politiikka

Varapuheenjohtajaksi – Osa 1: Puoluetoiminta

/ Riikka / 5 kommenttia

Ilmoitin toukokuun lopussa, että haen perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi tulevassa puoluekokouksessa Tampereella. Tässä kolmiosaisessa kirjoitussarjassa kerron tarkemmin itsestäni, osaamisestani ja siitä, miten näen puolueemme tulevaisuuden.

Olen toiminut vuodesta 2016 puolueen poliittisena suunnittelijana. Titteli sinällään ei varsinaisesti kerro mitään. Toimenkuvani on ollut hyvin laaja, kuten melko pienessä puolueorganisaatiossa on syytäkin. Minua ei edeltänyt kukaan, vaan sain puoluesihteerin ja muun johdon luottamuksessa rakentaa myös itse omaa tehtävääni. Aloitin työni, kun perussuomalaisten kannatus oli gallupissa kahdeksan prosentin kieppeillä, kenttä ihmeissään, monet pitkäaikaiset kannattajat raivoissaan, ohjelmatyö vakiintumatonta ja linjaukset enemmän tai vähemmän sloganien varassa. Eduskuntaryhmä, ministeriryhmä ja puolue olivat henkisesti, ja osin fyysisestikin, kaukana toisistaan.

2017

Jyväskylän paviljonki, puoluekokous, kesäkuu 2017.

Kesäkuun 13. päivä vuonna 2017 täytin sekä neljäkymmentä vuotta että todistin eduskuntaryhmän kokouksessa, kun puoluejohtajan valintaan tyytymättömät edustajat ja ministerit yhden kiljukaulan johdolla marssivat yksitellen tuomaan eroilmoituksensa puheenjohtajan pöydälle. Olo oli kuin äärimmäisen surkeaa ja tragikoomista mutta emotionaalisesti raskasta draamasarjaa seuratessa. Tajusin kuitenkin ikuistaa hetken muutamiin valokuviin.

Koin suuren henkilökohtaisen pettymyksen sekä politiikkaan että ihmisiin, mutta koska näkemykseni ei koskaan kovin ruusuinen ollut ollutkaan, toipuminen oli nopeaa. Hyvin pian kävi selväksi, että uusi johto oli paitsi sitoutunut myös kyvykäs tekemään muutoksia ja merkityksellistä politiikkaa. Tuossa työssä on ollut erinomaista saada olla läheisesti mukana.

En oikein osaa kehua itseäni enkä liioin voi todistaa lehtileikkeistä, kuinka olen tehnyt sitä ja tätä suurta. Tehtäväni on ollut toimia ensisijaisesti kulisseissa. Panokseni puolueen strategioihin, ohjelmatyöhön, linjoihin, viestintään ja pr-työhön, imagon parantamiseen, vaalikampanjoihin, toimijoiden osaamisen kartuttamiseen, eduskuntaryhmän ja puolueen yhteistyön lisäämiseen ja kentän ja puolueen koordinaation kasvattamiseen on kuitenkin ollut merkittävä.

Juuri tästä syystä uskon, että olisin perussuomalaiselle puolueelle hyödyksi myös ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Mitään muunlaista funktiota en toiminnalleni näe. Olen kunnianhimoinen poliittisen sanoman edistämisen, rakenteiden ja isojen linjojen muuttamisen ja aikaansaamisen vuoksi, en itseni tyrkyttämisen.

Paitsi puoluetyössä olen nähnyt paljon vaivaa myös kenttätyössä. Olen useamman kerran kiertänyt maamme, erilaisissa toimissa – piirien kevät- ja syyskokouksissa, kouluttamassa ehdokkaita, kuuntelemassa huolia, vaalikampanjoissa, puheenjohtajiston kanssa, teltoilta toiselle. Tunnen organisaatiomme, sen valtavat vahvuudet, mutta myös heikkoudet. Harvoin kieltäydyn, kun kutsu jonnekin käy. Haluan oppia tuntemaan ihmisiä ja toimintatapoja piireissä ja yhdistyksissä vielä paljon paremmin. En lopeta kiertämistä, valittiinpa minut tähän tehtävään tai ei.

Teltalla

Olen kokenut, että nämä kaksi hyvin erilaista painopistettä – strateginen ja substanssiin liittyvä työ ja kenttätoiminta – ovat antaneet arvokkaan näkökulman koko puolueeseen. Luonteeltani olen ehdottomasti enemmän introvertti ja teoreettinen kuin sosiaalinen kuulumisten vaihtaja, mutta tässä työssä kaikki toiminnan muodot ovat kehittäneet toisiaan. Kiertäessä koen vahvoja ilon tunteita, kun näen, miten hienoa työtä paikalliset aktiivit tekevät. Tietysti politiikka on myös rumaa, eikä organisaatiomme lainkaan ongelmaton, mutta kuten vaalituloksesta voi nähdä, aika paljon asioita me teemme oikein.

Perussuomalaiset ei ole mitään ilman kenttää ja koko ajan kasvavaa jäsenistöään. Kaikki lähtee sieltä, politiikan suunta, demokratian toteutuminen ja toimintamme idea. Se, mitä esimerkiksi mandaatin saaneet tekevät Arkadianmäellä, on ainakin periaatteellisesti alisteista sille, mitä puolue – eli sekä jäsenistö että jäsenistön äänestämä johto ja puolue-elinten toimijat – ohjaavat.

Haluan omalta osaltani huolehtia siitä, että ikinä tilanne ei puolueessa enää ole sellainen kuin se oli aloittaessani puoluetoimistolla vuonna 2016. Vaikka olen nyt kansanedustaja, muistan, mistä ponnistan.

(Osa 2: Kansallismielinen asia ja imago & Osa 3: Riikka julkaistaan myöhemmin.)

Hallitukselle kaikki maahanmuutto on hyvää, ja huono maahanmuutto on erityisen hyvää

/ Riikka / 9 kommenttia

directory-281478_640

Yksi Suomen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan suurimmista ongelmista on sen jäsentymättömyys. Vaikka asiaan intohimoisen suvaitsevasti suhtautuvat aina haluavat muistuttaa, että maahanmuuttajat eivät ole yksi ryhmä, keskittyy käytännössä toteutuva maahanmuuttopolitiikka itseisarvoisesti, ilman laadullista arviointia, maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kaikkinaiseen lisäämiseen: Kaikki maahanmuutto on hyvää, ja huono maahanmuutto on erityisen hyvää!

Vaikka uudessa hallitusohjelmassakin mainitaan erityisesti koulutetun maahanmuuton tarve, ei kirjauksella ole minkäänlaisia konkreettisia vaikutuksia. Se ei tule vähentämään haitallista maahanmuuttoa, tuskin merkittävästi lisäämään neutraalia tai hyödyllistäkään.

Kaikki toimenpiteet ulkomaalaisasioissa ja muilla politiikkasektoreilla, etenkin sosiaaliturvassa ja oikeusvaltion toimintatavoissa, varmistavat, että Suomi houkuttelee ennen muuta kouluttamatonta, julkisen talouden kannalta negatiivista ja kaukaisista kulttuureista saapuvaa integroitumatonta maahanmuuttajaväestöä myös jatkossa. On aivan yhdentekevää, mitä puhuvat päät puhuvat, jos yksikään käytännöntoimi ei tee sanotun toteutumisesta yhtään todennäköisempää.

 

Rajat auki ja rahaa kaikille

Edellinen hallitus päätti tarjota töihin tuleville maahanmuuttajille sosiaaliturvan, vaikka ansiotulot olisivat alle 700 euroa kuussa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että rajat ovat auki ja sosiaaliturvamme kenen tahansa saatavilla.

Nyt muodostettava hallitus tulee jatkamaan edellisen vahingollista politiikkaa madaltamalla eroa laillisesti ja laittomasti maassa oleskelevien ja humanitaaristen ja työperäisten maahanmuuttajien välillä.

Tähän suuntaan vetää myös kansainvälinen kehitys. Esimerkiksi joitakin kuukausia sitten esillä ollut GCM-sopimus nojaa juuri ajatukseen globaalista liikkeestä: niille kehitysmaista saapuville ihmisille, jotka eivät saa kansainvälistä suojelua – mutta jotka usein silti hakevat sitä – vaaditaan samoja oikeuksia kuin suojeluaseman saaneille.

Toisin sanoen, kaikki rajojemme yli saapuvat halutaan tässä kiilusilmäisessä ihmisoikeusdiskurssissa nähdä ”yhtä tärkeinä”, riippumatta siitä, mitä turvapaikkaselvityksestä ilmenee. Kielteisellä turvapaikkapäätöksellä ei tässä ajatuksessa ole mitään merkitystä. Uusi hallituksemme tulee ohjelmansa perusteella vahvasti kulkemaan sitä kohti, että mikään ei saa toimia maahanmuuttoa rajaavana elementtiä.

 

Kielteinen turvapaikkapäätös on jo menettänyt merkityksensä

Hallitusohjelmassa sanotaan:

Hallitus kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella.

Tämä viimeistelee jo edellisen hallituksen aloittaman työn siitä, että turvapaikkapäätöksellä ei ole merkitystä maahan jäämisen kannalta, edes teoriassa. Vaikka turvapaikanhakija todetaan oikeusvaltiomme selvityksessä kansainvälistä suojelua tarvitsemattomaksi – eli siis toisin sanoen taloudellisista tai muista syistä kulkevaksi siirtolaiseksi tai turvapaikkashoppailijaksi – tällä ei ole vaikutusta lopputulokseen.

Kehitysmaasta tuleva kouluttamaton henkilö ei kuitenkaan ole yhteiskunnallemme kokonaisvaikutuksiltaan juuri yhtään sen hyödyllisempi, saipa hän jäädä maahan suojeluaseman tai pizzanpaistajan statuksella. Taloudellisten ja muiden maahanmuuton ongelmien kannalta on aivan yhdentekevää, mitä kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien oleskeluluvissa lukee.

Käytännössä lopputulos on miltei identtinen, ja pätee lähes aina:

Maahanmuuttaja kuormittaa sosiaalijärjestelmää ja palveluita, ja mikäli työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti tai halpamarkkinoille tai maahanmuuttokoneiston sisään. Maahanmuuttajien koulutustaso on matala, myös seuraavilla sukupolvilla, tulot eivät kehity, ja he ovat kantaväestöön nähden huomattavan pienituloisia ja tukiriippuvaisia.

Puhumattakaan Suomeen suuntautuvan maahanmuuton kaikista muista negatiivisista seurauksista.

 

Oikeusvaltio nauraa itselleen

Hallitusohjelmassa puhutaan myös laittomasti maassa oleskelevien (”paperittomien”) varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja yhä laajemmasta terveydenhuollosta. Hallituksen velkaviisikko tullee merkittävästi lisäämään laittomasti maassa olevien tukia ja palveluita.

Mitä eroa sillä enää on, onko ihminen laillisesti vai laittomasti maassa, jos sosiaalivaltio kustantaa moninaiset oikeudet kaikille maan rajojen sisäpuolelle päässeelle? Ei mitään, ja tämä juuri on tarkoituskin. Koska kaikki maahanmuutto on hyvää, ja huono maahanmuutto on erityisen hyvää!

Edes lähi-itäläisille nuorille miehille ilmaisen Kempeleen talon tarjoaminen kera vaaleiden neitsyiden ei vedä vertoja tälle houkutustekijälle. Se käytännössä jo yksin varmistaa, että onnenonkijoiden kannattaa saapua Suomeen.

Ja sen tietävät myös kiilusilmäisen suvaitsevat tahot. Ne tekevät kaikkensa, jotta kuka tahansa saa tulla ja jäädä Suomeen ihan mistä tahansa syystä. Selityksiä kyllä on, ja ne valitaan aina tarpeen mukaan: Meidän pitää auttaa. Meillä on työvoimapula. Ihmiset ovat liikkuneet aina. Lisää väriä katukuvaan. Globalisaatio. Ihmiskuva. Ihmisoikeudet.

Tämä on logiikka, ja enää meidän vain tarvitsisi tietää, miksi ne tekevät tuota.

Yksikään hallituksen kirjaama toimenpide ei hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa vihervasemmistolaisen velkaviisikon kaudella ohjaa entistä enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi. Kyse on valheesta, mutta ilmeisesti se joihinkin vielä uppoaa.

Koska meille nyt kuitenkin tuli tuollainen hallitus.

Työllisyyden nosto, Hesari ja vaalihokemat

/ Riikka / 1 kommentti

Hesari haastatteli minua eilen työllisyyden kasvattamisesta, kuten muitakin puolueita. Puhelinhaastattelu kesti 29 minuuttia 33 sekuntia, minkä lisäksi vaihdoimme illalla toimittajan kanssa vielä tekstiviestejä, ja lähetin sähköpostilla yhden lisävastauksen.

Lehteen hyvin monipuolisista työllisyyden parantamisen keinoista, joita esitin, päätyi alla olevan kuvan verran:

HS 9.4.

Aloitin haastattelun selittämällä, miksi työllisyysprosentin yksiselitteiseen lukemaan tuijottaminen on harhaanjohtavaa. Ihminen pääsee ”työlliseksi” hädin tuskin piipahtamalla töissä kerran viikossa. Tällaisesta pistäytymisestä saatavalla palkalla kukaan ei tule toimeen. Sosiaaliturva on välttämätöntä.

Työllisyysaste ei kuvaa hyvinvoinnin eikä työn määrää eikä kokonaistuotosta. Se kuvaa nuppilukua ihmisistä, jotka tarkasteluajanjaksolla ovat edes piipahtaneet jonkinlaisissa töissä. Mittari on surkea, ja sitä tulkitaan auttamatta väärin, muuallakin kuin itseensä tyytyväisissä hallituspuolueissa.

Osa-aikaisten työsuhteiden määrä on kasvanut huomattavasti tällä hallituskaudella, ja vastaavasti kokopäivätyöntekijöiden määrä on vähentynyt. Joidenkin puolueiden mukaan ”joustojen lisääntyminen” ja ”Ruotsin malli” ovat hyviä asioita, mutta kun tarkastellaan kokonaisvaikutuksia ja ihmisten mielipiteitä, huomataan, että suurin osa osa-aikatyöntekijöistä haluaisi tehdä enemmän tunteja. He ovat alityöllistettyjä.

Myös tässä kyselyssä kokoomus kuitenkin nimenomaan haluaa lisää osa-aikaista työtä.

Lisäksi selitin toimittajalle, miksi työllisyysaste on kehittynyt tilastoissa niin suotuisasti, mutta todellisuus ei ole läheskään niin ruusuinen. Muun muassa pitkäaikaistyöttömien eläköityminen ja työikäisten määrän lasku vaikuttavat suhdelukuun. Meidän pitäisi edes keskustella oleellisista asioista, ennen kuin vaadimme niihin muutoksia.

Selitin toimittajalle, että meidän koko politiikkakattauksemme pyrkii siihen, että työllisyys paranee ja nimenomaan tuottava työ lisääntyy. Tämä onkin liitetty lyhyesti mukaan vastauksiin. Lisäksi korostin perussuomalaisten toimia ylipäätänsä yrittäjien ja pk-yrityssektorin hyväksi, tuottavuuden kasvua ja innovaatioita.

Puhuin paljon työvoiman liikkuvuuden vähäisyydestä ja kasvukeskusten, etenkin pääkaupunkiseudun, asumisen kalleudesta ja sen vaikutuksista työllisyyteen, nimenomaan suomalaisten työntekijöiden työllisyyteen. Puhuin sosiaaliturvauudistuksesta ja siitä, miten yleistuki pitää rakentaa mahdollisimman hyvin työn vastaanottamiseen kannustavaksi ja miten asumisen tuet pitää uudistaa tätä tukevaksi.

Korostin joka yhteydessä puolueemme priorisointia – meidän tulee kohdistaa toimia omiin pitkäaikaistyöttömiimme ja vajaatyökykyisiin silloinkin, kun avoimille markkinoille työllistyminen ei ole välttämättä realistista. Meidän pitää siirtää esimerkiksi kotouttamismenot suomalaisten hyväksi, ja lopettaa maalle haitallinen maahanmuutto. Selitin, miksi maahanmuutto liittyy oleellisesti myös työllisyys- ja työllistämispolitiikkaan.

En vain heittänyt ajatusta siitä, että vajaatyökykyisiä ja ennenaikaisesti eläköityneitä pitää yrittää auttaa takaisin työmarkkinoille, vaan esitin tähän keinoja, esimerkiksi perusterveydenhuoltoon ja kelan kuntoutuksiin liittyen. Korostin, miten suuri määrä ennenaikaisesti eläköityneistä on mielenterveyspotilaita ja hyvin nuoria, alle 35-vuotiaita, joten mikäli tästä porukasta saataisiin ihmisiä nostettua takaisin töihin, muutos olisi valtava, niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

Puhuin myös koulutuspolitiikasta ja siitä, miten valtion tehtävä on huolehtia siitä, että oikeilla aloilla on oikeaan aikaan oikea määrä koulutettuja ihmisiä ja mahdollisimman oikeassa paikassa. Selitin, miksi halpatyömaahanmuutto ei missään tapauksessa ole ratkaisu. Kaikkein tärkeintä on huolehtia maassa olevasta työvoimareservistä mahdollisimman tehokkaasti eikä sallia jatkuvaa halvan työvoiman syöttövaikutusta rajan yli.

Selitin – kuten aina – että alle 3000,- palkoille saapuvien työperäisten maahanmuuttajien työllisyysaste tippuu kantaväestön työllisyysasteen alle muutamassa vuodessa. Jo tämä YKSI selitys tekee tyhjäksi kaikki halpatyömaahanmuuttoa puoltavat puheenvuorot.

Toimittaja kysyi myös perhevapaauudistuksesta. Kerroin perussuomalaisten mallista, mutta korostin, että perhevapaauudistuksen tehtävä ei ole tehdä työllisyyspolitiikkaa, vaan huolehtia lapsista ja perheiden asioista. Selitin toimittajalle, kuinka tutkimusten mukaan muiden puolueiden esittämillä perhevapaamalleilla EI OLE työllisyys- eikä tasa-arvovaikutuksia. Olen tuonut tämän esille viime kuukausien aikana hyvin monissa haastatteluissa, mutta se ei tunnu kiinnostavan sen paremmin toimittajia kuin muita poliitikkojakaan.

Niinpä tässäkin haastattelussa sekä demarit että kokoomus nostavat esiin perhevapaauudistuksen jopa TÄRKEIMPÄNÄ keinona työllisyyden parantamisessa. Vihreätkin sen mainitsevat. Tämä on bluffia. Kaikki puolueet olivat mukana ministeri Saarikon perhevapaauudistuksia pohtivassa ryhmässä, ja siellä hyvin yksiselitteisesti esiteltiin viimeisellä tapaamiskerralla tutkimuksia, jotka kumoavat mallien vaikutukset työllisyyteen. Kela, VM ja THL ovat toteuttaneet muutenkin hyvin avaavia selvityksiä perhepolitiikasta.

Kelan selvityksestä muun muassa selviää, että suurin syy siihen, että vanhemmat eivät vie lapsiaan päiväkotiin ”riittävän” aikaisin, johtuu päivähoidon heikosta laadusta. Tätäkään ei tietenkään tuoda esille missään – veisihän se pohjan muiden puolueiden maanisilta vaatimuksilta saada maksuton varhaiskasvatus, kun edes nykyinen tilanne ei ole tyydyttävä, tilojen, henkilökunnan, osaamisen tai vaikkapa ryhmäkokojen suhteen.

Perhevapaauudistuksesta on tullut ihmeellinen taikasana, jota puolueet tarjoavat ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan. Että työttömien ja vähän koulutettujen naisten kepittäminen kotoa kortistoon lisäisi työllisyysastettamme?

Työllisyyden nostaminen on hyvin kaukana yksinkertaisesta asiasta. Koska perussuomalaiset haluaa tarkastella asioita laajasti ja ennemmin tukea rakenteita kuin lykkiä rahaa sinne tänne, ehdotuksiamme on vaikeaa saada sopimaan muutamaan riviin.

Mutta ehkä nyt olisi vähän voinut ponnistella taas Sanomatalossakin? Tai jos ei meidän suhteemme, niin edes kyseenalaistaen muiden puolueiden hokemia?

Olen sanonut tämän sata kertaa, mutta sanon taas: poliittinen keskustelumme on säälittävän heikkotasoista, ja suurin syy siihen on media.

 

#vaalit2019 – Maahanmuutto

/ Riikka / 4 kommenttia

smartcapture

Viimeinen – ja tärkein – teemani näihin eduskuntavaaleihin on yllätyksettömästi maahanmuutto.

Suomen pitää lopettaa maahan suuntautuva haitallinen maahanmuutto. Mikäli maailmanparannusta halutaan harrastaa, sitä tulee tehdä muilla areenoilla.

Maahanmuutto ei ole yksi asia. Se vaikuttaa useimmilla yhteiskunnan ja politiikan sektoreilla. Kyseessä on länsimaisia yhteiskuntia ja ehkä koko maailmaamme eniten muuttava ilmiö, erityisesti kun puhumme kehitysmaista länsimaihin suuntautuvasta massamaahanmuutosta. Maallemme haitallisen maahanmuuton ongelmat ovat taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja turvallisuuteen liittyviä.

Jotkut väittävät, että maahanmuuttokritiikki on vastakkainasettelua. Niin onkin, asiat ovat vastakkain. Meillä ei ole mitään erillistä poolia, josta otamme maahanmuuttoon menevät rahat, vaan kaikki on samaa. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.

Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.

Kaikessa ei ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Minun oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että suojelemme raiskaajia tai muita rikollisia.

3

Vastaavasti puolustan yhteiskuntaamme, sen tasa-arvoa, toimivia työmarkkinoita ja kaikkea sitä hyvää, mitä olemme onnistuneet saamaan aikaan. Se ei ole ollut ilmaista eikä se ole täällä ikuisesti, ellemme puolusta sitä. Suhtaudun naisia ja tyttöjä alistaviin ja vähätteleviin kulttuureihin, uskontoihin ja perinteisiin erittäin negatiivisesti.

Minulla ei ole mitään kansainvälisyyttä vastaan, päinvastoin. Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.

Katson asioita realistisesti, en kuvittele omiani, vaan otan selvää. Rakennan ajatukseni ja tavoitteeni tosiasioille. Kun nuorin lapseni on nelikymppinen, suomalaiset ovat Espoossa vähemmistössä.

Minun on vaikea käsittää ihmisiä, joiden mielestä tämä ei ole huolestuttavaa.

Minkäänlaista rasistia minusta ei saa mitenkään. Olen vanhanliiton humanisti ja realisti, ja kavahdan kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja kupliinsa jumiutuneita ihmisiä. Olen isänmaallinen ja ylpeä suomalaisuudesta, kaikesta hyvästä, mitä olemme saavuttaneet. Minun ei edelleenkään ole vaikea sanoa, että suomalainen kulttuuri on parempi kuin moni muu.

Herkistyn yhtä lailla suomalaisesta metsämaisemasta kuin kauniista ja oikein käytetystä kielestämme. Rakastan Suomea ja suomea!

Olen kirjoittanut ja puhunut maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja näihin liittyvistä muista aatteista ja intresseistä pitkälti toistakymmentä vuotta. En ole ollut koskaan mitään muuta kuin ”nuiva” – toki näkemykseni ovat jalostuneet vuosien varrella. Muihin maahanmuuttokriittisiin tutustuin alun perin Halla-ahon Scriptan Vieraskirjassa ja helsinkiläisissä kuppiloissa.

Tästä blogista löytyy paljon aiheesta kirjoittamaani, kaikilta sen osa-alueilta. Aihe kiinnostaa minua politiikan ja talouden lisäksi myös akateemisesti.

Poliittiset tavoitteeni maahanmuuton suhteen voi lukea suoraan myös perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta – minulla ei ole siihen oikeastaan mitään lisättävää tai pois otettavaa.

En haaveile Impivaarasta tai edes 80-luvun maksalaatikkomaailmasta, vaan Suomesta, joka on sopivasti ylpeä historiastaan, hyvinvoinnistaan ja arvoistaan. Suomalaisen politiikan tehtävä on pitää huolta Suomesta ja suomalaisista. Tämä on minulle niin päivänselvää, että sen sanominenkin tuntuu typerältä.

1

Aiemmin olen julkaissut kolme muuta teemakokonaisuutta vaaleja varten: YMPÄRISTÖ ja KOULUT JA PERHEET ja TALOUS JA HYVINVOINTI.

Pakolaisteollisuuden nyyhkytarinat ja ”paperittomien uusi ryhmä”

/ Riikka / 8 kommenttia

Ja taas uusi ”paperittomien” ryhmä, kertoo Hesari tänään.

Diakonissalaitoksen johtaja Marja Pentikäinen paljastaa, että nämä uudet ”paperittomat” ovat ihmisiä, joiden oleskelulupaa ei ole jatkettu. Siis jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen.

Mitä?

”Vuonna 2016 Suomi tiukensi maahanmuuttopolitiikkaansa siten, että humanitaarinen suojelu ei enää ollut yksi perustelu myöntää oleskelulupa. Uusi paperittomien ryhmä on siis niitä ihmisiä, jotka aiemmin ovat saaneet tällä perusteella määräaikaisen luvan asettua maahan, mutta lupaa ei ole sitten enää uusittu.”

keräyspiste

Muutama pointti.

1. Tällainen ”paperiton” ei ole paperiton. Hänellä on yksiselitteinen paperi, jossa kerrotaan, että hänellä ei ole oikeutta jäädä maahan.

2. ”Paperiton” on laittomasti maassa. Hänellä ei ole oikeutta olla maassa. Hänen pitää poistua maasta.

3. Se, että lakia muutetaan, ei TEE kenestäkään ”paperitonta” tai mitään muutakaan.

4. Turvapaikkapolitiikan nimenomaan PITÄÄ toimia niin, että uutta oleskelulupaa haettaessa tutkitaan, onko oikeus jäädä Suomeen muuttunut. Puolueeni maahanmuuttolinja ottaa tähän vahvasti kantaa. Turvapaikkainstituutio EI OLE siirtolaisuuden kanava. Näillä somaleilla ei ole eikä saa olla mitään muuta perustetta jäädä Suomeen.

”Tällä on yksi erikoinen seuraus. Ryhmään kuuluvat ovat kaikki jonkin kunnan asukkaita Suomessa. He ovat siis jo virallisesti esimerkiksi helsinkiläisiä, eli heillä on oikeus esimerkiksi samaan sosiaaliturvaan, päivähoitoon tai koulutukseen kuin kaikilla muillakin helsinkiläisillä.”

Tässä ei ole mitään erikoista. Suomen lainsäädäntö on sellainen. Maahanmuuttopolitiikassa ei pidä jaella mitään säälilupia sillä perusteella, että ”ihminen on helsinkiläinen”.

5. Maahanmuuttajalla on laillisesti maassa ollessaan oikeus sosiaaliturvaan (tosin tämäkin pitäisi muuttaa). Tästä ei seuraa, että hänellä laittomasti maassa ollessaan pitäisi olla oikeus jäädä maahan, koska hänellä on laillisesti maassa ollessaan ollut oikeus sosiaaliturvaan.

6. Yhdenkään median ei pitäisi näin sokeasti uskoa sitä, mitä pakolaisteollisuuden edustajat ja intressiryhmät keksivät höpöttää.

”Tyypillistä myös on, että keskuksen kävijät ovat eniten kiinnostuneita siitä, miten he voisivat päästä tekemään työtä. Se on siis sallittua silloin kun ihminen hakee oleskelulupaa, muttei tilanteessa, jossa lupa on evätty.”

7. Ottaen huomioon maassa laillisestikin olevien maahanmuuttajien puutteelliset työhalut ja -kyvyt, puhumattakaan matalapalkka-alojen muista ongelmista, en usko hetkeäkään edellä olevan lainauksen totuudenmukaisuuteen.

”Merkittävä osa paperittomista on vuonna 2015 Suomeen saapuneita ihmisiä, jotka eivät ole saaneet Suomesta turvapaikkaa, siis erityisesti irakilaisia nuoria miehiä.”

8. He EIVÄT ole paperittomia. He ovat tahallisesti hukanneet henkilöpaperinsa maahan tullessaan vaikeuttaakseen asiansa käsittelyä ja pitkittääkseen maassa oleskelua. Koska he ovat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa ja kuitenkin edelleen ovat maassa, he ovat laittomasti maassa.

9. Laittomasti maassa olevat pitää ottaa säilöön, josta  pääsee vain yhteen suuntaan, pois maasta. Luulen, että kyky ja halu palata Irakiin tai jonnekin muualle löytyisi hyvin pian. On kohtuutonta, että meitä kiristetään tällaisilla asioilla. Mikäli ihmisellä ei ole oikeutta turvapaikkaan, hänellä ei ole oikeutta.

”Paperittomat eivät ole mikään yksinäinen ryhmä, heitä on vauvasta vaariin. He ovat keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa, osa on jo esimerkiksi kotoutuneita Suomeen. Mutta kaikkien tilanne on epäinhimillinen”.

10. Me tarvitsemme järkevää ja tehokasta maahanmuuttopolitiikkaa emmekä näitä nyyhkytarinoita. Kukaan ei enää usko teitä. Meillä on paljon tehokkaampia ja parempia keinoja auttaa, mikäli niin kansa haluaa tehdä.

Turvapaikkainstituution väärinkäyttö, maahanmuuton jäätävä hinta veronmaksajan kukkarolle ja tiettyjen maahantulijoiden aiheuttamat muut ongelmat ovat nyt osoittaneet sen, että tämä touhu on lopetettava.

***

PS. Hesarissa oli tänään onnistunutkin juttu. Kirjoitin siitä Facebookissa. Lue täältä.

***

Klikkaa sivupalkista ”laiton maahanmuutto”, mikäli haluat lukea muita ”paperittomista” kertovia kirjoituksiani.

Muutama video aiheesta:

 

Tilasto, emävale, valeuutinen: maahanmuuttajien määrä ja työllisyys

/ Riikka / 2 kommenttia

Kuva1

Aloitetaan Maikkarista ja maahanmuuttajia ja työllisyyttä käsittelevistä väitteistä. Jutussa sanotaan näin:

Selvityksen mukaan 2000-luvun aikana vieraskielisten työllisyys on kasvanut liki 120 000 hengellä. Samaan aikaan suomen- ja ruotsinkielisten työllisyys ei ole kasvanut.

– Työllisyyskasvu Suomessa jo tällä hetkellä on vieraskielisten varassa. Jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, on väistämätöntä saada lisää työikäistä väestöä tänne, jotta saamme työllisyyttä nostettua riittävästi, sanoo Sosiaaliturva 2030 -hankkeen selvitysmies Jussi Pyykkönen.

Miten tämä voi pitää paikkansa, kun merkittävä osa Suomeen saapuvasta ”työperäisestä maahanmuutosta” parantaa vain väestöllistä huoltosuhdetta mutta ei taloudellista huoltosuhdetta? Halpamarkkinoille saapuva maahanmuutto ei korjaa kestävyysvajetta, päinvastoin. Se tulee veronmaksajalle kalliiksi; alhaista palkkaa pitää kompensoida tulonsiirroilla ja palveluilla. Kaiken huippuna alle 3000,- palkoille saapuvien työllisyysaste tippuu kantaväestön työllisyyden alle muutaman vuoden kuluttua maahantulosta.

Näyttääkin siltä, että tässä yritetään sekoittaa työlliset/työllisyys ja työllisyysaste. On totta, että maahan saapuu paljon työikäistä väestöä. Mutta tuon työikäisen väestön työllisyysaste on heikko. Kun edes joitakin kymmeniä prosentteja saadaan työllistymään, toki työllisten määrä nousee, vaikka työllisyysaste olisi matala.

Jos maahan saapuu 30 000 irakilaista, joiden työllisyysaste on vaikkapa 10 %, työllisten määrä (jutun ”työllisyys”) nousee kyllä 3 000:lla, mutta kokonaisuus ei tietenkään parane. Se heikkenee.

työllisyysasteet1

Työikäisten määrän sijaan tärkeämpää on työllisyysaste. Siinä, että maahan tuodaan väkeä, jonka työllisyysaste on matala pitkänkin maassaolon jälkeen, ei ole kertakaikkisesti mitään järkeä.

Edes pelkän työllistymisen tarkastelu ei ole mielekästä. On ensinnäkin katsottava palkkojen suuruutta. Mikäli palkka on niin alhainen, että viivan alle ei jää mitään, on maahanmuutto kestävyysvajeenkin kannalta kielteistä.

Toisekseen maahanmuuton tapauksessa on oleellista katsoa, millainen työpaikka on. Jos kyseessä on kotouttamiseen, monikulttuurisuuteen, tulkkaamiseen, erilaisuuden koordinointiin tai muuten maahanmuuttajiin liittyvä työ, rahaa käytännössä vain siirretään paikasta toiseen.

Niinpä tosiasia on aivan toinen kuin jutussa esitetty. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, meidän nimenomaan ei pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää hyvin heikoksi ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajista ainoastaan ne, joiden tuottavan työn panoksesta jää jotakin viivan alle, ovat siis tältä kantilta katsoen tervetulleita.

Se, että suomalaisten työllisyysastetta tulee nostaa, on tietenkin päivänselvää. Mutta älkäämme yrittäkö korjata uppoavaa laivaa poraamalla sen pohjaan lisää reikiä.

 

SieppaaToinen juttu tulee Hesarista. Lehti päätti selvittää, ”mistä Suomeen kohdistuva 30 000 henkilön maahanmuutto koostuu”.

Ensimmäiseksi jutussa kerrotaan Suomea rakastavasta ja hyvin kotiutuneesta ja integroituneesta (ja kauniista) akateemisesta venäläisnaisesta. Minäkin tunnen paljon koulutettuja ja ahkerasti työtä tekeviä maahanmuuttajia. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä itse asian kannalta.

Jutun tarkoitus on nimittäin vähätellä turvapaikanhakijoiden määrää (”turvapaikanhakijat ovat tätä nykyä vain pieni osa suomalaisen maahanmuuton kokonaiskuvasta”) ja yrittää esittää, että suurin osa maahan tulevista on maallemme jotenkin erityisesti hyödyksi. (Kannattaa huomioida, että vähitellen ajatus siitä, että humanitaariset maahanmuuttajat tulevat kalliiksi, alkaa mennä perille.)

Virhe 1. ”[Maahanmuuttoviraston] päätöksistä 6 379 eli noin seitsemän prosenttia koski turvapaikkaa. Myönteisiä oli 43 prosenttia, eli 2 740 ihmiselle myönnettiin turvapaikka.”

Edes paljon pienempi myönteisten päätösten määrä ei ole oleellinen, mikäli kielteisen päätöksen saaneita ei saada ulos maasta. Suomessa nimenomaan ei saada. Käyntiin lähtee moneen kertaan toistuva uusintakierros. Laittomanakin voi maassa asua. Kielteisen päätöksen saanut voi saada jopa työperäisen oleskeluluvan.

Kategoriasta toiseen itsensä kikkailu ei muuta mitään tosiasiaa. Ihminen on sama, yhtä vähän (tai paljon) koulutettu. Juuri tämän takia seurauksia pitää tarkastella maaryhmittäin, ei niinkään oleskelulupakategorioittain.

Tiedämme, että Saksasta saapuva maahanmuuttaja on keskimäärin eniten plussalla, ja Irakista, Somaliasta ja Afganistanista saapuva keskimäärin eniten miinuksella.

Virhe 2. ”Suomeen muuttaa ihmisiä eri syistä, joista yleisimpiä ovat perhesyyt, työnteko ja opiskelu.”

Nimenomaan humanitaaristen tai muuten samoista maista saapuvien oleskeluluvan saavien perheenyhdistäminen on erittäin oleellinen haitallisen maahanmuuton väylä. Se, että kyse on ”perhesyistä” – tai kuten edelleen joskus ilmoitetaan, ”rakkauden perässä muuttamisesta” – ei muuta asiaa millään tavalla.

Perheenyhdistäminen on Suomessa edelleen verraten helppoa, sanoivatpa kansalaisjärjestöjen aktivistit mitä tahansa.

Myöskään ”työnteko” tai ”opiskelu” eivät takaa, että maahanmuutto olisi yhtään tai juuri yhtään sen hyödyllisempää kuin ”humanitaarinenkaan” maahanmuutto:

Virhe 3. Työperäistä maahanmuuttoa käsitellään automaattisesti positiivisena.

Tätä olen käsitellyt kirjoituksen alkuosassa ja monissa aiemmissa teksteissäni.

Virhe 4. Opiskelua käsitellään automaattisesti positiivisena.

Oppilaitostemme ”kansainvälistyminen” ei ole yksi kokonaisuus. Mikäli maahan saapuu ihan oikea osaaja, yleensä Euroopasta, Aasiasta tai Pohjois-Amerikasta, ja hän jää tutkinnon saatuaan maahan töihin ja maksamaan riittävästi veroja, hän on tässä mielessä hyödyksi.

Mikäli maahanpääsy hoidetaan vain opiskelun kautta, koska turvapaikkaan tai muuhun kategoriaan ei ole pääsyä, on lopputulos todennäköisesti huomattavan negatiivinen.

Erityisesti ammattikorkeakouluissa on paljon afrikkalaisia. Eniten Suomeen tullaan opiskelemaan tutkintoon Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta ja Nepalista. Suomalaisiin ammattikorkeakouluihin haetaan eniten Nepalista, Bangladeshista ja Nigeriasta, yliopistoihin Nigeriasta, Pakistanista ja Ghanasta. Ulkomaalaisten osuus kaikista korkeakouluopiskelijoista on Suomessa jopa suurempi kuin OECD-maissa keskimäärin. (Lähde: CIMO)avatar-2191918__480

Valitettavasti tutkimuksia ulkomaalaisten opiskelijoiden oikeasta taloudellisesta hyödyllisyydestä ei ole. Ja vaikka olisikin, uskon silti sloganeiden voittavan julkisessa keskustelussa – kuten tässäkin Hesarin jutussa. Joka tapauksessa myös ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrä on kasvussa.

Siirtolaisinstituutin tutkija sanoo jutussa, että ”Suomessa on ihmisiä, joita ei nähdä resurssina. On taitoa, koulutusta ja halua, mutta heidät nähdään vain turvapaikanhakijan kehikon kautta eikä mahdollisina työntekijöinä.”

Tällainen retoriikka on tutkimuksen valossa outoa. Nimenomaan sekä turvapaikanhakijat että merkittävä osa ”työperäisistä” ovat ihmisiä, joilla ei ole koulutusta. Työllisyysaste on vuosienkin maassaolon jälkeen hyvin matala, ansiot vähäisiä, sosiaaliturvariippuvuus merkittävää ja niin edelleen, puhumattakaan muista maahanmuuton ongelmista.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää lukuja, euroja tai oikein mitään muutakaan kuin vain fiiliksiä, tunteita ja kivoja tavoitteita, pyrkivät nämä tosiasiat muuttamaan toiseksi – yleensä syyllistämällä meitä, jotka puhumme luvuista, euroista ja konkreettisista seurauksista.

—

Tällaista tämä maahanmuuttokeskustelu on. Tee nyt sitten politiikkaa ja muuta asioita, kun EDES PERUSASIAT eivät ole eri tahoilla hallussa. Tai, kuten ennemmin uskon, niitä ei haluta tuoda esille.

Johtopäätöksestä nimittäin ei ole epäselvyyttä.

#vaalit2019 – Talous ja hyvinvointi

/ Riikka / Jätä kommentti

Useissa vaalikoneissa on kysytty ehdokkaan mielipidettä veronkorotuksiin, leikkauksiin ja lainanottoon. Moni uutisotsikko on kertonut siitä, että ehdokkaat – jälleen kerran – ovat vaatimassa lisää menoja ja jopa veronkorotuksia. Vasemmistopuolueille kaikki maailman hyvinvointiongelmat ratkaistaan kuluttamalla niihin enemmän rahaa. Kaikki ongelmat korjataan koulutuksella ja instituutioilla.

Valitettavasti myös oikeisto toimii pitkälti samalla tavalla. Sen kanavoima raha menee vain hieman eri kohteisiin. Kaveri- ja saalistuskapitalismi ovat oivallisia sanoja kuvaamaan suomalaista perinteistä oikeistoa, joka on hukannut niin kodin, uskonnon ja isänmaan kuin usein järkevän taloudenpidonkin.

Puoluejärjestelmämme on oudossa tilanteessa – kokoomus ei aja yrittäjän asiaa, keskusta ei aja maakuntien ja maatalousväestön asiaa eikä demarit aja työntekijän asiaa.

yle

Lähde: Yle

Suomen veroaste on niin korkea, että sillä on aivan välttämätöntä saada julkiset palvelut ja sosiaalietuudet hoidettua. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan – ongelmia on perusterveydenhuollossa, vanhustenhoidossa, kouluissa, päiväkodeissa, poliisissa, teiden kunnossa, vaikka missä. Silti julkisella sektorilla on vuodesta toiseen laittaa miljardeja täysin toissijaisiin, turhiin ja vahingollisiin kohteisiin.

Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisee maanantaina uuden tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista. Siinä on rekisteriaineistojen pohjalta laskettu tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien aiheuttamat kustannukset koko elinkaarelta. Luvut ovat jäätäviä.

Kestävyysvaje ja maksajien määrän väheneminen ovat suurimmat ongelmat, joihin meidän pitää puuttua. On välttämätöntä tehostaa verojen käyttöä ja supistaa valtion tehtäviä – priorisoida.

Keskiluokkaa ei saa verottaa hengiltä, ja kokonaisveroastetta on päinvastoin laskettava. Kun maksajien määrä vähenee riittävästi, koko järjestelmä on sortumisvaarassa. Kun tähän lisätään useimpien halu lisätä rahankulutusta sinne tänne – vaikkapa sinne maahanmuuttoon, niin oikealla kuin vasemmalla – olemme totaalisen hukassa.

Olen aidosti huolissani keskiluokan veronmaksuhalukkuuden heikentymisestä: Miksi maksaisi itsensä kipeäksi, kun ei tahdo saada enää paljonkaan vastineeksi? Maksukykyinen väki ostaa itselleen rahalla uudet palvelut ja hyvinvoinnin, työssäkäyvä alempi keskiluokka kitkuttelee samalla ostovoimalla kuin sosiaaliturvan varassa elävät – etenkin pääkaupunkiseudulla, etenkin lapsiperheissä. Normaalilla palkalla on yhä haastavampaa tulla toimeen.

Meillä on varaa suomalaisten hyvinvointiin, mutta ei velvollisuutta kustantaa samaa kaikille. Valtion tärkeimmät tehtävät ovat kansalaisten turvallisuuden takaaminen ja heikko-osaisista huolehtiminen – huono-osaisuuden tuottaminen joko rajojen yli tai poliittisten ratkaisujen kautta kotoperäisesti eivät kuulu valtion tehtäviin. Suomessa pitää panostaa hyvään, korkeaan osaamiseen ja koulutukseen, työmoraaliin ja korkealaatuiseen ja toimivaan järjestelmään.

Ovatko kuntien pitkälti päälle 500 lakisääteistä tehtävää oikeasti kaikki välttämättömiä? Ihan oikeastiko meillä kaikilla on koko ajan enemmän OIKEUKSIA saada, mutta vain tietyllä porukalla VELVOLLISUUS maksaa?

Sosiaalivaltiomme operoi pitkälti toissijaisten toimien parissa. Katso minkä tahansa keskikokoisen tai suuremman kunnan tai kaupungin hallintoa, lue valtuuston esityslistaa. Byrokratialla on taipumus kasvattaa itseään, ja juuri niin Suomessa on tapahtunut. Parasta olisi ”räjäyttää” koko järjestelmä ja aloittaa uuden rakentaminen alusta. Valitettavasti tämä ei taida olla mahdollista, ja niinpä leikimme soteuudistusta ja sotu-uudistusta taas seuraavallakin hallituskaudella – eikä mikään muutu.

Haluan perusasioihin keskittyneen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa huolehditaan turvallisuudesta, kouluista, sairaanhoidosta ja muista perustoiminnoista sekä niiden ihmisten auttamisesta, jotka eivät siihen itse pysty. Yhteiskunnan tulee tavoitella autonomista ja itseohjautuvaa yksilöä, joka kykenee (aikuisena) kantamaan itsestään vastuun. Sen ei tule haalia varta vasten lisää huono-osaisuutta maahan.

Hämmästelen sekä luottamustoimissani että muualla politiikan kentällä lähes päivittäin sitä uskomatonta määrää turhaa tointa ja puhetta, mitä eri tahot tuottavat. Yhteiskunnan kannalta oleellisimmatkin toimijat – kuten vaikkapa poliisi ja koululaitos – on julkisissa toimissaan valjastettu mukaan tragikoomiseen pelleilyyn, puhumaan ”tärkeistä” asioista niiden ”oikeilla” nimillä. Samalla niiden varsinaisten perustoimintojen suorittaminen heikkenee: poliisi ei saa rikoksia selvitettyä, koulu ei saa oppilaita oppimaan.

Jos saisin päättää, purkaisimme kaiken – ja tekisimme uudelleen, paremmin, vähemmin. En jaksaisi näpertelyä, en turhaa puhetta, en aikaansaamatonta touhua.

Faceen 14.3.

Poliitikot kuvittelevat, että on mahdollista hoitaa ”yhteisiä asioita” jotenkin teknisesti. Että on olemassa jokin yhteinen tavoite, jonka kaikki jakavat. Ei ole. Ei ole olemassa kaikkia tyydyttävää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, ei sosiaaliturvamallia. Kyse on politiikasta, konfliktista ja erilaisista intresseistä.

Olen mielestäni erityisen hyvä puhkomaan poliittisten tahojen ja median puhaltamia kuplia, paljastamaan keisareiden alastomuutta ja osoittamaan tavoitteiden onttouden. Kysyn aina, mitä tämä maksaa, mitä hyötyä siitä on. Lisääkö tämä vain puhetta, moraalista huomiota, projekteja ja julkisia vakansseja vai ihan oikeastiko siitä seuraa jotakin hyödyllistä?

Tällaisella toiminnalla ja näillä kysymyksillä saa aika paljon vihamiehiä, mutta kestän sen.

Olen monella tapaa eräänlainen antipoliitikko. En osaa enkä halua osata puhua asioista hirveällä peitekielellä, ihmisiä huijaten. En kestä abstrakteja käsitteitä, jos kyse on konkreettisista asioista. En mielelläni tarjoa mielipiteitä asioihin, joista en tiedä tarpeeksi. En käsitä ihmisiä, jotka pelkästä selkärangasta kiskovat mustavalkoiset kantansa asiaan kuin asiaan. Myönnän auliisti, mikäli asiantuntemukseni ei riitä. Silloin otan asioista selvää ja kuuntelen viisaampiani. Politiikassa ei kuitenkaan ole sektoria, johon en olisi valmis sukeltamaan – ja hyvin moneen olen toimissani jo sukeltanutkin.

Tarkastelen politiikkaa – kuten kaikkea muutakin – kokonaisvaltaisesti. En halua tarjota helppoja ja yksinkertaisia selityksiä asioihin, jotka ovat vaikeita ja monimutkaisia. Harva asia yhteiskunnassamme on kuitenkaan luonnonvoima. On täysin vanhojen puolueiden ja toisaalta laumasieluisten ihmisten intressien mukaista väittää, ettemme voi vaikuttaa asioihin. Merkittävä osa havaitsemistani ongelmista on sellaisia, että riittävällä poliittisella tahdolla niitä korjataan. Toivon, että korjataan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Tiedän kyllä, että yksi kansanedustaja tai edes yksi puolue ei näitä asioita voi muuttaa. Mutta ehkä me voimme käynnistää muutoksen?

Suomi on monessa asiassa tehnyt poliittisten päätösten suhteen itsestään ihmeellisen sekasikiön. Yhtäältä me hamuamme tänne afrikkalaisia siivoojia ja luulemme jotenkin hyötyvämme asiasta. Avaamme oppilaitoksiamme ”kansainvälisille” ihmisille, jotka eivät tule koskaan tarjoamaan meille mitään muuta kuin kustannuksia. Toisaalta olemme koko ajan yhä vähemmän houkutteleva maa ihmisille, joista meille olisi jotakin hyötyä. Suomesta lähtee pois koko ajan yhä enemmän akateemisia nuoria, ja tilalle saamme kouluttamattomia kotoutettavia, jotka pitää opettaa lukemaan ja kirjoittamaan.

Voisimme olla paljon enemmän.

Jonkinlainen parempi ajatus Suomesta ajaa minua eteenpäin.

—

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Aiemmin on julkaistu YMPÄRISTÖ ja KOULUT JA PERHEET.

Siivousringit ja kielteiset turvapaikkapäätökset

/ Riikka / 2 kommenttia
the-push-rod-2537315_1280

Kuvituskuvaa.

Muistatteko, kun marraskuussa ministeritasolta haluttiin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille työlupia? Irakista järjestettiin oikein delegaatio tuomaan ”paperittomille” passeja, jotta lupien saaminen olisi helpompaa.

Tämä on yksi niistä keinoista, joilla jatkuvasti pyritään madaltamaan eroa yhtäältä laillisesti ja laittomasti maassa oleskelevien ja toisaalta humanitaaristen ja työperäisten maahanmuuttajien välillä.

Nyt onkin sitten käynyt niin, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden työluvat ovat nousussa. Asiasta kertoo Keskisuomalainen (”Turvapaikanhakijoiden työperäiset oleskeluluvat kasvussa – siivousringeistä löytyi apu monelle”).

”Pääkaupunkiseudulla toimii ainakin 40 kotisiivousrinkiä, jossa yksityiset ihmiset ovat työllistäneet turvapaikanhakijan ja mahdollistaneet näin työperäisen oleskeluluvan saamisen.”

Tämä työperäinen oleskelulupa ei siis ole sama asia kuin turvapaikanhakijan työnteko-oikeus, joka alkaa 3-6 kuukauden kuluttua Suomeen tulosta, riippuen siitä, onko passi hukattu vai ei. Tämä on aivan uusi vippaskonsti saada nämä ihmiset jäämään Suomeen.

Ensinnäkin on erittäin epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan. Tämä pitää huolta siitä, että onnenonkijoiden kannattaa saapua nimenomaan Suomeen.

On myös epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”. Kuten tiedämme, halpamarkkinoille työperäiseksi saapunut tarvitsee paljon tulonsiirtoja ja palveluita, ja mikä pahinta, siirtyy muutama vuosi maahantulon jälkeen ei-työlliseksi.

Tämä sekopäinen järjestelmämme tulee todella kalliiksi. Taloudellisten ja muiden ongelmien kannalta on aivan yhdentekevää, mikä näiden ihmisten virallinen status on.

Kehitysmaista tuleva kouluttamaton ihminen on sellainen, lukipa oleskeluluvassa mitä tahansa. Maanantaina (viimein!) kuulette, paljonko esimerkiksi irakilainen ja somali maksavat veronmaksajalle koko elinkaareltaan.

Kokoomus tekee kaikkensa, jotta kuka tahansa saa jäädä Suomeen siivoojaksi. Vasemmistopuolueet tekevät kaikkensa, jotta kuka tahansa saa tulla ja jäädä Suomeen ihan mistä tahansa syystä.

#vaalit2019 – Koulut ja perheet

/ Riikka / 1 kommentti

pencil-918449_1280

Peruskoulu takaisin

Kouluihin tarvitaan arvonpalautus – perusasioihin, opetukseen ja oppimiseen, opettajan rooliin. Huikentelevaiset pedagogiset tavoitteet toimivat jossakin ja joillakin, mutta eivät koko yhteiskunnan tasolla. Peruskoulun ei pidä haihatella eikä julistaa ideologiaa, vaan opettaa lapset osaamaan ja olemaan ihmisiksi. Olen tässä aikamoinen konservatiivi – mielestäni kouluun mennään aamulla, istutaan ainakin pääasiassa pulpetissa, kirjoitetaan, luetaan, lasketaan. Saadaan koenumero ja todistus, jossa on numeroita tai muuten selkeä arvostelu. Totellaan ja arvostetaan opettajaa.

Kaikkein tärkeintä on palauttaa kouluihin vaatimustaso. Luokka-asteelta toiselle ei saa päästää, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu. Suurin osa toisen asteen ongelmista johtuu peruskoulusta – siitä, että amikseen menee nuoria miehiä, joilla ei ole siihen mitään edellytyksiä. Ysiltä pääsee nuoria, joiden luku- ja kirjoitustaitokin on surkea.

Nykyisen peruskoulumme tila edesauttaa heikommista lähtökohdista tulevien, etenkin poikien, syrjäytymistä. Peruskoulun tehtävä on korjata heikommista lähtökohdista tulevien taivalta, ei pahentaa sitä.

Suomalainen koululaitos pitää palauttaa sille tasolle, jossa me ennen olimme. Pääsimme hyvin pitkälle ihan sillä vanhalla koulujärjestelmällämme – ilman ilmiöpohjaisuutta, ilman digihulluutta, ilman koko ajan lisääntyviä oppilaiden vapauksia.

Lapsilta pitää vaatia jotakin. Myös koulussa rajat ovat rakkautta.

Hyvä peruskoulu antaa hyvien loistaa, mutta huolehtii myös muista – sekä kokonaisuudesta. Pedagogiikkaa tai opetussuunnitelmia ei saa suunnitella muotivirtausten tai ideologioiden pohjalta. Me kyllä tiedämme, mikä toimii!

Koulumme ei kestä väestöpohjan kulttuurista moninaistumista eikä sen tarvitsekaan. Olemme onnistuneet kaikissa mittareissa muun muassa juuri siksi, että olemme olleet niin homogeeninen joukko.

Tietyistä maista tuleva maahanmuutto aiheuttaa valtavia ongelmia kouluissa. Polarisaatio kasvaa – hyvät ja huonot koulut erkaantuvat toisistaan – eikä maahanmuuttajakouluihin pumpattava lisäraha ratkaise asiaa. Tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien oppimistulokset ovat heikkoja, mutta oppilaat saavat kuitenkin helpommin parempia arvosanoja.

 

Koulutustason lasku ja muut oppiasteet

Suomalaisten koulutustaso on kääntynyt laskuun. Tämä on yksi huolestuttavimpia käänteitä maassamme. Mikäli valtiomme tuottaisi meille relevanttia tilastotietoa ja kykenisimme irrottamaan datasta maahanmuuttajataustaisten osuuden, uskon, että huomaisimme, että suomalaisten koulutustaso ei ole kääntynyt laskuun. Mutta emme voi tarkastella asiaa, koska yksiselitteistä tietoa ei ole tarjolla. Joka tapauksessa asiaan pitää suhtautua suurella huolella.

Kouluttautuminen on hyvä asia. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Vaadin osaamista ja tasokkuutta. Kaikkia ei ole luotu lukemaan. Lukion ei kuulu opettaa muovailuvahan muovailua eikä yliopistossa pitäisi joutua ihmettelemään opiskelijoiden surkeaa äidinkielen taitoa. On suurta hulluutta tunkea maahan saapuvia ummikkoja lähihoitajakoulutukseen – sieltä sitten mummojen pyllyjä pesemään. Tämä ei toimi. Ajamme päin seinää.

Yliopistolaitoksessa on niin paljon pielessä, etten tähän kirjoitukseen sitä edes avaa. Akateemisessa maailmassa on useita oppialoja, joilta leikkaisin mieluusti – mutta myös useita, joihin panostaisin lisää. Mikäli autonominen tiede toimisi kuten sen kuuluisi toimia, luottaisin siihen. Nyt valitettavasti en voi niin tehdä.

Ammattikoulutus pitää palauttaa raiteilleen. Melkein 70 prosenttia opiskelijoista on aikuisia – he ovat siellä muun muassa työttömyystilastojen kaunistamiseksi – ja yhä suurempi osa koulujen energiasta menee kotouttamiseen ja kotouttamishankintoihin.

Ammattikoulutus keskeytetään usein, lähiopetus on vedetty minimiin ja osaamistulokset ovat heikkoja. Toisen asteen maksuttomuus ei auta tähän ongelmaan tuon taivaallista, vaan olisi ainoastaan sosiaalidemokraattien ja muun vihervasemmiston tyypillinen imagopoliittinen laastaritoimi, joka maksaisi paljon.

Ihan oikeasti koulun ongelmia sillä ei korjattaisi.

 

Maahanmuutto ja koulut

Opettajien ammattijärjestö OAJ on huomannut, missä liikkuu paljon löysää rahaa ja vakansseja. Niinpä sen sijaan, että se ottaisi kriittisesti kantaa maahanmuuttoon, joka pilaa koululaitostamme, se vaatii koko kotouttamisen toimialaa siirrettäväksi työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Tällöin pumppaaminen olisi kätevämpää.

OAJ ei juuri koskaan puhu maahanmuutosta (vaikka opettajat yhä enemmän puhuvat). Nyt – yhdistettynä edellä kuvaamaani järjestön hallitusohjelmatavoitteeseen – se on kuitenkin yhtäkkiä tullut ulos kannanotolla, jonka mukaan ”Suomi on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa”.

Ei kannata antaa itseään hämättävän. Kyse on vain juuri siitä, minkä edellä selitin – valtavan maahanmuuton rakentamista intresseistä.

Vielä rautalangasta: maahanmuutto ja kotouttaminen saattaa olla OAJ:n ja monen muun tahon etujen mukaista, mutta suomalaisen koulujärjestelmän tai muiden kansallisten jalokiviemme etujen mukaista se ei ole.

Valitettavasti opettajat eivät voi yleensä puhua asiasta suoraan.

Samaa omaan taskuun pelaamista tapahtuu yhteiskunnassamme tietysti kaikkialla. En tule koskaan sitä hyväksymään, vaikka se kuinka olisi maan tapa ja ”luonnollinen” osa moniarvoista ja monimutkaista demokraattista länsimaata. Vähin, mitä voin tehdä, on informoida ihmisiä näistä kuplista ja niiden vaikutuksista. Byrokratia kasvattaa itse itseään, laajenee holtittomasti ja vaatii aina lisää rahaa.

 

Syntyvyys, perheet ja ihmisten vastuu

En näe väkilukumme vähenemistä yksinomaan negatiivisesti. Se on yksinomaan negatiivista, mikäli maahanmuuttoa ei saada loppumaan, mutta mikäli saadaan – kuten toisaalla esitän – laskevat käyrät eivät ole mikään maailmanloppu. Sitä paitsi eivät ne muutenkaan välttämättä ikuisesti laske.

woman-1284353_1280

Joka tapauksessa haluaisin, että suomalaiset tavalliset ihmiset tekisivät enemmän lapsia. On järjetöntä, että kaupungissa asuvan kahden työssäkäyvän vanhemman pitää tarkkaan miettiä, onko taloudellisesti mahdollista tehdä useampia lapsia, mutta kokonaan sosiaaliturvan varassa asuva perhe voi tuottaa yhteiskunnalle uusia jäseniä vaikka kuinka monta.

Toisille päivähoitomaksut ovat suuret – ylimpään maksuluokkaan pääsee varsin maltillisilla kahden vanhemman tuloilla – mutta toiset voivat viedä koko katraansa päivähoitoon, vaikka itse ovat kotona. En ymmärrä tätä. Varhaiskasvatuksella varmasti on sosiaalinen tehtävä, mutta silti olen sitä mieltä, että tärkeintä olisi tukea vanhempia olemaan vanhempia. Heillä on tärkein kasvatusvastuu.

Emme me tee lapsia tälle valtiolle.

Samaan aikaan kun vanhemmuus on yhä vaativampaa – hoida hyvät koulut, kuskaa sinne ja tänne, osallistu ja osallista, taistele teknologian ylivaltaa vastaan, maksa ja maksa ja maksa – yhteiskunnassamme on kasvava osuus vanhempia ja perheitä, joilta homma on täysin hukassa. Vanhemmuus on pahassa kriisissä, mikäli lapsia ei kyetä kasvattamaan enää kotona, vaan sitä vaaditaan yhteiskunnan instansseilta – ensin päiväkodilta, sitten koululaitokselta, sitten sosiaalivaltiolta, lastensuojelulta ja aina joltakin aputädiltä. Sitten syytetään rakenteita ja vaaditaan lisää resursseja, tukea, apua ja ymmärrystä.

Milloin meistä tuli näin säälittäviä?

Ja totta kai – maahanmuuttajat ovat tässäkin aivan ylikorostuneessa roolissa, vaikka ongelma ei tietenkään yksinomaan koske heitä.

Paitsi että huono vanhemmuus tuottaa valtiosta riippuvaisia nuoria, se tuottaa myös yliherkkiä ja kaikesta loukkaantuvia, identiteetiltään pahasti häilyviä ihmisiä. Kun tähän lisätään median ja muun ympäristön edistämä propaganda esimerkiksi monikulttuurisuudesta, omien juurien halveksunnasta ja rajattomista sukupuoli- ym. identiteeteistä, en ainakaan itse ihmettele, että pahoinvointi ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.

 

Digi, data, peli ja some

Merkittävä osa lastensuojelun asiakkaista kärsii peliriippuvuudesta. Teknologialle ja laitteille on siirretty paljon sellaista, mikä kuuluisi vanhemmille. Perheet, joissa on ongelmia, eivät jaksa taistella pelejä ja teknologiaa vastaan. Lapsi pysyy hiljaa ja omissa oloissaan, kun sille antaa laitteen.

Joka päivä näen julkisissa liikennevälineissä ihan pieniäkin lapsia, jotka tuijottavat ruutuja. Yleensä lasten vanhemmat tekevät samaa, eikä edes katsekontaktia synny. Puheterapeuttien asiakkaina on koko ajan enemmän lapsia, jotka eivät opi puhumaan. Koululaisten sanavarasto kapenee, normaali kielen tuottaminen on hankalaa.

Myös valtiomme tekee ihmiskoetta teknologiauskovaisuudellaan. Lapset ja nuoret käyttävät laitteita kaikkialla, myös kouluissa, keskeneräisillä ja kehittymättömillä aivoillaan. Kirjoista on luovuttu, ekaluokkalainenkin kirjoittaa jo näppäimistöllä.

Tulevana keväänä matematiikan ylioppilaskoe on sähköinen, vaikka sitä tuntuvat vastustavan kaikki, niin matematiikan opettajat, tutkijat kuin opiskelijat itsekin. Ihmisten aika menee huonosti toimiviin sovelluksiin ja turhanpäiväisiin raportointeihin. Keskittymiskyky heikkenee, nuoret eivät jaksa lukea edes lyhyitä tekstejä. Äiti uppoaa illalla someen eikä jaksa edes kuunnella, mitä lapsi kertoo…

Tämä on äärettömän surullista.

En ole teknologiavihamielinen, olen teknologiakriittinen. Laitteet voivat toimia kouluissa oppimisen tukena, mutta itsetarkoitus ne eivät saa olla. Ensin pitää olla perusasiat hallussa. Luokka, jonka oppilaat eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa ja joilla on käytös- ja elämänhallinnan ongelmia ja 10 eri äidinkieltä, ei tarvitse tabletteja tai älypuhelimia. Niistä on tällaisessa tilanteessa ainoastaan haittaa.

 

Perheet, sukupuolet ja tasa-arvo

Perhe tarvitsee puolustajan yksilöiden aikakaudella. Olen huolissani lasten kustannuksella tehtävistä ratkaisuista. En ymmärrä ”tasa-arvoa”, joka väittää, että äiti ja isä ovat samanlaisia tai että lapset ovat joku uhraus. Kavahdan perhevapaamalleja, jotka väittävät olevansa tasa-arvoisia vaatimalla isän kotiin yhtä pitkäksi aikaa kuin äiti on. Tietysti on hienoa, että isät osallistuvat yhä enemmän lastenhoitoon, mutta jotain tolkkua tähänkin.

Myönnän auliisti, että en itse koskaan voisi viedä omaa liian pientä lastani päiväkotiin, jotta ”työllisyys olisi parempi”. En myöskään lopettaisi imettämistä liian aikaisin ja antaisi paikkaani isälle, jotta ”tasa-arvo toteutuisi”. Ymmärrän hyvin, että vuosien kotona olemisellani on ollut vaikutuksensa uraani – keskimäärin naisten kohdalla varmasti vielä enemmän kuin itselläni – mutta suoraan sanoen en piittaa siitä. Mikään ei voi olla tärkeämpää kuin lapseni ja heidän hyvinvointinsa.

En myöskään näe miehiä ja naisia toistensa kilpailijoina. Mikäli perheessä oikeasti vanhemmat joutuvat kisaamaan keskenään, kuka ”saa” mennä töihin ja kuka ”joutuu” jäämään lasten kanssa, joku on liitossa ehkä muutenkin pielessä. Eivät nämä asiat tietenkään aina yksinkertaisia ole, mutta kannatan silti arkijärkeä ja vastustan tavallisen perhe-elämän patologisoimista.

Kaikkein kauimmin kotona lapsia hoitavat naiset ovat vähiten koulutettuja ja yleensä työttömiä. Suurin osa perheistä käyttää ainakin jonkin verran hoitovapaata, ja useimmat lapset ovat varhaiskasvatuksessa viimeistään täyttäessään kaksi vuotta.

Perhevapaauudistuksen pitää lähteä näistä realiteeteista. Toisaalta sen välittämät arvot on syytä ymmärtää. Perhepolitiikasta ei pidä tehdä työllisyyspolitiikkaa eikä tasa-arvopropagandaa.

baby-2717347_1280

Minusta on luonnollista, että lapset ovat ihmisten tärkein asia.

Niin ajattelevien ihmisten maasta tulee hyvä, vauras ja onnellinen.

 

***

Muita kirjoituksiani aiheesta:

Koulushoppaamisesta

Koulutususkovaiset, konsultit ja hygieniapassit

Kyvykkäät, muutoshaluiset digikoulut ja ketterät ruutupäät

Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus

Päiväkoti, jossa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi päivähoidon ei pidä olla maksutonta

(Yliopistosta ja tutkimuksesta useita kirjoituksia – etsi sivupalkista asiasanojen avulla.)

***

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Aiemmin on julkaistu YMPÄRISTÖ.

 

 

 

 

#vaalit2019 – Ympäristö

/ Riikka / 1 kommentti

dav

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Ensimmäisenä vuorossa on YMPÄRISTÖ.

sdr

Olen järkivihreä perussuomalainen. Ympäristö pitää ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä, mutta nykyisenlainen, erityisesti vihreiden ja vasemmistopuolueiden ajama politiikka täysin kohtuuttomine ja idealistisine vaatimuksineen ampuu yli. Suomi ei ole mikään Kiina, joka riistää ympäristöä ja ihmisiä imperialistisella otteella. Olen huolissani nuoriin suunnatusta valtavasta propagandasta. Ihminen, joka ei vielä ymmärrä, mistä raha tulee ja miten sitä saadaan lisää, ei yleensä voi ottaa vakavasti kantaa siihen, mistä CO2-päästöjä pitää leikata ja kuinka nopeasti.

Mutta aina on nuoria ihmisiä johdettu harhaan ja hyväksikäytetty.

sdr

Toivon ympäristöpolitiikkaan konkreettisia ja järkeviä päätöksiä, joiden koko vaikutusketju on huomioitu. Karsastan vihreää imagopolitiikkaa, minkä takia en yleensä jaksa mainostaa omiakaan vihreäksi määriteltäviä valintojani. Tiedän kyllä, että olen huomattavasti keskimääräistä ilmastofundamentalistia ”vihreämpi”.

Ilmastonmuutos vaatii globaaleja toimia, mutta sen siivellä on höperöä esittää Suomeen radikaaleja kilpailukykymme ja teollisuutemme tappavia vaatimuksia, kun päästömme ovat promilleluokkaa. Ilmastonmuutosta tulee torjua pääasiassa siellä, missä suurimmat saastuttajat ovat. Ehdottomasti kaikkein suurin globaali ympäristöuhka on liiallinen väestönkasvu. Mikäli sitä ei huomioida ja siihen voimallisesti puututa, kaikki muu jää turhaksi näpertelyksi.

Meidän tulee ottaa huomioon myös muita ympäristöongelmia kuin ilmastonmuutos. Esimerkiksi Suomessa kannan huolta Itämeren tilasta. Itse asiassa monet paikallisemmat ympäristöongelmat ovat jääneet täysin muodikkaampien globaalien ongelmien jalkoihin, ja se on hyvin ikävää. Ihmiset tarvitsevat keinoja puuttua konkreettisiin ongelmiin. Se, että kuvittelet auttavasi maailmaa valitsemalla kauravälipalan maitovälipalan sijaan, ei ehkä ole vaarallista yksilön kannalta, mutta kun tämä korotetaan yleiseksi päämääräksi, olemme väärällä raiteella.

(Minä valitsen sen kauravälipalan, mutta en kuvittele olevani moraalisempi kuin jogurttia syövä.)

Screenshot_20190303_130203

Talous ja työpaikat eivät Suomessa ole ympäristön vihollisia – päinvastoin Suomella on valtavasti mahdollisuuksia ympäristöteknologian, metsänhoidon ja vähäpäästöisen teollisuuden saralla.

Metsien hakkuumääriä ei ole syytä vähentää, osin niitä voitaisiin lisätä. Hiilinielujen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on oleellinen, mutta tässäkin asiassa syyttävä sormi pitää kohdistaa ihan muualle kuin vihreään kotimaahamme. Mikäli Suomi vähentäisi hakkuita, joku muu – saastuttavampi maa – hakkaisi sitäkin enemmän.

Ydinvoima on ainoa energiantuotantomuoto, jolla oikeasti voidaan vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutoksen torjuntaan. Paitsi että ydinvoima on tärkeä isossa mittakaavassa, tarjoavat pienydinvoimalat, eli eräänlaiset moduulit, tulevaisuudessa mahdollisuuksia myös pienimuotoisempaan energiantuotantoon, esimerkiksi kunta- ja kaupunkitasolla. Kannatan lämpimästi alaan panostamista ja kehitystyötä, jotta Suomi voisi olla edelläkävijä.

dav

Helsingin kaupungin totaalisen sekopäinen vihreä valta alkaa osoittaa vähitellen saavutuksensa, puhuimmepa laittomasti maassa oleskelevien paapomisesta tai energiapolitiikasta. Käytän Helsingin valtuustoa aina varoittavana esimerkkinä siitä, mitä koko maallemme tapahtuu, mikäli emme oikeasti tee muutosta.

Elän itse melko ympäristöystävällisesti. En ole syönyt lihaa yli 20 vuoteen enkä aja autoa – toki istun auton kyydissä, mutta omat matkani hoidan julkisilla. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ilmastonmuutos ei kyllä ole syy ruokavaliooni – vaan terveellisyys. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, että juon vihermehuja ja muutenkin olen ruokatavoiltani vähän outo. Laadukas ja ravinteikas hyvä ruoka on asia, johon satsaan mieluusti. Se on myös harrastukseni. En ole saanut geenilotossa parhaita mahdollisia kombinaatioita, joten koen, että omasta terveydestäni huolehtiminen on hyvin tärkeää.

bty

Elintapojen merkitys on neljä kertaa suurempi kuin esimerkiksi terveyspalveluiden. Elintapasairauksien ehkäisy on siis parasta terveyspolitiikkaa. Kansanterveysasiat, terveyteen kannustaminen ja yksilöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostavat minua myös politiikassa paljon. Unelma-ammattini olisi funktionaaliseen terveyteen keskittynyt lääkäri. Jotakin kummaa tapahtui nuoruudessani, kun kuitenkin valitsin valtiotieteellisen…

En kuitenkaan kannata valtion holhoavaa otetta siihen, mitä kansalaiset saavat syödä. Ihmisiä toki voidaan kannustaa syömään terveellisemmin, esimerkiksi alentamalla suomalaisten vihannesten ja muiden kasvisten verokantaa. Sen sijaan suomalaisen lihan syömisestä ei ole tarpeen kepittää ketään. Thaimaassa tuotettua, Saksassa pakattua ja Suomeen lennätettyä broileria en suosittelisi kenellekään. Kunpa ihmiset ottaisivat selvää, mitä moskaa suuhunsa tunkevat.

dav

Kouluissa, armeijassa ja muualla on varmasti hyvä olla tarjolla kasvisruokaa ja etenkin terveellisiä vaihtoehtoja (kasvisruoka ei tietenkään ole aina terveellistä). Yhä useammat ihmiset kiinnittävät huomiota syömänsä ravinnon laatuun, ja tämä on tietysti hyvä asia. Pakkokasvispäivillä ei asiaa edistetä, päinvastoin – ne usein aiheuttavat suurta ärtymystä ja yhä suurempaa lihansyöntiä. Vastustan kasvissyöjänä ehdottomasti vegepropagandaa.

Kierrätän kaiken mahdollisen – tein sitä jo vuosikausia ennen kuin siitä tuli muotia – enkä juuri himoitse materiaa tai kaukomatkoja. Suosin kestotuotteita kertakäyttöisten sijaan – lapsenikin ovat kestovaipatettuja ja muutenkin nätisti hoidettuja. Yritin parikymppisenä elää täysin muovittomasti, ja se oli jo silloin hyvin vaikeaa. Onneksi löysin muuta tekemistä, ja luovuin kaikkein radikaaleimmista vaatimuksistani oman toimintani suhteen.

dav

Pyrin kuluttamaan kaikin tavoin järkevästi, ja pärjään aika vähällä. En viihdy kaupoissa, inhoan tavaraa ja vuosi vuodelta olen yhä kulutuskriittisempi. Harrastan kierrätyskeskuksessa käymistä. Uuden ostamisesta tulee yleensä aina paha olo.

Myös vaalikampanjani on krääsätön – en kykenisi elämään itseni kanssa, jos jakaisin pinssejä tai muuta jätettä. Eikä se kai oikein muutenkaan ole minua – tykkään enemmän kirjoittaa ja puhua.

Kirjahylly on ainoa materiaalinen kohde, joka meidän taloudessamme edelleen laajenee. Talomme lämpiää maalämmöllä, mutta talouden auto kulkee kyllä bensalla ja on aika vanhakin.

bty

Mikäli myynnissä olisi oikeasti kestäviä tuotteita, ostaisin aina niitä. Koen vahvaa raivoa vuodessa parissa hajoavaa elektroniikkaa ja kodinkoneita kohtaan. Maailma, joka tuottaa sellaista, on sairas!

Olen opiskellut yliopistossa ympäristötieteitä, myös matemaattisluonnontieteellisellä puolella. Eniten minua kiinnostaa ympäristötaloustiede, jossa pyritään ratkaisemaan ympäristöhaasteita markkinoilla.

Olen hyvin eläinrakas. Ilahdun kadulla vastaan tulevista koirista sitä enemmän, mitä kovempi päivä on ollut. Kotona meillä on Romanian rescuekoira ja kolme gerbiiliä.

IMG_0597

Vaikka olen tällainen kovis, olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.