Idealismiko on voitolla? Vai ehkä sittenkin idiotismi? Ehei, voitolla on emotionalismi.
Haluamme suojella tunteita, tunnistaa niitä, palvoa niitä, varoa niitä. Haluamme suojella tunteita enemmän kuin sananvapautta. Pelkäämme loukkaamista ja loukkaantumista enemmän kuin mitään muuta.
Yksilö on olevinaan vahvempi kuin koskaan, mutta se on valetta! Yksilö on heikompi kuin koskaan. Se loukkaantuu, itkee, suree ja ottaa henkilökohtaisesti. Mitään se ei enää tunnu kestävän.
Yksilön sukupuoli, yksilön seksuaalisuus, yksilön kulttuuri, yksilön poliittinen maailmankuva, yksilön ruokavalio, yksilön se ja tuo – kaikki on uhattuna. Välillä koko ryhmä yksilöitä loukkaantuu samaan aikaan!
Julkinen elämä typistyy anteeksi pyytämiseksi, katumiseksi, sensuroinniksi, häpeämiseksi, korjaamiseksi, pahoitteluksi.
Vihapuhetta! Loukkaannun! Sattuu!
Tämäkin on tuontitavaraa. Suomessa ei voitaisi keksiä mitään näin typerää, eihän.
Milloin satuttaa kaupan maitomainos, milloin presidenttiehdokas, milloin outo mainos.
Äidit syyllistyivät. Miksei videossa ole isejä.
Kuvitellaanpa, että siinä olisi ollut isä.
Mistä olisi syntynyt loukkaantuminen?
- Heteroseksuaalisesta normista.
Kuvitellaanpa, että siinä olisi ollut kaksi äitiä.
Mistä olisi syntynyt loukkaantuminen?
- Valkoisista ihmisistä.
Kuvitellaanpa, että siinä olisi ollut kaksi mustaa äitiä.
Mistä olisi syntynyt loukkaantuminen?
- Kulttuurisesta omimisesta. (Pardon?)
Kuvitellaanpa, että… mainosta ei olisi edes tehty.
Ei, kuulkaa, ei näin voi olla. Tämähän on naurettavaa. Eikö meidän pitänyt opetella väittelemään eikä poraamaan? Keskustelemaan eikä särkymään?
Eikö meidän kuulu puolustaa sananvapautta, kriittisyyttä ja erimielisyyttä eikä sinun oikeuttasi itkeä?
Tunteet kuuluvat elämään. Ja ne ovat selvästi muotia, viihdeohjelmista politiikkaan. ”Vanhanaikaisesti” ajatellen tunteet kuuluvat ennen muuta yksityisiin suhteisiin – siellä ne ovat autenttisia. Välittömästi kun tunteet tuodaan julkiselle areenalle ja mikä pahempaa, niiden päälle rakennetaan kokonaisia ohjelmia, politiikkaa, ideoita – ne muuttuvat ei-autenttisiksi. Reaktiot ovat opeteltuja, sentimentaalisuus ylittää järjen ja logiikan, moraalilla ja kyyneleillä ratsastamisesta tulee normi.
Tunnespektaakkeleita, päivästä ja viikosta toiseen.
Miksi? Eihän sellainen ihminen ole rohkea, joka ”uskaltaa” loukkaantua. Säikky raukkishan hän on. Eikö näinkään enää saa sanoa? Ei tietenkään.
Stereotyyppinen feminiinisyys – eli tunnevaahtoaminen ja pillitys – on nostettu suureen arvoon. Uskalla tuntea, uskalla itkeä, loukkaannu. Mitä puppua. Henkilökohtaisesta on jälleen tehty poliittista.
Mielestäni rohkea ihminen katsoo asioita asioina, niitäkin, jotka eivät miellytä ja rakentaa näkemyksensä muuhun kuin sen varaan, mikä ”tuntuu hyvältä”.
Ja jos nyt ihan oikeasti joskus tulee paha mieli, mitä sitten? Katsele kattoon hetken aikaa ennen nukahtamista ja ajattele, että huomenna on varmasti parempi päivä.
dust/bones/politics 
Politiikassa, yhteiskunnassa, viestinnässä ja jopa yhteiskunnan normatiivisessa ohjauksessa todellakin eletään poliittisen emotionalismin aikakautta.
50 uutta ajatuspoliisia. Miksi? Siksi, että puolestaloukkaantujat ovat puolestaloukkaantuneet niin monta kertaa että täytyy tuhota sananvapaus ja demokratia emotionalismin tieltä.
Demokraattinen vaalitulos siellä, täällä ja tuolla on kriisi. Miksi? Siksi, että niin moni poliittisesti erityisherkkä ei kestä todellisuutta ja sen ilmi tulemista.
Islamistien annetaan estää asiallisia luentoja ja tilaisuuksia yliopistoissa pitkin länttä. Miksi? Siksi että emotinalismia ei saa kahlita – edes silloin kun se vaatii kansanmurhaa kokonaisen valtion ja kansan hävittämisen muodossa.
Ainoa mihin emotionalismilla ei ole äänekästä vastausta on kysymys siitä, että miksi kenenkään muun pitäisi olla vastuussa joidenkin emotionalistien tunteista? Miksi he eivät voisi itse olla vastuussa omista tunteistaan?
Korppimainos onnistui yli odotusten.
Sen pointtina on nostattaa kysymys ”haluanko räplätä kännykkääni nyt kun leikin lapseni kanssa”. Mä uskon ettei kukaan mainoksesta kuullut lapsellinen enää kykene välttämään tuota kysymystä. Seuraavan kerran kun houkutus tulee päälle, kysymys tulee mieleen. Väistämättä.
Mainoksella ei ollut ”päinvastaista vaikutusta”, koska ei hitto kukaan vanhempi mieti että ”nyt kyllä piruuttani facebookkaan ja twiittaan lapsestani huolimatta kun tyhmä mainos oli tyhmä”. Tai ehkä pari tosi vatipäätä vanhempaa. Jos kuulette moisista tapauksista, niin soittakaa lastensuojelulle.
Mainoksen takana ei ollut mitään tahoa, jota voisi mielekkäästi boikotoida. ”Enpä kyllä käytä enää Helsingin kaupungin palveluja!” ei ole realistista.
Yleensä provokaatiohuomion upsidet ylittävät reippaasti lieveilmiöt, mutta juuri tämän mainoksen kohdalla lieveilmiöit eivät edes pysty realisoitumaan! Joillekin ihmisille tulee paha mieli, mutta en keksi yhtäkään syytä miksi mainostajan kannattaa tässä tapauksessa siitä välittää. Ei tässä nyt myydä mitään banaaneita, joissa riskeerataan asiakkaiden vaihtavan kilpailevaan brändiin!
En tiedä, oliko provokaatio suunniteltua, mutta en ihmettelisi jos näin olisi. Tiedän, että nykyään (parhaat) mainostoimistot toisinaan suunnittelevat tuohtumisia tarkoituksella. Ihmiset ennakoitavine käytösmalleineen ovat loistava media.
Luulen, että tuon mainoksen käsikirjoittajaryhmä koostuu pelkästään naisista. Jotain niin äärimmäisen taitavaa sosiaalista peliä mainos edusti.
Kun lukee tai kuuntelee mediasta kommentteja jonkin asian nostattamista reaktioista, niin pitää muistaa käyttää liioitteluleikkurissa karkeaa säätöä. Erityisesti human interest- ja humanitarian hurlumhei -genret ovat täynnä adjektiivein tehtyjä kärjistyksiä.
Kaikki on jäätävää, viiltävää tai massiivista. Jokainen reaktio on järkyttyminen, raivostuminen tai rakastuminen. Kaikki yllättää.
Kyse lienee siitä, että liian monilta toimittajilta puuttuu kaksi tiedonvälityksessä tärkeää osaamista: substanssiosaaminen ja kyky kirjoittaa kiinnostavasti.
Toimittajien heikko ammattitaito ruokkii ja tarvitsee emotionalismia.
Olen tuossa tuuminut, että mitenkä silloin ennen, kun ei ollut somea osattiin tuohtua, raivostua, ihastua, hämmentyä jne. Tosin kiersiväthän ne juoruakoiksi kutsutut pitkin kyliä, mutta ne juorut jäivät enemmän paikalliseksi paheksunnaksi. Ei ollut tämmöistä joukkorääkymistä joka asiasta. Ennen oli paremmin:)
Olen aiheeseen perin juurin kyllästynyt, pakko myöntää. Omalta osaltani uskon koko lailla perinteisiin arvoihin eli luontaiseen työnjakoon naisten ja miesten välillä. Aihetta on tutkittu, tässä viittaan brittitutkijaan SIMON BARON-COHEN’iin ja lisäksi haluaisin ruotsinkielen taitoisille laittaa linkin läntisessä naapurissamme eläkepäiviään viettävän kansantieteilijän, emeritusprofessorin KARL-OLOV ARNSTBERG’in kaksiosaiseen kirjoitukseen naisten ja miesten roolista yhteiskunnassa (2. osa löytyy ensiosan lopusta) :
morklaggning.wordpress.com/2016/04/21/staten-och-feminismen-del-i
Tunne-elämän manipulointi on vallankäytön tehokkain väline AK-47:n ohella. Mielipahan manifestointi lujittaa pahanolon tunteita omien joukossa ja madaltaa kynnystä aggressiiviseen menoon. Jos mielipahaa ei ole, tai sitä ei esiinny riittävästi, sitä on hankittava. Varsinkin silloin kun oma liike on oikeassa ja kaikki muut väärässä. Niin kuin aina.