppous, dokaamisen jälkeiset aamut ja anteeksipyyntö kuuluvat melankolisessa kerronnassa, kun taas iloisemmassa ja reippaammassa tippa ei tapa eikä ämpäriin huku ja tahdotaan olla juovuksissa ja juodaan viinaa, otetaan taas, aina vaan lisää viinaa.  

Irwin Goodman ja Vexi Salmi kuuluvat alkoholilaulujen parhaimmistoon. Juice on lyriikoissaan ehkä hienovireisempi. Eppu Normaalilla on jopa kappale, jonka nimi on ”Viinaa tsat tsat tsaa”. Irwinin kappaleessa ”Cha Cha Cha” sen sijaan ei lauleta juomisesta, mutta epäilemättä kuuma tanssi ja kuutamon hekuman hetket sitäkin edellyttivät.

Jope Ruonansuu, Sleepy Sleepers, Lapinlahden linnut, Hector, Junnu Vainio…

Kyllä tässä maassa juoda osataan. Ja laulaa ja kirjoittaa juomisesta. Historiaa biisin sanomalle todella on. Mikä nyt on eri tavalla?

Se, että suomalaisen juomaviisukulttuurin tuotetta, joka juontaa kansamme alkoholitottumuksista ja selvinpäin vallitsevasta sisäänpäinkääntyneisyydestä (jo Impivaaran aikaan), hehkutetaan ja ylistetään ja jammataan piireissä, jotka perinteisesti eivät ole tuota kulttuurista stereotypiaa voineet hyväksyä tai joille se ainakin näyttäytyy hävettävänä tai junttimaisena. Ei kyse ole niinkään raittiusperinteestä – paitsi ehkä kirkon kohdalla – eikä välttämättä edes tavasta juoda alkoholia, vaan laajemmasta perspektiivistä siihen, miksi suomalainen juo. Käärijän tapa kitata tavoitteenaan unohdus ja vapautuminen ei monille keskiluokkaisille tai ”eurooppalaistuneille” ajatuksena kelpaa. Kännihakuisuus kertoo jollakin tapaa puutteellisuudesta, keskeneräisyydestä tai viallisuudesta. Siitä, että ei ole sinut itsensä kanssa tai että ei ole vaivautunut opettelemaan eurooppalaisia tapoja sivistyneestä juomakulttuurista.

Siis siitäkin huolimatta, että tilastojen ja tutkimusten valossa tässä maassa juodaan melko tavalla kaikissa kansanosissa.

Ja kyllä, moni suomalainen juo unohtaakseen murheensa, vapautuakseen, selvitäkseen, kestääkseen. Moni juo vitutukseen, moni palkitsee itsensä juomalla. Moni tarvitsee alkoholia uskaltaakseen etsiä romantiikkaa tai jopa itseänsä. Ei mitään terveellistä eikä varmasti suositeltavaa sen paremmin psyyken kuin fysiikankaan kannalta, mutta näin nyt vain on. Ilman teeskentelyä ja herraskaisuutta.

Minusta on hienoa, jos perisuomalaisesta mentaliteetista kertova kappale voittaa euroviisut. Laulu on sympaattinen kuvaus monien ihmisten haasteista ja iloista. Erityisen hienoa on, jos suomen kielellä laulettu kappale voittaa euroviisut. Itse biisi ei nyt ehkä ole niin ihmeellinen ja monta paljon taidokkaampaakin listoilta löytyy. Mutta mitä sitten!

Vantaalainen Käärijä koskettaa suomalaista sielua, joka kaipaa iloa ja kepeyttä, murheiden unohdusta ja ah, tanssia ja uskallusta. Joka kaipaa humalaa, ja kuinka helppoa se onkaan saada.

Ja muille riittää cha cha cha.

”Elämä on tylsää jos ei joskus juhli näin
No kuka sitä aina jaksaa olla selvinpäin”

(Irwin: Ei tippa tapa)

Aurinkoista viikonloppua!

Eduskuntavaalit 2023 – henkilökohtainen kampanja

/ Riikka / 10 kommenttia

Olen ehdolla Uudenmaan vaalipiirissä, numerolla 338.

Riikan kampanja:

Jos haluat osallistua kampanjaani, ota yhteyttä.

Jos haluat tukea kampanjaa lahjoituksin, voit tehdä sen täällä:

Riikka Purran tukiyhdistys FI27 5722 9020 2193 06

Vaalien tärkeät päivämäärät:

Ennakkoäänestys keskiviikosta tiistaihin 22.-28.3. (ulkomailla 22.-25.3.)

Vaalipäivä sunnuntai 2.4.

Kaikki perussuomalaiset ehdokkaat löydät täältä.

Yksi vaihtoehto

/ Riikka / 7 kommenttia
Kuva: Matti Matikainen

Suomessa on joukko puolueita ja Suomessa on perussuomalaiset. Vaalikampanjoiden tiivistyessä puolueiden välille pyritään vimmalla löytämään eroja, mutta jos silmä on harjaantunut, huomaa, että eroja ei perustavissa kysymyksissä juurikaan ole.

Tällä hetkellä kaikki puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta esimerkiksi tunnistavat suurimmaksi ongelmaksi ilmastonmuutoksen ja metsäkadon, joihin Suomen tulee maailman kunnianhimoisimmalla politiikalla vastata. Ne kaikki uskovat, että työperäinen maahanmuutto kehitysmaista korjaa paitsi julkisen talouden ongelmat myös korvaa vähäväkisen kansamme heikon syntyvyyden. Lisäksi ne ovat sitä mieltä, että mitä ikinä EU Suomelle kovakouraisesti syöttää – yhteisvelkaa, tulonsiirtopaketteja, ennallistamisasetusta, miljardien sakkoja ”hiilinielujen pienenemisestä”, päätösvaltamme heikkenemistä – kaikki otetaan vastaan, sillä ”se on Suomen edun mukaista”.

Kaikki muut puolueet ovat jakopuolueita, myös kokoomus, joka mielellään esiintyy tiukan talouskurin puolueena. Kaikkien johtokausilla velka on kasvanut, ja veronmaksajan hiki päässä maksamia summia on jaettu omille viiteryhmille – niihin suuntiin, joista kukin puolue uskoo ääniä tai muuta hyötyä saavansa. Samaan aikaan paisuvaan julkiseen hallintokoneistoon – valtionhallintoon, järjestöihin, kuntiin, alueille – ei haluta puuttua. Onhan siellä sekä äänestäjiä että etenkin oman puolueen uskotuille ja palvelleille tärkeitä virkoja ja tehtäviä.

Pahimmillaan samat ihmiset jakavat rahaa ja käyttävät sitä. Tämä on suomalaista korruptiota, mutta tärkeää on tietenkin muistaa, että Suomessa ei ole korruptiota.

Jakopuolueet eivät kykene korjaamaan maamme kroonisesti epätasapainossa olevaa taloutta. Suomi yksinkertaisesti tuhlaa liikaa rahaa. Ökyilee ja jakaa veronmaksajan masseja kuin mielipuolinen, velaksi. Jakopuolueet tekevät keskenään lehmänkauppoja, ja taas tavallinen suomalainen pääsee maksumieheksi.

Jakopuolueet eivät tee maan kokonaisuuden kannalta järkeviä päätöksiä, koska ne eivät halua suututtaa omiaan. Osa jakopuolueista kuuntelee Etelärannan, osa Hakaniemen ohjeita. Yhdelle on tärkeintä, että maakuntien himmelit kasvavat ja monimutkaistuvat.

Kaikki muut puolueet ovat kiinnostuneempia imagostaan kuin maallemme tärkeiden asioiden edistämisestä. Jos jokin uhkaa puolueiden imagoa, ne ovat valmiit tekemään mitä vain pelastaakseen itsensä ja mediassa hellityn kuvansa. Vaikka muissakin puolueissa on fiksuja yksilöitä, omien aivojen käyttöön ei todellakaan kannusteta. Koska argumentit eivät kanna tai niitä ei ole, valitaan kovaäänisyys, syyllistäminen, vääristely ja muut temput. Kuka keksii kaikkein typerimmän väitteen perussuomalaisista, olkoon voittaja.

Tavallinen kansalainen ja hänen huolensa jäävät aina kakkoseksi. Vaalikarjan mietteitä ollaan valmiita kuulemaan, kun on tarve odottaa palvelusta, äänestämistä. Muuten ihmisten on parempi olla hiljaa tai puhua oikeista asioista ja huolista eli niistä, joita oikeamielinen eliitti kulloinkin sopiviksi määrittelee. Mitä siitä, että metsänomistaja Kalle Kainuusta ei vähääkään käsitä, miksi hänen metsänhoitonsa nyt aiheuttaa ”ennen näkemätöntä metsäkatoa”. Tai siitä, että Jaana Espoosta ihan oikeasti näkee joka ikinen päivä omin silmin, että maahanmuutto ei ole rikkaus.

Näin nyt vain on.

Perussuomalaisia kannattaa vaaleissa yli puoli miljoonaa ihmistä. Pääministerin mukaan he ovat valinneet rasistisen puolueen. Muiden puolueiden ja median mielestä perussuomalaisten tavoitteet ja linja ovat aivan vääriä, vastuuttomia ja typeriä.

Me emme kuitenkaan välitä heidän pöyristymisistään. Emme vääristelystä, piikittelystä, syyllistämisestä. Perussuomalaiset ovat rohkeita ja käyttävät omia aivojaan.

Politiikan sirkus ei välttämättä tarvitse perussuomalaisia. Näytökset pyörisivät ilman meitäkin.

Mutta Suomi meitä tarvitsee. Tämä maa ja sen kutistuva kansa.

(Kolumni on julkaistu Perussuomalainen-lehdessä helmikuussa 2023.)

Peruskoulun arvonpalautus

/ Riikka / 6 kommenttia

Peruskouluun tarvitaan arvonpalautus – perusasioihin, opetukseen ja oppimiseen, opettajan rooliin. Huikentelevaiset pedagogiset tavoitteet toimivat jossakin ja joillakin, mutta eivät koko yhteiskunnan tasolla.

Kaikkein tärkeintä on palauttaa kouluihin vaatimustaso. Luokka-asteelta toiselle ei saa päästää, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu.

Suurin osa toisen asteen ongelmista johtuu peruskoulusta – siitä, että amikseen menee nuoria, joilla ei ole siihen mitään edellytyksiä eikä amiksessakaan vaadita juuri mitään. Ysiltä pääsee nuoria, joiden luku- ja kirjoitustaitokin on surkea. Mielestämme jokaisen pitää osata lukea ja kirjoittaa siirtyessään kolmannelle luokalle.

Luokan edessä. Nelosen vaaleihin liittyvä ohjelma; jaksoni tulossa ulos maaliskuussa. Kuva: Nelonen

Lapsilta pitää vaatia

Sääli- tai tsemppinumeroiden antaminen pitää lopettaa. Niitä ei saa antaa maahanmuuttajille eikä kantaväestölle. Nelonen on numero, ja se pitää uskaltaa antaa, jos osaaminen ja taidot sitä vaativat. Ehdot eivät ole kiusantekoa vaan huolehtimista oppilaan osaamisesta.

Oleellisin on ysiluokka. Peruskoulun ongelmia ei saa siirtää toiselle asteelle. Peruskoulusta ei saa päästää pois oppilaita, jotka eivät ole saavuttaneet vaadittavaa perusosaamista.

Erityisesti poikien oppimistuloksiin ja syrjäytymiskehitykseen on puututtava. Miehen malleja ja poikien ymmärtämistä tarvitaan lisää koulumaailmaan. Erityisesti pojat kaipaavat rajoja, ja koulun rajattomuus on ollut etenkin heille vahingoksi.

Tavoitteena pitää olla palauttaa suomalainen koululaitos sille tasolle, jossa me ennen olimme. Pääsimme hyvin pitkälle sillä vanhalla, toki jatkuvasti kehitettävällä järjestelmällä – ilman ilmiöpohjaisuutta, ilman jatkuvaa digitulvaa, ilman koko ajan lisääntyviä oppilaiden vapauksia.

Lapsilta pitää uskaltaa vaatia.

Rajat ja roti

Myös kouluissa rajat ovat rakkautta. Haluamme opettajalle auktoriteetin takaisin. Se on välttämätöntä sekä oppimisen että koulurauhan säilymisen kannalta. Kaikilla on oikeus rauhalliseen oppimisympäristöön ja turvalliseen kouluun. Lapset ovat monesti fiksuja ja heitä kannattaa kuulla, mutta koulussa opettaja on pomo. Yliampuvasta itseohjautuvuuteen luottamisesta on palattava kohti opettajavetoisuutta. Itseohjautuvuus sopii harvoille lapsille, ja siihen nojaaminen opetussuunnitelmassa on ollut selvä virhe.

Pääasiallinen kasvatusvastuu on vanhemmilla. Koulua ja opettajia ei pidä syyttää ja syyllistää eikä liioin huutaa apuun, jos syy on muualla. Koulun päätehtävä on opettaa – se on sen perustyö – mutta totta kai samalla myös osallistua kasvatustyöhön.

Vaikka inkluusio on kaunis ajatus, pedagogisesti hieno malli, se ei käytännössä toimi. Varsinkaan se ei toimi ilman rahaa. Haluamme erityisluokat takaisin. Opetus erityisluokalla on sitä tarvitsevan oppilaan oikeus ja etu.

Digidigi lei

Puhelimet voisivat pysyä repussa koko koulupäivän, kuten on tapa joissakin yksittäisissä kouluissa ja luokissa. Viime eduskuntavaalien alla emme saaneet tällekään ehdotuksellemme kuin päivittelyä. Nyt ääni näyttää olevan jo toinen. Digidigi ja mobiili eivät tulleetkaan tekemään autuaiksi, päinvastoin, ja tämä on syytä ymmärtää.

Laite ei korvaa kynää ja paperia eikä video kirjaa eikä digi saa olla itsetarkoitus. Mitä vaikeampi lasten on keskittyä, sitä vähemmän laitteita pitää käyttää.

Monet lapset – ja aikuiset – ovat addiktoituneita puhelimiin ja muihin laitteisiin. Koulutyö pitää rauhoittaa muille metodeille. Haluamme vähemmän laitteita, vähemmän pelillisyyttä. Teknologian käyttö opitaan varmasti koulun ulkopuolella. Lapset tarvitsevat koulussa oppimisen ja onnistumisen tunteita; heitä ei tarvitse eikä pidä maanitella pelaamisella yrittämään.

Kirjoittamista ja lukemista oppii vain kirjoittamalla ja lukemalla. Monipuoliset opetusmetodit voivat olla arvokas lisä, mutta perusasiat pitää olla ensin kunnossa. Lukemista ei opi videoita tekemällä eikä kirjoittamista videoita katsomalla. Kaikki suomalaiset lapset oppivat käyttämään laitteita muutenkin eikä sitä tarvitse opettaa koulussa. Tärkeämpää olisi opettaa laitteista irrottautumista, keskittymistä, ajattelua.

Monet kovilla olevat vanhemmat ovat hävinneet kilpailun laitteille. Useilla lastensuojelun asiakkailla on vakava peli- tai vastaava addiktio. Aivan tavallisissakin perheissä käydään usein uuvuttavia taisteluita peli- ja ruutuajoista, ja vanhemmuus on haastavaa. Kun yhä useampien lasten todellisuus on tätä, miksi koulussakin pitää olla sama juttu?

Opettajille on taattava työrauha, jotta he voivat keskittyä perustyöhönsä, opettamiseen. Opettaja ei ole sosiaalityöntekijä, ei poliisi, ei ICT-henkilö, ei kirjaaja.

Maahanmuutto on oleellinen syy

Edes niin hyvä koulu kuin suomalainen koulu oli ei kestä liian suurta väestöpohjan moninaistumista – meidän mielestämme sen ei tarvitsekaan. Suomi menestyi kaikissa osaamisen ja hyvinvoinnin ja luottamuksen mittareissa muun muassa juuri siksi, että olimme niin homogeeninen joukko. Kestivät kaikki sitä kuulla tai eivät, maahanmuutto on yksi koulun ongelmien ja oppimistulosten laskun syy.

Ruotsissa maahanmuuttajataustaisten vaikutus oppimistuloksiin todettiin niin suureksi ja tosiasia noloksi, että päätettiin ryhtyä kepulikonsteihin. Suuri määrä maahanmuuttajataustaisia jätettiin pois Pisa-testistä vastoin sen kansainvälisiä sääntöjä. Valtion tarkastusvirasto antoi moitteet hallitukselle ja kouluvirastolle asiasta vuonna 2021. Asiasta on puhuttu huomattavan vähän, vaikka kyseessä on tietenkin valtava skandaali. Suomessa ero maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä on OECD-maiden kaikkein suurin, vielä suurempi kuin Ruotsissa.

Lisärahan kippaaminen maahanmuuttajakouluihin ei koskaan ratkaise maahanmuuton aiheuttamia ongelmia. Maahanmuuttopolitiikkaan vaaditaan selvä muutos. Suomalaistenkin koulut kärsivät resurssipulasta eikä koulu pelasta sitä, minkä maahanmuuttopolitiikka pilaa. Eikä siltä pidä sitä myöskään vaatia. Minkäänlainen, edes resursseiltaan huippuunsa viritetty koulu, ei selviäisi siitä, että integroitavia on liikaa.

Polarisaatio koulukentällä joka tapauksessa kasvaa, ja etenkin kaupungeissa tieto hyvistä ja huonoista kouluista on vanhemmilla. Koulushoppaaminen on seurausta koulujen eriytymisestä erityisesti maahanmuuton seurauksena. Sen sijaan, että vapaata kouluvalintaa yritetään estää, on tärkeää puuttua niihin tekijöihin, jotka joidenkin koulujen turvattomuutta, heikkoa tasoa ja huonoa mainetta aiheuttavat. En kuitenkaan ole optimistinen asian suhteen.

Tässäkin voimme katsoa naapurimaatamme ja sen kurjaa kulkua. Ruotsi ei ottanut lusikkaa kauniiseen käteen, vaan alkoi väkisin sekoittaa oppilaita eri kouluihin. Se ei käynyt niille lastensa hyvää ajatteleville vanhemmille, joilla oli mahdollisuus valita, ja maahan syntyi yksityiskouluja. Tämä entisestään on lisännyt eriytymistä. Emme halua tätä Suomeen. Emme halua Suomesta luokkayhteiskuntaa.

Koulujen vakavat ongelmat

Myös poliisi kertoo nykyään säännöllisesti koulujen kärjistyneistä ongelmista. Väkivaltaa, teräaseita, huumeita. Vain muutama päivä sitten julkaistiin uutinen, jonka mukaan avunpyyntöjä ja vihjeitä kouluilla tapahtuvasta huumeidenkäytöstä ja mahdollisesta välittämisestä tulee pääkaupunkiseudun poliisilaitoksille jatkuvalla tahdilla. Poliisin mukaan on alaikäisiä, jotka haluavat pyörittää suunnitelmallisia huumeiden myyntiorganisaatioita kouluissa. Länsi-Uudellamaalla on tutkittu tällaisia alaikäisten huumemyyntirinkejä.

Tällaisissa asioissa pitää olla nollatoleranssi. Ongelmia ei saa hyssytellä kouluissa, vaan poliisi ja muut viranomaiset on otettava apuun. Vakava nuorisorikollisuuden kasvu, väkivalta ja ryöstöt, joista olemme tehneet välikysymyksen ja esitelleet omat toimenpide-ehdotuksemme, liittyy myös kouluun.

Toimintaohje perussuomalaisista kiinnostuneelle kansalaiselle vaalikamppailun virittämässä ympäristössä

/ Riikka / 10 kommenttia

Mitä lähemmäksi vaaleja mennään, sitä kovemmaksi tiettyjen tahojen vääristely menee. Perussuomalaisia pelätään. Kun argumentit alkavat olla vähissä, otetaan muut keinot käyttöön. Valitettavasti toimet ovat hyvin tehokkaita. Kun väärää asiaa huutavat muut puolueet yhteen ääneen ja kaikkein suurimmat valtamedian tuutit antavat sille tukea, moni hämmentyy. Me politiikassa toimivat henkilöt olemme tottuneita siihen. Mutta sillä pyritään vaikuttamaan muihin, tavallisiin ihmisiin, äänestäjiin. Kestääkö heidän kanttinsa?

1. Perehdy asioihin. Mikäli kuulet tai luet perussuomalaisista jotakin outoa, mene alkulähteille. Katso, mitä on oikeasti sanottu, tehty tai linjattu. Älä usko, mitä poliittiset kilpailijamme tai median vääristelevät tahot väittävät sanotun, tehdyn tai linjatun. Seuraa perussuomalaisten OMIA somekanavia. Klikkaa uutisten VIDEO auki äläkä hämmenny toimittajan siitä tekemästä uutisesta.  

2. Muista, että me emme voi vaikuttaa siihen, mitä media meistä sanoo tai miten esittämämme asian välittää. Voimme ainoastaan huolehtia siitä, mitä sanomme, teemme, linjaamme itse. Media tekee jatkuvasti virheitä – joko tahallaan tai tahattomasti. Viikossa teemme hyvinkin kymmenen erilaista oikaisupyyntöä pelkästään isoihin medioihin. Viimeksi perjantai-iltana Yle väitti minun otsikkoa myöten väittäneen asian, jota en ollut väittänyt. En edelleenkään tiedä, oliko kyse toimittajan aidosta ymmärtämättömyydestä (aika hankalan) asian kanssa vai jostakin muusta. Joka tapauksessa lopulta yöllä klo 0:00 jälkeen Yle suostui korjaamaan virheensä ja oikaisemaan otsikon. Kuinka monen luulet näkevän sen? Lukijalle jää aina mieleen ensimmäinen – ja tässäkin tapauksessa se levisi kulovalkean tavoin. Oikaisuja ei huomaa juuri kukaan.

3. Muista, että laumassa seisominen ei vaadi mitään, mutta yksin seisominen vaatii sitäkin enemmän. Vaikka tuntuu, että KAIKKI ovat perussuomalaisia vastaan, asia ei ole niin. Ole rohkea, ajattele omilla aivoillasi. Perussuomalaiset on yksi Suomen suurimmista puolueista. Meillä on paljon kannatusta, vaikka se ”ei näy” missään. Monille on edelleen riski ilmoittaa kannattavansa meitä ja linjojamme. Onneksi Suomessa on kuitenkin suljettu äänestys eikä uurnilla kukaan ole katsomassa nenän vartta pitkin niitä satoja tuhansia suomalaisia, jotka meitä kannattavat.

4. Tiedämme olevamme oikeassa monissa niissäkin asioissa, joissa kaikki muut ovat eri mieltä. Valitettavasti oikeassa olemisesta ei saa lisäpisteitä. Jälleen: perehdy asioihin itse, ota selvää, lue, katso lukuja. Pohjaamme linjauksemme tosiasioihin, emme toiveisiin. Perussuomalaiset on vuosien varrella ollut oikeassa useita kertoja – ja juuri sellaisissa asioissa, joista kaikki muut ovat vastakkaista mieltä.

5. Älä pelkää. Emme mekään. Teemat, joita pidämme esillä, kuten maahanmuutto, ilmastopolitiikka, rikospolitiikka, EU, valtion rahankäyttö, gender-ideologia ym. ovat kaikki sellaisia, joissa käytännössä kaikki muut ovat kanssamme eri mieltä. Usein hyvin voimakkaasti. Vaihtoehto ei ole muuttaa mieltään ja siirtyä sopuliksi sopulilaumaan, vaan jatkaa sitä, mitä teemme.

Photo by Baptiste Valthier on Pexels.com

Kaksi tuoretta esimerkkiä:

1. Iltalehden videossa toissa viikolla minulta kysyttiin, onko perussuomalaisten vuoden 2019 EU-ohjelman kirjaus pitkän tähtäimen EU-erosta strategisena tavoitteena edelleen voimassa. Koska ohjelma on edelleen voimassa (uusi julkaistaan aina EU-vaalien yhteydessä eli seuraavan kerran ensi vuonna), vastasin, että kyllä se on. Samalla totesin, että linjaus ei ole ajankohtainen ja kerroin, että kansalaiset kannattavat EU:ta enemmän kuin koskaan.

Miten asiasta kerrottiin uutisissa ja poliittisissa kommenteissa?

Perussuomalaisten ja Purran linjaus hätkähdyttää. Purran uusi linjaus EU-erosta. Perussuomalaiset haluaa erota EU:sta. Perussuomalaiset ajaa eduskuntavaaleissa EU-eroa.

Pääministeriä myöten asia esitettiin noin. Korjasin ja me korjasimme. Täsmensin asian monta kertaa.

Muut puolueet eivät halua puhua EU:n ongelmista ja edessä olevista jälleen uusista tulonsiirto- ja yhteisvelkapaketeista tai päätösvaltaamme vievistä metsä- ja ilmastopaketeista. Hyökkäämällä perussuomalaisia kohtaan väittämällä, että ajamme tällä hetkellä ja näissä vaaleissa EU-eroa, he saavat itse suojan olla vastaamatta vaikeisiin kysymyksiin.

Ihan saman asian ohjelmastamme totesin muuten viimeksi elokuussa, mutta silloin se ei vielä kiihottanut ketään. Vaaleihin oli pitkä aika eikä kannatuksemme ollut näin korkealla.

2. Kaikissa työperäiseen maahanmuuttoon liittyvissä ulostuloissamme ja ohjelmissamme sanotaan, että vastustamme sellaista ”työperäistä” maahanmuuttoa, joka nojaa sosiaaliturvaan ja joka aiheuttaa veronmaksajalle lisärasitetta. Me emme kannata julkisen talouden ongelmia lisäävää maahanmuuttoa. Kutsumme sitä haitalliseksi maahanmuutoksi. Sen sijaan meillä ei ole mitään sitä vastaan, että maahan tullaan tekemään töitä, elämään omalla palkalla ja integroitumaan yhteiskuntaan. Meillä on tarkat, virallisiin tilastoihin perustuvat selvitykset aiheesta ja perustelut linjallemme.

Tästä huolimatta viime päivinä niin ”yritysjohtajat” (median termi) kuin muutkin tahot ovat väittäneet, että vastustamme kaikenlaista siirtolaisuutta ja ulkomaalaisia. Miksi juuri eräs ”yritysjohtaja” laittoi liikkeelle tällaisen väitteen – ja samanmielinen lauma komppasi – johtuu siitä, että ohjelmassamme tikunnokkaan nostettiin juuri hänen oma bisneksensä. Vastustamme veronmaksajan rahalla ja lainsäädäntömme porsaanreikien kautta tehtävää bisnestä, joka naamioidaan jonkinlaiseksi hyveelliseksi toiminnaksi.

Jälleen sekä Yle että muu valtamedia toisti typerryttävän vääristelynsä kuin yhdestä kurkusta. Kuinka moni sen uskoi? Kuinka moni jaksoi ottaa selvää? Kuinka moni on niin rohkea, että uskaltaa olla eri mieltä?

Se tosiasia, että JOTKUT hyötyvät valtavasti veronmaksajalle ja koko yhteiskunnalle haitallisesta maahanmuutosta, kannattaa muistaa. Eikä siinä ole mitään uutta. Siitähän me olemme vuosikausia varoittaneet! Mutta kun muutama ”suuri ihminen” sanoo jotakin, lauma seuraa perässä. Eikä media jaksa tai halua tai ehdi keskittyä tosiasioihin. Se rakastaa konflikteja ja klikkejä tuovia tunteita.

Mutta vaikka kaikki huutaisivat tuota samaa typerää ja naiivia huutoa maahanmuuton autuudesta, me emme lannistu. Osoitamme ongelmat, jotka vaativat ratkaisuja. Osoitamme vaatimusten onttouden ja virheellisyyden. Osoitamme toiveiden utopistisuuden. Tosiasioihin perustuen.

Ja otamme iskut vastaan.

Lisäys: Heti seuraavana päivänä saimme uuden esimerkin. Kokoomuksen edustaja puhui studiossa täysin omiaan, media kirjoitti sen pohjalta – ja korjaaminen jäi minulle.

Lue kuinka ”Kokoomuskansanedustaja puhui puuta heinää perussuomalaisten linjasta työperäiseen maahanmuuttoon ja työnsi sanat suuhun puoluejohtaja Riikka Purralle – Purra korjaa: ”Säälittävä yritys”

Galgojen päivä

/ Riikka / 5 kommenttia
Kuva: Pixabay.

Tänään vietetään jälleen galgojen päivää, dia del galgo. Galgot ovat espanjalaisia metsästyskoiria, joita tapetaan kiduttamalla vuosittain kymmeniä tuhansia, kun metsästyskausi päättyy. Mikäli haluat yksityiskohtia aiheesta, löydät niitä googlaamalla. Varoitus: karmeaa luettavaa.

Olen viime vuosina useasti nostanut galgot esille. Perheelläni on rescuekoira Romaniasta, ja vaikka hänkin on elänyt kurjan pentuelämän Bukarestissa, on galgojen elämä vielä jotain aivan muuta.

Muutama vuosi sitten hämmästelin sosiaalisessa mediassa, miten on mahdollista, että EU:ssa on jäsenmaa, jossa tällainen systemaattinen koirien kidutus on hyväksyttyä, ja miksi asiaan ei ole puututtu. Maa, jossa kuitenkin on tehty toimia härkätaisteluidenkin lopettamiseksi, jatkaa koirien kidutuskarnevaaleja. Suomalaisen median – ja poliittisten vastustajiemme – reaktio ulostulooni oli ala-arvoinen ja vahingoniloinen: Persu vaatii EU:ta puuttumaan, vaikka EU on niin surkea. Eikö persu tiedä, että tämä ei kuulu EU:lle?

No, se tulikin taas todistettua, sillä ei EU, sen paremmin kuin Espanja itse, ole tehnyt asialle mitään. Sairas perinne jatkuu kuten ennenkin.

Ja tänäkin vuonna näitä kauniita ja viisaita koiria tapetaan kymmeniä tuhansia. Jopa satoja tuhansia. Kivittämällä, polttamalla, hakkaamalla, hirttämällä. Määrät ovat järjettömiä ja aiheutettu kärsimys sanoinkuvaamatonta. Koirilta halutaan ensin palveluksia, sen jälkeen ne tapetaan kiduttamalla. Kuten aihetta käsitellyt Ylen juttu vuodelta 2017 kertoo, hylätyt galgot eivät ole edes yhden luodin arvoisia.

Järjettömintä on, että Espanjassa on menossa läpi eläinsuojelulainsäädännön uudistus, joka saattaa vielä entisestäänkin heikentää galgojen asemaa. Sosialistien johdolla tehdyssä muutoksessa metsästyskoirat halutaan jättää lainsäädännön ulkopuolelle. Tällöin esimerkiksi eutanasiaa ja pentujen teettämistä koskevat määräykset eivät koskettaisi lainkaan metsästyskoiria.

Laista olisi ymmärtääkseni määrä päättää ihan lähipäivinä. 

Lue lisää galgoista koira- ja eläinyhdistysten sivuilta. Anna näille hiljaisille koirille ääni.

Sähkön hinta on saatava alas

/ Riikka / 17 kommenttia

Talvi kylmenee, ja kaikki puhuvat sähkön hinnasta. Kylmimmät kuukaudet ovat todennäköisesti vasta edessä, mutta monien sähkölaskut ovat jo täysin kohtuuttomia. Ensi vuonna avuksi tulevat sähkötuki ja sähkövähennys jättävät ulkopuolelleen suuren joukon ihmisiä, jotka eivät saa mitään apua. Arvonlisäveron alennus koskee kaikkia, mutta ei juuri laske hintaa.

Sähkön hinta on yksinkertaisesti saatava alas. Mikään tukipaketti, varsinkaan näin heikon julkisen talouden maassa, ei asiaa yksinään korjaa.

Jotkut väittävät edelleen, että markkinoita ei saa sörkkiä. Tilanne pitäisi vain hyväksyä. Näin ei ole. Sähköpörssijärjestelmä nimenomaan ei toimi markkinatalouden ehdoilla. Sähkökauppamallia on muutettava, samoin päästökauppajärjestelmää – jota olemme esittäneet väliaikaisesti kokonaan tauolle.

Kaksi vuotta sitten ydin-, vesi- ja tuulivoimalla tehdyn sähkön tuotantokustannus sähkön tekijälle oli muutama sentti. Loppukäyttäjä osti sähköä katteen ja verojen jälkeen esimerkiksi kuudella sentillä. Näin tuotetun sähkön todellinen tuotantokustannus on edelleen muutama sentti, mutta nyt sitä myydään jopa 50 sentillä. Hinta on kymmenkertaistunut, vaikka tuotantokustannus ei ole käytännössä muuttunut. Samaan aikaan osa sähkön tuottajista tekee satumaisia voittoja. Jos tämä ei ole epäkohta, mikä sitten on?

Sähkön hinta määräytyy kalleimman energiamuodon mukaan. Sähkömarkkinoilla osto- ja myyntitarjoukset eivät kohtaa markkinaehtoisesti, vaan kaikki myyjät saavat tietyssä hetkessä saman hinnan. Suomessa riippuu voimakkaasti sääolosuhteista, mikä tuo hinta on. Jos tuulee paljon, on ylituotantoa ja sähkö voi olla käytännössä ilmaista. Liian halpa sähkö työntää markkinoilta pois muita tuotantomuotoja, jotka eivät kykene kilpailemaan niin alhaisilla hinnoilla. Mutta juuri näitä tuotantomuotoja tarvitaan, kun ei tuule tai paista. Kun ei tuule, sähkön hinta nousee kovaksi, ja mitä enemmän alituotantoa ja pulaa, sitä kovemmaksi. Energiapalettimme ei ole toimiva nojatessaan niin vahvasti tuulivoimaan – ja Olkiluodon uusi reaktorikin takkuaa.

Sähkön hintaan vaikuttaa sähkömarkkinoiden ongelmallinen rakenne. Nykymalli on luotu vihreän siirtymän nimissä tukemaan uusia energiamuotoja, mutta käytännössä tämän seuraus on, että sähköyhtiöt nettoavat yhä suurempia voittoja ja kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi.

Mitä enemmän sähköstä on pulaa, sitä enemmän mukaan tulee hyvin kallista sähköä, ja se tekee osalle tuottajista valtavat katteet. Tämän takia sähkö on oikeasti niin kallista.

Suomalainen sähkö on jo yli 80-prosenttisesti päästötöntä. Tämä ei kuitenkaan näy kuluttajan maksamassa hinnassa. Kun sähkön markkinahinta ei ole määräytynyt todellisten tuotantokustannusten mukaan, kuluttaja ei pääse hyötymään päästöttömästä sähköntuotannosta. Ei ole tarkoituksenmukaista tai mitenkään kohtuullista, että kalleimman, likaisen sähkön rajakustannus määrää koko hinnan.

Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla. Sähkön hinnoittelu ei ole luonnon laki, vaan sitä voidaan muuttaa.

Suomen sähkömarkkinalaki edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille. Ei kai kyseessä todella kuollut kirjain?

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 12.12.)