eduskuntavaalit

Työllisyyden nosto, Hesari ja vaalihokemat

/ Riikka / 1 kommentti

Hesari haastatteli minua eilen työllisyyden kasvattamisesta, kuten muitakin puolueita. Puhelinhaastattelu kesti 29 minuuttia 33 sekuntia, minkä lisäksi vaihdoimme illalla toimittajan kanssa vielä tekstiviestejä, ja lähetin sähköpostilla yhden lisävastauksen.

Lehteen hyvin monipuolisista työllisyyden parantamisen keinoista, joita esitin, päätyi alla olevan kuvan verran:

HS 9.4.

Aloitin haastattelun selittämällä, miksi työllisyysprosentin yksiselitteiseen lukemaan tuijottaminen on harhaanjohtavaa. Ihminen pääsee ”työlliseksi” hädin tuskin piipahtamalla töissä kerran viikossa. Tällaisesta pistäytymisestä saatavalla palkalla kukaan ei tule toimeen. Sosiaaliturva on välttämätöntä.

Työllisyysaste ei kuvaa hyvinvoinnin eikä työn määrää eikä kokonaistuotosta. Se kuvaa nuppilukua ihmisistä, jotka tarkasteluajanjaksolla ovat edes piipahtaneet jonkinlaisissa töissä. Mittari on surkea, ja sitä tulkitaan auttamatta väärin, muuallakin kuin itseensä tyytyväisissä hallituspuolueissa.

Osa-aikaisten työsuhteiden määrä on kasvanut huomattavasti tällä hallituskaudella, ja vastaavasti kokopäivätyöntekijöiden määrä on vähentynyt. Joidenkin puolueiden mukaan ”joustojen lisääntyminen” ja ”Ruotsin malli” ovat hyviä asioita, mutta kun tarkastellaan kokonaisvaikutuksia ja ihmisten mielipiteitä, huomataan, että suurin osa osa-aikatyöntekijöistä haluaisi tehdä enemmän tunteja. He ovat alityöllistettyjä.

Myös tässä kyselyssä kokoomus kuitenkin nimenomaan haluaa lisää osa-aikaista työtä.

Lisäksi selitin toimittajalle, miksi työllisyysaste on kehittynyt tilastoissa niin suotuisasti, mutta todellisuus ei ole läheskään niin ruusuinen. Muun muassa pitkäaikaistyöttömien eläköityminen ja työikäisten määrän lasku vaikuttavat suhdelukuun. Meidän pitäisi edes keskustella oleellisista asioista, ennen kuin vaadimme niihin muutoksia.

Selitin toimittajalle, että meidän koko politiikkakattauksemme pyrkii siihen, että työllisyys paranee ja nimenomaan tuottava työ lisääntyy. Tämä onkin liitetty lyhyesti mukaan vastauksiin. Lisäksi korostin perussuomalaisten toimia ylipäätänsä yrittäjien ja pk-yrityssektorin hyväksi, tuottavuuden kasvua ja innovaatioita.

Puhuin paljon työvoiman liikkuvuuden vähäisyydestä ja kasvukeskusten, etenkin pääkaupunkiseudun, asumisen kalleudesta ja sen vaikutuksista työllisyyteen, nimenomaan suomalaisten työntekijöiden työllisyyteen. Puhuin sosiaaliturvauudistuksesta ja siitä, miten yleistuki pitää rakentaa mahdollisimman hyvin työn vastaanottamiseen kannustavaksi ja miten asumisen tuet pitää uudistaa tätä tukevaksi.

Korostin joka yhteydessä puolueemme priorisointia – meidän tulee kohdistaa toimia omiin pitkäaikaistyöttömiimme ja vajaatyökykyisiin silloinkin, kun avoimille markkinoille työllistyminen ei ole välttämättä realistista. Meidän pitää siirtää esimerkiksi kotouttamismenot suomalaisten hyväksi, ja lopettaa maalle haitallinen maahanmuutto. Selitin, miksi maahanmuutto liittyy oleellisesti myös työllisyys- ja työllistämispolitiikkaan.

En vain heittänyt ajatusta siitä, että vajaatyökykyisiä ja ennenaikaisesti eläköityneitä pitää yrittää auttaa takaisin työmarkkinoille, vaan esitin tähän keinoja, esimerkiksi perusterveydenhuoltoon ja kelan kuntoutuksiin liittyen. Korostin, miten suuri määrä ennenaikaisesti eläköityneistä on mielenterveyspotilaita ja hyvin nuoria, alle 35-vuotiaita, joten mikäli tästä porukasta saataisiin ihmisiä nostettua takaisin töihin, muutos olisi valtava, niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

Puhuin myös koulutuspolitiikasta ja siitä, miten valtion tehtävä on huolehtia siitä, että oikeilla aloilla on oikeaan aikaan oikea määrä koulutettuja ihmisiä ja mahdollisimman oikeassa paikassa. Selitin, miksi halpatyömaahanmuutto ei missään tapauksessa ole ratkaisu. Kaikkein tärkeintä on huolehtia maassa olevasta työvoimareservistä mahdollisimman tehokkaasti eikä sallia jatkuvaa halvan työvoiman syöttövaikutusta rajan yli.

Selitin – kuten aina – että alle 3000,- palkoille saapuvien työperäisten maahanmuuttajien työllisyysaste tippuu kantaväestön työllisyysasteen alle muutamassa vuodessa. Jo tämä YKSI selitys tekee tyhjäksi kaikki halpatyömaahanmuuttoa puoltavat puheenvuorot.

Toimittaja kysyi myös perhevapaauudistuksesta. Kerroin perussuomalaisten mallista, mutta korostin, että perhevapaauudistuksen tehtävä ei ole tehdä työllisyyspolitiikkaa, vaan huolehtia lapsista ja perheiden asioista. Selitin toimittajalle, kuinka tutkimusten mukaan muiden puolueiden esittämillä perhevapaamalleilla EI OLE työllisyys- eikä tasa-arvovaikutuksia. Olen tuonut tämän esille viime kuukausien aikana hyvin monissa haastatteluissa, mutta se ei tunnu kiinnostavan sen paremmin toimittajia kuin muita poliitikkojakaan.

Niinpä tässäkin haastattelussa sekä demarit että kokoomus nostavat esiin perhevapaauudistuksen jopa TÄRKEIMPÄNÄ keinona työllisyyden parantamisessa. Vihreätkin sen mainitsevat. Tämä on bluffia. Kaikki puolueet olivat mukana ministeri Saarikon perhevapaauudistuksia pohtivassa ryhmässä, ja siellä hyvin yksiselitteisesti esiteltiin viimeisellä tapaamiskerralla tutkimuksia, jotka kumoavat mallien vaikutukset työllisyyteen. Kela, VM ja THL ovat toteuttaneet muutenkin hyvin avaavia selvityksiä perhepolitiikasta.

Kelan selvityksestä muun muassa selviää, että suurin syy siihen, että vanhemmat eivät vie lapsiaan päiväkotiin ”riittävän” aikaisin, johtuu päivähoidon heikosta laadusta. Tätäkään ei tietenkään tuoda esille missään – veisihän se pohjan muiden puolueiden maanisilta vaatimuksilta saada maksuton varhaiskasvatus, kun edes nykyinen tilanne ei ole tyydyttävä, tilojen, henkilökunnan, osaamisen tai vaikkapa ryhmäkokojen suhteen.

Perhevapaauudistuksesta on tullut ihmeellinen taikasana, jota puolueet tarjoavat ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan. Että työttömien ja vähän koulutettujen naisten kepittäminen kotoa kortistoon lisäisi työllisyysastettamme?

Työllisyyden nostaminen on hyvin kaukana yksinkertaisesta asiasta. Koska perussuomalaiset haluaa tarkastella asioita laajasti ja ennemmin tukea rakenteita kuin lykkiä rahaa sinne tänne, ehdotuksiamme on vaikeaa saada sopimaan muutamaan riviin.

Mutta ehkä nyt olisi vähän voinut ponnistella taas Sanomatalossakin? Tai jos ei meidän suhteemme, niin edes kyseenalaistaen muiden puolueiden hokemia?

Olen sanonut tämän sata kertaa, mutta sanon taas: poliittinen keskustelumme on säälittävän heikkotasoista, ja suurin syy siihen on media.

 

Vaalikiima ja väsymätön veronmaksaja

/ Riikka / 7 kommenttia

dav

Ajatuksia ajasta, jota vaalikiimaksi kutsutaan:

Tänään jälleen yhdessä paneelissa panin merkille, kuinka vihervasemmiston – ja aika usein muidenkin puolueiden – mielikuvissa toimeentulevalla kansalaisella ei ole mitään muuta roolia kuin olla väsymätön kustantaja.

Ei ole sellaista hyvää, johon ei voisi vaatia lisää veronmaksajan rahaa, erityisesti ennen vaaleja. Valtion pitää hoitaa kaikki, koko maailman paha ja kurjuus, joka porteillemme saapuu – ja osa siitäkin, joka ei saavu.

Kaikki kansalliset ongelmat nähdään olevan korjattavissa lisärahalla, selvityksillä, uusilla valvontavakansseilla ja projekteilla. Kaikkeen on oikeus, ainakin hänellä, hänellä ja hänellä. Sinulla on velvollisuus maksaa ja pitää suusi kiinni. Älä kyseenalaista!

Kun joku sosiaalivaltion diskurssiin alistumaton (minä) sitten kysyy, että mistä aiotte saada rahat, vastaus on – kuten se tänäänkin oli – ”kyllä meillä on varaa!”.

Eihän ole. Meillä on koko ajan vähemmän maksajia, enemmän saajia. Oikeudet lisääntyvät, velvollisuudet harvenevat.

Olen vieraillut monissa koulupaneeleissa, yläkouluissa ja lukioissa. Pyrin aina jossakin puheenvuorossani selittämään lapsille ja nuorille, mistä niin sanotut valtion rahat tulevat.

Kauhukseni olen nyt ymmärtänyt, että edes aikuiset eivät tiedä asiaa. Edes kansanedustajaehdokkaat tai kansanedustajat eivät tiedä sitä.

Vai eivätkö he vain välitä?

Vihreiden puheenjohtaja Haavisto väitti tänään, että vihreät ei ole vasemmistopuolue. Kyllä on, pahimmasta päästä. Ei kyse ole siitä, onko mukana joku liberaali, joka haluaa viinit kauppaan tai joku porvari, joka asuu 8000 euron neliöltä maksavassa asunnossa.

Kyse on siitä, että kaikkeen pitää panna veronmaksajan rahaa. Ei vain tulonsiirtoihin ja palveluihin, vaan myös arvoihin. Vihreiden edistämiä arvoja pitää levittää ja julistaa veronmaksajan rahalla.

Ihan samaa tekevät demarit ja vasemmisto. Ihan samaa tekevät jopa keskusta ja kokoomus, ainakin ennen vaaleja.

Minä olen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja. Juuri siksi olen tarkka rahankäyttäjä. Tällaisella leväperäisellä taloudella koko järjestelmämme törmää seinään.

Sanonnan mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Melko vastaavasti pienituloisella tai huono-osaisella suomalaisella ei pitäisi olla varaa äänestää vasemmistopuolueita.

Järjestelmämme ei kestä näiden puolueiden utopioita, sosiaalivaltiota ja sosialismia (koska sitä se on), mistä seuraa nimenomaan se, että järjestelmän kaatumisen myötä heikompiosaisten asema huononee. Hyväosaisethan selviävät aina.

On välttämätöntä priorisoida. Meillä on varaa hyvinvointiyhteiskuntaan, kunhan se huolehtii perusasioista ja niistä ihmisistä, jotka eivät itse voi huolehtia itsestään. Meidän PITÄÄ huolehtia vanhuksistamme, vammaisista, sairaista, lapsista, joiden asiat ovat huonosti.

Hyvinvointiyhteiskunta ei voi olla avoin kaikille. Ennemmin tai myöhemmin kaikkien on ymmärrettävä, että avoimet rajat ja hyvinvointiyhteiskunta eivät voi toteutua samaan aikaan. Minä tiedän, kumman minä valitsen.

Paneelissa puhuttiin aamulla yksinhuoltajista, työttömistä ja köyhyydestä. Muutama oleellinen asia tähän liittyen.

Koska erityisesti pääkaupunkiseudulla asuminen on niin kallista, se palkka, jolla kahden lapsen yksinhuoltajan kannattaa keskimäärin mennä töihin sosiaaliturvan (päivärahat, asumistuki, toimeentulotuki) sijaan, on hyvin korkea, jopa 3500,-

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää vai olisiko oleellisempaa keskittyä työmarkkinoihin, työn vastaanottamisen kannustavuuteen, verotukseen, ostovoimaan ja siihen asumisen hintaan?

Toimeentulotuen saajista Espoossa yli 40 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Työllisyysaste on hyvin alhainen. Vastaavasti esimerkiksi somaliperheistä jo puolet on yksinhuoltajaperheitä. Selitykseksi on esitetty muun muassa lain ulkopuolella tapahtuvaa moniavioisuutta.

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää ja kattavuutta vai olisiko oleellisempaa keskittyä maahanmuuttopolitiikkaan?

#vaalit2019 – Maahanmuutto

/ Riikka / 4 kommenttia

smartcapture

Viimeinen – ja tärkein – teemani näihin eduskuntavaaleihin on yllätyksettömästi maahanmuutto.

Suomen pitää lopettaa maahan suuntautuva haitallinen maahanmuutto. Mikäli maailmanparannusta halutaan harrastaa, sitä tulee tehdä muilla areenoilla.

Maahanmuutto ei ole yksi asia. Se vaikuttaa useimmilla yhteiskunnan ja politiikan sektoreilla. Kyseessä on länsimaisia yhteiskuntia ja ehkä koko maailmaamme eniten muuttava ilmiö, erityisesti kun puhumme kehitysmaista länsimaihin suuntautuvasta massamaahanmuutosta. Maallemme haitallisen maahanmuuton ongelmat ovat taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja turvallisuuteen liittyviä.

Jotkut väittävät, että maahanmuuttokritiikki on vastakkainasettelua. Niin onkin, asiat ovat vastakkain. Meillä ei ole mitään erillistä poolia, josta otamme maahanmuuttoon menevät rahat, vaan kaikki on samaa. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.

Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.

Kaikessa ei ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Minun oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että suojelemme raiskaajia tai muita rikollisia.

3

Vastaavasti puolustan yhteiskuntaamme, sen tasa-arvoa, toimivia työmarkkinoita ja kaikkea sitä hyvää, mitä olemme onnistuneet saamaan aikaan. Se ei ole ollut ilmaista eikä se ole täällä ikuisesti, ellemme puolusta sitä. Suhtaudun naisia ja tyttöjä alistaviin ja vähätteleviin kulttuureihin, uskontoihin ja perinteisiin erittäin negatiivisesti.

Minulla ei ole mitään kansainvälisyyttä vastaan, päinvastoin. Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.

Katson asioita realistisesti, en kuvittele omiani, vaan otan selvää. Rakennan ajatukseni ja tavoitteeni tosiasioille. Kun nuorin lapseni on nelikymppinen, suomalaiset ovat Espoossa vähemmistössä.

Minun on vaikea käsittää ihmisiä, joiden mielestä tämä ei ole huolestuttavaa.

Minkäänlaista rasistia minusta ei saa mitenkään. Olen vanhanliiton humanisti ja realisti, ja kavahdan kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja kupliinsa jumiutuneita ihmisiä. Olen isänmaallinen ja ylpeä suomalaisuudesta, kaikesta hyvästä, mitä olemme saavuttaneet. Minun ei edelleenkään ole vaikea sanoa, että suomalainen kulttuuri on parempi kuin moni muu.

Herkistyn yhtä lailla suomalaisesta metsämaisemasta kuin kauniista ja oikein käytetystä kielestämme. Rakastan Suomea ja suomea!

Olen kirjoittanut ja puhunut maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja näihin liittyvistä muista aatteista ja intresseistä pitkälti toistakymmentä vuotta. En ole ollut koskaan mitään muuta kuin ”nuiva” – toki näkemykseni ovat jalostuneet vuosien varrella. Muihin maahanmuuttokriittisiin tutustuin alun perin Halla-ahon Scriptan Vieraskirjassa ja helsinkiläisissä kuppiloissa.

Tästä blogista löytyy paljon aiheesta kirjoittamaani, kaikilta sen osa-alueilta. Aihe kiinnostaa minua politiikan ja talouden lisäksi myös akateemisesti.

Poliittiset tavoitteeni maahanmuuton suhteen voi lukea suoraan myös perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta – minulla ei ole siihen oikeastaan mitään lisättävää tai pois otettavaa.

En haaveile Impivaarasta tai edes 80-luvun maksalaatikkomaailmasta, vaan Suomesta, joka on sopivasti ylpeä historiastaan, hyvinvoinnistaan ja arvoistaan. Suomalaisen politiikan tehtävä on pitää huolta Suomesta ja suomalaisista. Tämä on minulle niin päivänselvää, että sen sanominenkin tuntuu typerältä.

1

Aiemmin olen julkaissut kolme muuta teemakokonaisuutta vaaleja varten: YMPÄRISTÖ ja KOULUT JA PERHEET ja TALOUS JA HYVINVOINTI.

#vaalit2019 – Talous ja hyvinvointi

/ Riikka / Jätä kommentti

Useissa vaalikoneissa on kysytty ehdokkaan mielipidettä veronkorotuksiin, leikkauksiin ja lainanottoon. Moni uutisotsikko on kertonut siitä, että ehdokkaat – jälleen kerran – ovat vaatimassa lisää menoja ja jopa veronkorotuksia. Vasemmistopuolueille kaikki maailman hyvinvointiongelmat ratkaistaan kuluttamalla niihin enemmän rahaa. Kaikki ongelmat korjataan koulutuksella ja instituutioilla.

Valitettavasti myös oikeisto toimii pitkälti samalla tavalla. Sen kanavoima raha menee vain hieman eri kohteisiin. Kaveri- ja saalistuskapitalismi ovat oivallisia sanoja kuvaamaan suomalaista perinteistä oikeistoa, joka on hukannut niin kodin, uskonnon ja isänmaan kuin usein järkevän taloudenpidonkin.

Puoluejärjestelmämme on oudossa tilanteessa – kokoomus ei aja yrittäjän asiaa, keskusta ei aja maakuntien ja maatalousväestön asiaa eikä demarit aja työntekijän asiaa.

yle

Lähde: Yle

Suomen veroaste on niin korkea, että sillä on aivan välttämätöntä saada julkiset palvelut ja sosiaalietuudet hoidettua. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan – ongelmia on perusterveydenhuollossa, vanhustenhoidossa, kouluissa, päiväkodeissa, poliisissa, teiden kunnossa, vaikka missä. Silti julkisella sektorilla on vuodesta toiseen laittaa miljardeja täysin toissijaisiin, turhiin ja vahingollisiin kohteisiin.

Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisee maanantaina uuden tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista. Siinä on rekisteriaineistojen pohjalta laskettu tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien aiheuttamat kustannukset koko elinkaarelta. Luvut ovat jäätäviä.

Kestävyysvaje ja maksajien määrän väheneminen ovat suurimmat ongelmat, joihin meidän pitää puuttua. On välttämätöntä tehostaa verojen käyttöä ja supistaa valtion tehtäviä – priorisoida.

Keskiluokkaa ei saa verottaa hengiltä, ja kokonaisveroastetta on päinvastoin laskettava. Kun maksajien määrä vähenee riittävästi, koko järjestelmä on sortumisvaarassa. Kun tähän lisätään useimpien halu lisätä rahankulutusta sinne tänne – vaikkapa sinne maahanmuuttoon, niin oikealla kuin vasemmalla – olemme totaalisen hukassa.

Olen aidosti huolissani keskiluokan veronmaksuhalukkuuden heikentymisestä: Miksi maksaisi itsensä kipeäksi, kun ei tahdo saada enää paljonkaan vastineeksi? Maksukykyinen väki ostaa itselleen rahalla uudet palvelut ja hyvinvoinnin, työssäkäyvä alempi keskiluokka kitkuttelee samalla ostovoimalla kuin sosiaaliturvan varassa elävät – etenkin pääkaupunkiseudulla, etenkin lapsiperheissä. Normaalilla palkalla on yhä haastavampaa tulla toimeen.

Meillä on varaa suomalaisten hyvinvointiin, mutta ei velvollisuutta kustantaa samaa kaikille. Valtion tärkeimmät tehtävät ovat kansalaisten turvallisuuden takaaminen ja heikko-osaisista huolehtiminen – huono-osaisuuden tuottaminen joko rajojen yli tai poliittisten ratkaisujen kautta kotoperäisesti eivät kuulu valtion tehtäviin. Suomessa pitää panostaa hyvään, korkeaan osaamiseen ja koulutukseen, työmoraaliin ja korkealaatuiseen ja toimivaan järjestelmään.

Ovatko kuntien pitkälti päälle 500 lakisääteistä tehtävää oikeasti kaikki välttämättömiä? Ihan oikeastiko meillä kaikilla on koko ajan enemmän OIKEUKSIA saada, mutta vain tietyllä porukalla VELVOLLISUUS maksaa?

Sosiaalivaltiomme operoi pitkälti toissijaisten toimien parissa. Katso minkä tahansa keskikokoisen tai suuremman kunnan tai kaupungin hallintoa, lue valtuuston esityslistaa. Byrokratialla on taipumus kasvattaa itseään, ja juuri niin Suomessa on tapahtunut. Parasta olisi ”räjäyttää” koko järjestelmä ja aloittaa uuden rakentaminen alusta. Valitettavasti tämä ei taida olla mahdollista, ja niinpä leikimme soteuudistusta ja sotu-uudistusta taas seuraavallakin hallituskaudella – eikä mikään muutu.

Haluan perusasioihin keskittyneen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa huolehditaan turvallisuudesta, kouluista, sairaanhoidosta ja muista perustoiminnoista sekä niiden ihmisten auttamisesta, jotka eivät siihen itse pysty. Yhteiskunnan tulee tavoitella autonomista ja itseohjautuvaa yksilöä, joka kykenee (aikuisena) kantamaan itsestään vastuun. Sen ei tule haalia varta vasten lisää huono-osaisuutta maahan.

Hämmästelen sekä luottamustoimissani että muualla politiikan kentällä lähes päivittäin sitä uskomatonta määrää turhaa tointa ja puhetta, mitä eri tahot tuottavat. Yhteiskunnan kannalta oleellisimmatkin toimijat – kuten vaikkapa poliisi ja koululaitos – on julkisissa toimissaan valjastettu mukaan tragikoomiseen pelleilyyn, puhumaan ”tärkeistä” asioista niiden ”oikeilla” nimillä. Samalla niiden varsinaisten perustoimintojen suorittaminen heikkenee: poliisi ei saa rikoksia selvitettyä, koulu ei saa oppilaita oppimaan.

Jos saisin päättää, purkaisimme kaiken – ja tekisimme uudelleen, paremmin, vähemmin. En jaksaisi näpertelyä, en turhaa puhetta, en aikaansaamatonta touhua.

Faceen 14.3.

Poliitikot kuvittelevat, että on mahdollista hoitaa ”yhteisiä asioita” jotenkin teknisesti. Että on olemassa jokin yhteinen tavoite, jonka kaikki jakavat. Ei ole. Ei ole olemassa kaikkia tyydyttävää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, ei sosiaaliturvamallia. Kyse on politiikasta, konfliktista ja erilaisista intresseistä.

Olen mielestäni erityisen hyvä puhkomaan poliittisten tahojen ja median puhaltamia kuplia, paljastamaan keisareiden alastomuutta ja osoittamaan tavoitteiden onttouden. Kysyn aina, mitä tämä maksaa, mitä hyötyä siitä on. Lisääkö tämä vain puhetta, moraalista huomiota, projekteja ja julkisia vakansseja vai ihan oikeastiko siitä seuraa jotakin hyödyllistä?

Tällaisella toiminnalla ja näillä kysymyksillä saa aika paljon vihamiehiä, mutta kestän sen.

Olen monella tapaa eräänlainen antipoliitikko. En osaa enkä halua osata puhua asioista hirveällä peitekielellä, ihmisiä huijaten. En kestä abstrakteja käsitteitä, jos kyse on konkreettisista asioista. En mielelläni tarjoa mielipiteitä asioihin, joista en tiedä tarpeeksi. En käsitä ihmisiä, jotka pelkästä selkärangasta kiskovat mustavalkoiset kantansa asiaan kuin asiaan. Myönnän auliisti, mikäli asiantuntemukseni ei riitä. Silloin otan asioista selvää ja kuuntelen viisaampiani. Politiikassa ei kuitenkaan ole sektoria, johon en olisi valmis sukeltamaan – ja hyvin moneen olen toimissani jo sukeltanutkin.

Tarkastelen politiikkaa – kuten kaikkea muutakin – kokonaisvaltaisesti. En halua tarjota helppoja ja yksinkertaisia selityksiä asioihin, jotka ovat vaikeita ja monimutkaisia. Harva asia yhteiskunnassamme on kuitenkaan luonnonvoima. On täysin vanhojen puolueiden ja toisaalta laumasieluisten ihmisten intressien mukaista väittää, ettemme voi vaikuttaa asioihin. Merkittävä osa havaitsemistani ongelmista on sellaisia, että riittävällä poliittisella tahdolla niitä korjataan. Toivon, että korjataan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Tiedän kyllä, että yksi kansanedustaja tai edes yksi puolue ei näitä asioita voi muuttaa. Mutta ehkä me voimme käynnistää muutoksen?

Suomi on monessa asiassa tehnyt poliittisten päätösten suhteen itsestään ihmeellisen sekasikiön. Yhtäältä me hamuamme tänne afrikkalaisia siivoojia ja luulemme jotenkin hyötyvämme asiasta. Avaamme oppilaitoksiamme ”kansainvälisille” ihmisille, jotka eivät tule koskaan tarjoamaan meille mitään muuta kuin kustannuksia. Toisaalta olemme koko ajan yhä vähemmän houkutteleva maa ihmisille, joista meille olisi jotakin hyötyä. Suomesta lähtee pois koko ajan yhä enemmän akateemisia nuoria, ja tilalle saamme kouluttamattomia kotoutettavia, jotka pitää opettaa lukemaan ja kirjoittamaan.

Voisimme olla paljon enemmän.

Jonkinlainen parempi ajatus Suomesta ajaa minua eteenpäin.

—

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Aiemmin on julkaistu YMPÄRISTÖ ja KOULUT JA PERHEET.

#vaalit2019 – Koulut ja perheet

/ Riikka / 1 kommentti

pencil-918449_1280

Peruskoulu takaisin

Kouluihin tarvitaan arvonpalautus – perusasioihin, opetukseen ja oppimiseen, opettajan rooliin. Huikentelevaiset pedagogiset tavoitteet toimivat jossakin ja joillakin, mutta eivät koko yhteiskunnan tasolla. Peruskoulun ei pidä haihatella eikä julistaa ideologiaa, vaan opettaa lapset osaamaan ja olemaan ihmisiksi. Olen tässä aikamoinen konservatiivi – mielestäni kouluun mennään aamulla, istutaan ainakin pääasiassa pulpetissa, kirjoitetaan, luetaan, lasketaan. Saadaan koenumero ja todistus, jossa on numeroita tai muuten selkeä arvostelu. Totellaan ja arvostetaan opettajaa.

Kaikkein tärkeintä on palauttaa kouluihin vaatimustaso. Luokka-asteelta toiselle ei saa päästää, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu. Suurin osa toisen asteen ongelmista johtuu peruskoulusta – siitä, että amikseen menee nuoria miehiä, joilla ei ole siihen mitään edellytyksiä. Ysiltä pääsee nuoria, joiden luku- ja kirjoitustaitokin on surkea.

Nykyisen peruskoulumme tila edesauttaa heikommista lähtökohdista tulevien, etenkin poikien, syrjäytymistä. Peruskoulun tehtävä on korjata heikommista lähtökohdista tulevien taivalta, ei pahentaa sitä.

Suomalainen koululaitos pitää palauttaa sille tasolle, jossa me ennen olimme. Pääsimme hyvin pitkälle ihan sillä vanhalla koulujärjestelmällämme – ilman ilmiöpohjaisuutta, ilman digihulluutta, ilman koko ajan lisääntyviä oppilaiden vapauksia.

Lapsilta pitää vaatia jotakin. Myös koulussa rajat ovat rakkautta.

Hyvä peruskoulu antaa hyvien loistaa, mutta huolehtii myös muista – sekä kokonaisuudesta. Pedagogiikkaa tai opetussuunnitelmia ei saa suunnitella muotivirtausten tai ideologioiden pohjalta. Me kyllä tiedämme, mikä toimii!

Koulumme ei kestä väestöpohjan kulttuurista moninaistumista eikä sen tarvitsekaan. Olemme onnistuneet kaikissa mittareissa muun muassa juuri siksi, että olemme olleet niin homogeeninen joukko.

Tietyistä maista tuleva maahanmuutto aiheuttaa valtavia ongelmia kouluissa. Polarisaatio kasvaa – hyvät ja huonot koulut erkaantuvat toisistaan – eikä maahanmuuttajakouluihin pumpattava lisäraha ratkaise asiaa. Tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien oppimistulokset ovat heikkoja, mutta oppilaat saavat kuitenkin helpommin parempia arvosanoja.

 

Koulutustason lasku ja muut oppiasteet

Suomalaisten koulutustaso on kääntynyt laskuun. Tämä on yksi huolestuttavimpia käänteitä maassamme. Mikäli valtiomme tuottaisi meille relevanttia tilastotietoa ja kykenisimme irrottamaan datasta maahanmuuttajataustaisten osuuden, uskon, että huomaisimme, että suomalaisten koulutustaso ei ole kääntynyt laskuun. Mutta emme voi tarkastella asiaa, koska yksiselitteistä tietoa ei ole tarjolla. Joka tapauksessa asiaan pitää suhtautua suurella huolella.

Kouluttautuminen on hyvä asia. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Vaadin osaamista ja tasokkuutta. Kaikkia ei ole luotu lukemaan. Lukion ei kuulu opettaa muovailuvahan muovailua eikä yliopistossa pitäisi joutua ihmettelemään opiskelijoiden surkeaa äidinkielen taitoa. On suurta hulluutta tunkea maahan saapuvia ummikkoja lähihoitajakoulutukseen – sieltä sitten mummojen pyllyjä pesemään. Tämä ei toimi. Ajamme päin seinää.

Yliopistolaitoksessa on niin paljon pielessä, etten tähän kirjoitukseen sitä edes avaa. Akateemisessa maailmassa on useita oppialoja, joilta leikkaisin mieluusti – mutta myös useita, joihin panostaisin lisää. Mikäli autonominen tiede toimisi kuten sen kuuluisi toimia, luottaisin siihen. Nyt valitettavasti en voi niin tehdä.

Ammattikoulutus pitää palauttaa raiteilleen. Melkein 70 prosenttia opiskelijoista on aikuisia – he ovat siellä muun muassa työttömyystilastojen kaunistamiseksi – ja yhä suurempi osa koulujen energiasta menee kotouttamiseen ja kotouttamishankintoihin.

Ammattikoulutus keskeytetään usein, lähiopetus on vedetty minimiin ja osaamistulokset ovat heikkoja. Toisen asteen maksuttomuus ei auta tähän ongelmaan tuon taivaallista, vaan olisi ainoastaan sosiaalidemokraattien ja muun vihervasemmiston tyypillinen imagopoliittinen laastaritoimi, joka maksaisi paljon.

Ihan oikeasti koulun ongelmia sillä ei korjattaisi.

 

Maahanmuutto ja koulut

Opettajien ammattijärjestö OAJ on huomannut, missä liikkuu paljon löysää rahaa ja vakansseja. Niinpä sen sijaan, että se ottaisi kriittisesti kantaa maahanmuuttoon, joka pilaa koululaitostamme, se vaatii koko kotouttamisen toimialaa siirrettäväksi työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Tällöin pumppaaminen olisi kätevämpää.

OAJ ei juuri koskaan puhu maahanmuutosta (vaikka opettajat yhä enemmän puhuvat). Nyt – yhdistettynä edellä kuvaamaani järjestön hallitusohjelmatavoitteeseen – se on kuitenkin yhtäkkiä tullut ulos kannanotolla, jonka mukaan ”Suomi on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa”.

Ei kannata antaa itseään hämättävän. Kyse on vain juuri siitä, minkä edellä selitin – valtavan maahanmuuton rakentamista intresseistä.

Vielä rautalangasta: maahanmuutto ja kotouttaminen saattaa olla OAJ:n ja monen muun tahon etujen mukaista, mutta suomalaisen koulujärjestelmän tai muiden kansallisten jalokiviemme etujen mukaista se ei ole.

Valitettavasti opettajat eivät voi yleensä puhua asiasta suoraan.

Samaa omaan taskuun pelaamista tapahtuu yhteiskunnassamme tietysti kaikkialla. En tule koskaan sitä hyväksymään, vaikka se kuinka olisi maan tapa ja ”luonnollinen” osa moniarvoista ja monimutkaista demokraattista länsimaata. Vähin, mitä voin tehdä, on informoida ihmisiä näistä kuplista ja niiden vaikutuksista. Byrokratia kasvattaa itse itseään, laajenee holtittomasti ja vaatii aina lisää rahaa.

 

Syntyvyys, perheet ja ihmisten vastuu

En näe väkilukumme vähenemistä yksinomaan negatiivisesti. Se on yksinomaan negatiivista, mikäli maahanmuuttoa ei saada loppumaan, mutta mikäli saadaan – kuten toisaalla esitän – laskevat käyrät eivät ole mikään maailmanloppu. Sitä paitsi eivät ne muutenkaan välttämättä ikuisesti laske.

woman-1284353_1280

Joka tapauksessa haluaisin, että suomalaiset tavalliset ihmiset tekisivät enemmän lapsia. On järjetöntä, että kaupungissa asuvan kahden työssäkäyvän vanhemman pitää tarkkaan miettiä, onko taloudellisesti mahdollista tehdä useampia lapsia, mutta kokonaan sosiaaliturvan varassa asuva perhe voi tuottaa yhteiskunnalle uusia jäseniä vaikka kuinka monta.

Toisille päivähoitomaksut ovat suuret – ylimpään maksuluokkaan pääsee varsin maltillisilla kahden vanhemman tuloilla – mutta toiset voivat viedä koko katraansa päivähoitoon, vaikka itse ovat kotona. En ymmärrä tätä. Varhaiskasvatuksella varmasti on sosiaalinen tehtävä, mutta silti olen sitä mieltä, että tärkeintä olisi tukea vanhempia olemaan vanhempia. Heillä on tärkein kasvatusvastuu.

Emme me tee lapsia tälle valtiolle.

Samaan aikaan kun vanhemmuus on yhä vaativampaa – hoida hyvät koulut, kuskaa sinne ja tänne, osallistu ja osallista, taistele teknologian ylivaltaa vastaan, maksa ja maksa ja maksa – yhteiskunnassamme on kasvava osuus vanhempia ja perheitä, joilta homma on täysin hukassa. Vanhemmuus on pahassa kriisissä, mikäli lapsia ei kyetä kasvattamaan enää kotona, vaan sitä vaaditaan yhteiskunnan instansseilta – ensin päiväkodilta, sitten koululaitokselta, sitten sosiaalivaltiolta, lastensuojelulta ja aina joltakin aputädiltä. Sitten syytetään rakenteita ja vaaditaan lisää resursseja, tukea, apua ja ymmärrystä.

Milloin meistä tuli näin säälittäviä?

Ja totta kai – maahanmuuttajat ovat tässäkin aivan ylikorostuneessa roolissa, vaikka ongelma ei tietenkään yksinomaan koske heitä.

Paitsi että huono vanhemmuus tuottaa valtiosta riippuvaisia nuoria, se tuottaa myös yliherkkiä ja kaikesta loukkaantuvia, identiteetiltään pahasti häilyviä ihmisiä. Kun tähän lisätään median ja muun ympäristön edistämä propaganda esimerkiksi monikulttuurisuudesta, omien juurien halveksunnasta ja rajattomista sukupuoli- ym. identiteeteistä, en ainakaan itse ihmettele, että pahoinvointi ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.

 

Digi, data, peli ja some

Merkittävä osa lastensuojelun asiakkaista kärsii peliriippuvuudesta. Teknologialle ja laitteille on siirretty paljon sellaista, mikä kuuluisi vanhemmille. Perheet, joissa on ongelmia, eivät jaksa taistella pelejä ja teknologiaa vastaan. Lapsi pysyy hiljaa ja omissa oloissaan, kun sille antaa laitteen.

Joka päivä näen julkisissa liikennevälineissä ihan pieniäkin lapsia, jotka tuijottavat ruutuja. Yleensä lasten vanhemmat tekevät samaa, eikä edes katsekontaktia synny. Puheterapeuttien asiakkaina on koko ajan enemmän lapsia, jotka eivät opi puhumaan. Koululaisten sanavarasto kapenee, normaali kielen tuottaminen on hankalaa.

Myös valtiomme tekee ihmiskoetta teknologiauskovaisuudellaan. Lapset ja nuoret käyttävät laitteita kaikkialla, myös kouluissa, keskeneräisillä ja kehittymättömillä aivoillaan. Kirjoista on luovuttu, ekaluokkalainenkin kirjoittaa jo näppäimistöllä.

Tulevana keväänä matematiikan ylioppilaskoe on sähköinen, vaikka sitä tuntuvat vastustavan kaikki, niin matematiikan opettajat, tutkijat kuin opiskelijat itsekin. Ihmisten aika menee huonosti toimiviin sovelluksiin ja turhanpäiväisiin raportointeihin. Keskittymiskyky heikkenee, nuoret eivät jaksa lukea edes lyhyitä tekstejä. Äiti uppoaa illalla someen eikä jaksa edes kuunnella, mitä lapsi kertoo…

Tämä on äärettömän surullista.

En ole teknologiavihamielinen, olen teknologiakriittinen. Laitteet voivat toimia kouluissa oppimisen tukena, mutta itsetarkoitus ne eivät saa olla. Ensin pitää olla perusasiat hallussa. Luokka, jonka oppilaat eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa ja joilla on käytös- ja elämänhallinnan ongelmia ja 10 eri äidinkieltä, ei tarvitse tabletteja tai älypuhelimia. Niistä on tällaisessa tilanteessa ainoastaan haittaa.

 

Perheet, sukupuolet ja tasa-arvo

Perhe tarvitsee puolustajan yksilöiden aikakaudella. Olen huolissani lasten kustannuksella tehtävistä ratkaisuista. En ymmärrä ”tasa-arvoa”, joka väittää, että äiti ja isä ovat samanlaisia tai että lapset ovat joku uhraus. Kavahdan perhevapaamalleja, jotka väittävät olevansa tasa-arvoisia vaatimalla isän kotiin yhtä pitkäksi aikaa kuin äiti on. Tietysti on hienoa, että isät osallistuvat yhä enemmän lastenhoitoon, mutta jotain tolkkua tähänkin.

Myönnän auliisti, että en itse koskaan voisi viedä omaa liian pientä lastani päiväkotiin, jotta ”työllisyys olisi parempi”. En myöskään lopettaisi imettämistä liian aikaisin ja antaisi paikkaani isälle, jotta ”tasa-arvo toteutuisi”. Ymmärrän hyvin, että vuosien kotona olemisellani on ollut vaikutuksensa uraani – keskimäärin naisten kohdalla varmasti vielä enemmän kuin itselläni – mutta suoraan sanoen en piittaa siitä. Mikään ei voi olla tärkeämpää kuin lapseni ja heidän hyvinvointinsa.

En myöskään näe miehiä ja naisia toistensa kilpailijoina. Mikäli perheessä oikeasti vanhemmat joutuvat kisaamaan keskenään, kuka ”saa” mennä töihin ja kuka ”joutuu” jäämään lasten kanssa, joku on liitossa ehkä muutenkin pielessä. Eivät nämä asiat tietenkään aina yksinkertaisia ole, mutta kannatan silti arkijärkeä ja vastustan tavallisen perhe-elämän patologisoimista.

Kaikkein kauimmin kotona lapsia hoitavat naiset ovat vähiten koulutettuja ja yleensä työttömiä. Suurin osa perheistä käyttää ainakin jonkin verran hoitovapaata, ja useimmat lapset ovat varhaiskasvatuksessa viimeistään täyttäessään kaksi vuotta.

Perhevapaauudistuksen pitää lähteä näistä realiteeteista. Toisaalta sen välittämät arvot on syytä ymmärtää. Perhepolitiikasta ei pidä tehdä työllisyyspolitiikkaa eikä tasa-arvopropagandaa.

baby-2717347_1280

Minusta on luonnollista, että lapset ovat ihmisten tärkein asia.

Niin ajattelevien ihmisten maasta tulee hyvä, vauras ja onnellinen.

 

***

Muita kirjoituksiani aiheesta:

Koulushoppaamisesta

Koulutususkovaiset, konsultit ja hygieniapassit

Kyvykkäät, muutoshaluiset digikoulut ja ketterät ruutupäät

Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus

Päiväkoti, jossa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi päivähoidon ei pidä olla maksutonta

(Yliopistosta ja tutkimuksesta useita kirjoituksia – etsi sivupalkista asiasanojen avulla.)

***

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Aiemmin on julkaistu YMPÄRISTÖ.

 

 

 

 

#vaalit2019 – Ympäristö

/ Riikka / 1 kommentti

dav

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Ensimmäisenä vuorossa on YMPÄRISTÖ.

sdr

Olen järkivihreä perussuomalainen. Ympäristö pitää ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä, mutta nykyisenlainen, erityisesti vihreiden ja vasemmistopuolueiden ajama politiikka täysin kohtuuttomine ja idealistisine vaatimuksineen ampuu yli. Suomi ei ole mikään Kiina, joka riistää ympäristöä ja ihmisiä imperialistisella otteella. Olen huolissani nuoriin suunnatusta valtavasta propagandasta. Ihminen, joka ei vielä ymmärrä, mistä raha tulee ja miten sitä saadaan lisää, ei yleensä voi ottaa vakavasti kantaa siihen, mistä CO2-päästöjä pitää leikata ja kuinka nopeasti.

Mutta aina on nuoria ihmisiä johdettu harhaan ja hyväksikäytetty.

sdr

Toivon ympäristöpolitiikkaan konkreettisia ja järkeviä päätöksiä, joiden koko vaikutusketju on huomioitu. Karsastan vihreää imagopolitiikkaa, minkä takia en yleensä jaksa mainostaa omiakaan vihreäksi määriteltäviä valintojani. Tiedän kyllä, että olen huomattavasti keskimääräistä ilmastofundamentalistia ”vihreämpi”.

Ilmastonmuutos vaatii globaaleja toimia, mutta sen siivellä on höperöä esittää Suomeen radikaaleja kilpailukykymme ja teollisuutemme tappavia vaatimuksia, kun päästömme ovat promilleluokkaa. Ilmastonmuutosta tulee torjua pääasiassa siellä, missä suurimmat saastuttajat ovat. Ehdottomasti kaikkein suurin globaali ympäristöuhka on liiallinen väestönkasvu. Mikäli sitä ei huomioida ja siihen voimallisesti puututa, kaikki muu jää turhaksi näpertelyksi.

Meidän tulee ottaa huomioon myös muita ympäristöongelmia kuin ilmastonmuutos. Esimerkiksi Suomessa kannan huolta Itämeren tilasta. Itse asiassa monet paikallisemmat ympäristöongelmat ovat jääneet täysin muodikkaampien globaalien ongelmien jalkoihin, ja se on hyvin ikävää. Ihmiset tarvitsevat keinoja puuttua konkreettisiin ongelmiin. Se, että kuvittelet auttavasi maailmaa valitsemalla kauravälipalan maitovälipalan sijaan, ei ehkä ole vaarallista yksilön kannalta, mutta kun tämä korotetaan yleiseksi päämääräksi, olemme väärällä raiteella.

(Minä valitsen sen kauravälipalan, mutta en kuvittele olevani moraalisempi kuin jogurttia syövä.)

Screenshot_20190303_130203

Talous ja työpaikat eivät Suomessa ole ympäristön vihollisia – päinvastoin Suomella on valtavasti mahdollisuuksia ympäristöteknologian, metsänhoidon ja vähäpäästöisen teollisuuden saralla.

Metsien hakkuumääriä ei ole syytä vähentää, osin niitä voitaisiin lisätä. Hiilinielujen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on oleellinen, mutta tässäkin asiassa syyttävä sormi pitää kohdistaa ihan muualle kuin vihreään kotimaahamme. Mikäli Suomi vähentäisi hakkuita, joku muu – saastuttavampi maa – hakkaisi sitäkin enemmän.

Ydinvoima on ainoa energiantuotantomuoto, jolla oikeasti voidaan vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutoksen torjuntaan. Paitsi että ydinvoima on tärkeä isossa mittakaavassa, tarjoavat pienydinvoimalat, eli eräänlaiset moduulit, tulevaisuudessa mahdollisuuksia myös pienimuotoisempaan energiantuotantoon, esimerkiksi kunta- ja kaupunkitasolla. Kannatan lämpimästi alaan panostamista ja kehitystyötä, jotta Suomi voisi olla edelläkävijä.

dav

Helsingin kaupungin totaalisen sekopäinen vihreä valta alkaa osoittaa vähitellen saavutuksensa, puhuimmepa laittomasti maassa oleskelevien paapomisesta tai energiapolitiikasta. Käytän Helsingin valtuustoa aina varoittavana esimerkkinä siitä, mitä koko maallemme tapahtuu, mikäli emme oikeasti tee muutosta.

Elän itse melko ympäristöystävällisesti. En ole syönyt lihaa yli 20 vuoteen enkä aja autoa – toki istun auton kyydissä, mutta omat matkani hoidan julkisilla. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ilmastonmuutos ei kyllä ole syy ruokavaliooni – vaan terveellisyys. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, että juon vihermehuja ja muutenkin olen ruokatavoiltani vähän outo. Laadukas ja ravinteikas hyvä ruoka on asia, johon satsaan mieluusti. Se on myös harrastukseni. En ole saanut geenilotossa parhaita mahdollisia kombinaatioita, joten koen, että omasta terveydestäni huolehtiminen on hyvin tärkeää.

bty

Elintapojen merkitys on neljä kertaa suurempi kuin esimerkiksi terveyspalveluiden. Elintapasairauksien ehkäisy on siis parasta terveyspolitiikkaa. Kansanterveysasiat, terveyteen kannustaminen ja yksilöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostavat minua myös politiikassa paljon. Unelma-ammattini olisi funktionaaliseen terveyteen keskittynyt lääkäri. Jotakin kummaa tapahtui nuoruudessani, kun kuitenkin valitsin valtiotieteellisen…

En kuitenkaan kannata valtion holhoavaa otetta siihen, mitä kansalaiset saavat syödä. Ihmisiä toki voidaan kannustaa syömään terveellisemmin, esimerkiksi alentamalla suomalaisten vihannesten ja muiden kasvisten verokantaa. Sen sijaan suomalaisen lihan syömisestä ei ole tarpeen kepittää ketään. Thaimaassa tuotettua, Saksassa pakattua ja Suomeen lennätettyä broileria en suosittelisi kenellekään. Kunpa ihmiset ottaisivat selvää, mitä moskaa suuhunsa tunkevat.

dav

Kouluissa, armeijassa ja muualla on varmasti hyvä olla tarjolla kasvisruokaa ja etenkin terveellisiä vaihtoehtoja (kasvisruoka ei tietenkään ole aina terveellistä). Yhä useammat ihmiset kiinnittävät huomiota syömänsä ravinnon laatuun, ja tämä on tietysti hyvä asia. Pakkokasvispäivillä ei asiaa edistetä, päinvastoin – ne usein aiheuttavat suurta ärtymystä ja yhä suurempaa lihansyöntiä. Vastustan kasvissyöjänä ehdottomasti vegepropagandaa.

Kierrätän kaiken mahdollisen – tein sitä jo vuosikausia ennen kuin siitä tuli muotia – enkä juuri himoitse materiaa tai kaukomatkoja. Suosin kestotuotteita kertakäyttöisten sijaan – lapsenikin ovat kestovaipatettuja ja muutenkin nätisti hoidettuja. Yritin parikymppisenä elää täysin muovittomasti, ja se oli jo silloin hyvin vaikeaa. Onneksi löysin muuta tekemistä, ja luovuin kaikkein radikaaleimmista vaatimuksistani oman toimintani suhteen.

dav

Pyrin kuluttamaan kaikin tavoin järkevästi, ja pärjään aika vähällä. En viihdy kaupoissa, inhoan tavaraa ja vuosi vuodelta olen yhä kulutuskriittisempi. Harrastan kierrätyskeskuksessa käymistä. Uuden ostamisesta tulee yleensä aina paha olo.

Myös vaalikampanjani on krääsätön – en kykenisi elämään itseni kanssa, jos jakaisin pinssejä tai muuta jätettä. Eikä se kai oikein muutenkaan ole minua – tykkään enemmän kirjoittaa ja puhua.

Kirjahylly on ainoa materiaalinen kohde, joka meidän taloudessamme edelleen laajenee. Talomme lämpiää maalämmöllä, mutta talouden auto kulkee kyllä bensalla ja on aika vanhakin.

bty

Mikäli myynnissä olisi oikeasti kestäviä tuotteita, ostaisin aina niitä. Koen vahvaa raivoa vuodessa parissa hajoavaa elektroniikkaa ja kodinkoneita kohtaan. Maailma, joka tuottaa sellaista, on sairas!

Olen opiskellut yliopistossa ympäristötieteitä, myös matemaattisluonnontieteellisellä puolella. Eniten minua kiinnostaa ympäristötaloustiede, jossa pyritään ratkaisemaan ympäristöhaasteita markkinoilla.

Olen hyvin eläinrakas. Ilahdun kadulla vastaan tulevista koirista sitä enemmän, mitä kovempi päivä on ollut. Kotona meillä on Romanian rescuekoira ja kolme gerbiiliä.

IMG_0597

Vaikka olen tällainen kovis, olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

 

Ministeri Mykkänen ja maahanmuuttopolitiikka Oulun jälkeen

/ Riikka / 11 kommenttia

silhouettes-616913_640

Kokoomusministerien yllättäen tiukentunut maahanmuuttopuhe on yleisesti kornia – ja näin neljä kuukautta ennen vaaleja silkkaa vedätystä.

Sisäministeri sanoo tänään Iltalehdessä, että turvapaikkajärjestelmän pitää ”jatkossa” olla sellainen, että ”se tuottaa tänne vain ihmisiä, jotka täyttävät oleskeluluvan kriteerit” ja että kielteisen päätöksen saaneiden ”pitää pystyä poistumaan maasta”.

Mitä ihmettä!

Ministeri Mykkänen on ollut avainroolissa juuri siinä, että kielteisen päätöksen saaneetkin saavat jäädä maahan ja että mitään vaikuttavaa eroa ei ole sillä, mitä sattuu Migri-lotosta saamaan.

Joitakin kuukausia sitten hän mietiskeli jopa sellaista, että ”tarvitaanko me turvapaikkajärjestelmää ollenkaan. Voisko meillä olla niin, että Eurooppaan voi muuttaa vapaasti”, mutta onneksi päätyi toteamaan, että tämä ei ole mahdollista.

Muutama viikko sitten ministeri Mykkänen kertoi, että kielteisen saaneille pitää antaa työlupa, jotta he voivat vaivatta jäädä maahan. Hän jopa järjesti Irakista delegaation tuomaan näille ”paperittomille” rassukoille passeja, jotta työluvan saaminen olisi helpompaa.

Eikä ministeri ainakaan silloin nähnyt tässä toiminnassa mitään moitittavaa, päinvastoin:

”Minusta [tämän hankkeen vastustus] on erikoista, jos samaan aikaan olemme kuitenkin varsin laajalla rintamalla toivomassa työperäistä maahanmuuttoa Suomeen.”

Elokuussa ministeri Mykkänen koki suureksi tavoitteekseen sen, että jakoa laillisesti ja laittomasti maassa olevien välille EI tule, vaan että kaikki on yhtä suurta inhimillistä kumbayaa:

”Miten kohtaamme heidät inhimillisesti ihmisinä ja samalla varmistamme, että Suomessa ei tapahdu jakoa laillisesti ja laittomasti maassa oleviin.”

Tänään hän nimenomaan vaatii, että kielteisen päätöksen saaneet (eli laittomasti maassa oleskelevat) saadaan pois maasta, ja haluaa, että nämä eivät kuormittaisi turvapaikkaprosessia.

Entä kuulostaako tämä keväällä sanottu tiukalta maahanmuuttopolitiikalta?

”Monikulttuurisuuden mahdollistamisessa on kyse tienhaarasta, jossa Suomesta tulee joko houkutteleva, avoin ja helposti lähestyttävä, tai käpertyvä ja luotaan työntävä.”

Kukaan ei liene unohtanut sitäkään, että kautensa aluksi sisäministeri Mykkänen halusi maahan 10 000 uutta kiintiöpakolaista vuodessa – ilman ainuttakaan konkreettista tai täytäntöönpantua toimenpidettä, jolla turvapaikkainstituution väärinkäyttö maahantulokanavana saadaan loppumaan.

Mikäli ministerin mukaan järjestelmä ei saa toimia niin, että vain maahan astelemalla ja ilmoittautumalla saa jäädä tänne, miksi hän sitten haluaa nimenomaan lisätä maamme houkutustekijöitä?

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan.

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”.

On epäterve houkutustekijä, että laittomasti maassa oleskelevat saavat yhä enemmän palveluita.

Voisin jatkaa luetteloa pitkään, sillä yksikään hallituksen tai kokoomuksen ajama toimenpide ei varsinaisesti hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Päinvastoin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi kuin mikään muu.

hare-2040912_1280

On tietysti hyvä, mikäli kokoomuksen arvopohja on alkanut joustaa, ja ministerit näkevät perussuomalaisissa vaatimuksissa tolkkua.

Ero on vain siinä, että perussuomalaiset ei huutele linjauksia huvikseen, vaan vaatii, että ne pitää jopa ihan oikeasti toteuttaa.

Yksikään maahanmuuton ongelma ei poistu sillä, että koventaa puhettaan aina, kun maahanmuuton ongelmat – kuten alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikosepidemia – kaatuvat päälle.

VAALIT 2015: jälkilöylyjä

/ Riikka / 6 kommenttia

21.4. graafi

sdp Kuinka kauan demarit enää on olemassa? Hahmottelin yllä olevaan kuvioon puolueen kannattajien erilaisia pakoreittejä.

Demareista vasemmistoliittoon lähdetään hakemaan syvempää vasemmistolaista aatetta. Valtionhoitajapuolue menetti värinsä jo kauan sitten, ja osa kannattajista siirtyi vasemmistoliiton apajille. Uudempi ryhmä on ne nuorekkaiksi kaupunkilaisiksi itsensä tuntevat ihmiset, joihin vetoaa uudistunut vasemmistoliitto, joka kantaa huolta ympäristöstä, kaupunkibileistä, maahanmuuttajista ja ihmisoikeuksista. Vasemmistoliitto on lähempänä (nuorta) ihmistä kuin demarit.

Demareista perussuomalaisiin lähdetään monesta syystä. Osa hakee pragmaattisempaa linjaa ja uskoo saavansa tekoja sanojen sijaan – tämä koskee ennen muuta vahvaa duunarisiipeä, joka on kyllästynyt myös demareiden korrektiuteen, jossa kiilto tulee ennen substanssia. Toisaalta perussuomalaisiin siirtyy suuri joukko hyvinvointiyhteiskuntaan pettyneitä ihmisiä: osan angsti kohdistuu eliittiin, osan sosiaaliavustuksilla lorvivaan porukkaan. Suuri osa nykyisin perussuomalaisia äänestävistä on siirtynyt demareista myös yleisemmän yhteiskunnallisen kritiikin ohjaamina: he vastustavat demarien ajamaa maahanmuuttopolitiikkaa ja muita hyvän ideologioita.

Kokoomukseen demareista ovat siirtyneet he, joiden sosiaalinen nousu on vaikuttanut selvästi siihen, miten he ymmärtävät etunsa ja intressinsä. Demareista voi ”selviytyä” kasvamalla pois sen viiteryhmästä. Vaaleissa nähtiin yksi kovan luokan siirtymä, kun Vartiainen loikkasi onnistuneesti. Viime vuosina huomattava osa demareiden kansanedustajista on ollut leikki-kokkareita, mikä on toisaalta vedonnut joihinkin, toisaalta vahvistanut siirtymiä muihin puolueisiin. Kokoomukseen on siirtynyt myös useita hyvinvointiyhteiskuntaan pettyneitä luovuttajia – kun ei tästä mitään näytä tulevan, pidetään sitten huoli edes oman viiteryhmän asioista.

Demareista vihreisiin on tapahtunut myös liikettä. Heille ympäristö ja liberaalius ovat erittäin tärkeitä eikä yhtäältä äijämäistynyt, toisaalta tätimäistynyt sdp enää vastaa heidän (imagollisia ja ideologisia) tarpeitaan. Osa vihreisiin siirtyneistä saattaa toisinaan äänestää myös vasemmistoliittoa.

perussuomalaiset Väitin jo aiemmin, että perussuomalaiset on monimuotoisin puolue ja olen samaa mieltä edelleen. Puolueesta löytyy sekä hyvin vasemmistolaisia että hyvin oikeistolaisia ihmisiä, kaupunkilaisia ja maalaisia, hyvin konservatiivisia ja verraten liberaaleja, hyvin akateemisia ja intellektuelleja sekä käytännön duunareita. On ihmeellistä, että media ja somen vastustajat haluavat keskittyä vain vääristelemään perussuomalaisten ”äärikonservatiivisuutta” tai ”äijämäisyyttä”, vaikka puolueessa on paljon muutakin. Kritiikki on tätä luokkaa: nyt mennään peruutuspeilistä taaksepäin Impivaaraan supisuomalaisten (heteromiesten) kanssa savusaunaan! Nykyisellä avoimen informaation kaudellakaan tieto ei selvästi välity umpijäisten ideologisten kantojen yli: jos sinulla on käsitys, olkoon se totta, vaikka ei olisikaan. Jos olisin perussuomalaisten kategorinen vastustaja, olisin kyllä hyvin huolissani siitä, mihin näin laaja-alainen puolue vielä pystyy…

Sen sijaan arviot siitä, että nyt on tehty joku merkittävä askel kohti konservatiivisuutta, eivät toistaiseksi tunnu uskottavilta. Sipilän takana on lauma broilereita, joille konservatismi tarkoittaa samaa kuin ”olin ministeri jo sata vuotta sitten”. Joka tapauksessa oppositioon jäävien liberaalien kaakatus tulee olemaan hirmuista. Ihmisoikeudet, inhimillisyys, vastuu, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo!

vihreät Aavistelin kyllä voittoa, mutta en uskonut näin suureen. Pikemminkin luulin, että vasemmistoliitto olisi tehnyt tällaisen tuloksen. Vihreiden fiilis oli hyvä ja itsetunto pukee toki tätäkin puoluetta.

Maahanmuuttajaedustajista sananen. Olen sangen pettynyt, että Nasima ei päässyt eduskuntaan jo edellisellä kerralla. Silloin hän nimittäin oli huomattavasti maltillisempi kuin nyt. Viisi vuotta sitten hän oli järkevä nuori nainen, joka usein tarkasteli jopa maahanmuuttajuuteen liittyviä ongelmallisuuksia (esim. kunniaväkivaltaa). Sittemmin hänestä on tullut demarirynkky, joka osaa ulkoa kaikki taikasanat, mutta ei sitten paljon muuta.

Vihreiden edustaja Ozania olen päässyt kuulemaan muutamia kertoja eikä hän varmasti huonoin vihreä ole. Hän kuuluu muutenkin maahanmuuttajien merkittävään eliittiin: hän on akateeminen ja puhuu mahtavaa suomea huolimatta siitä, että on muuttanut tänne ymmärtääkseni vasta teini-iässä. Minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, että tällainen mies pääsee kansanedustajaksi. Vihreät toki yrittää hyödyntää ”mamunsa” ihan kuiviin, kun vihdoin sellaisen mäelle asti sai. Toivottavasti Ozanissa on miestä siirtymään mamu-kehyksensä ulkopuolelle ja ryhtymään toimeen vaikka… öh… ympäristön puolesta!

vasemmistoliitto Voi Paavoa. Miten nyt näin kävi taas? Pitääkö turkulaisen Lin ottaa ohjat jo piankin? Jos vihreiden vasen siipi ja vasemmistoliitto sitten yhdistyisivät, syntyisi uusi puolue. Älkää pidättäkö hengitystänne: sen nimi olisi tietysti Vihervasemmisto!

kokoomus Lapsukaisia rangaistiin tehdyistä virheistä ja ennen muuta ylimielisyydestä, eritoten laivan hylkäämisestä. Maakuntien porvarit äänestivät kepua (ja perussuomalaisia), kaupungeissa siirtymää saattoi mennä myös vihreisiin. Odotettu tulos. Mutta kun olen nainen ja vielä kamalan herkkä, niin kyllähän Alex-polo hiukan jo säälitti, siellä lavalla, ei ollut fantsua enää… Kyseessä on kuitenkin suurta poliittista silmää kantava mies, joten uskon, että hän osaa vielä kääntää laivan – aivan kuten oppi puhumaan hitaampaa pääministeriksi tultuaan.

keskusta Tästä puolueesta en osaa sanoa koskaan yhtään mitään. Johtuisiko se siitä, että elän ”kuplassa”, sillä en tunne ketään keskustan äänestäjää? Tunnen kyllä maakuntien ihmisiä, mutta he lähes poikkeuksetta nimenomaan eivät äänestä keskustaa. Ei mutta hei, tunnen minä yhden professorin, joka äänestää keskustaa. Kerran pikkujouluissa nuorena räävin asiasta päätänikin ja meinasin lentää jatkoilta ulos. Sellaisia ne ovat, tynnyrikepulaiset, eivät näe ulos, tänne tosimaailmaan!

Sitten kohti hallitusneuvotteluita. En uskalla veikata, mutta kai ne liberaalit (vihr+vas+sdp) sentään pysyvät siellä oppositiossa. Ruotsalaiset saavat edustaa siis yksinään hyvän sielua (ja huolehtia, että pakkoruotsi pysyy, ta er i häcken!).

VAALIT 2015: hajanaisia huomioita

/ Riikka / 2 kommenttia

Vaalituloksessa jännitän ennen muuta sitä, minkä verran kokoomus (ja tietysti demarit) saa turpiin ja toisaalta mikä on perussuomalaisten saalis. Keskustalle ei kai voi mitään. Vaikkakaan en ymmärrä miksi. Miksi Sipilästä on tullut ilmiö? Oli kammottavaa katsoa vaalikeskustelua, jossa muut poijaat nuoleskelivat kepujohtajaa. Muista johtajista täytyy sanoa se, että Stubb on edelleen omaa luokkaansa, esiintymisensä ja henkilönsä puolesta, mutta tällä kertaa suomalaiset haluavat jotain syvempää kriisijohtajaa. Meidän konkreettinen Juha, oikea mies! Jos kokoomus olisi hallituksessa, eihän tällaiseen aikaan voisi Stubbia enää ulkoministeriksi edes laittaa. Mitä sille tehtäisiin, opetusministeriksi? Mutta eipä tuo taida olla.

Tiitinen totesi eilisessä Hesarissa, että istuva hallituksemme on ”lapsukaisten hallitus”. Osuvasti sanottu.

Kun Sipilän pääministeriydestä on suurin hohto kadonnut, maa kääntyy yhä presidenttikeskeisemmäksi. Saulista tulee yhä vankempi perusta, viisas oraakkeli. Intuitiivisesti minulla ei ole mitään asiaa vastaan, vaikka tottakai parlamentarismia tuleekin kannattaa. Myös vaikeina aikoina.

Vaalikentillä oli jotenkin vaisua. Tai ei ainakaan niin riehakasta kuin joskus. Muutamia hyviä keskusteluja kyllä tuli käytyä ehdokkaiden ja tiimiläisten kanssa. Eilisellä kaupunkitourneella kuopuksen rattaisiin kiinnitettiin persupallo ja rkp-pallo, ja kun jälkimmäinenkin karkasi ilmoihin eikä vihreitäkään palloja enää ollut tarjolla, kuljimme yksinomaan perussinisissä. Pelkästään se tuntui provosoivan ihmisiä dissonansseihin: onks noi oikeesti vai onks toi niinku sarkasmii.

Kerran kunnallisvaalien aikaan lapset saivat jokaisen puolueen pallon, joista sitten mittailimme ylhäällä pysymisen aikoja. Yksikään ei ole koskaan päässyt lähellekään Akateemisen kirjakaupan palloa, joka pysyi lastenhuoneen katossa yli kaksi kuukautta! Maassa tämäkin oli jo tänä aamuna:

PS

Eilen tarttui mukaan myös tulppaaneita, laastareita, puhdistusliinoja, kahvia, teetä, keksejä, karkkia. Ruokaakin moni puolue näkyi tarjoavan. Ja piraatit viskiä!

Ennusteeni on tässä: kesk 22.3, ps 17.0, kok 16.9, sdp 14.9, vihr 8.7, vas 8.5, rkp 4.5, kd 3.3

Viikonlopun maahanmuuttomöläyksen tarjoaa aamun Hesariin mielipiteen sorvannut ympäristönsuojelun  professori Pekka Kauppi, joka haluaa opiskeluperäisen maahanmuuton sujuvaksi. Onneksi professori ei ole sentään valmis avaamaan ovia kaikille halukkaille, mutta muuta ihmeellistä hänen aatoksistaan kyllä löytää:

Työ­pe­räi­sen ja hu­ma­ni­taa­ri­sen maa­han­muu­ton rin­nal­le tar­vi­taan kol­mas reit­ti, opis­ke­lu­poh­jai­nen maa­han­muut­to. (–) Val­mis­tu­neis­ta mais­te­reis­ta saam­me no­peas­ti pä­te­vää täy­den­nys­tä työ­mark­ki­noil­le kor­jaa­maan vi­nou­tu­nut­ta huol­to­suh­det­ta.

Nyt haluaisin ainoastaan tietää, millä akateemisella alalla on sellainen a) työvoimapula ja/tai b) pula opiskelijoista, että tällainen toimi tarvitaan. Ei ainakaan Kaupin omalla alalla. Eikä juuri millään muullakaan, päinvastoin. Akateeminen ala toisensa perään alkaa kärsiä ennemminkin työttömyydestä ja monin paikoin, esim. luonnontieteellisellä, se on jo merkittävää. Maistereilla ei huoltosuhdetta korjata eikä varsinkaan maahanmuuttajamaistereilla. Lääkäreistä saattaa olla pulaa – riippuen katsantokannasta – mutta tämä on profession itsensä edun mukaista. Sama lehti muuten kertoi myös, että jo lähes joka toinen uusi eläinlääkäri on koulutettu Suomen ulkopuolella, moni Virossa.

Kuten olen ennenkin kirjoittanut, koulutusekspansiossa on kyse tiettyjen tahojen intresseistä ja bisneksestä. Mutta miten hullu on valtio, joka suostuu rahoittamaan yhä sekopäisempiä hankkeita! Amkeista ei tässä yhteydessä edes voi puhua; ne alkavat kai olla jo menetettyä maata. Opiskelupohjainen maahanmuutto näkyisi toimivan.

VAALIT 2015. Ihan tavallinen äänestäjä

/ Riikka / 7 kommenttia

Perjantai! Luvassa ääliörehellinen kuvaus henkilökohtaisesta poliittisesta kehityksestä. Pilkkaavia kommentteja sallitaan vain omalla nimellä kirjoittavilta! Haastan lisäksi kaikki bloggaavat lukijat samanlaiseen kiertoajeluun omassa poliittisessa menneisyydessään.

Minua voi kutsua hyvin liikkuvaksi äänestäjäksi. Olen äänestänyt kaikkia muita eduskuntaan viimeksi valittuja puolueita paitsi keskustaa, rkp:tä ja kristillisiä (vaalikoneista saan enimmäkseen kristittyjä ja keskustaa, minkä täytyy kertoa vaalikoneista eikä minusta). Kerran äänestin myös kukkasta, kun valinta tuntui täysin mahdottomalta. Puoluevalintani ovat vaihdelleet vahvasti vaalien mukaan (kunnallispolitiikka on usein vaatinut erilaista äänestyskäyttäytymistä kuin vaikkapa edarivaalit), mutta kaikkein oleellisin määrittäjä on ollut oma ikäni.

Olen ollut tietyllä tapaa poliittinen ihan lapsesta saakka (koska sain tähän eräänlaisen pakkosyötön), mutta sisällössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Jo monta vuotta ääneni on jakautunut kahdelle puolueelle, nyttemmin oikeastaan vain yhdelle. Toisaalta hyviä ehdokkaita voin edelleen löytää useilta listoilta, mutta koska olen pakottanut itseni äänestämään ”vähiten huonoa puoluetta”, en äänestä ihmisen mukaan. Äänestämäni puolueenkin kanssa olen radikaalisti erimielinen monissa asiakysymyksissä.

Mitä tarkoittaa, että olen ollut aina poliittinen? Lapsena se tarkoitti ehkä sitä, että minulla oli mielipiteitä ja kasvoin tietynlaiseen ajattelutapaan. Minun mielipiteeni tosin eivät välttämättä olleet omia mielipiteitäni, mutta joka tapauksessa muistan paljon pohtineeni esimerkiksi vasemmiston ja oikeiston eroa jo ala-asteella. Jaottelut olivat kuitenkin vielä hyvin abstrakteja eivätkä yleensä ulottuneet tosielämääni. Olin vain propagoitu lapsi (kaikella rakkaudella toki), jonka herkkyydelle ja oikeudentuntoisuudelle pystyi rakentamaan kaikenlaista.

Yläasteella sain vahvan herätyksen. Ympäristöaate ei ollut muotia vielä tuolloin, mutta jotenkin onnistuin löytämään maailman suurimman huolen ympäristöstä. Sitä edeltänyt moraalinen latenssi-ikäni oli mennyt pienistä ja karvaisista huolta kantaessa (unelma-ammatti: eläinlääkäri ja löytökoirahoitolan pitäjä), joten teini-iän myötä laajennus puihin, meriin ja ilmastoon oli looginen. Lukiossa käytin jo kaikki liikenevät mahdollisuudet tutkia ja tuoda esille ympäristöasioita (historiassa tutkin kyllä myös herra Leniniä ja kotikaupunkini teollistumista). Esitelmät olivat hyvin henkilökohtaisia: piittaamattomuus ja maailman täyttyminen paskasta ahdistivat voimakkaasti. En nähnyt asiassa mitään poliittista, sillä uskoin, että jokaisen järkevän ihmisen tulee ajatella näin. Ongelma oli siis lähinnä tiedon puutteessa tai välinpitämättömyydessä. Juopa oikeiden ja väärien asioiden välillä alkoi kasvaa. Tosiasiassa projisoin vahvasti omaa elämääni ja ongelmiani siihen, mistä jokaisen mielestäni piti olla kiinnostunut.

Kehityspsykologisten selitysten mukaan ihminen on ”moraalisimmillaan” nuorena. Tässä tapauksessa ”moraali” tarkoittaa yleensä hyvin altruistista ja vahvaa sitoutumista idealismiin sekä naiivia käsitystä omista mahdollisuuksista ja mustavalkoista maailmankuvaa. Tiedon, iän ja ymmärryksen karttuessa tunteenpalo yleensä vähenee ja analyysi saa enemmän sävyjä. Asiassa on tietysti hyvät ja huonot puolensa: hitunen realismia harvoin tekee pahaa, mutta äärimmäinen kyynisyys on kaiken kehityksen este.

Vaikka äänestin vuosikausia pääasiassa vihreitä, en koskaan ollut puolueen kanssa samanmielinen muutamista asioista. Lopulta ne muutamat asiat kasvoivat niin suuriksi, että oli aika vaihtaa suuntaa. Vaikka minussa siis oli vahvasti potentiaalia täysvihreäksi (joskus vasemmistolaisella, joskus oikeistolaisella leimalla), en koskaan kuitenkaan hypännyt kelkkaan. Olin niin huolestunut esimerkiksi biodiversiteetista ja Venäjän ympäristöuhkista, että urbaanipöyhkeät liberaalihalailut eivät tuntuneet hyvältä – ne olivat pinnallisia, typeriä ja lapsellisia (vaikka urbaanipöyhkeä ehkä olenkin). Vihreät oli koulutettujen ihmisten puolue, ehdokkaat olivat nuorekkaita ja pirteitä ja ennen kaikkea sitä äänestäessä ei tarvinnut tehdä kivuliasta päätöstä oikeistosta tai vasemmistosta. Kipuilin politiikkaa ja yritin viimeistellä oman maailmankuvani epäselvät kohdat.

Se, että opiskelin valtio-oppia, kansainvälisiä suhteita ja taloustiedettä (sekä ympäristötieteitä) ei varsinaisesti vaikuttanut poliittiseen kehittymiseeni. Ennen muuta olin alusta asti hämmästynyt siitä, miten vähän politiikkaa politiikan opiskelussa oli. Opiskelijat eivät olleet täynnä tunteenpaloa kuten minä tunsin edelleen olevani – he olivat pragmaattisia laamoja, joita kiinnosti se, tuleeko yliopiston kirjastoon uusi limuautomaatti vai ei. Minä olin kiinnostunut tiedosta, ideologiasta, vallasta ja politiikan essentiaalista. (Nyt suuri osa noista pragmatikoista muuten on mukana päivänpolitiikassa… kokoomuksessa, demareissa, vihreissä.)

Valitettavasti myöskään tenttikirjat tai opettajat eivät mielestäni täyttäneet tehtäväänsä. Politiikka ja valta oli piilotettu ja häivytetty, vaikka muutama opettaja ja suurin osa kirjoista oli poliittisia, ts. vahvasti tiettyä maailmankuvaa kannattavia (vaikkakin piilotetusti, ikään kuin neutraloiden eli apolitisoiden). Aloin kyseenalaistaa sekä omaa opiskeluvalintaani että ihmetellä oppialoja yleisemmin. Opiskeluaikoina äänestin lukuisia puolueita, vasemmistoliitosta vihreiden kautta kokoomukseen. Kyse oli lähinnä fiiliksestä, imagosta ja suunnattomasta turhautumisesta. Jos olisin lopettanut kokonaan äänestämästä, olisi se tapahtunut tällöin.

Vähitellen minusta tuli kriittinen kaikkea kohtaan. Olin ymmärtänyt, että klusteriajattelu on järjetöntä, mutta että suurin osa ihmisistä sortuu siihen ikään kuin automaattisesti. Minä taas menin asioihin yksi asia kerrallaan – niinpä saatoin rakentaa esimerkiksi ympäristöasioista, maahanmuutosta, tulonjaosta, Natosta tai tasa-arvosta paletin, jota yksikään puolue ei lähimainkaan tukenut. Koska toisaalta olin hyvin teoreettinen, ammensin kirjoista yhä suuria linjoja ja ymmärsin, että politiikka sijaitsee jossain aivan muualla kuin Arkadianmäellä operoivissa hönttälissuissa ja pulinapaavoissa. Poliittisuudestani tuli ennemminkin kritiikkiä kuin puolustamista, vaikkakin vähitellen hyvin erilaista kritiikkiä kuin se, mihin akateemisissa teoksissa adjektiivilla critical viitattiin.

Edelleenkin olen kuitenkin lapsellisen innoissani vaalien lähestymisestä. Perussuomalaisten läpimurto sai aikaan politiikan politisoitumista ja on terveellä tavalla elähdyttänyt myös vaalikamppailuja ja kaikkea politiikkaan liittyvää. Odotan läpimurtoja, näpäytyksiä, pääkirjoituksia, puisevia vaalikampanjoita ja kertakäyttömukikahvia, typeriä vaalikoneita, myötähäpeää aiheuttavia kommentaattoreita ja tutkijoita. Puhumattakaan itse ehdokkaista! Kierrän vielä kaikki vaalikojut, kuuntelen jargonit, harjoitan vahvaa flanööriä, analysoin. Poliittinen eläin viihtymässä!

Niin idealistiksi en ole silti ruvennut, että päivänpolitiikkaan enää varsinaisesti uskoisin. Limuautomaatit ehkä siirtyvät paikasta toiseen, mutta aina ne silti jossakin on. Cokis vai Pepsi? Melko yhdentekevää, jos vesi alkaa olla kriittinen resurssi.